Pahanlaatuinen asennevamma vaivaa tuota " kummaloman viettäjää",
ehdottomasti avoimin mielin, tiukka pipo pois päästä, ensikertalaisen
on Thaimaahan matkustettava, myös ennakkoon kannattaa LUKEA
kirjallisuutta, koskien tulevan lomailumaan kulttuuria , tapoja,
Yleensä, ja suurin osa Thaimaassa ensimmäisen kerran käyneistä
jää tiukasti " koukkuuna", ei enää muualle matkusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Samaa mielta. Thaimaa on kiva paikka, jonne haluaa aina uudelleen ja uudelleen.
Ilmasto on aina lammin, vaikka sataisikin. Sateen jalkeen ilma raikasta ja hyvaa hengittaa,
JEP.Kyllä tuli taas ikävä taikkulaan kun katso eilen paratiisia,pitkästä
aikaa näytettiin muutakin kun kalastusretkiä ja kahden työntekijän vapaa-aikaa.
Tuli se ihana fiilis kun saavutaan maahan ja lähdetään valumaan kohti
hotellia ja nähdään maisemia matkanvarrelta.