Koiransontaa!!!

Voi v, että pitää olla taas pientareet paskaa täynnä. Joku roti pitäis olla koiranomistajilla. Eihän se rakkien vika ole, jos niitä ei viedä kunnolla paikkoihin, joissa ne voisivat tarpeensa tehdä. Koiraveroksi 500e/koira, niin johan rupee rakit väheneen.
59287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Riihimäellä eletään pimeää keskiaikaa, tarpeet tehdään kaduille.

Äänestä
  • Juu niin eletään pimeätä keskiaikaa. Kamalia uskomuksia kerrotaan täytenä totena, ja pelätään koko ajan jotain pahan kostoa.
    Noitavainotkin kukoistavat. Kohteena on nyt koirat ja niiden omistajat.

    Äänestä

  • Tarpeiden teko kadulle on lailla kielletty mutta poliisit eivät piittaa sakottaa näitä lainrikkojia vaikka kyseessä on huomattavasti viihtyisyyteen ja terveyteen vaikuttava asia.

    Äänestä

  • 10 + + + kirjoitti:

    Tarpeiden teko kadulle on lailla kielletty mutta poliisit eivät piittaa sakottaa näitä lainrikkojia vaikka kyseessä on huomattavasti viihtyisyyteen ja terveyteen vaikuttava asia.

    Ihan totta! Kyllä poliisien pitäisi kytätä tätä kamalaa koiranpaskattajajoukkoa, joka vaarantaa jo koko yhteiskunnan viihtyvyyden ja terveyden. Tosin poliiseilla on joitain muitakin vähemmänarvoisia töitä, jotka pitäisi saada kuntoon vähennetyllä porukalla ja minimoiduilla vallankäyttöoikeudella.
    Kuitenkin tämä koiranpaskaongelma on nyt niin äärimmäisen tärkeä asia, että se kertakaikkiaan on saatava järjestykseen!!!
    P..kele! Koiranpaskarikolliset rautoihin ja ikuiseen korvausvelvollisuuteen!

    Äänestä

  • rikolliset kuriin kirjoitti:

    Samaa mieltä. Kyllä poliisien on valvottava että lakeja noudatetaan, kerran lait on säädetty.

    Äänestä

Juu! Kunnon koiravero, niin saa sitten paskotuttaa koiransa ihan maksua vastaan kaduilla. Taytyyhän verolle vastinetta saada.

Äänestä

Missäs pientaarella olet hyppinyt :)

Äänestä

JOS VERO TAI JOKU MUU MAKSU TULEE EN KERÄÄ YHTÄÄN PASKA KASAA KERÄTKÖÖN NE JOTKA RAHAT SAA.

Äänestä
  • Koirasta on paljon kuluja ja loputtomasti vaivaa.
    Luovu koirasta niin ei ole keräämisongelmia.

    Äänestä

  • Siihen meillä on sitten varaa palkata kadunlakaisijoita kun sä alat maksaa niistä rakeistas. Ota vaikka kymmenen koiraa lisää. Tuleepahan kadut sitten sun ansiosta vieläkin puhtaammiksi. Tämä matikka on sitä sellaista josta sekä koiranomistajat että koiranvihaajat voivat päästä yhteisymmärrykseen.

    Äänestä

Asiaa!

Kunnon vero vaan rakeille. Vähintään 500 e

Niistä ole muuta,kuin harmia ja riesaa.

Pois lukien palvelus ja opas koirat.

Äänestä
  • ja milläköhän hitolla sitä veroa valvotaan?! :D

    Äänestä

  • ihmettelen vaan kirjoitti:

    ja milläköhän hitolla sitä veroa valvotaan?! :D

    Sillä samalla mitä muutakin Riihimäellä, joka talossa löytyy
    Rekisteri (tvlupamaksut, ymt ymt miljoonat rekisterit)
    Maksulappu ja suoraan ulosottokelpoinen

    Äänestä

Koiraverolla ei paska huku mihinkään,sitähän aikojen alussa perittiin rabieksen torjuntaan ja siihen tarpeeseen se verokin tuli,mutta jotenkin vain se jäi pysyväksi,kuten vuodeksi tarkoitettu autoverokin.Poistuakseen vuosikymmenten jälkeen,kun joku huomasi että haitta on isompi kuin hyöty.Paskaanastuja ei taida olla yhtään selvillä millaisia rahoja koirien ansiosta pyörii kaikkien hyödyksi.Se on lukematon määrä työttömiä ympäri maailman jos koiria ei olisi.

Äänestä
  • Koirat syövät maailman nälkään kuolevien ruuan.

    Äänestä

  • ruoka pula kirjoitti:

    Koirat syövät maailman nälkään kuolevien ruuan.

    "Koirat syövät maailman nälkään kuolevien ruuan."

    Minä voin sinulle antaa koirannappuloita, jos sinulla niin kova nälkä on ja onhan tuolla pakastimessa erilaisia koirille tarkoitettuja luita ja lihojakin, voin niitäkin sinulle antaa. Pysyisi hampaasi valkoisina, kun luita nakertaisit, sitä en sitten tiedä, miten vatsasi kestäisi esim.eri elukoiden sisäelimet tai broilerin siivet luineen nahkoineen, kuin myös siankorvat.

    Äänestä

  • Nälkään kuolevalle!! kirjoitti:

    En vastaa "Nälkään kuolevalle!!":lle mitään muuta kuin että jääköön kommenttisi ikuisesti muistuttamaan koiranomistajien itsekkyydestä ja typeryydestä.

    Äänestä

  • +12 kirjoitti:

    En vastaa "Nälkään kuolevalle!!":lle mitään muuta kuin että jääköön kommenttisi ikuisesti muistuttamaan koiranomistajien itsekkyydestä ja typeryydestä.

    Ja höpöhöpö sinäkin maailmanparantaja! Tuijota vaan suppeasti omaan napaasi, ja röyhistele omaa erinomaisuuttasi.
    Todellisuudessa myös sinun oma elämäntapasi vie nälkäänäkeviltä eväät ohi suun.
    Mutta onhan se hyvä, että voi syyttää ikuisesti jotain muuta kuin itseäsi maailman epäoikeudenmukaisuudelta.
    Pane henkselit paukkumaan.
    Älä kuitenkaan luule, että muut uskovat, ettet sinä itse ole itsekäs ja typerä... sen lisäksi myös suvaitsematon!

    Äänestä

  • helppo ratkaisu kirjoitti:

    Minun mahdollisilla huonoilla tavoillani ei voi puolustella muitten huonoja tapoja.

    Äänestä

Menes kaupasta katsomaan niitä koiranruokasäkkiä,niissä ei missään kohdassa lue nälkäänkuoleville ihmisille

Äänestä
  • Maailmataloudellisesti siis ruokaa ei ole tarpeeksi kaikille ihmisille.
    Jos maailmassa ei kasvatettaisi eläimiä, jotka syövät valtavat määrät ruokia, ja jos ihmiset olisivat kasvissyöjiä, niin ruoka (vilja jne.) riittäisi kaikille. Nyt eläimet syövät siitä suuren osan ja varsinkin koirat ovat täysin hyödyttömiä, koska niiden lihaa syödään vain joissain maissa.

    Tutustupa maailam ruuantuotannon riittävyyteen, koska näyttää olevan sinulle uusi asia. Saatat hämmästyä.

    Äänestä

  • kkkkkkkkkk m kirjoitti:

    Maailmataloudellisesti siis ruokaa ei ole tarpeeksi kaikille ihmisille.
    Jos maailmassa ei kasvatettaisi eläimiä, jotka syövät valtavat määrät ruokia, ja jos ihmiset olisivat kasvissyöjiä, niin ruoka (vilja jne.) riittäisi kaikille. Nyt eläimet syövät siitä suuren osan ja varsinkin koirat ovat täysin hyödyttömiä, koska niiden lihaa syödään vain joissain maissa.

    Tutustupa maailam ruuantuotannon riittävyyteen, koska näyttää olevan sinulle uusi asia. Saatat hämmästyä.

    Mistä lie tietosi olet kaivanut, mutta toistaiseksi (ei välttämättä pitkään). Ruuasta on maailmassa huomattavaa ylituotantoa. Ikäväkyllä se tuotanto ei vain jakaudu tasaisesti.

    Äänestä

  • ts kirjoitti:

    Mistä lie tietosi olet kaivanut, mutta toistaiseksi (ei välttämättä pitkään). Ruuasta on maailmassa huomattavaa ylituotantoa. Ikäväkyllä se tuotanto ei vain jakaudu tasaisesti.

    Tietoja kannattaa välillä päivittää.
    Ei ole kauankaan kun selitettiin, mitenkä ihmiset näkevät nälkää sen takia, että nälkäisten ruoka syötetään lihakarjalle ja lemmikeille, joista jälkimm. ruoka menee kokonaan hukkaan, ja jos ei syötettäisi lihakarjalle, joka syö valtavan paljon siihen verrattuna, mitä siitä saadaan hyötyä, vaan annettaisiin ihmisille, nälkää ei olisi.
    Sitten alettiin propagandoida ylituotannosta ja koetettiin siten hämärtää asiaa.
    Ylituotantopuheet on nykyään vanhanaikainen trendi. Ilmastonmuutos ja muut olot ovat pakottaneet palaamaan entiseen huoleen, ruokaa ei ole riittävästi nälkäisille, koska ruoka syötetään väärille syöjille (lihakarjalle ja lemmikeille). Köyhien maiden ruoka viedään niistä maista pois, päätyen lemmikkien jne ravinnoksi. Tässä yksi nykyajan linkki:
    http://www.sitra.fi/fi/Ajankohtaista/ruokamuutos.htm
    En pane enempää linkkejä, koska linkkien pano ei ole oikein hyväksyttyä tässä palvelussa.

    Äänestä

Missä tuossa linkissä luki, että koirani syö jonkun kehitysmaan nälkää näkevän ruuan?
Kehitysmaissa ei ole ruokaa, koska niillä ei ole rahaa ostaa sitä ja niiden valtioiden maantieteelliset sijainnit ovat sellaiset, ettei ruokaa voi rutikuivassa maaperässä itsekään kasvattaa. Vaikka hyvinvointivaltioissa ei olisi koiria lemmikkeinä, kehitysmaat olisivat edelleen köyhiä maita, joilla ei olisi varaa ravintoon. Niin ne markkinavoimat maailmassa jylläävät, että köyhälläkin täytyy olla varaa ruokansa ostaa, ilmaiseksi mitään ei anneta. Surullista, mutta totta.
Joten, jos sinua vituttaa koiranpaskat ja koiranomistajat, jotka eivät korjaa paskoja, älä jauha täällä mitään moraalista sontaa nälkäkuolemista, vaan haistata pitkät niille koiranomistajille, joiden selkä ei taivu sitä paskaa korjaamaan.
Jopa kehitysmaissa koirat ovat hyödyllisiä, ne paimentavat ja suojelevat karjaa ja ihmisiä pedoilta. Vaikka ihmiset näkevät nälkää kehitysmaissa, he syövät mieluummin kärpäsiä kuin koiriensa lihaa. Revi siitä!

Äänestä
  • Jaha justiinsa eilen tuli TV:stä ohjelma, jossa kerrottiin jamssin kasvatuksesta Nigeriassa ym. Nigeria on jamssin suurtuottaja mutta ei heidän maansa kansalaisille sitä riitä, kaikki viedään rikkaille maille,ja omilla lapsilla on vaikeaa vitamiininpuutostautia, joka voitaisiin korjata esim jamssia antamalla. Tämä vaan esimerkki, monia ruokia viedään ylellisyydeksi rikkaille, koska nämä sitä haluavat lemmikeilleen ja itselleen ja lihakarjalleen.

    Koirista on köyhissäkin maissa sekä hyötyä että haittoja, mutta se on eri asia.
    Monessa maassa syödään koiria. Suomessakin on viimeksi sodan ruokapulan aikana syöty lemmikkejä, jopa rottia. Nykyään nirsotaan esim. hevosta, jonka lihasta saisi tehtyä todella maukasta makkaraa. Kanat kipataan kaatopaikalle, vaikka ne voisi käyttää ravinnoksi (koirille...)

    Äänestä

  • päivittäjä kirjoitti:

    Jaha justiinsa eilen tuli TV:stä ohjelma, jossa kerrottiin jamssin kasvatuksesta Nigeriassa ym. Nigeria on jamssin suurtuottaja mutta ei heidän maansa kansalaisille sitä riitä, kaikki viedään rikkaille maille,ja omilla lapsilla on vaikeaa vitamiininpuutostautia, joka voitaisiin korjata esim jamssia antamalla. Tämä vaan esimerkki, monia ruokia viedään ylellisyydeksi rikkaille, koska nämä sitä haluavat lemmikeilleen ja itselleen ja lihakarjalleen.

    Koirista on köyhissäkin maissa sekä hyötyä että haittoja, mutta se on eri asia.
    Monessa maassa syödään koiria. Suomessakin on viimeksi sodan ruokapulan aikana syöty lemmikkejä, jopa rottia. Nykyään nirsotaan esim. hevosta, jonka lihasta saisi tehtyä todella maukasta makkaraa. Kanat kipataan kaatopaikalle, vaikka ne voisi käyttää ravinnoksi (koirille...)

    Jos koiranpaskakin Nigerian nälänhädäksi muuttu tässä keskustelussa niin tuu hakeen meiltä muutama säkki ensiapuun.sitten kun historiaa tarkemmin katselet,niin huomaat että sitä on jouduttu syömään ihmesenkin lihaa,jos siinä muuta tähteenä oli kuin luut,mutta silloinkaan ei missään mainita,että koirat on syönyt heidän ruoat.Punasen ristin ulkomaan apuun voi aina osallistua jos tuntee tarvetta,itsekkin olen niihin keräyksiin roponi laittanut,vaan nyt sekin loppui kun tämä johtomies katsoi olevansa niiden tarpeessa,.meni usko siihenkin järjestöön

    Äänestä

  • nälänhädästä kirjoitti:

    Noin puhuu henkilö joka ei näe omaa nenäänsä pitemmälle.

    Äänestä

  • maailman kansalainen kirjoitti:

    Noin puhuu henkilö joka ei näe omaa nenäänsä pitemmälle.

    Pieni on maailmankansalaisen elintila,kun jäi Riihimäelle koiranpaskaan pyörimään

    Äänestä

  • kansainvälisyydestä kirjoitti:

    Pieni on maailmankansalaisen elintila,kun jäi Riihimäelle koiranpaskaan pyörimään

    Hyvin mielellään koiranomistajta siinä pyörivätkin ja sillä koristelevat maailmansa.
    Mutta Laajemmin ajatteleva näkee kokonaisuuksia ja asioiden merkityksiä toisille asioille.

    Äänestä

  • kansainvälisyydestä kirjoitti:

    Pieni on maailmankansalaisen elintila,kun jäi Riihimäelle koiranpaskaan pyörimään

    Jos vaikka avattaisiin tilalle laihdutuspalsta keskustelu ,ainakin on mieluista keskustelunaihetta ,niin ja ne silmämeikkien värit pitäisi ottaa huomioon,ettei aiheet liian turhiksi kävisi.

    Äänestä

  • pyöritään kirjoitti:

    Jos vaikka avattaisiin tilalle laihdutuspalsta keskustelu ,ainakin on mieluista keskustelunaihetta ,niin ja ne silmämeikkien värit pitäisi ottaa huomioon,ettei aiheet liian turhiksi kävisi.

    Viesti on osoitus koiranomistajien tasosta! Häpeä!

    Äänestä

Saa kaupunki jo hyviä tuloja verojen muodossa kun eläinlääkärien hinnat ovat aivan järjettömät.

Äänestä
  • Eläinlääkärin koulutus tulee hyvin kalliiksi veronmaksajille. Tuollakin koiralääkärin koulutusrahalla olisi voinut kouluttaa ihmisiä hoitavan lääkärin, joista on pula sekä kotimaassa että kriisialueilla ja köyhissä maissa.

    Äänestä

Äidilläni on ollut paha masennus jo vuosikausia, ja hänet siitä osittain on pelastanut koira: koira tuo seuraa, kuuntelee ilot ja murheet, on aina iloinen nähdessään äitini, ja ennen kaikkea tärkein asia: "pakottaa" hänet vähintään kolme kertaa päivässä ulkoilemaan, ja vaatii muutoinkin hoitoa ja ruokintaa. Äidilleni tämä on ollut todella tärkeää, sillä me lähisukulaiset emme millään ehdi ihan joka päivä vierailulle, ja siltikään vaikka kuinka yritimme piristää äitiä ja keksiä kaikenlaista puuhaa hänelle, ei hän mistään innostunut eikä suostunut lähtemään mihinkään, ei välillä muistanut itse edes syödä. Se oli ihan kamalaa katsottavaa. Nyt hän on ainakin jollain tavalla kiinni arjessa ja elämässä, kiitos koiran.

Niinpä tuntuukin tosi pahalta lukea täältä näin kiukkuisia kommentteja... Koira on varmasti kuitenkin pelastanut äitini elämän. Koirankakka tuntuu itsestäni tämän rinnalla melko pieneltä ongelmalta kuitenkin.

Äänestä
  • Masennus on vaikea tauti, myös läheisille se on kova koettelemus, mutta ei ole ikuinen, vaan onneksi siitä hoidolla parantuu, jopa parissa vuodessa.
    Kannattaa joka tapauksessa miettiä, pannako sairaan hoidettavaksi ylimääräisiä tehtäviä, kuten koiran ulkoilutus siihen liittyvine velvollisuuksineen, seikka jota ei voi oikopäätä yleistää. Äitisi kohdalla asiat ovat menneet hyvään suuntaan.
    Monet sairaat hoitavat eläimiä huonosti. Oikeasti masentuneella ei pahassa vaiheessa todella ole voimia lemmikkien hoitamiseen, toipumisvaiheessa vasta.

    Ei varmaan omakaan mielialasi kohennu rumia ja sottaavia koiran jätöksiä väistellessä, joten koeta vaan ymmärtää että ne todella ärsyttävät, ja aiheuttavat masentunutt mielialaa (varsinainen masennus on eri asia).

    Äänestä

  • tr rt tr rt kirjoitti:

    Masennus on vaikea tauti, myös läheisille se on kova koettelemus, mutta ei ole ikuinen, vaan onneksi siitä hoidolla parantuu, jopa parissa vuodessa.

    Masennus on vakava tauti, josta voi parantua vain psykiatrin hoidolla ja hyvin suunnitellulla lääkityksellä. Kaikki temppuilut vain pahentavat tilaa ja tilannetta ja aiheuttavat ahdistusta ja tuskaa.

    (Alavireinen mieliala on eri asia kuin masennustauti.)

    Lemmikkiterapia on todettu hyväksi joissain muissa taudeissa ja vammoissa. Kumminkaan ei sovi jokaiselle, sillä eivät kaikki tykkää lemmikeistä ja voivat olla allergisia.
    Lemmikkejä siis voidaan käyttää terapeutteina, mutta sillä seikalla ei voi puolustella sitä, että lemmikkien sotkut yleisesti jätetään korjaamatta.

    Äänestä

  • tr rt tr rt kirjoitti:

    Masennus on vaikea tauti, myös läheisille se on kova koettelemus, mutta ei ole ikuinen, vaan onneksi siitä hoidolla parantuu, jopa parissa vuodessa.
    Kannattaa joka tapauksessa miettiä, pannako sairaan hoidettavaksi ylimääräisiä tehtäviä, kuten koiran ulkoilutus siihen liittyvine velvollisuuksineen, seikka jota ei voi oikopäätä yleistää. Äitisi kohdalla asiat ovat menneet hyvään suuntaan.
    Monet sairaat hoitavat eläimiä huonosti. Oikeasti masentuneella ei pahassa vaiheessa todella ole voimia lemmikkien hoitamiseen, toipumisvaiheessa vasta.

    Ei varmaan omakaan mielialasi kohennu rumia ja sottaavia koiran jätöksiä väistellessä, joten koeta vaan ymmärtää että ne todella ärsyttävät, ja aiheuttavat masentunutt mielialaa (varsinainen masennus on eri asia).

    Täyttä asiaa,ikävää että koiralla yritetään korvata ihmiskontakteja.Pääseehän siinä tietysti helpommalla...

    Äänestä

  • aiwan kirjoitti:

    Täyttä asiaa,ikävää että koiralla yritetään korvata ihmiskontakteja.Pääseehän siinä tietysti helpommalla...

    Annetaan sairaalle vielä koirakin riesaksi.
    Sitä kyllä on harkittava monelta puolelta että toimiiko se sairaan kannalta ja koiran kannalta.

    Äänestä

Tuliko yhtään mieleesi KAVERI_KOIRAT joilla on todettu olevan vanhuksiin iloa antava vaikutus.Käyvät vanhainkodilla ja muissa vanhusten kodeissa,nämä koirat ovat niissä erityisen toivottuja vieraita

Äänestä

Nyt täytyy poistua,tästä sontaan astumisesta kehittyi nälänhätä-jamielenterveyspalsta.

Äänestä

No tätähän mä yritin tuolla aikaisemmin sanoa, että jos se koiranpaska ärsyttää, niin sitten se ärsyttää, mutta miksi vetää siihen mukaan täysin epäolennaisia asioita, kun halutaan puolustella omaa mielipidettä? Ei kai sille sen kummemmin puolusteluja tarvitse, jos koiranpaska ällöttää?!?!?! Älkää hyvät ihmiset vetäkö mukaan TODELLA ISOJA ONGELMIA, joiden rinnastus koiranpaskaan on hiton rujoa...

Äänestä

Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa, kun kaikesta täytyy valittaa. Olen hoitanut lapsia kolmekymmentä vuotta työkseni, mutta koskaan lapset eivät ole koirankakkaan astuneet. Pitäähän sen verran jalkoihinsa katsoa ja opastaa lapsiakin.

Kerron heille, kuinka ikäviä ihmiset ovat, kun heittävät tupakka-askeja, tumppeja, karkkipapereita, maito- ja mehutölkkejä yms. katujan varsille. Toki koirankakkojakin näkyy, mutta arvatkaahan mikä näistä sotkuista on hyödyllinen kasveille? Valistan lapsia oikeista roskista ja todellisista valituksen aiheista, ettei heistä kasvaisi tietämättömiä moukkia.

Tiedoksenne koiravihaajille, että tselläni ei juuri nyt ole koiraa, mutta ystäväni koiraa ulkoilutan ahkerasti. En tosin kenenkän portin pieleen anna sen tehdä asioitaan. Luuleeko todellakin joku, että koiravero kakkaongelman korjaisi? Ei niin naiveja ihmisiä voi oikeasti olla.

Äänestä
  • Sinä 30v. alalla ollut taidat mielestäsi olla sellainen yli ihminen ,muut ovat rupusakkia,mielipiteitä ei saa olla ,miten hienosti teet kaikki ainakin omasta mielestäsi.
    niin on aina ollut.
    Se omakehukin voi haista.
    Kokemusta aikanaan ainakin on hoitajan irrallaan juoksevasta koiruudesta joka peläytteli puistoissa pienet lapset.
    Taisi tulla elinikäiset traumat.

    Äänestä

  • YLI IHMINEN kirjoitti:

    Sinä 30v. alalla ollut taidat mielestäsi olla sellainen yli ihminen ,muut ovat rupusakkia,mielipiteitä ei saa olla ,miten hienosti teet kaikki ainakin omasta mielestäsi.
    niin on aina ollut.
    Se omakehukin voi haista.
    Kokemusta aikanaan ainakin on hoitajan irrallaan juoksevasta koiruudesta joka peläytteli puistoissa pienet lapset.
    Taisi tulla elinikäiset traumat.

    Tiedän yhden henkilön jolla on koirafobia juuri koska lapsena säikkyi irtokoiraa.

    Äänestä

/\ asiaa! tuossa yllä! En minäkään tajua missä nämä ihmiset jotka koko ajan näiden juttujen perusteella tuntuvat kävelevän koirankakkaan, oikein kävelevät, siellä pientareellako? Enpä ole moista nähnyt, kun ulkona liikun. Taitaa olla yhden henkilön suuri protesti tässä menossa. Eipä niitä kakkoja nyt niin paljon tuolla ulkona käy. Itsellä lapsia, ja eivät hekään ole koskaan koirankakkaan astuneet vaikka paljon ulkoilemme. Meillä aiemmin ollut kora, mutta enpä usko että sen takia nyt sentään osaisimme niitä koirankakkoja niin paljon paremmin varoa kuin ne jotka täällä valittavat.

Eiköhän maailmassa ole paljon enemmän valituksen aiheita, kuin koirankakka, joka kuitenin on oikeasti tosi pieni juttu. Koittakaahan ihmiset nauttia keväästä, hymy huulille ja iloinen mieli niin ei silmä tartu pelkästään valituksen aiheisiin. Koirista on oikeasti niin paljon enemmän hyötyä kuin mitä koirankakasta haittaa: voivat auttaa ihmisiä, etenkin lapsia ja vaikkapa tosiaan myös vanhuksia pysymään virkeinä, pelastuskoirat etsivät eksyneet marjanpoimijat, poliisikoirat auttavat varkaiden kiinniotossa ja huumeiden etsinnöissä, rajakoirat, kaverikoirat, kaikenlaiset harrastuskoirat... Johan tutkimusten perusteella koiraperheiden lapsetkin on niitä keskimäärin kaikkein terveimpiä. Että eiköhän lyödä tälle asialle piste ja kekustella vaikka ihan muista asioista :) Hyvää kevättä ihan kaikille!

Äänestä

Niin oikeassa olet kuin olla ja osaa,eihän tähän edes kahta ketjua tarvittu

Äänestä

Onko oikeesti melkein kaikilla koiranomistajilla joku selkä- tms. vika ettei taivu sen vertaa, että sais ne oman koiran paskat kerättyä pussiin?! Jos sen tekis jokainen, ei tarviis käydä tätä keskustelua joka kevät!

Itse kerään oman koiran paskat, vaikka asutaan taajama-alueen ulkopuolella ja koira paskoo yleensä ihan reilusti pientareen puolelle. Ei oo sekään kauheen kivaa kun se oma koira menee sinne pientareelle ja astuu jonkun toisen koiran paskaan, ymmärrän kyllä tosi hyvin, että taajama-alueella on paljon enenmmän koiria ja paljon enemmän paskaakin...

Äänestä
  • "Toki koirankakkojakin näkyy, mutta arvatkaahan mikä näistä sotkuista on hyödyllinen kasveille?"

    Ei kai tämäkään virheellinen käsitys ikinä oikene, kun vanhemmat oikein sitä sanovat lapsilleen!

    Puutarhuri tietää että koiranjätökset eivät ole hyödyllisiä kasveille vaan suorastaan vahingollisia. Ei-puutarhurikin lienee huomannut että se kohta nurmikosta johon koira on pissinyt ja kakannut on sitten kellastunut ja kuollut. Senpä takia juuri koiria ei kakateta omaan pihaan eikä koirien jätöksiä käytetä omien kasvien lannoitteena.
    Puutarhureitten on ikävä hoitaa istutuksia kun joutuvat tonkimaan ulosteita joita ajattelemattomat koiranomistajat ovat istutusten juurelle järjestäneet. Häpeäisitte vähän!

    Roskaaminen on väärin. Ei eri roskaamisia pidä lapsille vertailla, kaikki roskaaminen on väärin!

    Äänestä

No minäpä olen oikea puutarhuri oikein ammatiltani ja väitän, että kaikki kakka polttaa nurmikon hetkeksi, mutta pitkässä juoksussa se on "elämän eliksiiriä" kaikille kasveille.
Uloste joka on talven muhinut pakkasessa on heti keväällä murentunutta lannoitetta kasveille. Itse en ole huomannut ulostekasoja kaupungin kukkaistutuksien seassa, oletko sinä?

Äänestä
  • Oikeaksi puutarhuriksi tekeytyvän kannattaisi hankkia uudet silmälasit. Nyt on tarjouksia monessa paikassa!

    Äänestä

  • Kun kasvi kuolee niin kyllä se kuollut.
    Samalle paikalle saattaa myöh tulla uusi kasvi. Mutta sillä välillä on kuollutta.
    Koirankakka on maatuneena lannoitteena hyvin vähäarvoinen, ja loisia voi olla jäljellä.
    Koiran virtsaa ei oikein voi maaduttaa, se on aina kasveille vahingollista.

    Äänestä

Jotain ärsytyksestä kertoo jo sekin,kuinka monta ketjua parhaillaan on menossa palstalla onko peräti viidessä sama aihe.satoja kommenntteja,lehtikirjoittelut lisäksi.
Tänään 30.3.11 AP aapo kirjoituksissa oli asianmukainen kommentti koiraverosta valtuutetun omalla nimellä,
joten seuraavissa vaaleissa ei ole epäselvää ketä äänestää.
Onhan se tietenkin vaikea päätös se koiraverokin jos päättäjillä on koiria omasta takaa itselläkin.
Auttaisi vero n.200 euroa kpl vuodessa kaupunkialueella kuitenkin tähän tolkuttomaan koirakannan lisääntymiseen, koiria kun moni hankkii hetken mielijohteesta ulkoilutavoista ja kohtelusta päätellen.
Maalla missä on lääniä hoidella hommia aivan eri tilanne.
Harvoimpä siellä näkee jätteitä vietävän naapureiden iloksi.
Riihimäellä olisi varsinaisten koirapuistojen tarve eri puolelle kaupunkia,löytyy vapaata aluetta monelta suunnalta missä ei paljon ole muuta liikettä ,hylättyjä peltoaukeita erilaisia pajupusikoita sähkölinjan alla olevaa aluetta löytyy paljonkin.
Muutama työpaikka valvontaan tyött,korv. ja avustusten tilalle.

Äänestä

Eikös voisi tämä nimeltämainitsematon alotteiden tekijä tehdä kaupunkinvaltuustolle ehdotuksen,joka kieltäisi koiria tarpeitaan tekemästä mihinkään.Siinä se menisi listan jatkona,valmiiksi hylättyjen listalla.

Äänestä
  • Koirille voisi määrätä koteihin wc:t kuten kissoillakin on. Tiedän että koira oppii käyttämään wc:tä.

    Äänestä

kylläpä taas paska puhe rehottaa,omistan koiran ja kerään tarvittaessa ne PASKAT,
mutta en ymmärrä tätä valitusta.jos koirat häiritsee niin voitte muuttaa vaikka kainuun korpeen niin ei tule koirat pihallenne paskoon suomessa riittää vielä syrjä seutuja niin saatte asua vallan yksin,

Äänestä
  • Eiköhän olis paree että muuttaisit itse korpeen ja kauas!
    paskomaan.

    Äänestä

Jokaisen vastuullisen koiranomistajan tulisi poimia paskat, jos joku sitä ei tee, älkää ihmiset vihatko koiria vaan niitä OMISTAJIA!

Äänestä
  • sellasta oli viimekeväänäkin

    Äänestä

  • Kyllä koirissakin on epämiellyttäviä, luonnevikaisia, likaisia, tautisia, turhan räkyttäjiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paskaanastuja kirjoitti:

Voi v, että pitää olla taas pientareet paskaa täynnä. Joku roti pitäis olla koiranomistajilla. Eihän se rakkien vika ole, jos niitä ei viedä kunnolla paikkoihin, joissa ne voisivat tarpeensa tehdä. Koiraveroksi 500e/koira, niin johan rupee rakit väheneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu