spk narttu 4v

kirjoitin muutamia viikkoja sitten tälle palstalle kun olin aivan toivoton koirani suhteen joka on/oli remmissä rähjääjä ja haukkuu rappukäytävässä ja naapurit valitti ja uhkaili isännöitsijällä ja vaikka millä , jopa koiran niskan nurin vääntämisellä.
nyt minulla ilo uutisia . joku neuvoi laittamaan rappuun ilmoitustaululle lapun koiran kouluttamisesta ym. siitä suur kiitos. siitä alkoi rauha koiralleni ja minulle ja edistystä on tapahtunut huimasti.rapussa vielä haukahdellaan jos siel on joku näkyvissä mutta se ei ole enää rähinää. jalkakäytävällä haukahtaminen on harvoin tapahtuvaa eikä se yrittäny enää pariin kolmeen viikkoon ohikulkijoiden päälle. menomatkalla vetää vielä mutta paluu matkalla kävelee tosi hienosti vierellä.
olen antanut sille kepin suuhun jota heittelen sille siihen sopivassa paikassa ja se kantaa sitä mennen tullen mukana . se on saanut juosta siellä irti ja on saanut pari koirakaveriaki, toinen on valkoinen paimenkoira ja toinen pikku collien näköinen , en oikein tunne kaikkia rotuja eikä mitään ongelmaa.
olen tehnyt kouluttajan antamia harjoituksia ja jatkan niita vielä edelleen ja seuraava käynti on viikon päästä. aivan ihanaa, ja minä olin viemässsä sitä piikille....onneksi en vieny, se olisi ollut aivan turhaa. Kyllä tästä tulee hyvä koira koulutuksella
kiitos vielä kaikille jotka annoitte asiallisia neuvoja, nekin olen pitänyt mielessäni ja käyttänyt koirani opettamiseen. töitä vielä tulee rittämään mutta on paljon helpompaa jo nyt.

teille jotka kirjoittelette asiattomasti ja haukutte ihmisiä joilla on ongelmia ja kirjoittavat tänne sanoisin että älkää jauhako niitä turhia asioita kun niistä ei ole kenellekään apua. ei kukaan turhan takia neuvoa pyydä. kai teillä on parempaakin tekemistä
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osta koulutuspanta,ja anna sille pari tälliä.Rauhoittuu heti
Tuli tosi hieno ja tottelevainen spk uros

Äänestä
  • työnnä se koulutuspanta perseeseen ja anna ittellesi tällejä..Tampio !

    Äänestä

Hyvä homma. Tekemällä ne asiat korjaantuu eikä kikkakolmosilla. Tähän vielä riittäväsi pitkäkestoista tahtoa niin väkisinkin asiat muuttuu...Tsemppiä ja pitkää mieltä. Koiralle myös, sillä tuossahan vain korjataan omia virheitä ei koiran. Nyt on nekin virheet on muuttunut hyödylliseksi kokemukseksi..

Äänestä

Ihana kuulla että teillä menee hyvin!! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitollinen emäntä kirjoitti:

kirjoitin muutamia viikkoja sitten tälle palstalle kun olin aivan toivoton koirani suhteen joka on/oli remmissä rähjääjä ja haukkuu rappukäytävässä ja naapurit valitti ja uhkaili isännöitsijällä ja vaikka millä , jopa koiran niskan nurin vääntämisellä.
nyt minulla ilo uutisia . joku neuvoi laittamaan rappuun ilmoitustaululle lapun koiran kouluttamisesta ym. siitä suur kiitos. siitä alkoi rauha koiralleni ja minulle ja edistystä on tapahtunut huimasti.rapussa vielä haukahdellaan jos siel on joku näkyvissä mutta se ei ole enää rähinää. jalkakäytävällä haukahtaminen on harvoin tapahtuvaa eikä se yrittäny enää pariin kolmeen viikkoon ohikulkijoiden päälle. menomatkalla vetää vielä mutta paluu matkalla kävelee tosi hienosti vierellä.
olen antanut sille kepin suuhun jota heittelen sille siihen sopivassa paikassa ja se kantaa sitä mennen tullen mukana . se on saanut juosta siellä irti ja on saanut pari koirakaveriaki, toinen on valkoinen paimenkoira ja toinen pikku collien näköinen , en oikein tunne kaikkia rotuja eikä mitään ongelmaa.
olen tehnyt kouluttajan antamia harjoituksia ja jatkan niita vielä edelleen ja seuraava käynti on viikon päästä. aivan ihanaa, ja minä olin viemässsä sitä piikille....onneksi en vieny, se olisi ollut aivan turhaa. Kyllä tästä tulee hyvä koira koulutuksella
kiitos vielä kaikille jotka annoitte asiallisia neuvoja, nekin olen pitänyt mielessäni ja käyttänyt koirani opettamiseen. töitä vielä tulee rittämään mutta on paljon helpompaa jo nyt.

teille jotka kirjoittelette asiattomasti ja haukutte ihmisiä joilla on ongelmia ja kirjoittavat tänne sanoisin että älkää jauhako niitä turhia asioita kun niistä ei ole kenellekään apua. ei kukaan turhan takia neuvoa pyydä. kai teillä on parempaakin tekemistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu