Dallapee - kokemuksia?

Mennäkö V2:lle..

Hei,
kertokaapa Dallapeen keikoilla käyneet millaista musiikkia tulee. Tuleeko kappaleet pareittain ja onko musiikki tanssittavaa? Solisti Sami Saari ei mitenkään vakuuta ainakaan äänellisesti ja musiikkitaustallaan. Suuri soittajamääräkään ei myöskään vältäämättä takaa kovin tanssillista nautintoa, kuten on tullut todettua Riku Niemen orkesterista. Liian jatsahtava meininki ei meinaan nappaa.

19

938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rampe keränen.

      Ei ole minullakaan kokemusta kummastakaan orkesterista tanssin merkeissä. Riku Niemen orkesteria olen ollut kuuntelemassa konsertissa livenä ja hyväksi havainnut.

      Vähän minuakin arvelluttaa isojen orkestereiden käyttö tanssimusiikin esitykseen, myös määrättyjen musiikkityylien markkinointi kansan tajuntaan suurella kokoonpanolla ei tunnut hyvältä. Esimerkiksi M Metsäketo yhtyeineen ei ole minua vakuuttanut esityksillään lainkaan.

      Mielenkiinnolla suhtauden kuitenkin edellä mainittuihin orkestereihin ja menee harkintaan, josko saisin itseni (ja vaimoni) lähtemään Pesäkalliolle tai Esakalliolle nauttimaan isojen orkestereiden musiikista, ainakin kuuntelumielessä.

    • soettajja

      Näinhän se menee, että mitä isompi orkesteri niin sitä parempi. Kuuntelijat ovat vaan tottuneet minimaaliseen konesoundiin joka on niin yksinkertainen ettei sitä tarvitse kuunnella. Voi hyvin verrata aroaineilla maustettuun pikaruokaan joka on monen mielestä parempaa kuin hyvän kokin oikeista aineista tehty.

      • Konsertit erikseen

        "Näinhän se menee, että mitä isompi orkesteri niin sitä parempi."

        - riippuu siitä mistä näkökulmasta katsotaan

        Minulle tanssijana pointti on kyllä se, että musiikki soveltuu lavatanssiin. Kappaleiden olisi hyvä tulla pareittain. Viis siitä montako hemmoa lavalla on. Esim. mahtipontinen Riku Niemen Orkesteri sopii paremmin konserttiin kuin tanssilavalle sekavan ohjelmistonsa ansiosta. Nähtäväksi jää miten on Dallepen kanssa, jos nyt heidän keikalleen tulee lähdettyä.


    • waari-49

      Kerran on uusi Dallape nähty ja tnssittu. Kappaleet pareittain kuten kuuluu. RN meni myöskin kesällä 2009 lavaetiketin mukaan, 2010 sitten konsertteina ....

    • Niemi & Dallape

      Huipputanssittajia ovat Dallape ja Riku Niemi. Sopivasti hyvää vaihtelua tavallisten tanssibändien kaavamaiseen soitantaan ja toistensa toistamiseen.

    • Erilainen ilta

      Molemmat orkesterit on nyt tullut kertaalleen koettua. Riku Niemen keikasta riitti yksi kerta. Jorma Kääriäinenkin sopi paremmin Agentsiin.

      Eilinen Dallapen esiintyminen V2:lla oli upeaa kuultavaa. Parasta antia oli orkesterin johtajan tenori Juha Hostikan esittämät kappaleet. Vau! Sitä voisi mennä kuuntelemaan uudestaan. Jos ei häiritse se, että kappaleet eivät tule pareittain ja tykkäätte runsaasta humppamusiikkitarjonnasta niin suosittelen :). Näin paljon humppaa en ole illan aikana tullutkaan Toki oman annoksensa siihenkin toi PNP.

    • Kaavamaista kaavamai

      Haastavia bändejä molemmat nykyisille konemaiseen tanssimiseen tottuneille lavatanssijoille.

    • aliihaahka

      Kyllä. Sen vuoksi ihmisten pitäisikin omaksi hyväkseen opetella tansseja, että oppisivat monipuolisuutta tanssiinsa. Tanssikurssille vaan.

    • Lisää nostalgiaswing

      Eläkeelle jääneet muusikot ovat perustaneet useampiakin jatsia soittavia tanssibändejä ja on niissä muutamia nuoria soittajiakin mukana. Lavoillakin käyvät soittamassa mutta harvakseltaan. Nostagiatansseissa saattaa soittaa useampikin jatsibändi. Jatsi irtoaa muutamalta suosikkibändiltäkin, mutta enemmänkin sitä voisi soittaa.

      Lisää vanhaa jatsia toivoo nostalgiatanssijat - siihen kun toimii monet nykyisin suositut swingtanssit.

    • Dallapee ja kesälava

      Eilen Dallape loistava.... tanssittavaa ja taitavaa soittoa... tahtoo lisää. Kesälavoilla tavataan....

      • hjp.

        Kokemus tuokin. Ihan hyvää musiikkia kuunnella kahvilan puolella, tanssittavuus kaukana, ei kuulu tanssilavoille moinen yritelmä. Tälläisten suppean ohjelmiston takia ihmiset joutuvat vielä osan iltaa kuuntelemaan levymusiikkia, onneksi Syke hoisi oman osuutensa todella hyvin.


      • Huippu-Dallape

        Ja erityisesti hyvää tanssittavaa musiikia. Huipputanssimusiikista pääsee nauttimaan useammankin kerran kesäkauden aikana.

        Syke huolehti hyvin kaavoihin kangistuneiden kävelyttämismusiikin esittämisestä.


    • :DD

      "Syke huolehti hyvin kaavoihin kangistuneiden kävelyttämismusiikin esittämisestä"

      - hauskanen provo :DD

      • Esan Riku Niemi Tans

        Samoin Neljän Suora selvisi hienosti kävelyttämismusiikista Esakalliolla. Tanssilavoilla enennäkemätön tungos esti kuitenkin kävelyttämiset aika tehokkaasti ja laahustamista enemmänkin "tanssiminen" oli.

        Riku Nieni sai myös parketilla aikaan sellaista liikehdintää, mitä voisi myös tanssiksi olettaa. Tiukan sumpun asiosta lavan etusivulle muodostui myös hyvin tilaa kädenalitteluihin.


    • Tätä lissää

      Aivan ihanaa ja tanssittavaa musiikia. Tansseissa paljon käyvälle pirteä yllätys ja miltä kuulostaakaan musiikki ison orkesterin soittamana.

    • Kysyn vaan

      Miksiköhän nämä yrmeät tanssinharrastelijat,jotka tanssii kaavoihin kangistunutta ns. tanssia aivan omalla tavallaan ja kaikki tanssit samalla tavalla,eivät osaa arvostaa hyvin soitettua ja kunnolla sovitettua sovitettua musiikkia ja eivät myöskään opettele oikeasti tanssimaan,kysyn vaan.

      • välilyöntejä puuttui

        kökkö provo..


      • kellapuu

        Tosiaan kökkö provo kun ei edes selviä mitä ajaa takaa.
        Mutta tanssinharrastajat pitävät kyllä Dallapesta, uskallan sanoa, joten "kysyn vaan" tarkoittanee jotain toista pumppua.


    • On kokemusta Riutalta viime kesänä. Dallapé on aivan riemastuttavan erilainen tanssilavaesiintyjä, ja musiikki tosi svengaavaa. Itse taisin Dallapén esiintymisvuorolla enimmäkseen olla eturivissä että näkisinkin jotain, vaikka swing-tyyppinen musiikki aivan kutsui tanssimaan.

      Lavalla ei ollut montaa minun tanssituttua joten senkin puolesta oli ihan mukavaa kerrankin seurata läheltä orkesterin toimintaa. Hieno kokoonpano, ja hauska esitys kaikenkaikkiaan. Lisää tällaisia persoonallisia kokoonpanoja lavoille - meillekin päin, jookosta ;-D !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe