Savon Sanomien artikkeli raiskauksien määrän voimakkaasta kasvusta* palautti mieleeni eilen tapaamani neljän lapsen äidin traagisen kertomuksen. Hänen 14 -vuotias tyttärensä houkuteltiin Helsingissä viime heinäkuussa erään etnistaustaisen miehen asuntoon, jossa juotuaan ”lasin vettä” hän menetti tajuntansa. Herätessään mies oli hänen päällään, tehden kokemattomalle tytölle väkivaltaa joka rikkoi tytön elämän luultavasti loppuelämäksi. Tappouhkauksista huolimatta tyttö uskalsi kertoa asiasta äidilleen ja äiti teki asiasta rikosilmoituksen. Nuorten keskuudessa selvisi, että samainen mies oli syyllistynyt aiemminkin vastaavanlaiseen tekoon, tällöin kohteenaan 12 vuotias tyttö. Tämä on peloissaan salannut asian, eikä siitä tulisi tietää kuin nuoret keskuudessaan.
Vastaavanlaisia kertomuksia olen työssäni kuullut useasti. Nainen kärsii ja rikoksentekijä pääsee kuin koira veräjästä. Joka kerta mieleeni nousee esille sama kysymys, miksi yhteiskunta ei oikeasti suojele lapsia ja naisia seksuaaliselta väkivallalta? On suoranaista uhrin halveksuntaa lukea lähes päivittäin lehdistä raiskaajien saamista naurettavista tuomioista, jotka usein ovat ehdollista tai enintään vuoden parin mittaisia vankeustuomioita.
Uhrin nöyryytystä lisätään vielä sillä, että tuomittu ei joudu kärsimään kuin osan määrätystä rangaistuksesta. Mikäli rikoksentekijä tuomitaan ensikertalaisena, hän kärsii vankeusrangaistuksestaan vain puolet. Vielä toiskertalaisenakin tuomiosta istutaan vain 2/3 osa. Mikäli rikoksentekijä on alle 21 vuotias, kärsii hän tuomiostaan vain 1/3 osan. Tämänkin olen havainnut usein, kuten kesällä 2009 kun tuntemani poika surmasi suutuspäissään ystävänsä. Saamastaan 9 vuoden tuomiosta hän kärsii vain 3 vuotta ja vapautuminen tapahtuukin jo ensi vuonna. Tämänkaltaista oikeustajun halveksintaa ei taida olla muualla kuin Suomessa. Uhri kärsii ikänsä (jos selviää hengissä) ja rikoksentekijä vapautetaan luultavasti uusimaan tekonsa.
Seuraavan hallituksen tulisi kuulla kansan tahtoa ja muuttaa rikoksista tuomittavat rangaistukset sille kuuluvalle tasolle. Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista ei tulisi koskaan saada minkäänlaisia lievennyksiä. Lisäksi seksuaalirikollisten tuomiot tulisi myös aina lähteä asteikon yläpäästä eikä päinvastoin. Lopulta tuomion kärsittyään muunmaalaiset rikokseen tuomitut tulisi myös välittömästi karkottaa Suomesta pysyvästi. Näin toimien oikeudentajun tunne voisi olla askelta lähempänä oikeudenmukaisuutta.
*yli 150 enemmän kuin edellisenä vuonna ja 32% suurempi kuin kymmenen vuoden keskiarvoa
244
http://mikaniikko.fi
http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista kovemmat tuomiot
Mika Niikko 244
1
192
Vastaukset
- marko...o
just näin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522993Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981