onko jollain antaa kultaisia neuvoja...

Meillä on sekarotuinen koira, joka on jo kohta neljä ja puoli vuotias. Koirassa on lhasa apsoa ja cottonia. olemme sen kanssa ihmeissämme, kun se ei jää kotiin yksin "kiltisti". koiramme haukkuu, kuolaa, itkee, raapii ovia jne. yksin jäätyään. Kun tulemme kotiin, koira on aivan kuolasta märkä ja joskus jopa pissannut ja kakannut aivan kuravelliä lattioille.Jätän yleensä sille vähän radiota päälle ja monesti annan purulelua kaluttavaksi mutta.....apua. Olemme asuneen tässä asunnossa kaksi vuotta ja se alkoi täällä uudessa asunnossa. Aikaisemmassa asunnossa tätä ongelmaa ei ollut.

Koira ei ole joutunut olemaan pitkiä aikoja yksin kotona, koska olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja yleensä otankin koiran mukaan lenkille ulos lähtiessäni. joka paikkaan ei koiraa voi kuitenkaan ottaa mukaan mm. neuvola käynnille tai kaupunki reissulle ja tulee aika jolloin joudun lähtemään töihin ja silloin se joutuu olemaan vielä pidempiä aikoja yksin. jos jollain on kultaisia neuvoja ongelman suhteen niin kiitos etukäteen.
2321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koirallasi on eroahdistus/erostressi. Koirasi huolestunut uudessa paikassa ja oireilee erotessa.

Äänestä

Koska reagoi noin voimakkaasti, niin koirasi on todennäköisesti eroahdistunut. Googlesta hakemalla hakusanalla eroahdistus löydät artikkeleita, joissa kerrotaan asiasta enemmän. Noin lyhykäisyydessään sellaisia keinoja asian korjaamiseen on yksinolon totuttamisen aloittaminen ihan kuin pennulle opettaisi yksin jäämistä eli pikkuisia aikoja kerrallaan, "valelähtöjä" yms. Koiraa ei tulisi myöskään huomioida noin puoleen tuntiin ennen kotoa lähtöä eikä heti kotiin tullessa. Jos koira on ollut perheen sylivauva, niin sellaista ylenmääräistä paapomista pitäisi välttää, koska se vain lisää omistajiinsa liikaa kiintyneen koiran vaikeutta jäädä yksin. Samoin sängyssä nukkuva koira olisi hyvä siirtää ainakin tilapäisesti nukkumaan itsekseen lattialle. Kannattaa lukea noita artikkeleita aiheesta, niissä on ihan hyvin tietoa. Lisäksi on olemassa sellaista clomicalm-nimistä lääkettä, jota saa lääkäriltä ja sitä voi käyttää tuon muun opetuksen tukena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nelli kirjoitti:

Meillä on sekarotuinen koira, joka on jo kohta neljä ja puoli vuotias. Koirassa on lhasa apsoa ja cottonia. olemme sen kanssa ihmeissämme, kun se ei jää kotiin yksin "kiltisti". koiramme haukkuu, kuolaa, itkee, raapii ovia jne. yksin jäätyään. Kun tulemme kotiin, koira on aivan kuolasta märkä ja joskus jopa pissannut ja kakannut aivan kuravelliä lattioille.Jätän yleensä sille vähän radiota päälle ja monesti annan purulelua kaluttavaksi mutta.....apua. Olemme asuneen tässä asunnossa kaksi vuotta ja se alkoi täällä uudessa asunnossa. Aikaisemmassa asunnossa tätä ongelmaa ei ollut.

Koira ei ole joutunut olemaan pitkiä aikoja yksin kotona, koska olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja yleensä otankin koiran mukaan lenkille ulos lähtiessäni. joka paikkaan ei koiraa voi kuitenkaan ottaa mukaan mm. neuvola käynnille tai kaupunki reissulle ja tulee aika jolloin joudun lähtemään töihin ja silloin se joutuu olemaan vielä pidempiä aikoja yksin. jos jollain on kultaisia neuvoja ongelman suhteen niin kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu