Kertokaa!!!

Mikä pennulla on hätänä kun sen uloste on harmaan kalvon peitossa?Se on sellainen limainen ja sitä on tullut vähän aikaa,muuten pentu on virkeä ja leikkii ja painii emonsa kanssa niin kuin kunnon pennun kuuluukin.
3375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuntuisi siltä, että antamasi ruoka ei sovi koirallesi. Vaihda ruoka mieluummin lisäaineettomaan ja sellaiseen joka ei ole keinotekoisilla aineilla säilöttyä - ja tietenkin eläinkaupan ruokaan. Kannattaa välttää myös vehnää, soijaa ja maissia ja myös naudanlihaa, jotka ovat herkimmin allergisoivia ruoka-aineita.
Allergia voi esiintyä aluksi esim. juuri löysähkönä tai muuten epätavallisena ulosteena. Ei koirallasi välttämättä mitään allergiaa kuitenkaan ole, ulosteen limaisuus voi johtua vain juuri sinun koirallesi sopimattomasta ruoasta.

Maitotuotteita - varsinkaan laktoosia sisältävää - ei kannata koiralle antaa.

Lisää koirasi ruokaan myös pari kertaa viikossa maitohappobakteeria.

Mitä ruokaa annat koirallesi?

Äänestä

Oletko syöttänyt koiralle kasviksia, esim. peruna tekee koiran kakasta limaisen. Syötä vain teollista valmisruokaa tai vain kotiruokaa. Älä sotke sekaisin, koska koiran suolisto on lyhyt eikä pysy mukana ruokavalinon vaihtuessa kotiruuasta teollisuusruokaan.

Äänestä

pentu on voinut hyvinkin syödä esim sanoma lehtiää jota useinkin tapahtuu. :/ silloin koiran voi yrittää saada oksentamaan antamalla sille tee lusikallisen suolaa suoraan suuhun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sami kirjoitti:

Mikä pennulla on hätänä kun sen uloste on harmaan kalvon peitossa?Se on sellainen limainen ja sitä on tullut vähän aikaa,muuten pentu on virkeä ja leikkii ja painii emonsa kanssa niin kuin kunnon pennun kuuluukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu