häävieraat

Olemme 3-kymppinen pari, ja lapsikin meille on siunaantunut. Morsiameni haluaisi pitää hääjuhlat, itselleni riittäisi pelkkä virallistaminen. Sukulaisia meillä on suunnilleen saman verran. Mutta sitten morsiamella on kavereita noin 20-30 henkeä, ja minulla ei oikeastaan kuin 1 sellainen kaveri, jonka nipin napin viitsisi pyytää.

Minulla ainakin ns kaverielämä on kauas taakse jäänyttä elämää, eikä ole tullut pideltyä yhteyksiä, oma vika siis. Tämä yksi kaveri oli ns paras kaveri joskus nuorempana. Pyörin paljon hänen kaveripiirissään, mutta käytännössä he olivat kuitenkin kaverini kavereita, minulle pelkkiä tuttavia, vaikka hauskaa olikin. Sitten aikuistuttua, työt ja muut menot jättivät kaverijutut taka-alalle, eikä sen jälkeen olla tavattu kuin 1-2 kertaa vuodessa. Työkaverit ovat enemmän kahvipöytätuttavia, ei mitään yhteistä vapaa-ajalla. Johtuen työni luonteesta, bussia ajetaan yksin, taukotuvalla näkee epäsäännöllisesti eri henkilöitä, kaikki eri aikaan tulossa tai menossa, ei siinä paljoa kaverustu kenenkään kanssa, vaikka juttu lentääkin.

Pyytäisin mielelläni, ja kaverini luultavasti loukkaantuisi, ellen häntä pyytäisi. Mietin kuitenkin, että on varsin noloa, jos kaverini tulee aveccinsa kanssa juhliin, jossa ei ole ketään hänelle tuttua, eikä ketään muita "minun kavereita". Ja sitten toisaalta, minulla on hyvät suhteet morsiameni kavereiden miesystävien kanssa, kavereiksi en voi heitäkään sanoa, mutta hyviksi tuttaviksi kyllä. He varmasti kuvittelevat, että minulla on paljon kavereita, ja varmasti ihmettelevät kun ei minulla olekaan kavereita. Näen jo valmiiksi sen ihmettelyn määrän ja kysymysten tulvan.

En kuitenkaan halua palkata ketään hyvän päivän tuttua esittämään kaveriani. Varsinkaan kun minulla ei ole oikeassa elämässä juurikaan tilausta kaverielämälle, se vaihe mielestäni meni jo. Onko siis parempi, etten käske ainutta kaveria, aiheuttamaan ihmetystä puolin ja toisin. Sanoisin suoraan, etten käske ainuttakaan kaveriani, ja piste. Ehdotin tätä morsiamelleni, ja hänen ilmeestä näki pettymyksen, vaikkei hän sitä sanonutkaan. Hän sanoi, että ehdithän vielä saada kavereita, esim työpaikalta. Ei, ei ja ei. Ei minulla ole tarvetta/halua väkisin alkaa jonkun kanssa frendailemaan, tai tuputtamaan itseäni jonkin kaveriksi, ei niin ei. Se on eri asia, jos jonkin kanssa aidosti kaverustuu, ilman mitään tarkoitusperiä, mutta ei se tällä iällä ole enää kovin luonnollista tai aika riitä siihen.

Morsiameni miettii nyt sitten, voiko hän käskeä myöskään ketään kavereita, koska sitten saisi heillekin selitellä. Eniten minua harmittaa, kun hän oli niin suunnitellut kaiken valmiiksi, ja haluaisi niin kovasti kaikki kaverinsa kasaan sekä sukulaiset, juhlistamaan tätä yhteistä onnea. Mutta nyt se tyssää minuun.

Mitä tehdä? Miten edetä? Miten juhlat saisi kivasti menemään? Pitäisikö vain julistaa kaikille, että MINULLA ei ole kavereita ja piste. Koska ei se minulle mikään statuskysymys ole taikka häpeän aihe. Enemmänkin kyse on aikuistumisen ja työelämän aiheuttamasta elämänvaiheesta.
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tosta kannata numeroa tehdä.

Häihin kutsutaan niitä kavereita, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Sinä voit toki kutsua sen vanhan kaverisi. Sinun morsiamesi kavereista on vähitellen tulossa sinunkin kavereitasi ja sillä selvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arpyo kirjoitti:

Olemme 3-kymppinen pari, ja lapsikin meille on siunaantunut. Morsiameni haluaisi pitää hääjuhlat, itselleni riittäisi pelkkä virallistaminen. Sukulaisia meillä on suunnilleen saman verran. Mutta sitten morsiamella on kavereita noin 20-30 henkeä, ja minulla ei oikeastaan kuin 1 sellainen kaveri, jonka nipin napin viitsisi pyytää.

Minulla ainakin ns kaverielämä on kauas taakse jäänyttä elämää, eikä ole tullut pideltyä yhteyksiä, oma vika siis. Tämä yksi kaveri oli ns paras kaveri joskus nuorempana. Pyörin paljon hänen kaveripiirissään, mutta käytännössä he olivat kuitenkin kaverini kavereita, minulle pelkkiä tuttavia, vaikka hauskaa olikin. Sitten aikuistuttua, työt ja muut menot jättivät kaverijutut taka-alalle, eikä sen jälkeen olla tavattu kuin 1-2 kertaa vuodessa. Työkaverit ovat enemmän kahvipöytätuttavia, ei mitään yhteistä vapaa-ajalla. Johtuen työni luonteesta, bussia ajetaan yksin, taukotuvalla näkee epäsäännöllisesti eri henkilöitä, kaikki eri aikaan tulossa tai menossa, ei siinä paljoa kaverustu kenenkään kanssa, vaikka juttu lentääkin.

Pyytäisin mielelläni, ja kaverini luultavasti loukkaantuisi, ellen häntä pyytäisi. Mietin kuitenkin, että on varsin noloa, jos kaverini tulee aveccinsa kanssa juhliin, jossa ei ole ketään hänelle tuttua, eikä ketään muita "minun kavereita". Ja sitten toisaalta, minulla on hyvät suhteet morsiameni kavereiden miesystävien kanssa, kavereiksi en voi heitäkään sanoa, mutta hyviksi tuttaviksi kyllä. He varmasti kuvittelevat, että minulla on paljon kavereita, ja varmasti ihmettelevät kun ei minulla olekaan kavereita. Näen jo valmiiksi sen ihmettelyn määrän ja kysymysten tulvan.

En kuitenkaan halua palkata ketään hyvän päivän tuttua esittämään kaveriani. Varsinkaan kun minulla ei ole oikeassa elämässä juurikaan tilausta kaverielämälle, se vaihe mielestäni meni jo. Onko siis parempi, etten käske ainutta kaveria, aiheuttamaan ihmetystä puolin ja toisin. Sanoisin suoraan, etten käske ainuttakaan kaveriani, ja piste. Ehdotin tätä morsiamelleni, ja hänen ilmeestä näki pettymyksen, vaikkei hän sitä sanonutkaan. Hän sanoi, että ehdithän vielä saada kavereita, esim työpaikalta. Ei, ei ja ei. Ei minulla ole tarvetta/halua väkisin alkaa jonkun kanssa frendailemaan, tai tuputtamaan itseäni jonkin kaveriksi, ei niin ei. Se on eri asia, jos jonkin kanssa aidosti kaverustuu, ilman mitään tarkoitusperiä, mutta ei se tällä iällä ole enää kovin luonnollista tai aika riitä siihen.

Morsiameni miettii nyt sitten, voiko hän käskeä myöskään ketään kavereita, koska sitten saisi heillekin selitellä. Eniten minua harmittaa, kun hän oli niin suunnitellut kaiken valmiiksi, ja haluaisi niin kovasti kaikki kaverinsa kasaan sekä sukulaiset, juhlistamaan tätä yhteistä onnea. Mutta nyt se tyssää minuun.

Mitä tehdä? Miten edetä? Miten juhlat saisi kivasti menemään? Pitäisikö vain julistaa kaikille, että MINULLA ei ole kavereita ja piste. Koska ei se minulle mikään statuskysymys ole taikka häpeän aihe. Enemmänkin kyse on aikuistumisen ja työelämän aiheuttamasta elämänvaiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu