8vuotias poikani

väsynyt äiti

mistä osaisi hakea pojalle apua?
palataanpa kuukausi ajassa taaksepäin...
poika alkoi käyttäytymään todella erikoisesti..koulu ei enää maistunut, läksyt jäivät tekemättä, alkoi valehtelu opettajalle ja äidille. Oli niin taitava että jäi asiasta kiinni vasta muutama viikko sitten.
Kotona alkoi haistattelu ja ylimielinen käyttäytyminen jokaista asiaa kohtaa.
myöskin luokkakaverinsa lampun poika varasti (mikä sitten yhdessä vietiin pojan koti ovelle anteeksi pyyntöjen kera) koulussa ollessaa.

otin yhteyttä opettajaan, koulunterveydenhoitajaan ja kuraattoriin.
otin pojalta puhelimen, pleikkarin ja kaiken mieluisan takavarikkoon ennenkuin käytös taas palautuisi normaaliksi.
arestissakin poika istui viikon. keskustelimme moneen otteeseen asioista mitkä voisivat olla syynä pojan käyttäytymiseen, vastauksiksi tuli aina en mä tiedä.

no tänään sitten se pahin tapahtui, puhelin alkoi soimaan..poliisista iltaa..
poika oli jäänyt verekseltään kiinni kuorma-auton sotkemisesta ( luojan kiitos olivat vaan sormilla piirrelleet mutta kuitenkin) oli valehdellut poliiseille oman nimensä..kaiken...

olenko minä tehnyt jotakin väärin? omasta mielestäni en poikaani ole koskaan tähän suuntaan halunnut tai edes yrittänyt kasvattaa.
mistä saada apua? mistä sitä hakea? oma jaksamiseni alkaa olemaan aika lopussa kun tuntuu ettei mikään keino auta.

kaipaisin kovasti neuvoja/tietoa..edes koulukuraattorilta en saanut apuja.

6

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vitsaa ja lujasti

      Vietä nyt tässä vaiheessa auttaisi todella kova kuritus.
      M I S S Ä O N P O J A N I S Ä Tai oletko sinäkin noita itsekkäitä loppututkinnon suorittaneita uusavuttomia ns äitejä jotka teettää itelleen pennun ja voi pahus kun ei tulekaan t yttöä - eli prinsessaa.

      Poika on näköjään erittäin kovan vitsaselkäsaunan tarpeessa ja useassa sellaisessa ennen kun sille menee perille että on käyttäydyttävä kunnolla.

      Se että sinä itket ja voit pahoin aiheuttaa pojassa lisää pahuutta sillä poika tavallaan on epätoivoinen ja turvaton kun kukaan ei halua oikeasti hänestä pahaa pois. Anna e-mail niin tulen kurittamaan poikaasi ei vihalla vaan välittämisellä,
      Suomi on muutenkin vajoamassa selkärangattomien loisten yhteiskuntaan Sinun kaltaisten onnettomien tasa-arvopellejen takia ja poikasi kaltasisten mutanttien takia kun niistä ei enää oikein tiedä edes onko ne poikia vain kaksitoimisia.

    • .

      no hoh hoh..jos sulla ei sitten muuta asiaa ollut niin annappa olla.
      ilmeisesti olet taas näitä sairaita lapsettomia kusipäitä jotka eivät tiedä mistä puhuvat!!
      Ja kyllä, lapsella on isä, lapsella on myös muita sisaruksia jotka eivät koskaan ole käyttäytyneet näin!!
      ennenkuin alat pitämään minulle tai muillekaan typeriä valistussaarnojasi, mene sinne peilin eteen..
      ja en, en ole uusavuton, enkä myöskään ole itsekäs!!

      ja jos sinä tahdot omia lapsiasi kurittaa vitsalla anna mennä (tuskinpa sinulla sellaisia edes on)
      omilleni en koskaan tule vitsaa antamaan!!

    • kova vitsakuri

      No jatka sitten väsymistäsi aina syvimpään synkkyyteen asti.

    • add

      Täytyy kyllä sanoa, että on tosi huolestuttavaa, jos vasta 8 vuotias poika käyttäytyy noin radikaalisti.
      Uskoisin jotenkin itse, että pojallasi on jotain hyvin raskasta mielensä päällä ja se näyttäytyy tuollaisena käytöksenä.
      Oletko kysynyt opettajalta mahdollisesta koulukiusaamisesta? Lapset reagoivat asioihin eri tavalla. Toiset vetäytyvät sisäänsä ja joillekkin tulee radikaali käytöksen muutos.
      Kun puhut poikasi kanssa, ole ymmärtäväinen, tue ja kannusta häntä kertomaan mikä vaivaa ja muista aina kertoa hänelle yhdessä isän kanssa, että välitätte ja rakastatte häntä ja puhukaa myös omista tunteistanne pojalle. Näin kasvatatte luottamusta poikaa kohtaan, sillä minusta tuntuu, että poikasi tällä hetkellä tarvitsee kaikkein eniten vain tukea, turvaa ja kannustusta.
      Jostakin asiasta tai tapahtumasta lapsen käytös on lähtöisin! Älä anna periksi pojan suhteen, lapsesi tarvitsee molempien vanhempien tukea! :)

    • nimimerkki21

      Älä missään nimessä hakkaa lastasi, älä millään! Se ei auta mitään, jos tuo poika on sellainen kuin luulen, niin se vain pahentaisi asiaa, poika rupeaisi vannomaan sinulle kostoa ja aina tulisi sinusta mieleen se, vaikka tekisitkin sen vain yhden kerran

    • shfh

      Kyllä ammatti-ihmisen puoleen tulisi tällaisessa tapauksessa kääntyä. Ihmettelen, jos ei koulukuraattori/psykologi ole sinua pystynyt yhtään auttamaan.
      Miten poika pärjää koulussa? Onko oppimisvaikeuksia? Mitä harrastaa? Ainakaan ei saa päästää olemaan näiden kavereiden seurassa, joiden kanssa keksii kurjia temppuja tehdä. Mutta ehdottomasti asiaan on puututtava heti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe