Eli siis lyhyesti: Saako omaisjoitaja estää vammaisen omatoimisuuden tai vaikeuttaa asioita?
Omaishoitaja
ja jatkuvat ongelmat!
9842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
omatoimisuutta ei tule estää eikä vaikeuttaa ,mutta asioihin tulee puuttua,jos asianomainen ei itse ymmärrä mikä on oikein ja väärin.
Minun lapsuuteni ja nuoruuteeni itsenäistymisen suurimmat vaikeudet olivat vanhempani, jotka halusivat suojella ties miltä. Jos en olisi ollut omapäinen, en olisi koskaan vaihtanut erityiskoulusta (Ruskis) tavalliseen, enkä olisi luultavasti koskaan kirjoittanut yhtä hyvin paperein ylioppilaaksi, hankkinut jatkokoulutusta, muuttanut omaan kotiin ja muutenkin itsenäistynyt.
tilannetta tuntematta voi sanoa, että usein kyllä omaiset ja omaishoitajat pahaa tarkoittamatta vaikeuttavat elämää. He haluavat auttaa ja suojella, mutta voivat tehdä vahinkoa siinä.
Ehdotan keskustelua asiasta omaishoitajan kanssa, ja jos ei onnistu, niin kehotan ottamaan yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen ja/tai Kelaan ratkaisun löytämiseksi.
kukas oot ku kerra olet käynyt Ruskista? Tunnemmeko me toisemme? Mailaa vaikka [email protected] Joo tiedän että ne yrittää suojella vaan. Keskustelua asioista on yritetty useamminkin. Mutta TURHAAN! Mutta esim. vanhempien tekemät kaverivalinnat ja eristäminen mun itseni valitsemista sopivista menee jo mielestäni
Olen 20v. cp-vammainen nainen. Mun äitini tuli mun henkilökohtaiseksi avustajakseni noin pari vuotta sitten, ja elämäni on ollut siitä lähtien enemmän tai vähemmän helvettiä. Suurin ongelma on juuri se, ettei äiti usko minuun ja hän haluaisi minun olevan joku ihan muu kuin olen.
Aloitetaanpa vaikka koulusta. Lukiossa osallistuin kuvaamataidon diplomityön tekemiseen, vaikka käsien motoriikka onkin vamman takia vajavaista. Äiti katsoi päältä koko ajan, ja valitti, että kätteni jälki näytti ihan ala-asteikäisen tekemältä. Kun sanoin, että kysymyksessä oli oma työni enkä kaivannut hänen neuvojaan, hän tokaisi, ettei nyt oltu ilmaisutaidontunnilla, joten voin jättää shown pitämättä. Itku meinasi tulla. Kun työ tuli valmiiksi, äiti vastusti työn laittamista esille ainakaan kovin näkyvälle paikalle, ettei sitä pilkattaisi. Sain onneksi tahtoni läpi, ja työ saatiin näkyville siinä missä muidenkin - eikä kukaan pilkannut sitä, päinvastoin.
Samaa "kyttäämistä" tapahtuu nykyisessäkin koulussa, ja keskustelun kulku on aina samantyyppinen. Kerran provosoiduin käyttäytymään hillittömästi - lähinnä vitsailemaan ja naureskelemaan railakkaasti, koska tiesin sen ärsyttävän äitiäni. Uskon kuitenkin, että silloinen opettajani on sen verran ihana ja fiksu, että ymmärsi mistä todella oli kyse.
Koulussa tehdään usein myös ryhmätöitä muiden ihmisten kanssa. Toiset ihmiset on asia, josta äiti aina jaksaa varottaa minua. Hän puhuu minulle usein siitä, etteivät ihmiset ole kanssani vilpittömistä motiiveista. Ryhmätöiden ryhmänmuodostuksen alkaessa hän ennustaa minun olevan se ainut yksinäinen.
Nykyisin olen jo kokemuksesta huomannut, ettei asia ole näin. Kenties tilanne oli eri teini-iässä jolloin kaikki tuntuu paskalta, varsinkin kaikki outo, mutta ei enää näin aikuisiällä. Eivät äidin sanat vieläkään tunnu hyviltä, mutta onneksi itsetunto on nyt vähän parempi. Takavuosina sain kuitenkin aikamoisen alemmuuskompleksin, jolloin en tuntenut kelpaavani mihinkään ja tulkitsin jokaisen ihmisen merkityksettömän pikku eleenkin vihamieliseksi itseäni kohtaan. Se oli hirvittävää.
Ja sitten itse vammaisuuteen. Äidin mielestä minun pitäisi olla niin kuin muutkin. Hän huutaa, jos saan spasmin (tahdosta riippumattoman lihaskouristuksen) ja käskee minun lopettaa. Hän suuttuu, jos en pysty liikkumaan yhtenä päivänä yhtä hyvin kuin toisena. Muutaman kerran hän on turvautunut jopa fyysiseen väkivaltaan. Kun hän löi minua nahkavyöllä, menin koulun terveydenhoitajalle näyttämään mustelmaa, jotta saisin jonkinlaista apua, mutta minulle sanottiin vain, että onpa ikävää ja lyötiin käteen vain nippu sopeutumisvalmennuskurssien esitteitä, että lähtisin lomalle kotoa.
Äidin kanssa en myöskään tykkää kaupungilla, baareissa yms. käymisestä ihan siitä syystä että hän on äitini. Haluaisin kyllä. Ja sitten vielä treffailu. Äiti vaikuttaa avustustoimillaan pukeutumiseeni yms. Ei auta, vaikka tahtoisin laittaa v-kauluksisen paidan. Jos äiti ei anna päälle v-kauluksista paitaa, minä en saa sitä.
Hän moittii minua, jos sanon näyttäväni mielestäni kauniilta.
Voisin kai soittaa jonnekin sosiaalitoimeen, mutta pelkään heidän ottavan pois kaiken avustuksen, kun sen saaminenkin on ollut niin tiukoilla.
Ja höpö, höpö. Mikään taho ei ota sinulta pois minkäänlaista avustusta sen vuoksi, ettet tule toimen avustajasi kanssa, tässä tapauksessa äitisi kanssa. Kun noin eripuraa ja inhoa on välillänne, vaihda ihmeessä avustajaa. Tuosa iässä ei ole enää mikään etu käyttää äitiä kodin ulkopuolella pääasiallisena avustajana.
Skismaa ja sähköä liittyy varmastai äiti-lapsi-suhteeseen aina, juuri aikusitumisen kynnyksellä varsinkin.
Onhan sinulla oikeus avustajaan - ulkopuoliseenkin. Sen hankkiminen ei aina ole helppoa, mutta yrittämistä silti sinulle.
Äidin osa on monesti kaksipiippuinen: olla äiti ja kannustaja, olla avustaja ja tarpeen vain niissä tilanteissa mihin toinen ei yllä ilman ulkopuolisen apua. Kun äidilläsi ja sinulla on yhteinen historia, ei tunnepuolta ole helppo piilottaa. No, itsenäisyyteen tiesi on hyvää kyytiä menossa, voimakkuutta sinulta tuskin puuttu. Ota huonot kokemukset voimavaraksi ja repäise itsesi lentoon:))
-äitiavustaja minäkin
Sinun täytyy nyt äkkiä ottaa elämäsi omiin käsiisi!
Jos asut vielä kotona,muuta pois!
Avustajan vaihto on erittäin helppoa:
1.Mene työvoimatoimistoon työnantaja-puolelle ja jätä ilmoitus henkilökohtaisen avustajan vapaasta paikasta.(ilmoituksessa kerrot milloin työ alkaa,tuntimäärä,palkka,toimenkuva ja omat toiveesi.(Ota nuorehko)
2.Sanot jämäkästi äidillesi että tahdot vaihtaa avustajaa ja olet jo laittanut ilmoituksen työkkäriin.
3.Haastattelet tarjokkaita ja valitset parhaan(älä päästä äitiäsi söhläämään valintatilanteeseen,vaan valitse OMASTA mielestäsi paras)
4.teette työsopimuksen sossusta saamillasi kaavakkeilla.
VOILA! Sulla on uusi avustaja ja äitisi ei voi enää terrorisoida sinua!
Muista että äitisi käytös on törkeää ja julmaa!Noin ei saa ketään kohdella!Sinun ei pidä alistua moiseen !
SINULLA ON OIKEUS ELÄÄ OMAA ELÄMÄÄSI!
Mutta mä en pääse minnekään ilman äitiäni. Jos lähden kaupungille, hänen on tultava mukaan, ja jos mun täytyy soittaa jollekulle hän kuulee kun puhun.Omatoimisesta asioiden säätelystä tulee tietenkin tosi rajua kuittia. Se ei pelota, mutta äitikin osaa säädellä itse. Koko homma voi vesittyä äidin tekemään pikku työkkärimatkaan.
Osittain ymmärrän äitiä, että hän haluaa olla avustajani. Miksi antaa palkkaa ventovieraalle, kun sen voi saada itse? Meillä on myös ollut tosi paljon vaikeuksia vieraiden avustajien kanssa, on haukuttu rumaksi ja soiteltu uhkailusoittoja keskellä yötä, mutta siitä on selvinnyt paremmin kuin oman äidin tyrannisoimisesta.
Kokeilet hoitaa asiaa sähköpostitse, pystyisit varmaan sitä kautta hoitamaan sen yksityisesti. Minä hoidan suurimman osan esim. sosiaalitoimiston kanssa asioimisen sähköpostitse koska soittoajat ovat niin lyhyet. Uskon että he voivat auttaa kun selität tilanteen. Toivon että tilanteesi ratkeaa.
Haluaisitko vaihtaa ajatuksia sähköpostitse? Haet tyttöpuolisia kavereita, ja aattelin että meillä vois sopia ajatukset yksiin. Osoitteeni on [email protected] (huomaa kaksi alaviivaa!)