Lueskelin näitä juttuja ja ei mieltä ylentänyt. Kerronpa omaa tarinaa kuitenkin, kun se itsekkäästi kuitenkin huojentaa omaa oloa.
Sain ihanan tyttövauvan viime elokuussa. Hän "säälittävä lapsi parka" on isätön . (näitä termejä täällä käyttäen pilke silmäkulmassa)
Tiesin siis jo raskaudesta kuultua että odotan ja olen yksinään. Muutin kotiseudulle viime kesänä takaisin. Täällä on sukulaisia, ja piti olla ystäviä jotka vauvelia odotti innolla.
Todellisuus.. Pääsääntöinen aikuiskontakti, tapailu, on äitini kanssa. Meidän välit on hyvät, mutta eihän kukaan halua loputtomiin hengata aina äitinsä kanssa.
Minulla on vakityö pk-seudulla. Olen terve ja omasta mielestä normaali taivaltaja. Miksi sitten poden jo kroniseksi muuttunutta yksinäisyyttä? Alkanut jo lapsuudessa.
Työssäni asiakaspalvelussa onnistun kuitenkin oikein hyvin. Voiko ihmismieli olla niin kiero ja jakautunut että se ei toimi samalla tavalla kaikissa olosuhteissa? Niinku tässä tapauksessa työssä ja kotona.
En ole ujo, päinvastoin.
Täällä kotona kun viikonkin viettää, normaalit vaunukävelyt ulkoillen, yksinään lapsen kanssa niin alkaa yksinolo riittämään. Sitä jotenkin hidastuu ja lamaantuu. Yksinäisys on kamalaa missä tahansa elämäntilanteessa ja iässä.
En vain löydä tästä ulospääsyä. Yritän kaikkeni siihen saakka,kunnes löydän, pitää itseni järjissäni.
Sain ihanan tyttövauvan viime elokuussa. Hän "säälittävä lapsi parka" on isätön . (näitä termejä täällä käyttäen pilke silmäkulmassa)
Tiesin siis jo raskaudesta kuultua että odotan ja olen yksinään. Muutin kotiseudulle viime kesänä takaisin. Täällä on sukulaisia, ja piti olla ystäviä jotka vauvelia odotti innolla.
Todellisuus.. Pääsääntöinen aikuiskontakti, tapailu, on äitini kanssa. Meidän välit on hyvät, mutta eihän kukaan halua loputtomiin hengata aina äitinsä kanssa.
Minulla on vakityö pk-seudulla. Olen terve ja omasta mielestä normaali taivaltaja. Miksi sitten poden jo kroniseksi muuttunutta yksinäisyyttä? Alkanut jo lapsuudessa.
Työssäni asiakaspalvelussa onnistun kuitenkin oikein hyvin. Voiko ihmismieli olla niin kiero ja jakautunut että se ei toimi samalla tavalla kaikissa olosuhteissa? Niinku tässä tapauksessa työssä ja kotona.
En ole ujo, päinvastoin.
Täällä kotona kun viikonkin viettää, normaalit vaunukävelyt ulkoillen, yksinään lapsen kanssa niin alkaa yksinolo riittämään. Sitä jotenkin hidastuu ja lamaantuu. Yksinäisys on kamalaa missä tahansa elämäntilanteessa ja iässä.
En vain löydä tästä ulospääsyä. Yritän kaikkeni siihen saakka,kunnes löydän, pitää itseni järjissäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
:( kurja tilanne.. kun "läheiset" ystävät katoaakin "ensihuuman" jälkeen kun ns. vauvainnostus kadonnut. Sellaisia ei ole tosiystävät! ei millään listalla :(! Itse olen myöskin yksinhuoltaja- ystäviä minulla kuitenkin on, henkireikä, koska aikuisiakin kontakteja tarvitsee! Olen itsekkin pks asuva yh, jos kiinnostaa tutustua paremmin pistä minulle sähköpostiosoitteesi tms :)!
Miten sen toimitan? Tunnustan olevani amatööri näiden palstojen käytössä. Huvitti se jotakuta tai ei =)
Täällä yks kohtalotoveri myös. Minun vauveli on 4 kk, ja saattaa mennä pariki viikkoa että kylässä ei käy muita kuin äitini. Kovasti ne "ystävät" lupasivat olla kaverina ja tulla vauvaa hoitamaan että saan nukkua ym ym. mutta nyt kun heitä oikeasti tarvisi niin kaikilla on kiire jonnekin muualle.. Pitäisi varmaan ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä niiden ystävien tykö, mutta tuntuu aika vaikealta.. Tämä oli tämmönen ruikutus/omien tuntojen purku -viesti :D
Huojennat oloani. Olen ajatellut vian olevan jo minussa. Minä kyllä kuljin aikani kyläilemään, mutta kun se alkoi olemaan niin yksisuuntaista ja silloinkin "puolella kintaalla" niin ei enää tullut lähdetyksi.
Eikö ihmissuhteiden tule kulkea molempiin suuntiin ?
Leikitään nyt sitten että äitien kanssa on kiva hengailla... Vaikka rajansa kaikella =) Jaksamista sinullekin. Itse olen tänään taas ollut itku päällä. Iltaan tullessa jo vähän oma käytös alkanut naurattaakin. Aikuinen ihminen muka, ja vollottaa yksinäisyyttä. Kehoittakaa nyt edes joku kallonkutistajalle ja tehkää päivästäni "parempi"
Tutultahan tuo kuulostaa omissa silmissäänkin. Lähtökohdat vaan hieman erilaiset... Pillit pussiin entisen miehen kanssa meni n. vuosi sitten ja "entiset" kaverit tuntuvat olevan satojen mailien päässä. Tokihan olen tervetullut kyläilemään mutta lähes tulkoon minä olen se joka ottaa yhteyttä, ja sitä kautta tuntuu että tunkeilee vaan toisten elämään... Tuttuja on vaikka kuinka mutta todellakin puuttuu se kaipaamani tosi ystävä jonka kanssa kahvitella ja jakaa arjen iloja ja suruja :/ Ei se aina helppoa ole!