Olen seurannut poliisit ohjelmaa tv:sta ja pistää silmään/korvaan miten nuoriso ja vanhemmatkin käyttäytyvät virkavaltaa kohtaan.Tulee jos jotakin haistattelua ym.En nyt oikein ymmärrä miten se on mahdollista?Minä EN ole mikään"kukkahattutäti" vaan entinen taparosvo/rikollinen joka olen kiertänyt lähes kaikki Suomen linnalaitokset yms.5 kertalaisena lusin yhteensä liki 10 suvea.Ketään en tappanut vaan lähinnä pikku-murtokeikkoja ym.joista tänä päivänä pääsisi lähes"ehtoollisella"mutta en valita!Parikymmentä vuotta sitten"jäin eläkkeelle"konnantöistä ja aloin elää ns.normaalielämää johon kuuluu perhe/työ/vapaa-aika.Vielä -70-80 luvulla poliisi oli virkamies jota me"oikeat"rosvot kunnioitimme omalla tavallamme ja ymmärsimme poliisin välttämättömyyden yhteiskunnassa!Poliisi teki työnsä ja me konnat omaamme.Joskus jäimme kiinni ja joskus emme ja "tilin teimme".MUTTA:Ei tullut mieleenkään vittuilla poliisille työssään jos vaikka istuimme joskus puistossa ryyppäämässä ja meitä hätisteltiin pois!Voi myös olla,että poliisilla oli oikeus aikoinaan sakottaa jo suunsoitosta mikä olisi hyvä nytkin!!!Ennen oli rosvotkin"rehtejä"tavallaan ja juopot "kunnon"juoppoja vinetto-pulloineen.Ehkä ns.sekakäyttö ja narkkarit on tulleet aitojen juoppojen sijaan???Minun"uraputkeni"poliisit on jo eläkkeellä ja monet haudassakin mutta toivotan jaksamista ja tsemppiä tämän päivän poliiseille!Teette arvokasta työtä ja virkoja tarvitaan LISÄÄ,eikä missään nimessä vähemmän!Terveisin ex työllistäjänne! ;))
Lisää poliiseja
Wanha ruuna jo...
8105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuuluu katsos poliisin tuyönkuvaan kestää se haistattelu. Se on ammatin varjopuoli ja se on hyväksyttävä jos meinaa olla poliisi. Minä totaalikieltäydyin poliisille päin naamaa kaikesta palveluksesta kun sakottivat ylinopeudesta ja olen totaalikieltäytymisestä myös pitänyt kiinni, pidän jatkossakin. Sakosta rangaistuksena yhteiskunnalle käänsin selkäni yhteiskunnan velvollisuuksille. Poliisihan olisi myös voinut totella yksiselitteistä vaatimustani tyytyä antamaan kirjallinen huomautus aiheesta.
Edellisen sakon jonka sain kiistin röyhkeästi poliisille päin naamaa. Ihan vittuillakseni ja periaatteesta. Kiistätkö? "No totta helvetissä kiistän, et kai sä tosissas luule, että mä myönnän sakon syyn?" Kiistän muuten myös seuravaat sakot jotka joskus saan. Ihan vittumaisuuttani.
Poliisille saa ja pitää vittuilla ja haistatella. Itse asiassa nykyisi nnäyttelen keskisormea sitä mukaa kun poliisiauto ajaa liikenteessä vastaan. Se on minun yhteiskunnallinen mielipiteeni. Tän äaamuna näytin keskisormea bussikuskille huvikseni. Periaatteessa näytän keskisormea ilman syytä ihan kenelle tahansa.
Sulla taitaa vielä alkaa nenää punottamaan, kun tarpeeksi hosut sen sormesi kanssa. Aikuisia nyt ei voisi varmaan vähempää kiinnostaa sun teiniangstikeskari-touhut, mutta joku muu vikapää saattaa suuttua ja sitten sulla onkin kiire soitella poliisi paikalle.
Ja samasta syystä poliisi "kestää" sen vittuilun, koska ihan suoraan sanottuna ovat paljon korkeammalla kuin sinä ihmisinä. Pitää sitä heikompilahjaistakin jonkun sietää. Mutta jos sun "vittuilus" menee yli ja siinä nähdään jotain uhkaa järjestykselle, niin kopissa oot niin, että sukat vaan vilahtaa.
"Poliisihan olisi myös voinut totella yksiselitteistä vaatimustani tyytyä antamaan kirjallinen huomautus aiheesta. "
BUAHHAHAHAA, "totella"? Voit olla muuten ihan satavarma, ettei poliisi tottele sun ja sinunlaisten vaatimuksia tuollaisissa tilanteissa. Tiedätkö tokaisun "jos olisin samaa mieltä sinun kanssasi, olisimme molemmat väärässä".
Juuri näin ja siitä se palkkansa saa ,vittuilu kuuluu osaksi palveluammatin salaa mutta kyrvät sitä ole vielä koskaan tajunneen..ai niin kysehän muualla pärjäämättömistä reppanoista jotka ajautuneet kyrviksi..
Näin sen kuuluukin olla palveluammatissa ,pitää ottaa mitä tarjotaan ja sieltä itsestä se kumpuaa ,sitä saa mitä systeemillä.
Itse pidän jokaista virkatehtävissä olevaan ihan persereikänä ja oma käyttäytyminen on sen mukaista.
Parasta kun näkee miten vittuilu ja esim bodom heitto uppoaa ,veljeilystä tai sen puheeksi ottaminen saa kunnon fibat kyrvässä..ai niin jos et vielä tiennyt niin se poliisi on lausuttuna kyrpä..
Vuokkoneidit on suojatyöpaikassa ja on oikein jos saavat kuulla kinniansa. Neideillä tuntuu olevan aina kuukautiset.
Näitten lissujen mielivallalla ei ole mitään rajoja, sen olen itse joutunut kokemaan.
Olen tavannut yhden poliisin, joka oli mieleltään lähes terve. Oli naispoliisi, joka ymmärsi elämän realiteettejä.
Kumma juttu tuo räksyttäminen. Poliiseja on alle 10 000 Suomessa. Kovasti on hakijoita ja halukkuutta, mutta kun sinne ei heittämällä mennä. Sekös harmittaa, että poliisikokelaat ovat kuitenkin monet testit/kokeet läpäisseet. Rakit räksyttää...
Paljon on ressukoita jotka ei ole vapailla markkinoilla pärjänneet..
Kasva lapsi aikuiseksi, niin ehkä pääset linnaan lusimaan!
Naurettava PROVO yritys!