Mikä ajaa ihmisiä sijaisvanhemmiksi? Eikö olisi ylipäätään palkitsevampaa ajaa huonoissa oloissa olevien lasten tuensaantia?? Se kun on kokonaan laitettu pelkkien "bio" vanhempien harteille...siis että se tuki tulisi kotiin ensisijaisesti? Ei kai se olisi pois sijaisvanhemmiksi haluavilta? -Jos lasten etu ON se tärkein asia heidänkin mielestä.
Lapsen etu? Kuinka tärkeää sijaisvanhemmalle?
haastattelenpa vain
18295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Meistä tuli sijaisvanhempia, koska mielestämme lastensuojelulaitos ei ole lapselle koti. Perheessämme siis asuu lapsia, jotka ovat tulleet meille lastenkodista - mitään mahdollisuutta ei enää ollut, että he olisivat voineet asua biologisten vanhempiensa kanssa.
Mitä tulee huono-osaisten, syrjäytymisvaarassa olevien lasten tuen saamiseen, niin sitäkin asiaa olemme ajaneet : sekä vapaaehtoistyössä, että viran puitteissa. Mielipiteemme on, että perheiden tulisi saada helposti ns. matalan kynnyksen tukitoimia, mutta valitettavasti asuinkuntamme päättäjät ovat päinvastaista mieltä, ainakin mitä resurssien myöntämiseen tulee.
Niin. Lainaan tuota lausetta: "perheiden tulisi saada helposti ns. matalan kynnyksen tukitoimia, mutta valitettavasti asuinkuntamme päättäjät ovat päinvastaista mieltä, ainakin mitä resurssien myöntämiseen tulee. "
Eli lakia rikkoen ajetaan perheitä huonovointisuuteen:(
Ihanaa kuulla just tuollasesta, että bioperheen apua peräänkuulutetaan, sijaispuolella :)
Hei,meille tuli lahjalapsia,kun biologisia ei annettu kuin yksi ja halusimme suurperheen. Ensin tuli lomalapsia,joista tulikin lahjalapsiamme,aikaa myöten lapsiluku kasvoi ja osa on lentänyt pesästä,muttei uusia enää meille lahjoiteta kun lakiuudistus astui voimaan. Onneksi ollaan "sijaismummolana",meiltä maailmalle lähteneiden lahjalastenlapsille,näin pysymme edelleen suurperheenä ilman "sossuja". :D
Joskus lasten etu kertakaikkiaan ON se että pääsee sijaiskotiin! Meidänkin sijaislasten vanhempia on tuettu kaikin kainoin mitä yhteiskunnalla on tarjota, jos se laskettaisiin euroiksi olisi summa todella mittava! Kun jo raskausaikana saa kaiken tuen ja keinot; katkaisuhoidot, tuetun asumisen yms. Samat taas lapsen synnyttyä koko perheelle,(katkaisuhoito, tuettu asuminen, perhetyöntekijä, lapselle päiväkotipaikka jne.) mutta mikään ei auta vaan huumeiden, alkoholin ja lääkkeiden käyttö sekä rikollinen elämäntapa jatkuu, on lapsille ehdottomasti parempi päästä siitä elämästä pois. Tämä on meidän perheen kokemus asiasta ja sijaislastemme elämästä.
Ihmeellistä vastakkainasettelua.
Me aloitimme tukiperheenä, mun mielestä se on nimenomaan "huonoissa oloissa olevien lasten" tukemista. Osteltiin joskus lapselle vaatetta tai leluja, toki omien vanhempiensa suostumuksella.
Koska tukiperheily oli palkitsevaaa, uskoimme sopivamme sijaisperheeksikin. Eräs toinen lapsi meille sitten sijoitettiin.
Tukiperheenä jatkamme edelleen tälle ensimmäiselle lapselle. On ne olot hänen kotonaan aika myrskyisät välillä, kuitenkin yhteiskunta haluaa tukea vanhempien jaksamista tämän tukiperhesysteemin kautta. Ja meille sopii näin.
Ettäkö mikä ajaa sijaisvanhemmiksi... en osaa vastata, tykkään lapsista, ja meillä on mielestämme lapsille jotain tarjottavaa.
Me otetaan näitä taimia, lainalapsia, koska me eletään sillä. Meillä kummallakaan ei juuri ole koulutusta, mitä nyt mulla vanhea kouluasteen tutkinto. Mutta me päätettiin perustaa firma, ja lypestään nyt suuret rahat kunnilta. Ukko laajensi talon tuossa 10 vuoden aikana - kun talo oli muuten koko ajan täynnä lapsia. Onneksi ukko pystyy välillä unohtamaan lapset ja keskittymään nikkarointiin. Sitten meillä on pari hevosta - tekee hyvän vaikutuksen sijoittajiin. Heihin puree myös se, että meidän tontilata ei näy yleiselle tielle - olemme vähän niin kuin metsässä. Sinne voi hyvin sijoittaa vaikeitakin kriisejä. lapsia meillä on vauvasta aikuiseen (yksi jäi pysyvästi osoitteeseemme). En voi kertoa miksi. Mutta hänestä saimme mainion avun firmaamme - osaa näitä kirjanpitoja. Suosittelen muikllekin firman pystyyn pistämistä. Ei sitten kun mainokset nettiin. Siinä ei mitään lupia tarvita. Pyh!
Minusta tuli sijaisäiti, kun biologinen äiti ei kyennyt tuetustikkaan huolehtimaan lapsesta. Biologinen äiti luovutti lapsensa lastenkotiin 3kk ikäisenä ja sitä enen häntä oli tuettu vauvan hoidosta - talodenhoitoon ja sai myös rahallista tukea.
Tuesta ei tämän lapsen äidillään oleminen kiinni jäänyt. Nyt lapsi on ollut sijoitettuna meille 1v7kk ja äiti on kerennyt käymään satunnaiseti lasta katsomassa. Lapsen ristiäisiinkään ei kutsusta huolimatta tullut.
Miten tuet vanhempaa jos hän ei itse vanhemmaksi halua?
Lapsen etu ei ole lainkaan tärkeää. Lapsi on vain pelinappula meille täällä Jyväskylässä. Ihan sama, miten lapselle käy - mutta me ei periksi anneta. Parempi, jos lapselle käy vähän huonommin, me saadaan silloin nääs vähän paremmat rahat. Oikeastaan mä aiheutan lapselle pahaa manipuloimalla ja haukkumalla sen sukulaisia. Ja kun lapsi voi oikein huonosti, sitä ei ainakaan siirretä meiltä pois ja tapaamiset saamme vähemmiksi.
Oikeestaan mä pelasin lapsen sairaaksi - otin sen elämään ihan tuntemattoman ihmisen (joka sitten häipyi) ja haukun sen vanhempaa. Kerron lapselle, miten huonosti sen vanhempi hoiti sitä, kun se oli pieni (pieni se on kyllä vieläkin). Ja kun mä en tarkkaan tiedä, miten se hoiti, mä voin aina keksia juttuja. Jep. Minä Kaikkien Sijaisvanhempien ÄITI sain lapsen sairastumaan. JIPPIIIIIIII! Rahaa tulee lisää ja sukulaiset saadaan kauas. Se on mun juoni. Ja olen muuten Jyväskylässä tunnettu HIENO HELMA ROUVA. Tunnettehan kaikki minut?
Oletpa katkera. Itse asun Vantaalla ja lapsen äiti halusi antaa lapsensa meidän perheeseen koska ei itse kyennyt hoitamaan vauvaa.
Minusta on todella oikeaa vanhemmuutta tunnustaa se ettei kykene ottamaan vanhemmuutta vastaan. Vanhemmuutta ei ole se että pitää lapsestaan "kynsin hampain" kiinni, vaikka ei kykene antamaan lapselleen elämää ilman päihteitä.
Olemme lapsen äidin kanssa tekemisissä aina kun hänen vointinsa sallii ja hän jaksaa lastaan tavata. Hän on aina tervetullut ja voi myös yöpyä luonamme. En voi ymmärtää tätä sijaisvanhempi - biologinen äiti asetelmaa ja vihaa.
Eikö lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen tukeminen ole ensisijainen asia? Tätä teen yhdessä lapsen biologisen äidin kanssa.
Olisiko parempi että lapsi olisi lastenkodissa?
"Minusta on todella oikeaa vanhemmuutta tunnustaa se ettei kykene ottamaan vanhemmuutta vastaan. Vanhemmuutta ei ole se että pitää lapsestaan "kynsin hampain" kiinni, vaikka ei kykene antamaan lapselleen elämää ilman päihteitä."
Niin niin napakkaa kirjoitusta:D
Teillä ainakin tiedetään se oikea mielipide.
Se tunnustaminen on oikein. Mieluusti polvistuen.
Mistä teitä hyviä ja viisaita topakoita pullantuoksuisia elämäätuntevia taivaaltakäsin katsojia kumpuaa?? Napakkaa topakkaa kaikentaitajaa...-ja tietenkin ne huumorivoittoiset selkäkeikkanaurut on aina päivän päätteeksi paikallaan kun koko mahtava katras kokoontuu sen yhteisen iltapalan ääreen:D Se on sitä arjen hiljaista osaamista, tylsää tylsää arkea. Sitä ne kaikki maaliman lapset vaan on vailla. Välillä itketään ja riidellään ja sitten nauru maittaa. Ne rajat ja se rakkaus.
Ai että. Sinkkosen viisautta sitten vielä yölukemiseksi ja halleluja.
No voihanniin. Mitähän se Jarski tuumaileepi siihen, ko yksi piltti tuossa nukku poies. Emme oikei tienny, mikä sille tuli, ko vaan ol hengittämättä. En mää sitä sylissä ollu pitänynnä, ko sil oli sitä motorista viivästystä, joten mistä mää oiksin tiennynnä, että mikä sitä kouristaa. Nukku pooies. Ja olihan mulla paljo niitä sivuhommii, vaikka lapsii meil ol sijotukses siinä 10 kunta. Kattokees, ku on tärkee akka. Ja mul on Ullan Pulla, ko en itse ennätä niitä vehnäsii verellä. Otettiin siintä Ullan Pullasta muistotilaisuu - kranssit. Nam. Nam.
Ei mutta, nyt ko mää laskin, niin yks puuttu.... taas helikopterit. Tuo yks vähän pelkää niitä, mutta parempi niin, ei pyri karkuun...
Oiskos kellöön lainata lämpökamerata, ko ei vielä yöllä löyvettynnä. Joutaiskohan tuo Jarskikin etsimään tänne Jyväskylän suunnille. Osaatte varmaanniin ohjastaa.
Tulukee nyt hyväne aika vertaistukena ettiin. Siellä vaan Suomi24 kiikutten, kun lapsi on hengenvaarassa. Ei se oo ko 8 vuotta ja ollunna koko yön poies. Tulukee nyt auttaan. Ukko laitto sen eile kantamaan halkoja talon ympär - mitä lie riitaa niillä; eivät tuu oikein hyvin tomeen. Ko mää tulin tuolt Naantalist oman tyttöären luota, oli tuo 8 vuotias jo karannu. Pääsin vasta aamuyöstä tänne. Kyl mää uukon löylytin, kun rankas silloon.
Mutta kohta jo 12 tuntii... tulukee hyvänen aika. Ostan talkooväelle Ullan Pullasta viinerii. Nam. nam.
Höpöhöpö. 8v pärjää kuules ihan hyvin. Se halkojen kantaminen on ihan hyvä askare, arki ei saa unohtua.
Niskoittelu ja turha karkailu on pantava aisoihin. Laita lapsi kellariin, niin oppii. Ja peltotyöt ne on aina hyvä apu. Onko hevosia?
Jo tok. Ei voi olla näkemättä, kun rouva purjehtii retonkeineen ovesta. On kuin valo syttyisi. ÄITI
Ei se mikään ihme ole jos katkeroituu, kun joutuu vuodesta toiseen elämään sairaan sijaishuoltajan "ÄIDIN" kuin Kellokosken prinsessan (joskaan ei läheskään niin ystävällisen) mielihalujen urhina. Sinäkin katkeroituisit varmasti! KATKERUUS tapauksessamme ei ole mikään häpeä, vaan itsestäänselvä johtopäätös kohtelusta, joka ei täytä ihmisarvon kriteereitä.
Huonoissa olevien lapsien tukeminen perheessä on sosiaaliviranomaisten tai muun tahon tehtävä. Jos lapsi tarvitsee todella sijaisperhettä niin miksi en haluaisi sitä apua tarjota.
Itse en ole sijaisvanhempi vielä mutta sitä suunnittelen. Meillä on yksi lapsi ja ainoaksi jää koska emme voi enää lapsia saada. Emme tietenkään koeta korvata(emmekä voikaan) tuota lapsen paikkaa sijaislapsella,vaan pidämme lapsista äärettömän paljon ja haluamme auttaa niitä lapsia ja vanhempia joilla asiat on huonosti. Lastenkoti ei ole mielestämme lapsen paikka,varsinkaan kun usein lapsi tarvitsee pitkäaikaista apua ja enemmän kodinomaista paikkaa saadakseen tasapainoisemman elämän.
Olemme sen pystyneet kaikinpuolin antamaan omalle lapsellemme joten haluamme tarjota sitä myös niille lapsille joilla sitä ei ole.
Lapsen vanhemmat ovat aina lapsen vanhempia,vaikka kuinka vaikeaa heillä olisikin eivätkä sillä hetkellä pystyisi omasta lapsestaan huolehtimaan.
Oikeassa olet.Äitiä ja lasta pitäisi tukea omassa kodissa.Sijaisen luona lapsi tuntee olevansa kuin kylässä.Kotona vain noi olla oma itsensä.Yhdessä huonossa sijaisperheessä lapsi oli 5v,kunnes sossut uskoivat,ja siirsivät lapsen toiseen perheeseen.Lapsi haluaa kotiin,en juo käytä huumeita eikä ole mieskavereita.