Muutaman muikean tovin
toisiaan katselivat;
yks ukonrutjake suulas,
joka vaimokseen asti
yhden lyylin fuulas -
omas eukkoparan sydämeen
käyvän suurta lupaavan tyylin -
mut naihan se haluamansa.
Sai myös puolet valtakuntaa -
Sadun perintöprinssin otti
lerppuvissa kalsareissaan,
eikä nailonsukkansa varressa
säilynyt vaihtovaluutta,
eikä häämatkaan varatusta
säilynyt yksikään punta.
Pirssillä, pian jo velaksi,
mutta sangen komiasti
kaarteli kylillä lötkö,
mutt viimein sentään
omankin puolison kylkeen
kiinni tahtoi.
Siihen vierähti -
mokomakin pötkö.
Siihen se sammahti.
Sekavasti viime sanoikseen
jotakin sammalsi
ennen kuin siltä
meni taju:
- Naistani rakastan...
Tiettyjä tunteita naisessa
onnistui herättämään
olohuoneen nurkkaan
- trendisohvalle sentään –
yhdeksi möykyksi
lojumaan jätetty
liian lujaa kuorsannutkin,
harmaaksi muuttunut
virtahepo.
toisiaan katselivat;
yks ukonrutjake suulas,
joka vaimokseen asti
yhden lyylin fuulas -
omas eukkoparan sydämeen
käyvän suurta lupaavan tyylin -
mut naihan se haluamansa.
Sai myös puolet valtakuntaa -
Sadun perintöprinssin otti
lerppuvissa kalsareissaan,
eikä nailonsukkansa varressa
säilynyt vaihtovaluutta,
eikä häämatkaan varatusta
säilynyt yksikään punta.
Pirssillä, pian jo velaksi,
mutta sangen komiasti
kaarteli kylillä lötkö,
mutt viimein sentään
omankin puolison kylkeen
kiinni tahtoi.
Siihen vierähti -
mokomakin pötkö.
Siihen se sammahti.
Sekavasti viime sanoikseen
jotakin sammalsi
ennen kuin siltä
meni taju:
- Naistani rakastan...
Tiettyjä tunteita naisessa
onnistui herättämään
olohuoneen nurkkaan
- trendisohvalle sentään –
yhdeksi möykyksi
lojumaan jätetty
liian lujaa kuorsannutkin,
harmaaksi muuttunut
virtahepo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ukko nousi
siitä enää
vain tiettyihin otsikoihin.
Alibiakin tarvittiin.
Mies oli kuvissa
kerrankin yksin,
eikä kenenkään lumpun kanssa
kiihkeesti sylityksin.
Meni etusivutkin uusiks.
Jokin sen rintaa kiristi,
vaikkei ees viinahöyryjä
enää päin kenenkään pläsiä
se kyennyt hönkimään,
eikä pakoon tai piiloon
salarakkaiden
selkien taakse
päässyt mönkimään.
Hääyö oli yhä viettämättä
ja kieltämättä
oli vaimo parhaansa tehnyt;
oli silikonin täyttämät
rintaliivinsä
itseltään riisunut.
Ne tennispalloin
tällä kertaa täyteen fyllännyt,
ja kerrassaan takaperin
ne oli petturin yllä nyt.
On unensa syvistä syvin.
Tässähän kävikin
sangen hyvin:
loppui ainakin hetkeksi
valtakunnasta kuorsaus.
On kulunut
seitsemän päivää.
Tuhoaaltoina läpi
ihmisten älypäiden ja
otollisten sydänten
on vyörynyt
taas jälleen kerran
lööppimeri.
Päätoimittajat
maiskuttavat suitaan -
liian harvoinko
sisuksensa täyttää
jokin tosi suuri?
Tässä ollaan nyt
sentään tiedottaja.
Luontokin murhaa,
se on vielä väkivaltaisempi -
kai vain taas oman aikansa
isottelevan ihmisrodun, - lajin
kohtalon kanssa empi,
ennen kuin se iski.
Pyrkiikös tossa yksi
rappeutunut laji
liian suureks
tolla pallolla kasvamaan?
Moni ihminen luulee liikaa
itsestään –
se avaruuden
yhdelle pikkuplaneetalle
edes lajinaan
kykeniskö olemaan
minkäänlainen riski?
Se kun elää
vain ja ainoastaan
omaa elinkaartaan:
suuressa mittakaavassa
vain silmänräpäyksen ajan
törppöilevine ihmisineen
niin kuin topiclööppi.
Jossakin muualla
jotakin aivan alussa,
oikeasti sensaatiomaista
jo pyrkii muhimaan.
Pissiikö itikka?