kissa ulos

Minulla on vajaan vuoden ikäinen poikakissa joka on juuri leikattu eli kastruoitu.
Se on ihan terve ja pirteä kissa.
Haluaisin alkaa ulkoiluttamaan Tupua valjaissa pihalla. Asun pienkerrostalossa rauhallisella alueella.
Askarruttaa vaan se, että kun se kerran pääsee pihalle niin se haluaa sitten koko ajan ulos ja mouruaa ovella. Eli kannataako kissa päästää kertaakaan ulos ettei mene yöunet. Parvekkeella se kyllä käy kun avaan oven ja on siellä muutaman minuutin.
Eli miten lienee.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä on kaksi leikattua 2,5v. poikakissaa jotka "adoptoimme" Ranskassa asuessamme. Siellä ulkoilivat vapaasti päivittäin. Joulun alla muutimme takaisin Suomeen ja kissat tietysti mukana. Uudessa kodissa emme uskaltaneet päästää kissoja ulos etteivät olisi lähteneet etsimään vanhaa kotia, tuskin olisivat osanneet varata lentoja Ranskaan. Pidimme siis kissat sisällä. Kertaakaan eivät ole ulos mourunneet, liekö pelästyneet kylmyyttä. Nyt kun ilmat ovat hieman lämmenneet, olen silloin tällöin päästänyt yhden kissan kerrallaan ulos kun itse olen ollut vahtimassa. Edelleenkään eivät ole vieneet yöunia perheeltä, olleet päin vastoin tyytyväisiä kun ovat saaneet hieman raitista ilmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tupuliini211 kirjoitti:

Minulla on vajaan vuoden ikäinen poikakissa joka on juuri leikattu eli kastruoitu.
Se on ihan terve ja pirteä kissa.
Haluaisin alkaa ulkoiluttamaan Tupua valjaissa pihalla. Asun pienkerrostalossa rauhallisella alueella.
Askarruttaa vaan se, että kun se kerran pääsee pihalle niin se haluaa sitten koko ajan ulos ja mouruaa ovella. Eli kannataako kissa päästää kertaakaan ulos ettei mene yöunet. Parvekkeella se kyllä käy kun avaan oven ja on siellä muutaman minuutin.
Eli miten lienee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu