Tavallinen rattijuopumus (0,43mg) - paljonko ajokieltoa?

kaduttaa

Tein elämäni mokan ja yhden koko illan kestäneen tilaisuuden jälkeen lähdin autolla liikkeelle, vaikka illan mittaan olin juonut muutaman oluen (missään vaiheessa en kokenut olevani humalassa, en olisi tietenkään rattiin lähtenyt). Niinhän ne poliisit nappasi mut ja tarkkuusmittauksien tulos oli 0,43mg. Väliaikainen ajokielto alkoi samantien ja nyt jännitän mitä on luvassa. Soitin aamulla syyttäjänvirastoon ja toimitin sinne liitteen käsitelyä varten, liitteessä kerroin ajokiellon käsittelyyn vaikuttavia syitä (tarvitsen autoa akuutisti työssäni ja olen eronnut, lapset minulla joka toinen viikko ja heidän kuskailuunsa koulu-päiväkoti-harrastukset minulla ei ole saatavissa mitään apuja). Ensikertalainen olen, ei edes ylinopeussakkoja ole ollut, joten vetosin liitteessä myös moitteettomaan ajohistoriaani. Mitä luulette, paljonko on luvassa? Sakkoja varmasti tulee se 30-50 päiväsakkoa.

19

4686

    Vastaukset

    • Niinpä
      Kovin hätäiseltä vaikutat. Onko syyttäjällä vielä edes pöytäkirjaa jutustasi ?
      Jos et ole vielä käynyt kuulustelussa, niin myönnä syyllisyytesi ja ilmoita haluavasi kirjalliseen menettelyyn. Sama toistuu tietysti myös, kun saat haasteen. Tällöin juttu menee melko nopeasti käsittelyyn, eikä sinua oikeudessa tarvita. Ajokieltoa kuitenkin tulee ja sakot tulojen mukaan.

    • Moni ajelee ajokieltonsa aikana. Monestikaan esim. ratsiassa poliisit ei kysele ajokorttia, jos ajaa sääntöjen mukaan. Tietysti ottaa riskin ja joutuessaan vaikkapa kolariin syyttömänä, poliisi voi tarkastaa, onko ajokorttia.

      • Hölmöä
        Olisi todella hölmöä ajella kortitta ajokiellon aikana. Jos käry käy, niin seuraa vuoden karenssi, ennen kuin saa kortin takaisin.


    • Siis kuulustelut tehtiin heti, myönsin syyllisyyteni ja halusin kirjallisen menettelyn. Syyttäjänvirastosta käskettiin ensi viikolla olla yhteyksissä, tosin sanoivat että jutun käsittelyynottamisessa voi mennä viikosta kuukauteen. Mitenhän pitkään tää koko prosessi vie ennen kun saan päätöksen?

      Tiedän, että tässä pitää nyt vaan malttaa, mutta lähinnä kyselinkin siksi, että osaisiko joku arvioida, mitä mahtaa olla luvassa? Tässä on aika järjestelyt kaiken elämän kanssa nyt ja se, onko ajokieltoa yksi vai kuusi kuukautta on kyllä iso juttu. Ja kortilliselle, moni varmaan ajelee ajokieltonsa aikana, mutta sitä riskiä en enää halua ottaa, kaduttaa jo tämäkin niin hirveästi.

    • 0,43 milligrammaa on tutummassa mittayksikössä eli promilleissa himpun verran alle yksi, 0,98 promillea. Rangaistuskäytäntö on sellainen, että juuri ja juuri ratin rajan ylittäneistä tuomitaan noin 2 kk ajokieltoa, ja törkyratin rajan 1,20 kohdalla pääsääntöisesti 6 kk. Joten, kyllä ajokieltosi siinä neljän - viiden kuukauden korvilla saattaa olla. 40 - 50 päiväsakkoa.

      Jos ajokortti on VÄLTTÄMÄTÖN työn vuoksi, se kyllä otetaan huomioon. Eli jos olet ammattikuljettaja, tai joudut yksin liikkumaan työmaalta toiselle työkalut autossa (putkimies tms. ). Selvityksessä pitää selkeästi kertoa, MITEN ajo-oikeus on tarpeen, eli millaisia työtehtäväsi ovat ja miten ajo-oikeus on niissä tarpeen.

      Se, että ajokielto haittaa normaalia elämää (työ, muut askareet) ei ole ajokiellon lyhentämisperuste, koska tietysti ajokiellon onkin tarkoitus haitata elämää. Kun kaikki tietävät, että kännissä ei saa ajaa ja että kuinka hankala ajokielto on, niin sen luulisi estävän kännissä autoilua.

      Alkoholi vain osoittautuu usein petolliseksi, tämän vuoksi itselläni on (lähes) täysi nollaraja. Kirkossa ehtoollisella käynnin jälkeen ajan autoa, mutta edes ravintolaviinilasillisen jälkeen en. Vanha valistusfilmislogan kun on niin hyvä: Jos otat, et aja. Simppeliä, ja välttyy kaikenlaisilta epäluotettavilta laskutoimituksilta ("yhden drinksun palaminen kestää x tuntia, joten tää g&t palaa niin-ja-niin pian", bollocks). Samoin krapula-aamuina olen extravarovainen, vältän viimeiseen asti autolla ajoa seuraavana päivänä (tietysti riippuu ryyppäämisen määrästä ja ajankohdasta, jos illalla otettu vain lasi viiniä, niin sitten aamulla uskaltaa lähteä ajamaan, mutta jos pilkkuun asti on baarissa ryyppäämässä, niin en aja sinä päivänä).

      Jos ajo-oikeus on todella välttämätön, niin oletko harkinnut alkolukkoa? Sen voi saada jo väliaikaisen ajokiellon aikana.

    • Viimein tuli päätös, 60 päiväsakkoa ja ajokieltoa päivän vajaat kolme kuukautta. Syyttäjä esitti viiden kuukauden ajokieltoa ja 50 päiväsakkoa, eli ajokielto laski (olivat noteeranneet mun sekä syyttäjälle että tuomarille toimittamani kirjallisen selvityksen tapahtuneesta sekä tilanteestani ja ajokiellon vaikutuksista elämääni), mutta sakot nousivat. Täytyy sanoa, että tästä on kyllä tämän prosessin aikana opittu, jos aiemmin saatoin lähteä baari-illan jälkeen seuraavana aamupäivänä rattiin (tosin harvoin ja aina vain silloin kun tuntui selvältä), niin nyt en riskeeraa kyllä yhtään. Jatkossa totaali nollatoleranssi, niin kuin olisi aina pitänyt ollakin.

    • Joku osaa varmaan kertoa mielipidettään että meneekö tässä nallekarkit nyt tasan, tuossa taannoin puhalsin 00,33 mg/l, ja ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu. väliaikaisen ajokieltoon tottakai, käsittelyaika on nyt kestänyt 3 kuukautta siitä huolimatta että tarvitsen ajokorttia töissä päivittäin, nyt sitten käräjäoikeuden lippujen mukaan apulaissyyttäjä vaatii 4 kk ajokieltoa ja 50 päiväsakkoa, ajokortin tarvetta töissä ei oteta mitenkään huomioon.

      kellehän mun pitäs tässä nyt alkaa kitisemään et töihinki olis mukava päästä ettei tarvis rusakon paskoja käydä tuolta pihalta syömässä.

      • Tuota
        Kun Suomessa on esim. viimeisen kymmenen vuoden aikana annettu n. 250.000 rattijuopumustuomiota, niin asiaasi käsittelevillä on jo pientä hajua siitä, mitä tuomioksi tulee, joten kaikki on oletettavasti mennyt kuten pitääkin.


      • Sama juttu oli mulla hiljattain.. 0,42mg ja eka kerta--- ajokielto 5kk, 60päiväsakkoa, 1980eur, hyvät oppirahat meni sinne. Julkisilla kulkeminen tuli tutuksi...fuck. Enään 12päivää jäljellä.. Saan kortin takaisin.. Ja ei varmaan enään tulee toistumaan..lol.lol.lol valittaminen on turhaan mielestäni. T.Hki


      • Sama juttu oli mulla hiljattain.. 0,42mg ja eka kerta--- ajokielto 5kk, 60päiväsakkoa, 1980eur, hyvät oppirahat meni sinne. Julkisilla kulkeminen tuli tutuksi...fuck. Enään 12päivää jäljellä.. Saan kortin takaisin.. Ja ei varmaan enään tulee toistumaan..lol.lol.lol valittaminen on turhaan mielestäni. T.Hki


    • Mikä helvetin syy on, että tarvii autoa työtä varten, ei tuo saisi vaikuttaa mitenkään rangaistukseen. Mutta kun Suomen laki on liian lepsu ei voi mitään. Itteppähän töppäsit torvi.!!

    • Alkolukko ajokorttia poliisilta. Joten menet päihdelääkärille ja hankit lausunnon ja sen jälkeen hankit alkolukon niin saat valvotun ajo-oikeuden muutamassa p0äivässä. Ja kaikki ennen oikeudenkäyntiä.

    • Jouduitko hankkimaan töistä jonkun todistuksen, että tarvitset autoa työnpuolesta?

    • Riippuu vain ja aiostaan tuomarista, joka istuu tuomitsemassa sinut. Mietitääs nyt vähän: minä ajoin ylinopeutta ja menetin ajo-oikeuden 5kuukaudeksi ja Martina Aitolehti ajoi KÄNNISSÄ YLINOPEUTTA ja sai dumarilta rangaistuksen: 3kk ajokieltoa:D Tasavertaisia ei ole oikeudet;)

      • Tasavertaisia oikeudet? Paljonpa kerroit taustoista. 1) Paljonko puhalsit? 2) Paljonko ajoit ylinopeutta? 3) Oliko aiempia liikennerikoksia (ratteja, liikenneturvallisuuden vaarantamisia, törkeinä tai ilman, tms) 4) liityikö omaan tapaukseesi muuta?

        Kas kun ne tapahtumat harvoin ovat suoraan verrannollisia keskenään. Jos puhalsit 1.1 promillea niin älä nyt ihmeessä ruikuta, jos sait vähän pidemmän ajokiellon kuin Martina 0.75 promillesta.


    • Itse 0,8 ja kortti oli poissa 3 viikkoa. Tuomio oli ehdollinen ajokielto 1 vuosi ja sakkoa 750€.

      • Kortti pois 3 viikkoa? Varmasti, kun minimiajokielto on 1kk. Vai väitätkö, että puhallutuksesta meni 3 viikkoa siihen, kun oikeus ehti käsitellä asian ja määrätä ehdollisen ajokiellon?


      • 7+3 kirjoitti:

        Kortti pois 3 viikkoa? Varmasti, kun minimiajokielto on 1kk. Vai väitätkö, että puhallutuksesta meni 3 viikkoa siihen, kun oikeus ehti käsitellä asian ja määrätä ehdollisen ajokiellon?

        anteeksi jutusta unohtui se yksi viikko käsiitelyn jälkeen eli 1kk oli ajokielto. Kyllä tuomioon meni sen 3 viikkoa.


      • julle2 kirjoitti:

        anteeksi jutusta unohtui se yksi viikko käsiitelyn jälkeen eli 1kk oli ajokielto. Kyllä tuomioon meni sen 3 viikkoa.

        No se on kyllä nopein rj-oikeudenkäynti mitä olen kuullut. Suurimmalla osalla menee 2-6kk, mutta yli vuoden mittaiset odotusajat istuntoonkaan eivät ole tavattomia. Pistää ihmisiä eriarvoiseen asemaan pelkästään noi KO jonotusajat, kun joku toinen saa samasta asiasta päätöksen alle kuukaudessa ja joku toinen joutuu odottamaan puoli vuotta tai enemmänkin.


    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia yllättävää itki nikon oven takana

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Totuus-kohuparin-eropommista-Sofia-Belorf-tunki-Niko-Ranta-ahon-kotiin-mustasukkainen Ei hyvää päivää!!!!!!!
      279
      10374