kannatteisko

maisemaa , kun asun pienellä paikkakunnalla ja kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen ennakkokäsitys minusta vaikka en heitä tunnekkaan.

Alkaa tympimään, kun ihmiset ovat niin uteliaita ja ne ovat vaan kiinnostuneita tästä mun prosessista ja ei ne ole kiinnostuneet minusta oikeesti.

Haluaisin myös jättää joitain ystäviä. kun ne ei hyväksy kokonaan ja mua stressaa sellainen tilanne.

Meisukka 38v.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paikkakunnan vaihto auttaa tuohon turhaan uteliaisuuteen, mutta sitten joutuu hankkimaan uudet ystävyyssuhteet.

Se kiinnostus voi loppua aikanaan, ihmiset kyllästyy aiheeseen. Tällainen iso kerrostalo vastaa pientä kylää asukasmäärältään. Muutamia naapureita prosessini kiinnosti silloin kun se oli meneillään. Kun se on nyt kaukana takanapäin, naapurit eivät ole enää kiinnostuneita. Yleensä se on tällaista, alussa tällainen on erikoista ja siitä ollaan kiinnostuneita. Ajan kuluessa aiheeseen kyllästytään. Eikä toisten mielipiteistä tarvitse välittää.

Sehän tässä prosessissa on hyvä puoli että voi valita ystävänsä uudelleen. Usein ulkonäkökin muuttuu niin paljon ettei etäisemmät tutut enää tunnista, eikä ole väliksikään. Jos joku ystävä ei hyväksy, sellaisen ihmisen kanssa ei kannata olla enää tekemisissä. Kyllä niitä ystäviä jää jäljellekin ja uusia löytyy.

Äänestä
  • tosi vaikeaa hankkia uusia ystäviä, sillä on tämä niin sulkeutunut kansa.

    Äänestä

  • Suomalaisen on kirjoitti:

    tosi vaikeaa hankkia uusia ystäviä, sillä on tämä niin sulkeutunut kansa.

    Ei tuo siltä tunnu kun uusia ystäviä löytyy nippukaupalla kun vain itse lähtee ulos muiden ihmisten joukkoon. Minullakin uusia ystäviä on kertynyt jopa helpommin ja enemmän kuin ennen prosessia. Eikä yksikään ole löydetty baarista.

    Äänestä

Varteenotettava vaihtoehto on vaihtaa maata. Samalla saa "puhtaat" merkinnät uuden asuinmaansa väestörekisteriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtaa............ kirjoitti:

maisemaa , kun asun pienellä paikkakunnalla ja kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen ennakkokäsitys minusta vaikka en heitä tunnekkaan.

Alkaa tympimään, kun ihmiset ovat niin uteliaita ja ne ovat vaan kiinnostuneita tästä mun prosessista ja ei ne ole kiinnostuneet minusta oikeesti.

Haluaisin myös jättää joitain ystäviä. kun ne ei hyväksy kokonaan ja mua stressaa sellainen tilanne.

Meisukka 38v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu