Akitan pennut

Akita on upea, ylväs ja kaunis rotu, kunhan viitsii paneutua kunnolla kasvattamiseen. Akita kun vaatii määrätietoisen ja johdonmukaisen, mutta samalla myös ehdottoman REILUN koulutuksen. On tärkeää löytää oikea motivointitaktiikka ja saada koira oikeasti INNOSTUMAAN siitä mitä siltä pyydetään, sillä toisin kuin sakemannit ja dobermannit vain ja ainoastaan omistajaansa miellyttääkseen se ei sitä tee.

Mutta jos haluaa haastetta ja on henkisesti tarpeeksi vahva auktoriteetti, akita on maailman paras rotu. Siisti, hiljainen, rauhallinen, omanarvontuntoinen, nopea oppimaan (vaikka se omapäisyys ja auktoriteetin kyseenalaistaminen murkkuiässä tuokin koulutukseen oman haasteensa), ÄÄRIMMÄISEN älykäs, uskollinen, omistajaansa tositilanteessa puolustava... Ei kumartele vieraita :)

Vahvan luonteen lisäksi on myös varauduttava siihen että vain harva akita sietää muita oman sukupuolen koiria. Yleensä saman perheen sisällä kyllä tottuvat niihin ja hyväksyvät osaksi laumaa, mutta silloinkin edessä saattaa alkuun olla hierarkiatappeluita.

Koirapuistokoira ei edellisestä johtuen yleensä ole, tietysti aina joitain poikkeuksia löytyy (kuten joka rodusta). Jotkut saattavat pentuina mennä hyvin koirapuistoissa, mutta murrosiän ja nartuilla ensimmäisten juoksujen jälkeen hyvin moni akita muuttuu ja alkaa dominoida muita.

Erityisesti ongelmia tämä tietysti tuottaa jos puistossa on samaan aikaan muita vahvaluonteisia ja dominoivia koiria kuten rottweilereitä ja muita vastaavia rotuja.

Mitä muihin koirakontakteihin tulee, parasta taitaa olla antaa akitan purkaa energiaa vastaavan sukupuolen edustajien kanssa, tai sellaisten saman sukupuolen edustajien joiden kanssa sen tiedetään tulevan aikuisiällä toimeen (tietenkään niitä ei silti koskaan pidä jättää vahtimatta keskenään).

Kontaktit muiden koirien kanssa kun kuitenkin ovat tärkeintä jo sosiaalistamisenkin kannalta, vaikka koirapuistoon harvoin akitaa pystyykään viemään.

Yksi varsin ikävä puoli on terveys, varsinkin SA:n osalta mitä löytyy tällä hetkellä käytännössä joka suvusta. Tilannetta on vielä pahentanut valitettavan yleinen matador-urosten käyttö, ja muutama vuosi takaperin Suomessa oli kaksi urosta joiden jälkeläiset käsittivät huomattavan suuren osan syntyneistä pentueista.

Huono terveystilanne juontaa juurensa kuitenkin ennen kaikkea Toisesta maailmansodasta, jonka jälkeen rotu oli lähes sukupuuttoon kuollut ja elvytys jouduttiin toteuttamaan muutaman kymmenen yksilön avulla. Tämä tietysti on johtanut sisäsiittoisuuteen ja kapeaan geenipooliin ongelmineen (SA, VKH, allergiat ja muut iho-ongelmat).

Tuosta akitan pennutuksesta olisi kuitenkin paras kysyä suoraan joltain rodun kasvattajalta, joiden yhteystiedot löytyvät helposti Akita ry:n sivuilta. Osa heistä on ollut rodun parissa jo pitkään ja heiltä saa juuri erityisesti akitaan liittyen parhaiten vinkkejä.