Tyttäreni on korkeasti koulutettu, samoin vävyni, kaksi lasta, hyvät työpaikat, ihana koti. Vävyni on vuosi sitten aloittanut salasuhteen, rakastunut nuoreen naiseen, josta juorutaan seksipalstoilla. Tietysti kaikki tuli ilmi, puskista suoraan tyttäreni silmille. joka vasta oli aityisloman jälkeen palannut työhönsä. Nyt näyttää siltä, että tulössa on avioero, kaikki keskustelut ja terapiat on käyty, käytännön toimiin ei ole vielä ryhdytty muuta kuin talon myyntihinta on arvioitu.Meillä ei ole kokemusta avioeroista, mitä tulisi tehdä seuraavaksi, kun tytärkin on tyrmistyksissään, eikä osaa tarttua mihinkään. Osaatteko neuvoa? itketty on tarpeeksi.
Lapseni avioero
ei enää toivoa
33160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kannattaa aloittaa nauramalla kuten täälläkin.
Se pidentää ikää ja itkuntuherrusta riittää kauemmin.
H.
Oletko oikeutettu halventamaan muita kirjoittajia?
Vaan enpä halvenna, nauran vain.
Jokainen antaa ne neuvot jotka katsoo parhaimmaksi.
H.
Kuulepas HUNKSZ. Yritin joskus ymmärtää kirjoituksiasi, mutta en enää. Olen jo jättänyt lukematta aloituksesi, joihin sitten viittailet toisten aloituksissa, että olet sen jo itse tehnyt. Mitäs jos toisetkaan eivät lue hienoja aloituksiasi?
Tähän aloitukseen olisit voinut jättää vastaamatta, sillä nyt "munasit" itsesi totaalisesti.
Itse uskon, että äidit ottavat raskaamin lastensa vastoinkäymiset ja se ei ole naurunasia. Isät sitävastoin viihtyvät vieraissa, niin nuoret, kuin vanhemmatkin, joten surut on heillä puolitettu joko pulloon tai rakastajattariin, joskus molempiin.
Suosittelen pientä (suurta) harkintaa, kenelle vastaat ja mitä. Nauruterapia ei ole näissä asioissa se parantava asia, sillä siinä pian löytää itsensä "pehmustetusta" kopista.
Kuinkas se menikään siellä sananlasu kirjoituksissa, että niin pitkälle ei sylkäise, etteikö siitä itselle rinnalle roiskahda. Jotain sinnepäin.
Aviopari hoitaa asiansa itse, Asianajajia käyttäen, jos eivät itse pääse eroon sopuisasti.
Sosiaaliviranomaiset käsittelee lasten huoltajuuskysymykset. kumpaakin osapuolta kuullaan.
Tästä eteenpäin SINUN kannattaa pitää suu supussa ja katsoa sivusta asioiden kehitystä.
Et takuulla tiedä jutun kaikkia taustoja. Tiedät vain yhden osapuolen näkemyksen ja kokeman.
Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti - aviokriisissäkin.
Totta haastat Tase, muuten vie sossu mummunkin, mutta täysin eri osoitteeseen.
H.
Yritä hunksz pitää suusi kiinni edes joskus, typeriä kommenttejasi ei enää jaksa, ahdistuneeseen kysymykseen joku viisaampi voisi vastata, itselläni ei ole kokemusta
Hyvä huumori keventää aina ahdistusta.
Sossu kannattaa nauruterapiaakin, se jopa korvataan.
H.
Onko sinulla kokemusta siitä, paljonko korvasi?
Kela korvaa terapiat, ei sossu, mikäli et satu tietämään.
Toistaiseksi olen huono noissa korvauksissa.
Mutta eiköhän aika korjaa senkin puutteen.
H.
Ei kannata sossu. Itse Espoon sossulassa työskennelessä ei ollut naurun asia mikään näistä kohtaloista.
Kyllä Sinultakin tämä huumorinkukka hyytyisi, jos itse joutuisit kokemaan ihmisten ahdistuksen kokonaisvaltaisesti.
Perusteleppa nyt ihan omakohtaisesti, kuinka tulit tuohon johtopäätökseen, että nauru parantaa kaiken?
Tähän ei nyt kaivata mitään ruoka reseptiä, kuinka vältellään hiilareita, vaan Sinun todellisia mielipiteitä, kuinka naurulla sivuutat toisten avioliitto ongelmat?
Onko Sinussa "munaa" vastata?
Eroa sit haetaan, oikeusavustajalta.
Sitä ennen on sovittava lasten huolto, kelle jää.Omaisuuden osittaminen,mikäli sitä on ja kaikki muut arkipäivien järjestelyt, kuten lasten tapaaminen ja aikataulut.
Huoltajuus, kuka pitää kiinteistön ja kuka maksaa mitäkin.
Siinähän sitä on lakisoppaaj okaiselle joka eroo, tulee varmaan yllätyksenä, joutua koneiston hampaisiin?
Jaahans et tälläinen vedätys teillä nuorilla aikuisilla tällä kertaa? No en välitä, tyttäresihän on niin koulutettu ja korkeesti...ehkäpä selviää ihan omin avuin :DDDD
Pitääkö seurata kapteenia? :))
Kun tunteet astuvat kuvaan, ei koulutuksesta ole mitään hyötyä.
Vai oletko opiskellut yliopistossa avioerotiedettä?
Samapa tuo, oliko vedätys vai ei, sellaistakin kuin aloittaja kertoi sattuu.
Olipa sitten korkeasti koulutettu, tai kouluttamaton. Ei koulutus ihmiseltä heikkouksia vie.
Ainahan se on etu erotilanteessa jos naisellakin on hyvä ammatti.
Meillä on ollut tyttären kanssa samanlainen tilanne, siitä on jo aikaa.
Tytär tuli joksikin aikaa luoksemme kun ei voinut olla kotona. Mies sekosi täysin toisen naisen takia.
Se oli painajaismaista aikaa jokaiselle, myös vävylle.
En silloin malttanut olla puuttumatta asiaan, nyt olisin sovittelevampi, tietenkin olin täysin tyttären puolella, mutta kun olen rehellinen niin oli hänessäkin syytä.
Itse neuvoisin että ei kannata liikaa puuttua, he tekevät kuitenkin omat ratkaisunsa itse.
Muistan kuinka pahalta minusta silloin tuntui, tiedän tunteesi.
He pääsivät viimein sovintoon, luottamus kärsi, eikä se varmaan täysin palaudu koskaan.
Minulla on nykyisin vävyn kanssa todella hyvät välit, myös heidän keskinäinen suhteensa on parempi kuin aikaisemmin.
Jos avioliitto jatkuu pitää unohtaa menneet, ainakin olla muistuttamatta vanhoista asioista.
Toivon että tilanne ratkeaa parhain päin.
Myös tyttärelläni ja miehellään oli perusasiat mainiossa kunnossa, mutta jotain kai miehen mielestä puuttui kun otti tuollaisen askeleen.
Ei miehiltä tarvi puuttua mitään, ne sekoaa naisista tosi helposti, varsinki ukkomiehet, pillun haju on niin huumaavaa ettei voi vastustaa, oli se sitten kenen tahasa, tilaisuutta käyttävät aina hyväkseen jos siihen on mahdollisuus, tämä on tosi, tarjokkaita aina piisaa, joka matkalla ja joka kokouksessa .
Harvemmin kuitenkin lähtevät ulkomaille asiasta alkaen paneskeltaviksi kuten naiset.
Eikö tässä pitänyt puhua avioerosta eikä koukkauksista? Jos rakkautta ei enää ole, on ero paras vaihtoehto.
Elämä kannatelee aina, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, ei kannata hätäillä sen avioeron kanssa, se tulee aikanaan, päivä kerrallaan on otettava, terapiassa kannattaa kokoajan käydä kunnes tuntuu että jaksaa itse alkaa toimia, JOS tyttäresi hakee eroa kannattaa mennä oikeusaputoimistoon tai asianajan puheille, siellä kaikki alkaa selkiintyä.
Jaksamista teille !
Melkein sama tilanne. Tyttäreni on parhaillaan psykiatrisella osastolla, ei kestänyt tilannetta. Avoliitto hankaloittaa tilannetta. Olin juuri torstaina mukana, kun käsiteltiin lastenhoito kuvioita, sillä olen lupautunut hoitamaan silloin, kun mies ei työesteiden vuoksi ehdi. Muutoin saa pärjätä itsekseen.
Rankkaa se on, kun omasta lapsesta on kyse. Onneksi minun on nyt helppoa olla antamatta "hyviä neuvojani", koska asiantuntijat on mukana kuvioissa.
Itse muutin omaan asuntoni , ja hain sen jälkeen eron ja sain sen kahden viikon jälkeen, kun exä oli allekirjoittanut suostumuksen.
Olin tosin asunut jo kauan tuossa omassa pesässä.
Et, ei se ole vaikeaa, kuin naisille jotka haluavat sen yhdessä hankitun omaisuuden, ja miehen palkan lisäksi..
Et näin meillä meni, kun tuli valittua sinkkuna se väärä ihminen samaan talouteen.
Minäkin huomasin valinneeni väärin, sillä sain alkoholisti miehen. Sinnittelin niinkauan, että lapseni olivat aikuisia ja vähän lisääkin...yli 40-vuotta.
Vihdoin oli mittani täysi, pakkasin autoni ja lähdin. En haikaile omaisuutemme perään, sillä pystyn elämään pikkueläkkeelläni. Ryypätköön vain talon ja tavarat. Minulla on rauhallista yksin.
Meillä ei ole avioeroa, mutta asumme nyt eri paikkakunnilla, joten emme törmäile toisiime. Onneksi meillä ei ollut lasten huoltoriitoja, mutta ei myöskään taholtani rahallisia vaatimuksia.
Huvittavaa olikin, kun mieheni rohkeni minulta vielä pyytää avustusta talomme kuluihin!!!!! Yhdessä asuessamme hän oli tottunut puolittamaan kulut kanssani siitäkin huolimatta, että minä ostin kaikki ruoka- ja talousmenot.
Näissä asioissa on menty eteenpäin. Tätini oli syntynyt 1900-luvun alussa ja erosi ensimmäisestä miehestään. Se oli kauhea häpeä ja täti itsekin piti itseään jotenkin huonona naisena. Hän muutti pois kotiseudultaan.
Olet oikeassa. Itsekkin tunnen olevani sieltä 19oo luvun alusta, vaikka olenkin s.1943, sillä ero oli mielestäni mahdottomuus vanhakantaisen näkemykseni suhteen. Jotenkin kai "kypsyin" ajatukseen, koska vanhempi siskoni erosi ja nuorempi veljeni.
Minulla oli mukamas sukulaisten ja tuttavien mielestä täydellin liitto. Hyvä, taloudellisesti vauras koti, kaksi maisteri lasta ja olimme hyvin seurallisia ja vieraanvaraisia, jopa siten, että mieheni huolehti naisvieraittemme "viihtyvyydestä" täydellisesti.
Minua kohtaa hän oli väkivaltainen ja äärettömän mustasukkainen, mutta toi ilmi sen kotioloissa, joista on kolme lääkärintodistusta vammoistani.
Ei ehkä riitä Matti&Mervi ja Tuksu&Arto tasolle, mutta usein pelkäsin kuolevani.
Muistan äitini sanonnan, kun isäni kuoli. Se oli hänelle sama, kuin joku tuoli olisi viety pois, ei muuta. Hän olisi eronnut, jos se olisi ollut mahdollista siihenaikaan, koska se ei taloudellisesti ja yleisen mielipiteen vuoksi vain ollut mahdollista.
Tätini oli oikeastaan edistyksellinen, ei suostunut elämään perhehelvetissä. Tietyistä syistä liikun paljon leskien keskuudessa ja yllättävän monelle puolison kuolema on ollut suuri helpotus. Mulla on ollut onnea, sillä kaikissa niissä perheissä, joihin minulla on ollut läheinen suhde, ihmissuhteet ovat olleet/ovat kohdallaan.
Mietin kuitenkin, kuinkahan paljon on liittoja, joissa ero olisi paras ratkaisu, mutta "yhteiskunnan" painostus on liikaa. Pienillä paikkakunnilla se on ylitsepääsemätön ongelma, josta seuraa uskomattomia juoruja ja hyljeksintää.
Uskaltaisiko tähän vetäistä pointsin, että se on rasistista?
Isälläni oli ollut "suhde", josta syntyi lapsi, jonka hän kielsi, mutta maksoi "ruokot". Isoisälläni oli myöskin suhde ja maksoi "ruokot". Harmillista, että Ulla nimi tuli siellä esiin ja minä jouduin ystävieni pakosta nimemään lapseni Ullaksi!
Itse jouduin kiusalliseen välikäteen noin 10-12-v, kun "isäni poika" tuli jututtamaan minua myymäläautolla. Lähetti isälleni terveisiä, mutta ei äitini kuullen! Onneksi olin jo kuullut tapauksesta, joten se siitä.
Nykyinen käsitykseni onkin, että miehet pettävät naisia useimmin, mutta kun tälläiällä tapaa miehen, niin hän pysyy uskollisena "kuolemaan saakka", siilä se kuolema tulee jo kuvioihin. Aikaa ei ole paljon ja ne mahdollisuudet vähenee. Ei ole varmuutta hakea Thaimaasta nuorta rakastajaa ja onkohan hän sittenkin se o i k e a?
Huomasin jossain vaiheessa ainokaiseni perheessä kitkaa...olin niin päättänyt ja edelleenkin etten elä heidän elämäänsä, kertoo jos kokee tarpeelliseksi.
Kun pienokaisen diagnoosi selvisi...lievästi dysfaattinen...se oli iskälle sulattelun paikka. Yhdessä elelevät edelleen , ilman minun puuttumisia...olen aina puhelisoiton päässä, missä sitten elelenkin!
Toki minun tekisi mieleni kysyä yhtä- ja yhtätoista, en kysy...ja näin pysyn hyvissä väleissä kummankin kanssa. Tiedän omasta kokemuksesta millaista on olla kultapojun vaimo!
En ole kokenut muuta kuin lapseni avoeron. Hyvissä väleissä olen molempien kanssa enkä mitenkään sekaantunut heidän elämäänsä. Voi olla, että vielä palaavat yhteen. Äitinä ottaa lasten asiat vakavammin kuin omansa. Toivoo vaan, että jaksavat. Itseäni on koeteltu niin, että tiedän jaksavani. Kaiken todennäköisyyden mukaan omalle kohdalleni ei osu avioeroa näissä elämän kuvioissa.
Miksi tuollaista suret? Melkein kaikkihan nykyisin eroaa. Ihminen on moniavioinen. Jos ei kantti kestä sitä, että puoliso antaa joskus tunnelmien kuljettaa vieraaseen vuoteeseen, niin silloin pitää erota. Lapset siitä kärsivät eniten. Heidän ei tulisi kärsiä loukatun aikuisen edesvastuuttomuudesta.
Presidentti Kekkosen naiset olivat aikoinaan kansalaisten ja Sylvi Kekkosen hyväksymiä. Siitä kannattaisi ottaa mallia.
Kysyt, voiko kukaan neuvoa. Valitettavasti akuutissa tilanteessa ei voi, ei edes ammattiterapeutit. Auttaa toki voi kuuntelemalla. Eli sinä voit auttaa kuuntelemalla. Et neuvomalla. Aika neuvoo tytärtäsi ja hänen puolisoaan.
Nuoria voi neuvoa perustamaan parisuhteita, joissa kaksi vahvaa seisoo vierekkäin. Kahden heikon ei ole hyvä nojailla toisiinsa. Mikään ei ole ikuista.
Monissa vastauksissa näkyy miesten viha naisia kohtaan ja päinvastoin. Näitä ihmisiä voi tietysti neuvoa olemaan perustamatta parisuhteita.
Mutta sinulle, nimim. "ei enää toivoa", asia tulee ihan varmasti kuntoon, tavalla tai toisella.
itse eronneena nyt harmittaa kun sotkin äitini omaan erokriisiini. En tekis enää niin ja hakisin muiden tukea, mutta en omia vanhempia enää stressais.
Kyllä se niin on, että kukaan muu ei tiedä, missä mättää kun pari itse.
Turha mennä neuvomaan, minun isäni aikoinaan sanoi minulle, älä koskaan seurustele ukkomiesten kanssa.
Mutta, niin siinä kävi, että seurustelin nuorena ja vielä vanhanakin.
Aikuiset itse tietää mitä tekee, mutta aina voi kuunnella ja muuten tukea kun antamalla ohjeita.
Miltä tuntui seurustella ukkomiehen kanssa, saitko parit eroamaan ?
Ukkomiehet on helppoja saalistettavia.
Tuntuko koskaan pahalta tai kuinka sinä omat tunteesi koit ?
Oliko vaimot tietosia miehensä touhuista ?