Saako lentokoneessa kuljettaa ruokaa ulkomaille matkustettaessa?

Kreikkaan

Laittaisin ruuat ruumaan, en ottaisi matkustamon puolelle. Esim. voiko tölkkiruokaa (tonnikala, hernekeitto jne.) kuljettaa maasta toiseen Euroopan alueella?

55

17893

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nohvlettisntään

      EU maasta toiseen käsittääkseni saa ja alkoholi & tupakkatuotteidenkin rajat taitavat olla erilaiset kuin EU:n ulkopuolelta tulevien. Monet munaavatkin varsinkin Turkista EU:hun tullessaan.

      Ruokaa ei saa viedä Yhdysvaltoihin käsittääkseni edes ruumassa. Tämä ei koske makeisia, mutta mitään ruokaa ei saa viedä, eikä varmaankaan tuoda Yhdysvalloista. Tästä voi tulla muutaman sadan dollarin sakot.

      Miksi täytyisi edes viedä ruokaa ulkomaille? Ulkomailla on ihan turvallista ja hyvää ruokaa ja ulkomaalaisten keittiöiden antimin syöminen avartaa maailmaa. On kyllä erittäin säälittävää jos ei uskalla syödä ulkomaalaista ruokaa.

      • ei kukaan

        kuka kysyi saako kuljettaa Usaan?


      • Keliakia

        Syitä ruuan kuljetukseen voi olla monia. Ei kannata heti kyseenalaistaa vaikka itse söisi vain paikallisista kaupoista ostettua :)


    • en ymmärrä...

      miksi? saa mutta miksi?

      • se on siinä

        Oletko pullamössö??Usassa ei ole RUISLEIPÄÄ.. siksi otan aina mukaan juuri ruisleipää koko viikoksi..että silleen.Ja sielä ollessa käymme paikallisten kaupoissa ostamassa juuri paikallista ruokaa/Ei hotellissa tilattua pizzaa tai ranskalaisia ja jotain?.Viimeksi kävimme Dubaissa ja kokkasimme kokoviikon hyvää PAIKALLISTAruokaa


      • Anne66
        se on siinä kirjoitti:

        Oletko pullamössö??Usassa ei ole RUISLEIPÄÄ.. siksi otan aina mukaan juuri ruisleipää koko viikoksi..että silleen.Ja sielä ollessa käymme paikallisten kaupoissa ostamassa juuri paikallista ruokaa/Ei hotellissa tilattua pizzaa tai ranskalaisia ja jotain?.Viimeksi kävimme Dubaissa ja kokkasimme kokoviikon hyvää PAIKALLISTAruokaa

        ruokaa siksi ulkomaille,kun kaveri asuu Bangkokissa,asunut pari vuotta,tahtoisi silliä ja salmiakkia! :) Ajattelin viedä tuliaisina..ongelma vaan kun menen itte ensin Intiaan ja teen sieltä viikon tripin Thaimaahan..saankohan kuljettaa niitä sillipurkkeja?namit kyllä menee!! :)Silliä saa kyllä Bangkokista mutta on kuulemma törkeen kallista!!


    • 191919

      Itselleni ei tulisi mieleen ottaa ruokaa mukaan minnekään, mutta yksi ystäväni on keliaakikko, ja hänellä on joskus ollut jotakin hätävarasyötävää mukana.

      • vanapoika

        No.Kyllään minuakin on varoittaneet ettei ruokaa saa viedä ulkomaille.Mutta Kanarialle olemme vienet kahvia ja kauraryyniä,joita siellä kyllä saa,mutta ne eivät ole kyllä suomalaiseen makuun sopivia.
        Samoin matka kaverini on diabetikko,ja hänelle pitää olla jotainkotoista ruokaa välillä.
        En tiedä mitä tulli asiasta sanoo,mutta koskaan ei ole mitää tulli sanonut vaikka laulut joskus on joutunut avaamaankin.Jotta niin.


      • säälin tullimiestä
        vanapoika kirjoitti:

        No.Kyllään minuakin on varoittaneet ettei ruokaa saa viedä ulkomaille.Mutta Kanarialle olemme vienet kahvia ja kauraryyniä,joita siellä kyllä saa,mutta ne eivät ole kyllä suomalaiseen makuun sopivia.
        Samoin matka kaverini on diabetikko,ja hänelle pitää olla jotainkotoista ruokaa välillä.
        En tiedä mitä tulli asiasta sanoo,mutta koskaan ei ole mitää tulli sanonut vaikka laulut joskus on joutunut avaamaankin.Jotta niin.

        jos kaverisi on laulut tullissa hoitanut


    • purkkiruoka

      juntti vie tonnikalat ja hernekeitot lomalle mukaan...voi saatana

      • abc2

        kukahan olevinaan parempi kuin muut, pitäisit mölyt mahassasi


    • 2+2

      Juuri palasin lomalta. Minulla oli purkkiruokia/keksejä/kahvia/puuroaineksia mukana pakattuna ruumaan menevään matkalaukkuun eikä mitään propleemaa. Siitä vaan ja se on jokaisen oma asia, miten lomallaan syö ja kokkaa. Oikein hyvää lomaa!!

      • juntteja olette

        anna minun naura....oliko sinistä lenkkiä myös kun ulkomailla sitä ei ole...salmiakin vielä ymmärtää mutta tonnikalaa purkissa...voi helvetti....se tonnikala ui Suomen järvissä ja keksiä....olen sanoton...


    • Kotivara - matkavara

      Vähän näköjään mollaavat sinua, mutta melläkin on aina erillinen pakaasi omia eväitä kuten mm kaurahiutaleita, suolaa, ruisleipää (jälkiuuni) suomalaista edam arkijuustoa 1 kg:n paketti, kahvia, sokeria, kermaa, talkkunaksia, erilaisia säilykkeitä pakattuna peltiin tai muoviin, sian kylkeä ( savustettu) perunoita (luomu) ja paljon muuta kotoista murkinaa. Eipä tarvitse etsiskellä kauppoja eikä ravintoloita ja rahaa säästyy. Näin toimien lomasta tulee todella rentouttava kokemus.

      • ihme ja kumma

        Eikös loman tarkoitus ole juuri arki ja kotiaskareista irroittautuminen (siivous, tiskaus, ruuanlaitto jne)?

        Ei tulisi mieleenkään alkaa kokkailemaan lomalla, se on nautinto istua valmiiseen pöytään ja nauttia ilman että pian pitää nousta korjaamaan astiat ja tiskaamaan.

        Rentouttavaa on olla ja nauttia, ei kokkailla hikisessä hotellin köökissä!

        Ja vielä suomiruokaa saa vetää aina Suomessa, kyllä sen lomaviikon pärjää ilman talkkunajauhojakin. Minä vietän pari kuukautta vuodesta aasiassa ja nautin erilaisista kekseistä, vihanneksista, hedelmistä ja ylipäätänsä ruuista, mitä ei Suomessa saa.


      • kuolen nauruun

        saanko arvata? Tuulipuku ja vyölaukku on myös matkassa. Juntit maailmalla kertoo olisi varmaan teidän kirjan aihe jos sellaisen tekisin...perunoita maailmalle kun sieltä ne on kotoisinkin ja ei maata missä ei ole perunoita saatavilla....suolaa....heh hehhheeeee


      • 11+9
        kuolen nauruun kirjoitti:

        saanko arvata? Tuulipuku ja vyölaukku on myös matkassa. Juntit maailmalla kertoo olisi varmaan teidän kirjan aihe jos sellaisen tekisin...perunoita maailmalle kun sieltä ne on kotoisinkin ja ei maata missä ei ole perunoita saatavilla....suolaa....heh hehhheeeee

        ja kaikki menee täydestä, ette sitten provoa huomaa....


      • abc2
        kuolen nauruun kirjoitti:

        saanko arvata? Tuulipuku ja vyölaukku on myös matkassa. Juntit maailmalla kertoo olisi varmaan teidän kirjan aihe jos sellaisen tekisin...perunoita maailmalle kun sieltä ne on kotoisinkin ja ei maata missä ei ole perunoita saatavilla....suolaa....heh hehhheeeee

        järkyttäviä kommentteja, anna ihmisten tehdä mitä haluaa kun eivät loukkaa toisa


      • Rouva-ihminen

        Kuolet nauruun...no anna mennä vaan ko olet noin julma ja ilkeä toisille. Hän kysyi asiallisen kysymyksen ja mitä sai, tuollaisen itse todellisen juntin vastauksen ja muita pitää junttina. EI JATKOON


    • 1+5

      Ihmettele vaan rauhassa. En minäkään Aasiaan ota mukaan, kuin valmiita kaurapuuroannoksia vatsataudin varalle (on muuten hyvä siinä tilanteessa). Mutta jokainen tekee miten lystää, ei sitä sinulta ole kysytty. Kysyttiin niiden kuljettamisesta, ellet osannut lukea oikein aloitusta. Sinun mielipidettäsi ei tarvita.

      • laita Niksi Pirkkaan

        vai kaurapuuroa mahakipeeseen...kyllä siihen löytyy ihan oikeatkin lääkkeet ja jos on mahatauti niin ei siinä kayrapuuroi paljon auta...päinvastoin...


      • vielä mitä

        sinunko sitten tarvitaan ja vielä niin typerä neuvo kuin olla osaa....


      • Farang-kää
        laita Niksi Pirkkaan kirjoitti:

        vai kaurapuuroa mahakipeeseen...kyllä siihen löytyy ihan oikeatkin lääkkeet ja jos on mahatauti niin ei siinä kayrapuuroi paljon auta...päinvastoin...

        Kyllä siellä riisikeitos missä on keitetty kananmuna käy kaurapuurosta, ja niitä 10 kpl
        svenska nubbar pakkauksia ostan kentältä ennen matkaa, parit snapsit aamutuimaan pitävät pöpöt mahassa kurissa.-


    • 1+5

      En kyllä sitä lääkkeeksi tarkoittanutkaan, vaan taudin jälkeiseen herkkään vatsaan. Varsinkin lasten kanssa matkustaessa. Esilue tekstisi ennenkuin kiivastuksissas painat lähetä-nappia. Hengitä välillä ja ota rennosti ei sinun tarvitse päteä ihan joka paikassa.

      • kehno neuvo ja tyhmä

        Näin kirjoitit " kaurapuuroannoksia vatsataudin varalle "ja nyt se onkin sen jälkeiseen hoitoon. Ja ei sovellu edes siihen. Kaikesta näkee ettei paljon ole maailmaa matkusteltu...Viro varmaan kaukausin...?


      • jo on taas kumma

        Puuroa vatsataudin jälkeiseen oloon,. voi elämä näitä juttuja! Mitenhän paikalliset pärjää, kun eivät ole kaurapuuroa koskaan syöneet?

        Ja mitenhän vauvat kasvavat ja elävät muissa maissa, kun eivät ole suomessa saatavia ruokia koskaan syöneet?


      • taas pian mennään
        jo on taas kumma kirjoitti:

        Puuroa vatsataudin jälkeiseen oloon,. voi elämä näitä juttuja! Mitenhän paikalliset pärjää, kun eivät ole kaurapuuroa koskaan syöneet?

        Ja mitenhän vauvat kasvavat ja elävät muissa maissa, kun eivät ole suomessa saatavia ruokia koskaan syöneet?

        Ihan uteliaisuuttani kysyn, koska törmään näihin ylimielisiin kommentteihisi lähes joka osiossa että saatko oikein palkkaa vai ihanko pyyteettömästi jakelet näitä omia näkemyksiäsi? Jos sulla on noin vähissä tekemiset, niin jatka vaan kaikin mokomin. Ihmettelet vähän kaikkia kysymyksiä, mutta jokainen taaplaa tyylillään. Jos nämä tämäntyyppiset sutjautukset jäisi pois, olisi paljon enemmän asiaa, mutta moni jättää kysymättä juuri sinuntyyppisen asiantuntijan kommenttien pelossa. Vastailet myös itse itsellesi, no saahan sitä näinkin ajan kulumaan! Jatkoja!


      • eazrd
        jo on taas kumma kirjoitti:

        Puuroa vatsataudin jälkeiseen oloon,. voi elämä näitä juttuja! Mitenhän paikalliset pärjää, kun eivät ole kaurapuuroa koskaan syöneet?

        Ja mitenhän vauvat kasvavat ja elävät muissa maissa, kun eivät ole suomessa saatavia ruokia koskaan syöneet?

        Paikalliset ei taida turistiripulia sairastaa. Toisaalta ei pidä unohtaa, että maailmassa kuolee kaksi vauvaa sekunnissa nimenomaan ripuliin. Puhtaaseen veteen tehty puuro pelastaisi monet.


      • Annatoistenelää
        taas pian mennään kirjoitti:

        Ihan uteliaisuuttani kysyn, koska törmään näihin ylimielisiin kommentteihisi lähes joka osiossa että saatko oikein palkkaa vai ihanko pyyteettömästi jakelet näitä omia näkemyksiäsi? Jos sulla on noin vähissä tekemiset, niin jatka vaan kaikin mokomin. Ihmettelet vähän kaikkia kysymyksiä, mutta jokainen taaplaa tyylillään. Jos nämä tämäntyyppiset sutjautukset jäisi pois, olisi paljon enemmän asiaa, mutta moni jättää kysymättä juuri sinuntyyppisen asiantuntijan kommenttien pelossa. Vastailet myös itse itsellesi, no saahan sitä näinkin ajan kulumaan! Jatkoja!

        Juuri näin, ihan asiatonta viestintää.... Joka haluaa ottaa puurot mukaan tehköön kuin parhaaksi näkee... meitä on moneksi, on ruoka allergioita on erilaisia ruokavaliota ymt... On terveellisen elämän noudattajia, laihduttajia jne... jatkuu lista.


    • tiikeri3

      Varsinainen kysymys oli: saako ruokaa vieda ulkomaille matkustaessa.

      Vastauksia on tullut, vaan niiden yleinen savy on lievasti sanottuna tyly. En ymmarra todella miksi ihmiset vaivautuvat KOMMENTOIMAAN ja haukkumaan kysyjaa. Mita se heille kuuluu minka takia kysyja haluaa ruokaa vieda.

      Itse vein Kreikkaan mennessani tuliaisina suomalaisia herkkuja, osa matkalaukussa, osa kasipakaasissa. Ei siina mitaan ihmettelemista ole, nain tekevat monet.

      • surströmming

        Kysymys oli väärällä alueella ja siten hieman tyhmä. Lentoyhtiöitä ei juurikaan kiinnosta koneessa kuljetettava ruoka. Toki on rajoituksia palaville nesteille ja aasialaisilla yhtiöillä on kieltoja pahanhajuisten durian-hedelmien tuonnista koneeseen. Lisäksi ruotsalaisen hapansilakan myynti Arlandan lentokentällä ilmeisesti lopetettiin purkin räjähdysvaaran ja siitä seuraavien hajuhaittojen takia. Ja tietenkin käsimatkatavaroiden nesterajoitukset ovat voimassa, mutta muuten lentoyhtiöillä ei ole ruoan suhteen paljoa mielenkiintoa.

        Sen sijaan monet maat rajoittavat elintarvikkeiden tuontia eri tavoin. Mutta niitä ei kannata lentämiskeskusteluissa kysellä, vaan matkakohteen omalla alueella.


      • mielenkiintoista?

        olen utelias ja mitä herkkuja....suomalaisia ruokia veit?


    • läskiperse

      olen lähdössä matkalle ja saan viedä mukanani 20kg matkatavaraa. saahan sen ruokalaukun viedä ylimääräisenä?
      vien mukanani kaiken,veden,maidon,perunat jne, tietysti myös suomalaista kahvia. se suomalainen kahvi on tehty suomessa kasvaneista kahvipavuista,kerään niitä itse metsästä. viimeksi kahvisato ei ehtinyt kunnolla kypsyä kun tuli kylmät ilmat.
      vaadin että saan viedä ainakin 40kg ruokaa ja 50 litraa vettä/viikko.

      • Buahahahahaaaaa

        Voi ei mä kuolen nauruun :))))))) kyllä voit "läskiperse" ottaa nuo ruoat ja vedet mukaasi ylimääräisenä. Sanot vain reilusti lähtösevityksessä että pelkäät laihtumista jossain etelämaan korvessa.


    • mä vaan

      Kyllä saa ruokia viedä ja tuoda Yhdysvalloista, ei kaikkea mutta aika monia kuitenkin.

      • pysytään nyt asiassa

        kuka hemmetti tuota kysyi? eikö kysyjä ollut menossa Kreikkaan...???


    • 003

      Saa kuljettaa ruokaa matkatavaroissa. Kun nyt taalla ihmetellaan MIKSI kukaan semmosta tekisi, niin omasta puolestani voin sanoa, etta ulkosuomalaisena sita on kiva tuoda Suomen reissuilta esim ruisleipaa (mika ei joka maassa ole ollenkaan itsestaanselvyys) ja muita kotimaan antimia. Oli se sitten jonkun mielesta typeraa tai ei.

    • vastatkaa!

      HEIJ haluisin tietää saako salmiakkia viedä japaniin ihan laukussa ilman, että tulee sakkoja tai et ne takavarikoidaan???? vastatkaa pliz

      • saa viedä

        Saa viedä, mutta suurin osa ihmisistä maailmassa pitää salmiakkia iljettävän makuisena.


    • äly

      Minuakin kiinnostaa ihan sen takia, että tuon ulkomailta tuliaisia suomeen mukanani vain käsimatkatavarat.

      ja eiköhän ihmisillä ole omat syynsä jos haluavat suomesta viedä ruokaa ulkomaille, antaa jokaisen elää omalla tavallaan!

    • jutteja olette

      he ovat vain niitä ihmisiä jotka luulee ettei ilman ruisleipää eikä hernekeittoa voi muutamaa päivää olla...unohtamatta sinistä lenkkiä ja Turun sinappia. Ko ihmisten kannattaa pysyä kotona ja täydentää ruokakomeroa.

    • olaaa

      Me ainakin viedään suomalaisia herkkuja tuliaisiksi sukulaisille jotka asustavat ulkomailla.. Ovat joskus asunneet suomessa ja heillä on ikävä tiettyjä ruokia tai aineksia mitä ei muut kulttuurit tunne..

    • fdgdfg

      Jos viet ruokaa, ilmoita siitä asiallisesti, jos pyydetään ja mene tullin kautta, muussa tapauksessa katsotaan teko tahalliseksi. Eurooppalaisia tuotteita pitäisi saada Euroopan sisällä kuljetella vapaasti.

    • jooooo

      haloo joku voi haluta viedä ruokaa vaikka siks et jos on myöhään perillä eikä halua lähteä enään ulos syömään tai et jos on vähän syrjemmässä paikassa jossa ei ole ihan vieressä ravintolaa tai jos vaikka budjetti ei kestä sitä et joka päivä syödään ravintolassa

    • englannistaterkkui

      asun ulkomailla, että sen takia olen roudaamassa sitä ruokaa mukaan vähän enemmän, kun uk:ssa ei esim ole kunnon ruisleipää, nuudelit maistuvat pahalta, niiden keittopusseihin en luota ja on ikävä fazerin suklaata xd ja kavereille sit keksi tuliaisia xd onko muuten mitää rajoitusta että miten paljon sitä ruokaa saa roudaa? siis suomesta iso-britanniaan? :D

    • Kassissa ruokaa

      Kuka niita laukkuja avaa EU alueella, ei kukaan ! Ruokaa saa vieda niin paljon kjuin haluaa. Itsellani aina ruokaa tms tuliaisina ystaville, kun matkustan.

    • mälliskö

      Muistelen joskus lukeneeni että Tokiossa (vai oliko se pekingissä) on kielletty purukumit sakkojen uhalla. Niitä ei siis kannata sinne viedä :)
      Kiinassahan muut kumit on jopa pakollisia...

    • doppo

      mites koneeseen käsimatkatavarana? en haluaisi ostaa vaihtolennoilla kentiltä ruokaa, kun ei ole visaa ja rahaa en viitsisi vaihtaa. haluaisin siis ottaa eväät..
      vai käykö visa electron tuola kaukoidässä?

    • jon7

      Kyllä monella ulkomailla asuvalla löytyy HK Sinistä pakkasessa. Itselläni oli kahvia, ruisleipää, Sandelsia, siideriä, Kossua, Suomesta viety savustuspönttö, jne.

      Kannattaa selvittää ko maan tullimääräyksistä, mitä saa ko maahan viedä mistäkin maasta.

      • Einesrekku

        Jenkkilä ja Aussit on tarkkoja, ettei sinne tuoda mitään ruokia kasvitautien varjolla, käytännössä piilosuojelua oman maan bisneksille. Näillä on lentoasemilla ruuanhaisteluun erikoistuneita koiria...


    • 26-v

      Tule ja purista! Ei tuosta voi muuta sanoa!

      Miten luulet kohdemaasi ihmisten elävän?

      Meille, vaimoni kanssa, kertyisi melkoinen lasti 3kk:n eväistä.

      Emme kaipaa ruisleipää vaikka kotona syönkin vain sitä.
      Mitään muutakaan korvaamatonta ei tule mieleeni.
      Ainoa kaipuuni kohde etelässä on rasvaton maito ja kirnupiimä mutta pysyn 3kk hengissä ilman niitäkin.

      Maasta toiseen, siis Suomeen tuomme esimerkiksi Espanjasta, paikallisia juustoja, lammasta, vuohta ja niiden sekä lehmän yhdistelmiä.
      Curadoa ja semicuradoa.
      Ilmakuivattua kinkkua, turroksia ja jotain muuta paikallista mitä meillä ei saa.

      Aikanaan ahnehdin viinoja siten, että pullotin brandyt 1-litran keveisiin muovipulloihin painon vuoksi. Lasipullon painoi saattaa olla 1/3 koko lestistä.
      Nyt on tuokin jäänyt.

      Nyt EU-eläkeläisen tuon Espanjasta myös eturauhaslääkkeeni ( 2 eri tabua ) ja täydennystestoni.
      Nykyään täytyy eläkeläisenkin maksaa paikallinen iva joka oli yhtä satsia kohden hieman yli 6€. Reseptit mukana!

      Jos ylipäätään on menossa mihinkään kohtuullisen sivistyksen piirissä olevaan maahan niin mielestäni on täysin tautinen ajatus lähteä raahaamaan sinne mitään, varsinkaan säilykkeitä.

      Albaniassa, Kuubassa ja Kiinassakaan ei meillä ollut sapuskoinnin suhteen vaikeuksia.

    • Jouko K

      Ystävä on ollut marraskuusta lähtien Italiassa. Mukaan suomalaista kahvia ja ruisleipää. Onko teillä vittupäillä huomauttamista?

      • Jorma M

        On, kahvi ei ole suomalaista, miksi ruisleipää. Italialainen leipä on parempaa.


    • Kale

      Minulla on aina reissussa laukussa tönkkösuolattua muikkua krapula-aamujen varalta.Juomaksi otan ihan vanhan ajan kirnupiimää.Kahvia pannukarkeutta tietty.
      Kahvin kanssa täytyy tietenkin olla leipäjuustoa lakkahillon kera.Ilmakuivattu hirven-
      liha on hyvää suolaisen nälkään ja säilyy hyvin.Ruisleipää nyt ei tarvitse edes
      mainita.Vanhan kansan miehenä vien etelään itse kasvattamaani kessua kun ei
      sellasia etelän mailta tunnu löytyvän.Pontikkapullon jätän kuitenkin kotio.Kotona kirnuttu voi on ehdoton suoisikkini matkoilla ja Koskenlaskija juusto.Niin ja kotona leivottu rieska.Minä kun en lähde etelänmatkalle tutustuakseni paikallisiin ruokiin vaan ainoastaan ilmaston takia.

    • Pidähuoliomistaasioista

      Minkä ihmeen takia pitäisi jossain suomi24 palstalla selitellä kenellekään, mitä tahtoo kuljettaa ulkomaille ruoakseen Suomesta? Aloittajahan kysyi tullisäännöksiä, ja aina löytyy noita puuntakaa öykkääviä juntteja täällä ilmaa pilaamassa, niitä, joilla on niin pieni muna, etteivät kehtaa nimellään kirjoittaa. Pikkumuna- ole hiljaa ja anna ihmisten elää niinkuin tahtovat, se ei kuulu sinunkaltaisillesi vähän pätkääkään, surkimus. Itse pakkaan juustoa mukaan, sillä en tahdo maksaa turisteille tarkoitetun lähikaupan (Kreikassa) hintoja perusjuustosta- todellakaan. Ja, koska kärsin vatsaoireista, myös pussimuusia, että saan jotain neutraalia syötävää, jos vatsa äksyilee, siksi varasin hotellin, jossa on keittokomero. Ilman edes hotellin aamupalaa. Sillä en tahdo olla sidottu hotellin ruoka-aikoihin myöskään. Puoli-tai täysihoito tarkoittaa rannalta ruokailuun kiiruhtamista. Ei kiitos. Kaupunkilomilla aamupala riittää hotellissa, kun muutoin päivä menee kierrellessä. Jokainen tehköön matkansa mieleisekseen. Ja nuo juntit ovat hyvä syy häipyä Suomesta. Juuston, ruisleivän, salmiakin, vaikka koko ruokakomeron kera. Se ei kuulu sinulle pätkääkään, mitä matkalaukkuuni pakkaan. Tulli on asia erikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe