Kun ei välitetä..

syvä huokaus. Taas teki lapsen isä oharit. Sovittiin, jo jokunen viikko sitten, että hakee lauantaina yhdeksältä lapsen, mutta eilen illalla seitsemältä peruikin sen. Ystävällisesti käski minun vielä "vetää v***u päähän". Näinkö tämä oikeasti menee? Seuraavan kerran, kun isä näkee lastaan (jos silloinkaan.)on kulunut kuusi viikkoa. Sitä ennen meni jotain kahdeksan viikkoa ennen kuin näkivät.

Lapsi on surullinen ja hyvin pettynyt. Olen yrittänyt patistaa ja painostaa isää tapaamaan lastaan, mutta kiinnostusta ei riitä. Omat "harraastukset" (kuten ryyppääminen) vievät suurimman osan ajasta. Kesällä yhtäjakoista viikkoa ei voi pitää, kun aikoo lähteä reissulle.. jouluna ei nähty, kun oli putki päällä. Silloin minä vein lapsen isänäidille (joka henkeen ja vereen pitää poikansa puolta) kylään. Siellä olivatkin koko muu perhe, paitsi lapseni isä.

Tämä oli jotenkin viimeinen niitti. Olin tyhmänä jo kertonut lapselle, että pääsee iskän luokse lauantaina, kun sinne niin kaipaa. En kestä, että lastani kohdellaan näin. Koko aamu ja eilis ilta on kulunut itkiessä, olen niin pahoillani lapsen puolesta. Lapsi itse vaikuttaa niin pettyneeltä. Ilme on sitä luokkaa, että taas iskä teki mulle näin. Tivoliinkaan ei vienyt omaa lastaan vaan tyttöystävänsä siskon lapset. Ei edes kysynyt omaansa mukaan!

Minun ja eritoten lapsen pitäisi kuulemma tyytyä vaan siihen, mitä saa. Tapaamissopimusta (jokatoka viikonloppu,joulupäivä ja kesällä yhtäjaksoisesti viikko) minun pitää noudattaa pilkulleen, mutta isän ei. Näin sanoi lastenvalvoja. (tuli muuten äsken txtviesti, jossa minut haukuttiin noin 10x vitun huoraksi. Nousisiko siitä jo kunnianloukkausjuttu?)

Auttakaa hyvät ihmiset, jos osaatte. Olen hyvin väsynyt tilanteeseen. En kestä, että omaa lastani satutetaan tahallaan näin. En ole provsoinut lapseni isää mitenkään muuten, kun painostanut pitämään lapseen yhteyttä ja syyttänyt välinpitämättömyydestään.
Lohdutusta kaipaisin todella. (jos ei ole mitään nättiä sanottavaa, nii pyydän, että älkää sanoko mitään)
401733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

On olla sen verran pidättyväinen, että ei ihan ensimmäiselle vastaantulijalle anna... onneksi minun äitini on kunnollinen ja valitsi tietenkin itselleen kunnollisen miehen. isäni pitää minusta, ei käytä aikaansa ja rahojaan ryypiskelyyn, vaan on mm. rakentanut omin käsin minulle kesämökin. kun olin lapsi, ei isällä hirveästi aikaa ollut minulle, koskaan ei ollut kokonaista päivää, että isä olisi lomaillut, muutta kun kyseessä oli työnteko, niin asia on OK. toisaalta näin isän päivittäin, yleensä vasta myöhään illalla, jos en ollut sitä ennen nukahtunut.
ainahan tullaisia hutsuja on ollut, sääliksi käy lapsiasi! millaisesta perheestä olet? onko isästäsi tietoa?

Äänestä
  • ole minna onnellinen jos sinulla on isä joka on tuollainen, kaikille ei ola käynyt niin hyvin. tasan eivät kay onnen lahjat, mutta se ei oikeuta sinua haukkumaan muita. Ja syvästi toivon että sinä saat lapsia joku päivä ja näet ettei elämä ole niin ruusuista (välttämättä). Mutta ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Ja karman laki pitää huolen siitä että minnakin saa osansa, muista tämä kirjoitus silloin kun sinulla elämä romahtaa täysin ja kukaan ei jaksa kuunnella sinua ja hylkää sinut,sitten olet saanut maksusi.

    Äänestä

  • on pakko olla provo.

    Äänestä

  • Aikuistu ennen kuin tänne viitsit kirjoitella!

    Äänestä

  • Onko ihan pakko kirjoittaa tollast sontaa ja
    yrittää tehdä toisen olo vielä huononmaksi?
    Eipä ole isäs hyviä tapoja pikku neidille opettanut...tainut tehdä susta itsekeskeisen
    pikku paskiaisen..!!!
    Itse voin omasta kokemksesta sanoa että on parempi antaa isän olla ja yrittää vaatia
    tapaamis oikeuksia pois oikeuden avulla.
    voit vedota isän alkoholistisiin taipumuksiin
    esimerkiksi...

    Äänestä

Pirp,onko sinulla mailiosoitetta? vaihdetaan vaikka postia

Äänestä

alistaa itseäsi eikä lastasi tuollaiseen kohteluun. Tiedän aivan käytännön tapauksia( olen gradua vaille valmis oikeustieteen kandi ja kiinnostuksen alani on perhe-oikeus) että molempien vanhempien tulee hoitaa omat velvollisuutensa, eli elatusmaksut ja tapaamiset, ja jollei näitä velvollisuuksiaan hoida tapaamissopimusta tai vastaavaa muutetaan. Säästä herjaavat viestit ja kirjaa ylös mahdolliset haukut tarkasti ja ota yhteys viranomaisiin. Sinun ei tarvitse alistua haukuille eikä lastasi saa kohdella noin. Onko lpasen isä uhkaillut sinua tai lasta tai ollut väkivaltainén??? Jos hän tekee jotain sellaista suoraan vaan poliisille tai lääkäriin. Ymmärrän että lapsesi kärsii, mutta jos isä on tuollainen tämä kohtelu loukkaa lastasi paljon ja jättää arvet, jolloin ehkä parempi olisi että lapsesi ei tapaisi isäänsä johonkin aikaan ettei koe itseään aina hylätyksi. Selvitä tilanne sosiaaliviranomaisille, ja säästä huorittelu viestit. Yritä kuitenkin lohduttaa lastasi ja piilota parhaasi mukaan oma kiukkusi isää kohtaan. Jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainoa tässä tilanteessa. Tsemppiä sinulle ja voimia.

Äänestä

Meillä ei myöskään eron jälkeen isä välittänyt muustakuin juomisesta.Alkuun päiväsaikaan pyysi lapsia luokseen(asuimme lähekkäin)mutta ei puhetta että muutamaa tuntia pidempään...yleensä päivä oli lauantai ja sittenhän oli kapakkaan valmentautuminen,elikkä veti pohjia vaikka lapset oli siinä!

Tästäpä syystä lapset ei sinne enää halunneet,enkä pakottanut.Sovittuihin tapaamisiin meille ei tullut.Humalassa ilmestyi tuon tuostakin oven taa säikyttelemään.

Yötä isänsä luona lapset olivat 5vuoden aikana 2kertaa,sen jälkeen eivät suostuneet enää lainkaan tapaamaan,alkoivat olla niin isoja että ei oli EI!

Eipä mitään,ainakaan me ei jouduttu katsomaan kotona enää juopottelevaa ja väliin väkivaltaista ukkoa.Hän ei nimitellyt minua,mutta vahti tarkkaan ettei vaan kuvioihin ilmestyisi uutta miestä....

En todellakaan olisi uskonut että hänestä tulee tuollainen...

Alkuperäiselle viestin aloittajalle-ehkei kannatta uhrata liikaa ajatuksia exälle,eikä antaa lapselle turhia toiveita,ettei pettyisi-jos nimittäin isä ei pidäkkään lupauksia.

Herjaavista viesteistä-säilytä ne,ne on todisteet jos hän heittäytyy hankalaksi.Ensin kuitenkin yrittäisin puhua exälle...jos mahdollista...

Äänestä

Miksikäs menit levittämään tavaraasi tuollaiselle miehelle. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Jos ette ihmiset osaa lukea ja/tai ette ymmärrä lukemaanne, niin älkää myös ottako osaa tähän(kään) keskusteluun. Ketjun aloittajahan juuri viimeisessä, suluissa olevassa lauseessaan pyysi, ettei saisi teidänkaltaisia kommentteja.

    Äänestä

  • olette ehkä niin nuoria, että ette voi ymmärtää, että ihmiset muuttuu. Jos lapsen isä olisi yhdessäoloaikanamme käyttäytynyt tuolla lailla, olisi jalkani pysyneetkin nätisti ristissä. Mutta uskoin, että tämä ihminen olisi ollut hyvä isä. (oma isäni on maailman ihanin, kiltein ja luotettavin, kiitos vain kysymästä, minna). En todellakaan ole mikään lunttu, joka tavaraansa jakelee jokaiselle vastaantulijalle. Toivottavasti joskus tiedätte, mitä oikea elämä on, ja sen vastoinkäymiset, eikä elämänne pyöri tv-sarjojen ympärillä. Maailma ei ole mustavalkoinen, vaan myös harmaa.

    Joka tapauksessa kiitos ystävällisistä neuvoistanne. Aion maanantaina painua lastenvalvojan ja oikeusaputston puoleen, koska ihmisen pitää ottaa vastuu teoistaa ja sanoistaan.

    Sinä, joka halusit meilailla, niin lähetä sähkisososi tänne, niin kirjoitan varmasti.

    Rauhallista sunnuntaita kaikille ja pitäkää huolta itsestänne!

    Äänestä

  • zombie kirjoitti:

    Jos ette ihmiset osaa lukea ja/tai ette ymmärrä lukemaanne, niin älkää myös ottako osaa tähän(kään) keskusteluun. Ketjun aloittajahan juuri viimeisessä, suluissa olevassa lauseessaan pyysi, ettei saisi teidänkaltaisia kommentteja.

    Minä niinkuin sinäkin saa sanoa oman mielipiteensä vapaasti. Nykyisin on vaan niin muodissa, että erotaan ensimmäisen vaikean paikan tullessa eteen, koska äidillä täytyy olla hauskaa. Siinä lapset jäävät toiselle sialle kun äidin "poikakavereita" ramppaa yhtenään huushollissa.

    Äänestä

  • Teet kirjoitti:

    toiselle sialle? Mistä tiet oliko se ensimmäinen sika ja millanen ja mistä päättelet et toine sit ainakii olis sika? töööööööööööt

    Äänestä

  • Pirp kirjoitti:

    olette ehkä niin nuoria, että ette voi ymmärtää, että ihmiset muuttuu. Jos lapsen isä olisi yhdessäoloaikanamme käyttäytynyt tuolla lailla, olisi jalkani pysyneetkin nätisti ristissä. Mutta uskoin, että tämä ihminen olisi ollut hyvä isä. (oma isäni on maailman ihanin, kiltein ja luotettavin, kiitos vain kysymästä, minna). En todellakaan ole mikään lunttu, joka tavaraansa jakelee jokaiselle vastaantulijalle. Toivottavasti joskus tiedätte, mitä oikea elämä on, ja sen vastoinkäymiset, eikä elämänne pyöri tv-sarjojen ympärillä. Maailma ei ole mustavalkoinen, vaan myös harmaa.

    Joka tapauksessa kiitos ystävällisistä neuvoistanne. Aion maanantaina painua lastenvalvojan ja oikeusaputston puoleen, koska ihmisen pitää ottaa vastuu teoistaa ja sanoistaan.

    Sinä, joka halusit meilailla, niin lähetä sähkisososi tänne, niin kirjoitan varmasti.

    Rauhallista sunnuntaita kaikille ja pitäkää huolta itsestänne!

    mailiosoitteeni on [email protected]

    Äänestä

  • Teet kirjoitti:

    Minä niinkuin sinäkin saa sanoa oman mielipiteensä vapaasti. Nykyisin on vaan niin muodissa, että erotaan ensimmäisen vaikean paikan tullessa eteen, koska äidillä täytyy olla hauskaa. Siinä lapset jäävät toiselle sialle kun äidin "poikakavereita" ramppaa yhtenään huushollissa.

    Sano, puhu, kirjoita ja seiso vaikka päälläsi ja pyöri samalla vaikka napasi ympärillä, aivan samahan se on loppujen lopuksi. Mutta miksi "lyödä lyötyä"? Miksi puhua haarojen levittämisestä? Kysehän oli huomautuksessani siitä, että nikki pirp ei toivonut juuri teidän kahden antamien vastausten kaltaisia vastauksia (kirjoituksensa perusteella). Mielipiteensä toki saa sanoa vapaasti, mutta tietyistä sanomisistaan voi joutua edesvastuuseen (esim. kunnianloukkaus, herjaus etc. tapauksissa). Myös hyvien käytöstapojen, itsehillinnän ja sosiaalisten taitojen -ja käytösnormien taitaminen estää ihmistä laukomasta "omia totuuksiaan" ventovieraista ihmisistä eri tilanteissa. Näiden eettisesti hyväksi todettujen taitojen oppimisen pohja luodaan usein jo varhaislapsuudessa. Toki niitä voi myös vanhemmalla iällä sisäistää, mutta silloin se usein jo on vaativampi tehtävä, jos toisten ihmisten ihmisarvo ja sen kunnioittaminen ei ole ennestään kyseiselle henkilölle itsestäänselvyys. Koitahan kestellä.

    Äänestä

  • Teet kirjoitti:

    Minä niinkuin sinäkin saa sanoa oman mielipiteensä vapaasti. Nykyisin on vaan niin muodissa, että erotaan ensimmäisen vaikean paikan tullessa eteen, koska äidillä täytyy olla hauskaa. Siinä lapset jäävät toiselle sialle kun äidin "poikakavereita" ramppaa yhtenään huushollissa.

    jotta nyt ei jäisi kenellekään (lue: teet) hampaankoloon minun moraalikäsityksistäni mitään, voin sen verran kertoa, että en ole käynyt baarissa viimeiseen 2 vuoteen kertaakaan. Olin neitsyt, kun tapasin lapseni isän (meidän piti mennä naimisiin, mutta mies jänisti 2kk ennen häitä)ja edelleenkin partnerieni määrä on varmasti sinun partnerimäärää pienempi. En ole tuonut lapselleni isäpuoliehdokkaita, vaan olen yrittänyt, että lapsella olisi yksi isä, joka hänestä välittäisi. Nyt olen seurustellut monta vuotta saman miehen kanssa, joka kohtelee lastani ihanasti. Tietääkseni minun ei kuitenkaan tarvi olla vanhanapiikana koko ikääni, vai niinkö meinasit?
    Minulla ei ole ollut ainuttakaan omaa harrastusta koko lapseni elon aikana (tarkoittaen lenkkeilyä, leffoissa käymistä tmv, musiikkia kuuntelen kyllä) ja olen muutenkin sellaine pullantuoksuinen kotiäiti.
    Se on helppo tuomita muita ihmisiä(lue: jopa tuntemattomia!!), kun oma elämä on just niin helppoa.
    Mutta sympatiaa ei sulta ainakaan herunut. Voisit ehkä katsoa peiliin ja miettiä, millainen ihminen olet, kun tuomitset heti tuntematta minua pätkääkään. Kerroin omasta tilanteestani totuuden mukaisesti ja pyysin, ettei vastata mitään, jos ei ole nättiä sanottavaa.

    ps. Nykyisin on muotia vaikka mikä.. taidan olla juntti, kun en edes pukeudu muodin mukaan...

    Äänestä

Valitettavasti ei ole tosiaankaan mitään nättiä sanottavaa, sori, koita jaksaa...

Äänestä
  • siis ei mitään nättiä sanottavaa siitä kusipäästä, selkärangattomasta paskiaista, joka vain valitettavasti sattuu olemaan lapsesi isä..

    ps. sori ei pysty pidättämään..:)

    Äänestä

  • Eki kirjoitti:

    siis ei mitään nättiä sanottavaa siitä kusipäästä, selkärangattomasta paskiaista, joka vain valitettavasti sattuu olemaan lapsesi isä..

    ps. sori ei pysty pidättämään..:)

    siltä minustakin tuntuu. Äläkä turhaa pyydä anteeks. näin netissä voi purkaa pahaa oloaan, mutta lapsen edessä pitää pidätellä. Puhukoon iskä minusta niin paljon paskaa lapselle kuin haluaa, mutta minä en siihen loan heittoon lähde.
    Valehtelen siis lapselleni..

    joskus tekisi mieli kertoa äidistä TOTUUS
    mutta ei sitä pienelle lapselle pysty kertomaan
    kun tämä vetää kenkiä jalkaan ja heittää repun selkään ja sanoo menevänsä äitiä tapaan,
    pakko on valehdella ja keksiä jotakin,

    kyllä puistossa äiti unohtuu ( ? ), olen päättänyt sen, mitä pitempään äiti pysyy poissa, sen parempi. Yleensä häntä kesäisin ei näy, onhan
    hienoa lojua rannoilla ja vetää pää täyteen. Tuskin jäätyy lumihankeen.

    Äänestä

Kaksivuotias kun vetää kenkiä jalkaan ja sanoo lähtevänsä äidin luokse, jonne mennäänkin ja äiti ei olekaan kotona vaan lähiräkälässä,
miltähän mahtaa lapsesta tuntua kun niin tapahtuu muutaman kerran.
Lopetin matkustelut, ei lapsi juurikaan äidistä puhu, tulkoot äiti lapsensa luokse jos haluaa ja
ryyppykiireiltään ehtii. Enää en etukäteen kerro lapselle satua jossa hän kohtaa äidin.

Äänestä
  • En todellakaan väitä, että miehet on kusipäitä. Huonoja äitejäkin löytyy! Näyttää olevan meillä suht sama tilanne, toivottavasti jaksat. Kaikista parhain juttu on jokatapauksessa se, kun itse näkee oman lapsensa kasvavan ja ne ihanat sanat "tykkään susta!", tulee pyytämättä.

    Ollaan jatkossakin rakastavia vanhempia, pääasiassa, että lapselta löytyy edes yksi sellainen!

    ps. meidän tapauksessa muuten ei tuo isänäitikään enää halua nähdä lastani, lapsenlastaan siis. Syy on vähän hämärän peitossa, mutta johtunee siitä, että olen niin iso kusipää, enkä voi ymmärtää, että se on ihan ok, jos lapsen isä haluaa vaan ryypätä eikä ottaa lapsesta vastuuta.

    Äänestä

En tiedä miten pitkä aika teillä on erosta mutta selkeästi näkee ettei mies ole päässyt sinusta yli vielä. Joillakin saattaa mennä vuosi kaks että ei toimi lasten kanssa tapaamiset koska lapsen kanssa olo muistuttaa liian kipeästi eksästä ja yhteisestä ajasta. Vaikka toisen kanssa ei olekaan niin muistot, viha ja rakkaus ovat vielä mukana. Tämä heijastuu sitten välillisenä käytöksenä lapseen. Ohareihin on aina syy, miehelläkin ja sillä hetkellä se tuntuu oikeaalta ratkaisulta miehestä vaikka lapsen kannalta lupauksen rikkominen on pahinta mitä vanhempi voi tehdä.

Olisi hyvä saada isä ymmärtämään että lapsi on kuitenkin parasta mitä hänen elämässään tulee olemaan ja jos hän ei nyt panosta lapseen voi hyvinkin olla että muutaman vuoden päästä lapsi ei haluakaan olla hänen kanssaan. Ei jouda kun kaverit vievät jo ajan. Toisaalta tuota ajatusta ei voi lusikalla toiselle ojentaa vaan siihen on kasvettava oman erokriisin keskeltä. Tue lapsen ja isän suhdetta niin ettet hauku isää lapselle ja annat isän tavata lastaan aina kun haluaa, mutta säästä lasta niin ettet lupaa tapaamisia varmuudella etukäteen vaan sitten kun asia toteutuu niin annat hänelle varmaa tietoa. Kun on erottu, ei tarvitse olla yhteydessä kuin lasten takia, vmäiset tekstiviestit eivät kuulu sinulle.

Kun tapaamisajat on sovittu niin silloin niistä ei tarvitse keskustella. Ne joko toteutuvat tai eivät. Jos puhelimen käyttö ei ole asiallista muuta numero salaiseksi. Turha yhteydenpito eksän kanssa vain pitkittää eroa myös miehesi puolelta eikä kasvamista oman itsensä tuntemiseen ja vanhemmuuden löytymiseen tapahdu.

Äänestä
  • Vastauksessasi oli paljon hyvää, mutta se mutta. En jaksa lakata ihmettelemästä tota asennetta, että miestä pitäisi kohdella kuin jotain vähäjärkistä: eron jälkeen pitäis vielä jaksaa ymmärtää aikuisen miehen erotuskat, jotka hän käytöksellään kohdistaa myös lapseen. Ymmärrä miestä, yritä saada hänet ymmärtämään, tue isän ja lapsen suhdetta..(kirjoitit näin). Joo-o. Mihin kaiken keskellä unohtui nainen, jolla myös on oma elämänsä, tunteensa jne. Antakaa jo naisten joskus levähtää toisten ymmärtämisen pakon lomassa.

    Äänestä

  • vaatimuksilla kirjoitti:

    Vastauksessasi oli paljon hyvää, mutta se mutta. En jaksa lakata ihmettelemästä tota asennetta, että miestä pitäisi kohdella kuin jotain vähäjärkistä: eron jälkeen pitäis vielä jaksaa ymmärtää aikuisen miehen erotuskat, jotka hän käytöksellään kohdistaa myös lapseen. Ymmärrä miestä, yritä saada hänet ymmärtämään, tue isän ja lapsen suhdetta..(kirjoitit näin). Joo-o. Mihin kaiken keskellä unohtui nainen, jolla myös on oma elämänsä, tunteensa jne. Antakaa jo naisten joskus levähtää toisten ymmärtämisen pakon lomassa.

    että olen mies ja kirjoitan omasta näkökulmastani ja oman kokemukseni kautta?

    Äänestä

  • miesmies kirjoitti:

    että olen mies ja kirjoitan omasta näkökulmastani ja oman kokemukseni kautta?

    olen yrittänyt ymmärtää nyt jo monta vuotta. Olemme molemmat jatkaneet elämäämme tahoillamme ja uskon, että hänkin on onnellinen. Minä olen ainakin, nykyiseen elämääni siis.

    Mutta on tosiaan aina välillä niin vaikeaa ymmärtää, enkä oikeastaan sitä edes aina halua. Kyse ei ole kuitenkaan enää minun tai hänen elämästään vaan tästä lapsesta, jota rakastan maailman eniten. Et usko, kuinka vaikeaa on selittää lapselle jotain kakkaa, miksi hän ei näe isäänsä useammin. Ei kuitenkaan voi sanoa, että iskä ei halua (vaikka se totuus onkin).
    Kiitos kuitenkin ystävällisestä vastauksestasi. Olen todella yrittänyt ymmärtää hänen kantansa asiaan ja toivon ja rukoilen, että hänkin edes joskus tajuaisi ajatella lastaan (minun kantani on merkityksetön, lapsi kaipaa isäänsä)

    Lisämomenttina tähän vielä sellainen juttu, että isä lupasi ottaa seuraavalla kerralla lapsen luokseen useammaksi yöksi kuin yhdeksi. Tämän piti siis tapahtua viime vkonloppuna. Kysyin sitten lapselta, että jos hän nyt haluaisi mennä iskän luokse edes siksi yhdeksi yöksi (su-ma), mutta hän sanoi, että koska isä lupasi hänelle pitemmän yhdessäoloajan(puhelimessa), niin hän ei halua kuin useammaksi yöksi.
    Vaikka nätisti lapselta kysyin, yritin jopa suostutella, vastaus oli tämä. Ja tietysti minun syytäni oli sekin, ja olin taas v--n h--a.

    Anteeks, että voipi olla sekavampaa tekstiä.. mutta toivottavasti asia kävi selväksi..

    Hyviä öitä!

    Äänestä

  • miesmies kirjoitti:

    että olen mies ja kirjoitan omasta näkökulmastani ja oman kokemukseni kautta?

    Niin varmaan. Ja minä kommentoin naisena, omien kokemusteni kautta. Sitähän se on. Ehkä tasapaino ja harmonia löytyisikin sitä kautta, että näissä tapauksissa ajateltaisiin lasta vain ja ainoastaan- ei miestä, ei naista. Näin tuntuu Pirp tehneen, mies ei. Mutta jossain kulkee raja aikuisten ihmisten(tässä tapauksessa miehen) hyysäämisessä ja ymmärtämisessä. Naistenkin on jossain välissä pakko lyödä hanskat tiskiin, jos ex siippa käyttäytyy naurettavasti ja lastakin henkisesti satuttavasti. Aikamoisiin ihmeisiin meistä on kyllä, mutta ei aikuisen miehen muuttamiseen ilman miehen tahtoa.

    Jos tilanne on jatkunut tuollai jo vuosia niin eipä siinä kannata kuin jatkaa omaa elämää. Toista ei voi muuttaa, muutoksen on lähdettävä itsestä. Näköjään mies roikkuu vielä naisessa, yrittäen käyttäen valtaa häneen loukaten ja tehden omapäisiä muutoksia. Mielestäni sillon toimii vain selkeät muuttumattomat säännöt, lapsia tavataan kuten sovittu tai ei ollenkaan. Jos mies ei halua olla lapsen elämässä se on oma valintansa. Lapsi tarvitsee rutiinia ja turvallisuutta elämäänsä.

    Äänestä

  • vaatimuksilla kirjoitti:

    Vastauksessasi oli paljon hyvää, mutta se mutta. En jaksa lakata ihmettelemästä tota asennetta, että miestä pitäisi kohdella kuin jotain vähäjärkistä: eron jälkeen pitäis vielä jaksaa ymmärtää aikuisen miehen erotuskat, jotka hän käytöksellään kohdistaa myös lapseen. Ymmärrä miestä, yritä saada hänet ymmärtämään, tue isän ja lapsen suhdetta..(kirjoitit näin). Joo-o. Mihin kaiken keskellä unohtui nainen, jolla myös on oma elämänsä, tunteensa jne. Antakaa jo naisten joskus levähtää toisten ymmärtämisen pakon lomassa.

    on luotu ? Ei varmasti, kyllä naisenkin on leipänsä hankittava, vaikka sitten otsa hies.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    on luotu ? Ei varmasti, kyllä naisenkin on leipänsä hankittava, vaikka sitten otsa hies.

    Joo, kylhän sen kaikki tietää, ettei mekään pyhällä hengellä eletä, mutta lepopäivä suotakoon myös meille. Ja täytyyhän sitä välillä itseäänkin kelata, ja välillä olla kelaamatta mitään.. Niin sitä jaksaa taas kelata muita. Kelailuihin. (You know what I mean)

    bashkavaippojen kanssa tää on ollut 887 päivää, ei ainoatakaan vapaata. Mutta oonhan mies, nainen
    on ruik luotu, no suotakoon se heille.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    bashkavaippojen kanssa tää on ollut 887 päivää, ei ainoatakaan vapaata. Mutta oonhan mies, nainen
    on ruik luotu, no suotakoon se heille.

    Elämä on täynnä valintoja. Ja valinnoistamme olemme me itse vastuussa. Ei kai täällä kukaan ruik(uta?)- vaan kuha kertovat ja keskustelevat, kuka mistäkin. Minusta ruikuttaakkin saa, mutta ei jättäytyä siihen: jos kokee elämänsä laadun ruikuttamisen asteiseksi, on jo tajunnut ettei voi kovin hyvin ja kannattaisi alkaa tehdä jotain, että ruikuttamisen aihe menettäisi merkityksen->ei tarvitsisi ruikuttaa enää samasta asiasta. Sillä elämän kai kuuluu mennä eteenpäin, eikä jämähtää paikalleen.

    Tässä on lapsilta paskavaippoja vaihdettu jo yhteensä 7 vuotta, eikä niistä töissäkään eroon pääse, ja hyvä niin. Sillä kotona paskavaippojen vaihtaminen on tuonnut (lue:lasten olemassaolo) sellaisen elämän rikkauden, että osaan olla siitä kiitollinen. Töissä vaippojen vaihtaminen taas on tuonnut leivän tähänkin pöytään, ja lisäksi olen saanut tavata ehtoopuolen ihmisiä, jotka ovat osaltaan myös rikastuttaneet elämääni.

    Kelailusta vielä- siihen ei kovin täälläkään ole mahdollisuutta, eikä usein tarvettakaan. Mutta itse koen sen tärkeäksi. Olen suurimmissa määrin äiti, mutta olen yhä vielä myös nainen ja ihminen. Sitäpaitsi se on myös hauskaa. Ei jää levy pyörii paikoilleen, kun välillä tuulettaa sitä :)

    Iloisia päiviä sullekkin vaan jatkossakin, jokainen taaplaa tyylillään. Mukavaa, että et koe ruikuttamisen aihetta, etkä kaipaa vapaata siis.
    Sehän on tärkeintä että lapset voivat hyvin, ja sen toteutumisen yksi ehto juuri ollee vanhempienkin hyvinvointi.

    Äänestä

  • miesmies kirjoitti:

    Jos tilanne on jatkunut tuollai jo vuosia niin eipä siinä kannata kuin jatkaa omaa elämää. Toista ei voi muuttaa, muutoksen on lähdettävä itsestä. Näköjään mies roikkuu vielä naisessa, yrittäen käyttäen valtaa häneen loukaten ja tehden omapäisiä muutoksia. Mielestäni sillon toimii vain selkeät muuttumattomat säännöt, lapsia tavataan kuten sovittu tai ei ollenkaan. Jos mies ei halua olla lapsen elämässä se on oma valintansa. Lapsi tarvitsee rutiinia ja turvallisuutta elämäänsä.

    Ei mitään lisättävää tahi pois otettavaa, joten lyhyestä virsi kaunis.
    :)

    Äänestä

tiedän lapsesi tunteen sillä oma isäni teki samoja ohareita minulle kun olin pieni..se satuttaa kovasti ja herättää kysymyksen onko minussa jokin vialla.vielä tänäänkin mietin miksi isä mieluummin joi kun oli minun kanssani?se johtuu siitä et isä tuntee olevansa huono ja sitä hän kyllä oli..alkoholisti ja tunnevammainen.sinun ehkä kannattaisi kääntyä sossun puoleen kyselemään mitä tällaises voi tehdä ku isä ei noudata sääntöjä/sopimusta.kunnianloukkausesta en osaa sanoa ´muuta kuin sen et jos siitä on paljon näyttöä ja se on jatkuvaa ja siitä on useampi ilmoitus tehty poliisille niin kyl siitä jonku jutun saa.itsellä oli exä joka uhkas tappaa ym. mut ensimmäinen eikä toinen kerta viestein riittänyt ja piti monta ilmoitusta ja lausuntoa tapahtumista antaa jotta sain oikeutta itselleni.suomi kun kuuluu niihin maihin joissa kaikkien perusoikeuksia (huorittelijankin) kunnioitetaan viimeiseen asti..kun isä löytää uuden naisystävän yleensä käy juuri näin jos ei ole alussakaan lapsesta välittänyt..ensimmäinen vaikkakin sitäkin rakkaampi unohtuu ja tilalle tulee "uusia" sukulaisten lapsia.en haluaisi yleistää mut MINUN kokemukseni perusteella näin on.sekä tuttava piirissäni on käynyt samoin.jaksamista ja voimia sinulle =)

Äänestä

kukaan tekee lapsia juopon/väkivaltaisen kanssa??? Yleensäkin pitäisi muutama vuosi elellä kahdestaan että todella tuntee toisen ennen kuin menee lapsia suunnittelemaan. En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä! Nykyään ehkäisymenetelmätkin ovat huippuluokkaa, ettei ehkäisyn pettämistäkään voine syyttää.

Äänestä
  • Jos lukisit kirjoitukseni loppuun, pyysin ettei tuollaisia kommentteja tulisi, mutta kun nähtävästi sinun perustarve on olla ilkeä, niin senkuin.

    Toistan nyt edelleen koko ajan itseäni, ja lähinnä puolustelen, mutta sen siitä saa, kun yrittää edes hieman empatiaa saada kanssaihmisiltä. Hän EI!!! ollut väkivaltainen/alkholisoitunut kun vasta eromme jälkeen. Elimme yhdessä kauan ennen lasta. Vahinko lapseni ei ollut, vaan hyvin haluttu ja rakastettu.

    Kuinka, Titta, voit syyttää minua tästä? Ihmettelen vain. Oma haluni on, että lapseni on turvassa ja vihaan itseäni jo sen takia, että isän kanssa tuota turvallisuutta en voi taata.

    Kiitos nimimerkki Kyyneleelle. Ikävä, että olet joutunut kokemaan samaa, kuin lapseni kokee tällä hetkellä. Antaisin vaikka henkeni, jotta lapseni isä välittäisi hänestä (enemmän).
    Olen mielestäni ymmärtämiseni ymmärtänyt. Teen parhaani kahden mieheni kanssa lasta kasvattaessani.

    Äänestä

  • Elämä ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelet.
    Parisuhteessa on aina kaksi.
    Esität kysymyksen miksi joku tekee lapsia juopon/ väkivaltaisen kanssa?
    Ehkä se toinen ei ole sitä ollut silloin kun lapsia on maailmaan tullut.
    En voi omalta kohdaltani sanoa, ettenkö olisi lasteni isän kanssa elellyt vuosia kahdestaan ennen kuin lapset syntyivät.
    Eleltiin jopa kaksitoista vuotta kahdestaan ja silti kävi niinkuin kävi.
    Kukaan ei voi tulevia ennustaa, silti on aiheetonta syyllistää ketään tapahtuneista.
    Elämä kun vain on tällaista..mutta lapset ovat kuitenkin ne tärkeimmät!

    Äänestä

  • ai että parin vuoden päästä tiedät,millainen mies on vielä 20vuoden päästä?

    Olin exäni kanssa 4vuotta ennenkuin tuli lapsi,16vuotta meni ja sitten alkoikin viina olla numero 1...pääsinpä lähes hengestäni,kun juovuksissa sai sitten raivarin ja teloi minut!!Enpähän olisi minä tätä arvannut tulevaksi.

    Äänestä

  • Hah,hah kirjoitti:

    ai että parin vuoden päästä tiedät,millainen mies on vielä 20vuoden päästä?

    Olin exäni kanssa 4vuotta ennenkuin tuli lapsi,16vuotta meni ja sitten alkoikin viina olla numero 1...pääsinpä lähes hengestäni,kun juovuksissa sai sitten raivarin ja teloi minut!!Enpähän olisi minä tätä arvannut tulevaksi.

    Kyllä pitäisi asia TIETÄÄ
    jotta kun vanhenee niin rumenee
    äijäs sitte numero uunoo nautittuaan
    tajusi kuinka ruma olet

    näinhän siinä on täytynyt käydä
    äijäs huomasi kaiken kauheuden vasta hukkaan heitettyään parhaat nuoruusvuotensa.

    Äänestä

  • vanhuus kirjoitti:

    Mikä ihmeen tarve teillä joillain ihmisillä on naljailla/kiusata/lyödä lyötyä?
    Kertokaa mulle, miksi oikeasti pitää olla noin ilkeä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pirp kirjoitti:

syvä huokaus. Taas teki lapsen isä oharit. Sovittiin, jo jokunen viikko sitten, että hakee lauantaina yhdeksältä lapsen, mutta eilen illalla seitsemältä peruikin sen. Ystävällisesti käski minun vielä "vetää v***u päähän". Näinkö tämä oikeasti menee? Seuraavan kerran, kun isä näkee lastaan (jos silloinkaan.)on kulunut kuusi viikkoa. Sitä ennen meni jotain kahdeksan viikkoa ennen kuin näkivät.

Lapsi on surullinen ja hyvin pettynyt. Olen yrittänyt patistaa ja painostaa isää tapaamaan lastaan, mutta kiinnostusta ei riitä. Omat "harraastukset" (kuten ryyppääminen) vievät suurimman osan ajasta. Kesällä yhtäjakoista viikkoa ei voi pitää, kun aikoo lähteä reissulle.. jouluna ei nähty, kun oli putki päällä. Silloin minä vein lapsen isänäidille (joka henkeen ja vereen pitää poikansa puolta) kylään. Siellä olivatkin koko muu perhe, paitsi lapseni isä.

Tämä oli jotenkin viimeinen niitti. Olin tyhmänä jo kertonut lapselle, että pääsee iskän luokse lauantaina, kun sinne niin kaipaa. En kestä, että lastani kohdellaan näin. Koko aamu ja eilis ilta on kulunut itkiessä, olen niin pahoillani lapsen puolesta. Lapsi itse vaikuttaa niin pettyneeltä. Ilme on sitä luokkaa, että taas iskä teki mulle näin. Tivoliinkaan ei vienyt omaa lastaan vaan tyttöystävänsä siskon lapset. Ei edes kysynyt omaansa mukaan!

Minun ja eritoten lapsen pitäisi kuulemma tyytyä vaan siihen, mitä saa. Tapaamissopimusta (jokatoka viikonloppu,joulupäivä ja kesällä yhtäjaksoisesti viikko) minun pitää noudattaa pilkulleen, mutta isän ei. Näin sanoi lastenvalvoja. (tuli muuten äsken txtviesti, jossa minut haukuttiin noin 10x vitun huoraksi. Nousisiko siitä jo kunnianloukkausjuttu?)

Auttakaa hyvät ihmiset, jos osaatte. Olen hyvin väsynyt tilanteeseen. En kestä, että omaa lastani satutetaan tahallaan näin. En ole provsoinut lapseni isää mitenkään muuten, kun painostanut pitämään lapseen yhteyttä ja syyttänyt välinpitämättömyydestään.
Lohdutusta kaipaisin todella. (jos ei ole mitään nättiä sanottavaa, nii pyydän, että älkää sanoko mitään)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu