Tampereen murhapoltto

Tekijöitä syytetään törkeästä tuhotyöstä ja kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, muista pienemmistä rikoksista myös syytteitä, mikä on tuomio?

Parikymppinen nuorimies kun sytytti tyhjillään olevan kirkon sai hän kuusi ja puoli vuotta vankeutta. Siihen verrattuna voisi olettaa että näiden murhapolttajien tuomio olisi huomattavasti ankarampi?
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jumalan huoneen, kirkon polttaminen on hyökkäys itse Jumalaa kohtaan. Siksi tuomio oli mahdollisimman ankara.

Tampereella kysymys oli vahingosta, onnettomien yhteensattumien summasta, vilpitön erehdys. Veikkaisin että viisi vuotta tulee, sekin on ankara tuomio.

Äänestä

Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta eli yli kahden vuoden tuomiota. Veikkaisin että 4-6 vuotta tulee. Itkemällä oikeudessa saa aina alennusta, ainakin naiset, se on nähty. Olen aika varma että se koskee mamujakin.

Äänestä
  • Nainen josta tuli insuliinimurhaaja vältti vankilan varkausjutussa kun hän itkeä tihruutti käräjillä. Taktisesti hyvä veto että mamutkin itkeä pillittävät, monta vuotta lähtee kun "katuu".

    Äänestä

Koska kyseessä on maahanmuuttajia ei ehdotonta tuomiota voi antaa, se olisi rasismia.

Äänestä
  • Ne jotka ovat tunnustaneet ja auttaneet rikoksen selvittämisessä saisivat syyttäjältä armoa, 10 vuotta, ne jotka eivät ole mitään myöntäneet, maksimi 13 vuotta. Hurjat on vaatimukset, tosin aika noloa jos tuomio on samaa luokkaa kun tyhjän kirkon polttaneella. Mielenkiinnolla odota tuomiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomio? kirjoitti:

Tekijöitä syytetään törkeästä tuhotyöstä ja kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, muista pienemmistä rikoksista myös syytteitä, mikä on tuomio?

Parikymppinen nuorimies kun sytytti tyhjillään olevan kirkon sai hän kuusi ja puoli vuotta vankeutta. Siihen verrattuna voisi olettaa että näiden murhapolttajien tuomio olisi huomattavasti ankarampi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu