Olen niin kyllästynyt tähän hässäkkään, kaikki työnilo katoaa ja motivaatio vähenee, kuin hanget auringonpaisteella. Lottovoitosta haaveillessa, mietin usein miten laadukasta tämä työ oikeasti on. Paperilla ja johtajien puheissa ei arjen karut totuudet näy. Kun niistä ei puhuta, niitä ei ole, meidän työtekijöiden täytyy vain ymmärtää väliaikaiset ratkaisut, ja joustaa ja asennoitua oikein. Päivähoito alkaa olla aikalailla lasten säilytystä. Ylisuuret ryhmät ja vaihtuva väki ympärillä. Työhyvinvointi alkaa sananakin jo oksettaa. Tosin työkaveri oli juuri tuosta asiasta jossain palaverissa, meidän muiden venyessä kurahousujen pukemisen ennätyksiin sillä aikaa. Tietokoneet ovat osa arkea joka päivä, kun työnkuva ei olekkaan enää lasten hyvinvointiin liittyvää, vaan jos jonkin listan täyttämistä koneella. Vanhemmat eivät koko totuutta tiedä monestakaan asiasta. Henkilökuntaa on paikalla lain edellyttämä määrä vain pienen hetken päivästä, johtuen työvuoroista, palaverista, koulutuksista. Ja pätevyyttä ei kaikilla sijaisilla ole...jos niitä edes saadaan/otetaan.
tarhatut
marsiparsipaani
285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Osuit niin oikeaan! Työhyvinvoinnin ydin on itse työssä ja avainhenkilöitä ovat kaikki työyhteisön jäsenet, esimies ja ylin johto mukaan lukien. Työhyvinvointi -käsite pitäisi kääntää toisin päin ja puhua hyvästä työstä, joka on laadukasta, tuloksellista ja hyvinvointia tukevaa. Oleellista on pohtia: Mihin aika työssä kuluu (perustehtävään vai johonkin muuhun)? Mihin sen pitäisi kulua? Mikä estää hyvää työtä? Mikä tai mitkä tukitoimet edistävät hyvää työtä? Sitten vaan näihin vastaamaan ja toimenpiteet tekemään. Parempaa vointia!
Täyttä asiaa molemmilta edellisiltä kirjoittajilta! Työaikaa kuluu meilläkin aivan liikaa "siihen muuhun" perustehtävän kustannuksella varsinkin sellaisilla työntekijöillä, joiden ei olisi pitänyt koskaan hakeutua päivähoitoalalle. Tietokoneella näprääminen kiinnostaa enemmän, mm. valokuvien kanssa touhuaminen saanut aivan tolkuttomat mittasuhteet, samoin sähköpostihommat puhumattakaan tosiaan kaikenmaailman listojen täyttämisestä ja laatimisesta. En sinänsä vastusta tietotekniikkaa ja digikameroita päivähoidossa, ne vain pitäisi pitää rengin asemassa. Meillä niistä on joillekin tullut valitettavasti isäntiä.