Varokaa!!!

Riihimäen Uramossa on tänä aamuna taas nähty liikkuvan erittäin väkivaltainen maaorava. Tapaus ei nimittäin ole ensimmäinen laatuaan. Maaorava heittelee tammenterhoja viattomien ohikulkijoiden päälle. Itse olin viemässä lastani Uramon ala-asteelle kun maaorava alkoi armottomasti tulittaa minua ja poikaani. Kokeilin suojata lastani tammenterhoilta ja kerkesin potkaistakkin oravaa päähän, jolloin se lähti juoksemaan talon pihalle. Poikani sai pahan osuman käsivarteen ja menetti paljon verta. Poika on tosin jo toipumaan päin, mutta silti vannon kostoa tuolle perhanan jyrsijälle. Jos satutte sitä näkemään, omistatte aseen, ja se sattuu kaiken lisäksi olemaan mukananne niin älkää epäilkö ampua. Varoittakaa muita nyt on tosi kyseessä!!!!!!!!!

Pentti
14918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Aprillipäivä on vasta myöhemmin.
No eipäs kerrota että koska se on.

Äänestä

Oliko koiranpaskaa tienvarsilla?

Äänestä

Maaoravat elävät pääosin Pohjois-Amerikassa mutta yksi laji, Tamias sibiricus, elää Koillis-Aasiassa. Oletkohan Sinä edes oikealla mantereella? Vai onko kurre tullut tänne turisti viisumilla. Laita sille pojallesi kunnon kypärä päähän, ettei ensikerralla tule aivovauriota tammen terhoista, vai onko se orava tuonut ne tammenterhot mukanaan, sillä eihän tähän aikaan talvesta enää tammessa terhoja ole.

Äänestä
  • Minkätakia puutut oleellisiin pikkuseikkoihin, joilla ei ole mitään merkitystä asian tärkeyteen nähden?

    Äänestä

Se on ainakin hyvä kun nää sivut muuttui helpommin luettavaksi ei tarvitse pirun pitkiä jaarituksia edes avata.Mutta sitä entistä puuta en löydä vieläkään

Äänestä

Minun auringonottohetkeäni aikoinaan häiritsi Hyttikorttelissa ihan tavallinen suomalainen kurre paskantamalla päälleni. Olin kai hänen mielestään valinnut väärän kohdan nurmikolta, kenties makasin hänen pähkinäkätkönsä päällä. Huusin hänelle kättäni puiden, mutta hän vain hyppi oksalta toiselle säksättäen minulle vihaisesti. Sattuneista syistä en kyennyt pysyttelemään hänen perässään, sillä heikoimmat oksat eivät enää kestäneet painoani. Muuten kurre olisikin ollut muutamaa pershaiventa hoikempi. Eli siis jos näette tuota paskaa laukovaa kiusankappaletta, ottakaa kiinni ja pidelkää tiukasti, sillä hän on liukas luikku. Soittakaa minulle, niin tulen paikalle ja paskannan sen kurren päälle. Silmä silmästä nähkääs. Eikä tämä asia jätä minua rauhaan, ennen kuin olen saanut kostoni!

Äänestä

Yritä unohtaa ja antaa oravalle anteeksi,ethän itsekkään hyvää tykkäis jos joku tulis sun ruokakomeroon maate.Orava oli aika fiksu tyytyi vain haukkumaan,joku olisi pahemminkin hermostunut

Äänestä

tässä todiste siitä miten ihmiselle käy kon se viettää liikaa aikaa neljän seinän sisällä

Äänestä

Ei pelkoa neljän seinän sisälle jäämisestä.
Yritin vain viihdyttää kanssaihmisiä hauskalla sattumuksella.

Täytyy yrittää antaa Kurrelle anteeksi, ehkä se on jo kuollutkin,
eikä kuolleista saa puhua pahaa.

Äänestä
  • Oravat ova vähentyneet ainakin keskustasta.
    Ennen niitä kiipeili puistoissa joka päivä, nyt en ole nähnyt oravan oravaa koko talvena.
    Ettei kohta olisi tavallinenkin orava samanlainen suojelukohde kuin nyt on liito-orava.

    Äänestä

  • Leikki ymmärretty,yritin vain helpottaa pitkää vihaasi,

    Äänestä

kurre kiiinni!!

Äänestä

Nyt se orava on taas mestoilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentti_söderstöm kirjoitti:

Riihimäen Uramossa on tänä aamuna taas nähty liikkuvan erittäin väkivaltainen maaorava. Tapaus ei nimittäin ole ensimmäinen laatuaan. Maaorava heittelee tammenterhoja viattomien ohikulkijoiden päälle. Itse olin viemässä lastani Uramon ala-asteelle kun maaorava alkoi armottomasti tulittaa minua ja poikaani. Kokeilin suojata lastani tammenterhoilta ja kerkesin potkaistakkin oravaa päähän, jolloin se lähti juoksemaan talon pihalle. Poikani sai pahan osuman käsivarteen ja menetti paljon verta. Poika on tosin jo toipumaan päin, mutta silti vannon kostoa tuolle perhanan jyrsijälle. Jos satutte sitä näkemään, omistatte aseen, ja se sattuu kaiken lisäksi olemaan mukananne niin älkää epäilkö ampua. Varoittakaa muita nyt on tosi kyseessä!!!!!!!!!

Pentti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu