Onko oikeutta?

Onko laitoksella millaset oikeudet rajoittaa huostaanotetun nuoren sukulaisten tapaamista?Naisystäväni 13 vuotias siskonpoika on ollut vuoden verran laitoksessa.Poika on meidänluona jokatoisen viikonlopun.Nyt kävi kuitenkin niin,että poika oli viimeviikolla lyhyellä hatkareissulla ja tämän viikonlopun vierailu peruuntui.Meinattiin tänään mennä poikaa kattomaan ryhmäkotiin jossa hän on ja soitettiin sinne sopiaksemme mihin aikaan heille sopii.Vastaukseksi saatiin että tänä viikonloppuna vierailut eivät sovi ollenkaan,katsotaan ensiviikolla tilannetta uudestaan.
578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä laitokset voivat näin toimia eli he ovat katsoneet että parempi kun tilanteen antaa rauhoittua ja ehkä sekin parempi sukulaisten kannalta ettei tule nuorenkanssa "turhia"yhteenottoja. Mutta olisihan se hyvä (jos vanhemmat sijoituksessa mukana) että asioista sovitaan /tiedotetaan vanhemmillekkin. Ja vanhemmat infoavat muuta sukua tilanteista. Hatka reissulle on varmasti ollut joku syy ja hyvähän tilannetta on rauhoitella ja selvitellä. Vierailut voivat aiheuttaa myös lapsessa levottomuutta vaikka hän nauttisikin kun siellä käytte.

Äänestä

Niin voihan se tietysti olla että on parempi "antaa tilanteen rauhoittua".Yhteen ottoa ei kyllä olisi tullut kun poika on sen verran rauhallinen/ujo tapaus ja ei me poikaa oltas moralisoitu hatkareissusta.Vanhemmat eivät ole pojan elämässä millään tavalla mukana.Pojan äiti kuoli muutama kuukausi huostaan oton jälkeen pitkän päihdeputken päätteeksi yliannostukseen(joko tahallaan tai vahinkossa) ja isästä on viimeinen havainto vuodelta 2007 kun hän oli istumassa.Minä ja naisystäväni (eli pojan täti) ollaan pojan enon lisäksi ainoat ulkopuoliset aikuiset jotka on pojan elämässä mukana.Olen kyllä huomannut tuon vierailujen aiheuttaman levottumuuden/pahanmielen itsekin ja asiasta on puhuttu laitoksen henkilökunnan kanssa.Pojalle on hirveän vaikea palata laitokselle sen jälkeen kun on meillä ollut viikonlopun kylässä ja useasti on kysynyt miksei voi jäädä meille asumaan.Hatkareissua en yhtään ihmettele enkä voi väittää olevani hirveän yllättynyt kun kuulin asiasta.itsekin vanhana laitosnuorena tiedän mikä meno ja millasta porukkaa laitoksessa voi olla.Muutenkin olen sitä mieltä,että poika ei kuuluisi laitokseen vaan rakastavaan perheeseen.Ikävä tosiasia jonka monet tietävätkin on se,että harvalle murrosikäselle löytyy perhe.

Äänestä

Minkään lakien mukaan EI OLE OIKEUTTA estää läheisten tapaamista tuolla perusteella, ei todellakaan!

Päinvastoin, laki turvaa läheiset ihmissuhteet, mutta se on täysin eri juttu, noudatetaanko sijaishuollossa lakeja.

Esim. Hdl pitää omia käytäntöjään tärkeämpinä kuin lakien noudattamista, niin käsittämättömälle kuin se tuntuukin.

Äänestä
  • Ota huomioon, että rakastavan, hänestä huolehtivat perheen luona asuessaan lapsi ei tuottaisi rahaa sijaishuollolle, jolta kunta saa sievoiset veroäyrit jne.

    Markkinatalous ja oma rikastuminen ovat valtaapitäville ykkösasioita, ei lasten todelline etu.

    Äänestä

Tapaamista ei ole lupa rajoittaa kuin tarkkaan laissa määritellyissä tilanteissa, eikä tuossa ole kyse sellaisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wallu89 kirjoitti:

Onko laitoksella millaset oikeudet rajoittaa huostaanotetun nuoren sukulaisten tapaamista?Naisystäväni 13 vuotias siskonpoika on ollut vuoden verran laitoksessa.Poika on meidänluona jokatoisen viikonlopun.Nyt kävi kuitenkin niin,että poika oli viimeviikolla lyhyellä hatkareissulla ja tämän viikonlopun vierailu peruuntui.Meinattiin tänään mennä poikaa kattomaan ryhmäkotiin jossa hän on ja soitettiin sinne sopiaksemme mihin aikaan heille sopii.Vastaukseksi saatiin että tänä viikonloppuna vierailut eivät sovi ollenkaan,katsotaan ensiviikolla tilannetta uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu