verottaja osaa

Näin meillä:
Isä kuoli 29.12.2008.
Jäämistöön kuuluu mm. kiinteistö, jonka arvoksi merkittiin perukirjaan 15.000 euroa. Verottaja korotti sen arvon perintöverotuspäätöksessään 35.000 euroksi. Perintövero maksettiin tämän mukaan.

Kiinteistö myytiin 16.12.2010 hintaan 23.000 euroa.

Tänään sain verottajalta selvityspyynnön, jossa lukee:
-hankintameno-olettama 4.600 euroa
-luovutusvoitto 18.400 euroa
Omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa, josta peritään veroa 28%.

Onko nyt niin, että jo maksetun perintöveron lisäksi tulee vielä lisää veroja, vai mistä on kysymys?
6271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tarvitse maksaa, se perintöveroarvo on "hankintahinta". Tuosta saa kuitattua sitten vielä myyntitappiota, ja jos on esim. pörssiosakkeita niin niiden myyntivoittoja saa kuitattua tuolla tappiolla. Lopputuloksena saatat jäädä veroissa jopa plussan puolelle.

Äänestä

Verottaja ei tiedä hankintahintaa ja on laskenut arvionsa luovutusvoitosta hankintameno-olettaman perusteella.

Vastaa selvityspyyntöön kertomalla perintöverotuksessa mainittu hinta ja vielä mukaan varmuuden vuoksi ao perintöveropäätöksen numero.

Äänestä
  • Hae oikaisua perintöverotukseen.

    Äänestä

  • pulliainen kirjoitti:

    Hae oikaisua perintöverotukseen.

    Olen lähettänyt perintöveron oikaisuvaatimuksen verotoimistoon 23.2.2011. Ihmettelen, eikö verottajalla ole käytettävissä tätä tietoa, vai käsitelläänkö asiat yksittäin, toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Onko vain verotettavalla velvollisuus huolehtia kokonaisuudesta?

    Äänestä

  • ei tolkkua kirjoitti:

    Jos kiinteistön käypä arvo 29.12.2008 on ollut 30000 euroa ja 16.12.2010 23000 euroa, ei mitään virhettä ole tapahtunut. Koska kiinteistöjen arvo ei kuitenkaan ainakaan ole voinut laskea noin paljon kahdessa vuodessa, niin oikaisuvaatimus kannattaa ilman muuta tehdä. Verottaja ei tee mitään tuollaisia oikaisuja automaattisesti, vaan itse pitää huolehtia asiasta.

    Äänestä

  • 12+15 kirjoitti:

    Kyllä, kyllä, ainahan voi vaatia oikaisua, mutta ei halvalla myyminen ole sinänsä perintöverotuksen oikaisuperuste, etenkään kahden vuoden kuluttua.
    Niin omituiselta kuin se ensivaiheessa tuntuukin, niin erittäin halvalla myymisestä voi luovutustappion sijaan tulla luovutusvoittoveroa verottajan taulukoiden mukaan.

    Ap.n varsinainen kysymys myyntivoitosta hoituu vastaamalla selvityspyyntöön edellä kerrotulla perintöverolaskelmalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei tolkkua kirjoitti:

Näin meillä:
Isä kuoli 29.12.2008.
Jäämistöön kuuluu mm. kiinteistö, jonka arvoksi merkittiin perukirjaan 15.000 euroa. Verottaja korotti sen arvon perintöverotuspäätöksessään 35.000 euroksi. Perintövero maksettiin tämän mukaan.

Kiinteistö myytiin 16.12.2010 hintaan 23.000 euroa.

Tänään sain verottajalta selvityspyynnön, jossa lukee:
-hankintameno-olettama 4.600 euroa
-luovutusvoitto 18.400 euroa
Omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa, josta peritään veroa 28%.

Onko nyt niin, että jo maksetun perintöveron lisäksi tulee vielä lisää veroja, vai mistä on kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu