Ulosheittopyörät

Tutkailun motopalstan sivuja. Liikkeet näyttävät myyvän vanhinta kalustoa jopa ilman käsirahaa. Aikaisemminhan vanhemmista pyöristä vaadittiin nimenomaan korkeampaa käsirahan osuutta kuin uusista.

Mistähän tämä johtuu? Ymmärrän kyllä, että liikkeet mieluummin käyvät kauppaa uusilla ajokeilla, joiden kate on euromääräisesti korkea. Mutta mistä nyt on tullut hätä saada vanhat pihalle? Mitä on tapahtumassa?

Ja toisaalta: mistä syystä rahoitusyhtiöt ovat lähteneet mukaan ulosheittokampanjaan? Ei luulisi olevan heidänkään edun mukaista rahoittaa sataprosenttisesti ikääntyviä ajokkeja, joitten arvolle minä kuvittelen olevan tapahtumassa jotakin. No, ehkä siellä on laksettu, että ihmiset kuitenkin maksavat vanhat pärränsä maksuohjelman mukaan, vaikka niiden arvon kävisi kuinka. Periaattessahan muita mahdollisuuksia ei edes ole. Käytäntö saattaa olla toinen. Aika ajoin rahoitusfirmat toki kärsivät luottotappioista.

Kolmantena ihmettelyn aiheena tässä 'osta nyt, maksa toiste -ajattelussa' on ihmisten lyhytmuistisuus. Viimeksi tällaista oli tuossa alun toista kymmentä vuotta sitten. Ja silloin ylemääräinen velanotto oli yhtenä syynä sodanjälkeisen yhteiskunnan hurjimpaan mullistukseen. En tarkoita olla pahanilmanlintu tai tuomiopäivänprofeetta, kyse on pikemminkin arkijärkisestä talousajattelusta. Jos on varaa pitää prätkää, pitäisi olla varaa ja malttia säästää käsirahan osuus. Kun ottaa huomioon, että tavallisessa palkkatyössä käyvä motoristi joutuu joka tapauksessa tinkimään joistain muista menoista, ei ole kohtuutonta edellyttää vaikka puolen vuoden säästörupeamaa ennen hankintaa. Jos moottoripyöräily maksaa 350 euroa kuussa, säästämällä saman rahan kuukausittain kertyy puolessa vuodessa kokoaa 2100 euroa. Se on riittävä käsiraha ihan kelvollisen ekan pärrän ostoon. Seuraavien hankinnassahan vanha pyörä kattaa ainakin ison osan käsirahasta. Takaisin asiaan: talouden notkahtaessa on ihan jees, että korkomenot ovat kohtuulliset ja takana on ihan ikiomaakin pääomaa. Ilman käsirahaa ja korolla hankittu ajokki käy melkoiseksi taakaksi, jos ja kun taloudessa kuitenkin tapahtuu odottamattomia muutoksia.
7843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta niin kuin itse laskitkin niin käsirahan säästämiseen menee normaalituloilla vähintään se puoli vuotta ja puolessa vuodessa on jo yksi ajokausi mennyt, joten varmasti monelle on mukavaa saada pyörä ilman käsirahaa ja näin päästä ajamaan jo tänä kesänä. Riskejähän siinä tietty on mutta ne on jokaisen punnittava omalla kohdallaan. Itsekin ihmettelen rahoitusyhtiöiden suostumusta kyseiseen toimintaan, mutta voihan olla, että diilerit ovat tehneet jonkin erikoisdiilin rahoitusyhtiöiden kanssa ja haluavat saada näin pois käsistä vanhojen pyörien varastot.

Äänestä
  • No kahtotaas. Herra, rouva tai neiti X saa kutinan, että prätkä pitää hankkia. Ensinnä vilkaistaan ajokorttiin. Ei a:ta. Seuraa harkintavaihe. On lunasteltu lomamatkoja perheelle ja asuntolainan lyhennyskin on lankeamassa, ja mitä suuria menoeriä tavallisella palkansaajalla nyt on. Selvä peli: seuraavan kvarttaalin osatilinpäätös kertoo elämän tuloksen olevan osapuilleen nolla euroa. Herää oivallus: motskari on kallis. Niinpä asiaa harkitaan. Haaveillaan ja kierrellään ehkä liikkeissä ihaielmassa. Jossain vaiheessa päätös kypsyy, tai ainakin hinku kovenee. Siispä autokouluun. Aikaa hurahtaa, minkä hurahtaa. Syksy on nopsasti käsillä. Lokakuun vaihteen jälkeen tiellä näkee enää harvoja pärriä, autottomien friikkien tai muuten tosissaan hurahtaneiden. Muut ovat viluissaan tökänneet kaksipyöräisensä jo talliin. Jäljellä on osa lokakuuta, marras-, joulu-, tammi-, helmi-, maalis- ja vielä huhtikuun palkkakin ehtii tilille pätkähtää. Ja hopsaa. Puoli vuotta kulahti.

    Siinä tapauksessa tilanne on tietenkin toinen, jos harrastusta ei tarvitse aloittaa harkinnasta ja kortin hankinnasta. Ei muuta kuin järki naulaan ja kiilto silmissä mopokauppaan. Mutta ymmärrän, sussuki, toki näkökulmasi. En tiedä olisiko minullakaan maltti piisannut ekaa pyörää hankkiessani. Puolet käsirahasta, joka tosin silloin kattoi miltei puolet hankintahinnasta, vingutettiin visalla.

    Äänestä

  • teak kirjoitti:

    No kahtotaas. Herra, rouva tai neiti X saa kutinan, että prätkä pitää hankkia. Ensinnä vilkaistaan ajokorttiin. Ei a:ta. Seuraa harkintavaihe. On lunasteltu lomamatkoja perheelle ja asuntolainan lyhennyskin on lankeamassa, ja mitä suuria menoeriä tavallisella palkansaajalla nyt on. Selvä peli: seuraavan kvarttaalin osatilinpäätös kertoo elämän tuloksen olevan osapuilleen nolla euroa. Herää oivallus: motskari on kallis. Niinpä asiaa harkitaan. Haaveillaan ja kierrellään ehkä liikkeissä ihaielmassa. Jossain vaiheessa päätös kypsyy, tai ainakin hinku kovenee. Siispä autokouluun. Aikaa hurahtaa, minkä hurahtaa. Syksy on nopsasti käsillä. Lokakuun vaihteen jälkeen tiellä näkee enää harvoja pärriä, autottomien friikkien tai muuten tosissaan hurahtaneiden. Muut ovat viluissaan tökänneet kaksipyöräisensä jo talliin. Jäljellä on osa lokakuuta, marras-, joulu-, tammi-, helmi-, maalis- ja vielä huhtikuun palkkakin ehtii tilille pätkähtää. Ja hopsaa. Puoli vuotta kulahti.

    Siinä tapauksessa tilanne on tietenkin toinen, jos harrastusta ei tarvitse aloittaa harkinnasta ja kortin hankinnasta. Ei muuta kuin järki naulaan ja kiilto silmissä mopokauppaan. Mutta ymmärrän, sussuki, toki näkökulmasi. En tiedä olisiko minullakaan maltti piisannut ekaa pyörää hankkiessani. Puolet käsirahasta, joka tosin silloin kattoi miltei puolet hankintahinnasta, vingutettiin visalla.

    Se ainakin tuli selväksi että teak on hämeestä, sen verran hitaasti hommat etenee:P Vai puoli vuotta menee siihen että saa päätettyä minkä pyörän ostaa ja saa kortin ajettua? Itsellä meni kuukauden verran miettiessä mikä pyörä ostetaan ja saman verran aikaa meni kortin ajamiseen laskettuna ekasta teoriatunnista. Kortti tuli 15.4. ja pyörä samana päivänä eli en mä ainakaan saanut siinä aikaa kulumaan syksyyn saakka. Nyt sitä sitte ajellaan tyytyväisenä:)

    Äänestä

  • Petteri kirjoitti:

    Voipi olla et hämäläisyys kannattaa,uusia myydään paljon ja moni niistä menee uusille harrastajille joilla ei ole mitään tajua siitä mitä harrastus kaikkineen maksaa.

    Huippuna on että jotain 15,000€ mopoa myydään ilman käsirahaa,miten sillä on varaa ajaa ja pitää jos ilmankaan ei mitään jää taskunpohjalle???

    Kohta voi tehdä hyviä kauppoja jos on lyödä käteistä kouraan rahapulassa kärvistelevälle.

    Äänestä

  • Petteri kirjoitti:

    Se ainakin tuli selväksi että teak on hämeestä, sen verran hitaasti hommat etenee:P Vai puoli vuotta menee siihen että saa päätettyä minkä pyörän ostaa ja saa kortin ajettua? Itsellä meni kuukauden verran miettiessä mikä pyörä ostetaan ja saman verran aikaa meni kortin ajamiseen laskettuna ekasta teoriatunnista. Kortti tuli 15.4. ja pyörä samana päivänä eli en mä ainakaan saanut siinä aikaa kulumaan syksyyn saakka. Nyt sitä sitte ajellaan tyytyväisenä:)

    Mikäs siinä, jos ei rahasta kiinni, eikä esimerkiksi muista perheenjäsenistä. Ja olen minäkin kuullut sen kaltaisista heräteostoksista, että ukko lähtee vihellellen kaupungille ja palaa uudenkarhean motskarin kanssa.

    No, ehkä minä vain olen kateellinen. Sain hankittua ensimmäisen pyöräni 10 vuoden haaveilun jälkeen. Toisaalta, sen jälkeen olen ajanut kaudessa 15.000 - 20.000 kilsaa, mikä ei tietenkään vaikuta päätöksen nopeuteen sillään. Mutta toivon sen kertovan, että kun peräänkuulutan malttia, en jauha paskaa ainakaan pelkästä kateudesta. Ja ainakin sen osaan sanoa, että kuukauden haaveilu, toisen kurssittelu ja kolmannen kokeileminen pitäisi osata asettaa mittasuhteisiinsa.

    Tässä tuumailtiin, että lähiaikoina motskarit saattavat olla käteisen haltijoille. Tuota nykyistä menoa kun katsoo, niin ei tarvitse tulla kuin sateinen kesä, ja taas prätkät halpenee. En todentotta ole mikään motoristien nestori - on olemassa kymmeniä kertoja kokeneempia motoristeja. Mutta pelkkä matka-ajo sadepäivänä paljastaa uusmotorismin olevan äkkinäisille melko pinnallinen harraste. Ja kyllä! Katson oikeudekseni moralisoida näin. Bomberit ja rantabulevardien ökyilijät katoavat kummasti teiltä kun touhu lakkaa olemasta sitä mitä se on makeimmillaan. Kun on tottunut kuorimaan kermat, saattaa tietenkin olla vaikea ymmärtää mitä on elämä johon kuuluu odottamisen lisäksi sadesäätä ja malttia.

    Äänestä

...muiden veloista.

Stressaa vaikka ympäristön tilasta, jos stressatuttaa.

Äänestä
  • Arvoisa Moraalisesti Ylempi!

    Onko jonkin epäkohdan tai arveluttavan tilanteen huomaaminen stressaamista? Jos näin on, eikö olisi viisainta kaikissa asioissa noudattaa Sinun Viisauttasi ja vaieta niistä, painaa villaisella ja antaa asioiden rullata omalla painollaan päin mäntyä.

    Ei. Älä edes yritä ehdottaa että olisin parantamassa maailmaa. Tarkoitukseni oli nostattaa keskustelu. Ikävä kyllä moraalinen ylemmyys ja paremmintietäminen on omiaan lopettamaan ajatusten vaihdon. Ja toden totta, olin itse sen verran moraalin asialla, että halusin kuulla ihmisten näkemyksiä tällaisesta touhuilusta.

    Ympäristön tilasta... Satutko muuten autoilemaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teak kirjoitti:

Tutkailun motopalstan sivuja. Liikkeet näyttävät myyvän vanhinta kalustoa jopa ilman käsirahaa. Aikaisemminhan vanhemmista pyöristä vaadittiin nimenomaan korkeampaa käsirahan osuutta kuin uusista.

Mistähän tämä johtuu? Ymmärrän kyllä, että liikkeet mieluummin käyvät kauppaa uusilla ajokeilla, joiden kate on euromääräisesti korkea. Mutta mistä nyt on tullut hätä saada vanhat pihalle? Mitä on tapahtumassa?

Ja toisaalta: mistä syystä rahoitusyhtiöt ovat lähteneet mukaan ulosheittokampanjaan? Ei luulisi olevan heidänkään edun mukaista rahoittaa sataprosenttisesti ikääntyviä ajokkeja, joitten arvolle minä kuvittelen olevan tapahtumassa jotakin. No, ehkä siellä on laksettu, että ihmiset kuitenkin maksavat vanhat pärränsä maksuohjelman mukaan, vaikka niiden arvon kävisi kuinka. Periaattessahan muita mahdollisuuksia ei edes ole. Käytäntö saattaa olla toinen. Aika ajoin rahoitusfirmat toki kärsivät luottotappioista.

Kolmantena ihmettelyn aiheena tässä 'osta nyt, maksa toiste -ajattelussa' on ihmisten lyhytmuistisuus. Viimeksi tällaista oli tuossa alun toista kymmentä vuotta sitten. Ja silloin ylemääräinen velanotto oli yhtenä syynä sodanjälkeisen yhteiskunnan hurjimpaan mullistukseen. En tarkoita olla pahanilmanlintu tai tuomiopäivänprofeetta, kyse on pikemminkin arkijärkisestä talousajattelusta. Jos on varaa pitää prätkää, pitäisi olla varaa ja malttia säästää käsirahan osuus. Kun ottaa huomioon, että tavallisessa palkkatyössä käyvä motoristi joutuu joka tapauksessa tinkimään joistain muista menoista, ei ole kohtuutonta edellyttää vaikka puolen vuoden säästörupeamaa ennen hankintaa. Jos moottoripyöräily maksaa 350 euroa kuussa, säästämällä saman rahan kuukausittain kertyy puolessa vuodessa kokoaa 2100 euroa. Se on riittävä käsiraha ihan kelvollisen ekan pärrän ostoon. Seuraavien hankinnassahan vanha pyörä kattaa ainakin ison osan käsirahasta. Takaisin asiaan: talouden notkahtaessa on ihan jees, että korkomenot ovat kohtuulliset ja takana on ihan ikiomaakin pääomaa. Ilman käsirahaa ja korolla hankittu ajokki käy melkoiseksi taakaksi, jos ja kun taloudessa kuitenkin tapahtuu odottamattomia muutoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu