en tiedä haluaako/kiinnostaako montaa ihmistä lukea tätä mutta kaipaisin silti vähän apua. täytän tänä vuonna 15 vuotta ja jouduin pari kuukautta sitten hämeenlinnan keskussairaalaan järkyttävän alavatsakivun vuoksi joka sijoittui pääasiassa oikealle puolelle. vietin sairaalassa sen koko viikonlopun ja pääsin sitten gynekologin käsittelyyn jonka mukaan munasarjassani olisi kysta/kystia jotka aiheuttavat kivun. gyne määräsi minulle e-pillereiden aloituksen kipujen lievittämiseen, sekä myöskin järkyttäviin kuukautiskipuihini. kuukautiseni jäivät pois viime kuulta ja eilen ne kuitenkin taas alkoivat niinkuin pitikin. yöllä en nukkunut juuri lainkaan aivan sietämättömän mahakivun takia johon jouduin syömään muutaman särkylääkkeen jotka helpottivat oloa vähän. voiko kysta poistua kuukautisten mukana ulos kehosta? tarkoitan siis että jokin sieltä tuli ja epäilin heti ensimmäisenä sitä kystaksi joka oli melko suuri (mikä aiheutti ilmeisesti järkyttävän kivun). tietysti ensimmäisenä vähän järkytyin ja pelästyin että apua, mutta sitten tajusin lukea netistä tähän liittyviä aiheita ja ymmärtääkseni tämä on ihan normaalia (mikäli se todellakin kysta oli mikä sieltä poistui). kysymykseni siis olikin että onko jollakin muulla kokemuksia tällaisesta, jollakin vanhemmalla ja vähän enemmän näistä asioista tietävällä ?
kysta
smiu
3141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakko kysyä. Ethän ole ollut raskaana, tehty aborttia, mutta kohtu ei olisi jostain syystä tyhjentynyt kokonaan?
Itselläni on ollut munasarjakysta, joka puhkesi, mutta mitään rämmäleitä ei kyllä tullut ulos. Jos kystan jäänteet poistuisivat kuukautisten mukana, se tarkoittaisi, että niiden pitää kulkea munajohtimen kautta kohtuun. En tiedä onko tämä mahdollista.
Jotain sinulta on tullut ulos, koska kivut siihen viittaa. Epätäydellinen abortti/keskenmeno tuli ensimmäisenä mieleen, mutta jos se ei ole mahdollista, niin vaikea sanoa mitä se on ollut. Voiko kohdun limakalvo kasvaa niin paksuksi, että sen poistuminen aiheuttaisi tuollaista, kait sekin voi olla mahdollista. Lääkäri voisi ehkä tietää, tosin hekään eivät aina tiedä kaikkea.
En ole ikinä tullut raskaaksi tähän mennessä eli aborttia tms ei ole tehty. Kysta ensimmäisenä tuli mieleen koska siitä gynekologi puhui että minulla sellainen on (joka selittäisi oudot kivut). Lääkäriin en ole mennyt ainakaan vielä..
No mene lääkäriin huomenna.