perätön ilmianto

poliisi kävi ovellani, (häiriintynyt) naapuri oli valittanut metelistä. poliisi ei tullut edes sisälle, totesi vain ilmoituksen olleen aiheeton ja lähti pois. menen huomenna poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen perättömästä ilmiannosta. tiedän kuka poliisit oli soittanut. onko ns hukkareissu vai tuleeko ko henkilölle yhtään mitään seuraamuksia tämmöisestä jutusta?
52716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos naapurisi on tehnyt poliisille tutkintapyynnön eli siis PYYTÄNYT tutkimaan oletko syyllistynyt rikokseen, naapuri EI OLE syyllistynyt perättömään ilmiantoon, koska hänhän vain pyysi poliisia tutkimaan asiaa.

Mutta jos hän on VÄITTÄNYT että sinä olet syyllistynyt rikokseen ja poliisin tutkimuksissa selviää ettet ole, niin vasta sitten voit tehdä tutkintapyynnön perättömästä ilmiannosta.

Eli on eritapoja tehdä rikosilmoitus, joko vain tutkintapyyntö tai varsinainen rikosilmoitus, jossa ilmoitetaan että joku on tehnyt rikoksen.

Olkaa tarkkana näissä tai voitte joutua vastuuseen ilmiannoistanne!

Äänestä
  • Hoh, hoijaa, todella
    Taatelintallaat ne taas kirjoittavat. Mitään perätöntä ilmiantoa ei ole edes olemassakaan, ainakaan Suomessa, hoh, hoijaa.
    Rikoslaista löytyy kyllä väärä ilmianto.
    Se toteutuu,jos joku antaa poliisille väärän tiedon, jonka seurauksena on vaarana, että syytön pidätetään, vangitaan, tai hän joutuu muun pakkokeinon kohteeksi.
    Esimerkkitapauksessa ei oltu lähelläkään väärää ilmiantoa.

    Äänestä

  • pol.palvoja, johtava kirjoitti:

    Hoh, hoijaa, todella
    Taatelintallaat ne taas kirjoittavat. Mitään perätöntä ilmiantoa ei ole edes olemassakaan, ainakaan Suomessa, hoh, hoijaa.
    Rikoslaista löytyy kyllä väärä ilmianto.
    Se toteutuu,jos joku antaa poliisille väärän tiedon, jonka seurauksena on vaarana, että syytön pidätetään, vangitaan, tai hän joutuu muun pakkokeinon kohteeksi.
    Esimerkkitapauksessa ei oltu lähelläkään väärää ilmiantoa.

    Perätön lausuma viranomaismenettelyssä
    Rikoslaki 15 L 2 § (24.7.1998/563) Perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Jos
    1.joku valan tai vakuutuksen nojalla oikeudenkäyntiin rinnastettavassa viranomaismenettelyssä,
    2.muu kuin rikoksesta epäilty rikosasian esitutkinnassa henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa tai
    3.muu kuin poliisilain (493/1995) 38 §:n 2 momentissa tarkoitetussa asemassa oleva poliisitutkinnassa tai siihen rinnastettavassa viranomaismenettelyssä henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa
    antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Äänestä

Naapuri oli poliisit soittaessaan sanonut että meiltä kuuluu kovaa metelöintiä vaikka meillä oli täysin hiljaista. poliisi itse totesi ilmoituksen olleen täysin aiheeton.

Äänestä
  • Niskoittelua
    Koska ketään ei pidätetty, vangittu, eikä kukaan joutunut minkään pakkokeinon kohteeksi, ei väärä ilmianto toteutunut.
    Sensijaan saattoi toteutua niskoittelu poliisia vastaan. Siitä päättää kuitenkin poliisi, ei aiheettoman ilmoituksen kohde. Hän voisi tietysti katsoa, että poliisin kutsuminen loukkasi hänen kunniaansa. Syyttäjä ei siitä syytettä nostaisi, mutta jos on hyvin paljon ylimääräistä rahaa, niin omalla kustannuksellla käräjillä voi käräjöidä lähes mistä tahansa ja katsoa pareneeko kunnia siellä.

    RL 16 luku

    4 § (24.7.1998/563)
    Niskoittelu poliisia vastaan

    5) hälyttää aiheettomasti poliisin taikka antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa poliisin toimintaa,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoh hoijakkaa kirjoitti:

poliisi kävi ovellani, (häiriintynyt) naapuri oli valittanut metelistä. poliisi ei tullut edes sisälle, totesi vain ilmoituksen olleen aiheeton ja lähti pois. menen huomenna poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen perättömästä ilmiannosta. tiedän kuka poliisit oli soittanut. onko ns hukkareissu vai tuleeko ko henkilölle yhtään mitään seuraamuksia tämmöisestä jutusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu