Kaarros vasemmalle. Kaarros oikealle. Rinteen reunassa oleva punainen turva-aita lähestyi ja mä siirryin keskemmälle. Tuukka laski jotain parikymmentä metriä mun edellä. Sen liikkeet oli itsevarmoja. Vaikka mäkään en ollut aloittelija, oli Tuukka laudalla lahjakkuus.
Mä ajattelin, että eihän tää nyt niin pahalta tuntunut. Jos Palander on laskenut tästä, niin kai sitten minäkin. Tosin Kallella oli ollut sukset jalassa ja kypärä päässä. Mun molemmat jalat oli kiinni lumilaudassa ja päässä oli pipo. Se ei paljon iskua vaimentaisi, jos mä rypäisisin. Rinteen pinnassa oli varmaan kahden sentin pehmeä lumikerros, sen alla oli tiukasti tamppautunut jäinen lumi, joka oli kovaa kuin betoni.
Mä säpsähdin, kun Tuukan kirjava pipo hävisi äkkiä näkyvistä. Sekunnin murto-osan mä ajattelin että se oli kaatunut, mutta sitten rinne tuntui häviävän alta. Mun sydän hyppäsi kurkkuun, kun semijyrkkä rinne vaihtui muutaman metrin matkalla melkein pystysuoraksi. Kaukana alhaalla näkyi gondolihissin ala-asema.
"Ei vittu", mä älähdin, notkautin polvia ja kanttasin laudalla saadakseni vauhdin hidastumaan. Vauhti vain kiihtyi. Tuukka oli jo jossain rinteen puolivälissä. Sillä ei näyttänyt olevan mitään hätää, lumi vaan pöllysi kun se mennä päästeli alas.
Mä yritin epätoivoisesti hidastavaa vauhtia. Enkä mä tietenkään nähnyt jonkun edellä laskeneen tiukan kaarroksen jäljiltä rinteeseen jäänyttä lumitösää. En ennen kuin mun lauta osui siihen ja mä tunsin irtoavani rinteestä.
Mä lensin ilmassa muutaman metrin ja tömähdin persuksilleni kivikovaan rinteeseen. Täräys löi mun hampaat yhteen ja mä tajusin viilettäväni selälläni rinnettä alas. Meni varmaan kymmenen-viisitoista sekuntia, kunnes mä onnistuin iskemään laudan rinteeseen ja vauhti alkoi hidastua ja lopulta pysähtyi.
"Joni hei, ootsä kunnossa?" Se oli Tuukan ääni ja mä näin sen istuvan rinteessä muutaman metrin mua alempana. Me oltiin kohdassa, jossa rinne alkoi jo loiveta ja matkaa hissiasemalle oli enää jotain sata metriä.
"Kai mä oon. Pitää varmaan tyytyä vähän loivempiin mäkiin. Ei toi alhaalta katsoen noin jyrkältä näyttänyt."
"Maailmancup-rinne sentään. Älä nyt vielä luovuta, mennään hissiin ja otetaan uusiksi", Tuukka yllytti ja virnisti. Mä hymyiin takaisin ja me lähdettiin laskemaan kohti hissiä.
---
Mun nimi on Joni, ikä 20 vuotta ja mä olen 85-prosenttisesti homo. Tuukka on 19-vuotias ja jotain 101-prosenttisesti hetero. Meillä on puoli vuotta ikäeroa ja me ollaan tunnettu aina. Junnuina me asuttiin monta vuotta samassa rapussa, käytiin samoja kouluja, sama ripari, pelattiin korista samassa joukkueessa sekä juotiin ja oksennettiin yhdessä ekat perseet. Kesällä edessä olisi intti, sekin samassa joukko-osastossa Vekaranjärvellä.
Mä tajusin olevani poikiin päin joskus 12-vuotiaana, mutta mä en ole vieläkään uskaltanut kertoa sitä Tuukalle enkä kenellekään. Välillä mä olen käräyttänyt itseni ajattelemasta, miltä Tuukka tuntuisi, jos mä saisin sen sänkyyni. Nettipalstojen ammattihomot sanoo, ettei kuormasta saa syödä eli että kavereiden kanssa ei nussita, mutta mä en voi ajatuksilleni mitään. Varsinkaan kun mulla ei tähän ikään mennessä ole ollut ketään, ei poikaa eikä tyttöä.
Teineinä me oltiin melkein aina yhdessä ja mä suorastaan rukoilin, että Tuukka pysyisi sinkkuna. Jotta me voitaisiin olla yhdessä. Vaikka mä tiesin, että toivo oli turha, ei Tuukan tapainen kundi voisi jäädä ilman naista.
Tuukka on hoikkarakenteinen, pisamanaamainen punapää, jolla on suuret vihreät silmät ja upeat hymykuopat. Ja ne on tarpeen, koska se on melkein aina hyvällä tuulella. Mäkään en ole mikään synkkis, mutta mä en ymmärrä, miten joku voi olla heti aamulla herätessään iloinen ja jaksaa hymyillä. Ja se hymy sulattaisi ikiroudankin.
Mä ajattelin, että eihän tää nyt niin pahalta tuntunut. Jos Palander on laskenut tästä, niin kai sitten minäkin. Tosin Kallella oli ollut sukset jalassa ja kypärä päässä. Mun molemmat jalat oli kiinni lumilaudassa ja päässä oli pipo. Se ei paljon iskua vaimentaisi, jos mä rypäisisin. Rinteen pinnassa oli varmaan kahden sentin pehmeä lumikerros, sen alla oli tiukasti tamppautunut jäinen lumi, joka oli kovaa kuin betoni.
Mä säpsähdin, kun Tuukan kirjava pipo hävisi äkkiä näkyvistä. Sekunnin murto-osan mä ajattelin että se oli kaatunut, mutta sitten rinne tuntui häviävän alta. Mun sydän hyppäsi kurkkuun, kun semijyrkkä rinne vaihtui muutaman metrin matkalla melkein pystysuoraksi. Kaukana alhaalla näkyi gondolihissin ala-asema.
"Ei vittu", mä älähdin, notkautin polvia ja kanttasin laudalla saadakseni vauhdin hidastumaan. Vauhti vain kiihtyi. Tuukka oli jo jossain rinteen puolivälissä. Sillä ei näyttänyt olevan mitään hätää, lumi vaan pöllysi kun se mennä päästeli alas.
Mä yritin epätoivoisesti hidastavaa vauhtia. Enkä mä tietenkään nähnyt jonkun edellä laskeneen tiukan kaarroksen jäljiltä rinteeseen jäänyttä lumitösää. En ennen kuin mun lauta osui siihen ja mä tunsin irtoavani rinteestä.
Mä lensin ilmassa muutaman metrin ja tömähdin persuksilleni kivikovaan rinteeseen. Täräys löi mun hampaat yhteen ja mä tajusin viilettäväni selälläni rinnettä alas. Meni varmaan kymmenen-viisitoista sekuntia, kunnes mä onnistuin iskemään laudan rinteeseen ja vauhti alkoi hidastua ja lopulta pysähtyi.
"Joni hei, ootsä kunnossa?" Se oli Tuukan ääni ja mä näin sen istuvan rinteessä muutaman metrin mua alempana. Me oltiin kohdassa, jossa rinne alkoi jo loiveta ja matkaa hissiasemalle oli enää jotain sata metriä.
"Kai mä oon. Pitää varmaan tyytyä vähän loivempiin mäkiin. Ei toi alhaalta katsoen noin jyrkältä näyttänyt."
"Maailmancup-rinne sentään. Älä nyt vielä luovuta, mennään hissiin ja otetaan uusiksi", Tuukka yllytti ja virnisti. Mä hymyiin takaisin ja me lähdettiin laskemaan kohti hissiä.
---
Mun nimi on Joni, ikä 20 vuotta ja mä olen 85-prosenttisesti homo. Tuukka on 19-vuotias ja jotain 101-prosenttisesti hetero. Meillä on puoli vuotta ikäeroa ja me ollaan tunnettu aina. Junnuina me asuttiin monta vuotta samassa rapussa, käytiin samoja kouluja, sama ripari, pelattiin korista samassa joukkueessa sekä juotiin ja oksennettiin yhdessä ekat perseet. Kesällä edessä olisi intti, sekin samassa joukko-osastossa Vekaranjärvellä.
Mä tajusin olevani poikiin päin joskus 12-vuotiaana, mutta mä en ole vieläkään uskaltanut kertoa sitä Tuukalle enkä kenellekään. Välillä mä olen käräyttänyt itseni ajattelemasta, miltä Tuukka tuntuisi, jos mä saisin sen sänkyyni. Nettipalstojen ammattihomot sanoo, ettei kuormasta saa syödä eli että kavereiden kanssa ei nussita, mutta mä en voi ajatuksilleni mitään. Varsinkaan kun mulla ei tähän ikään mennessä ole ollut ketään, ei poikaa eikä tyttöä.
Teineinä me oltiin melkein aina yhdessä ja mä suorastaan rukoilin, että Tuukka pysyisi sinkkuna. Jotta me voitaisiin olla yhdessä. Vaikka mä tiesin, että toivo oli turha, ei Tuukan tapainen kundi voisi jäädä ilman naista.
Tuukka on hoikkarakenteinen, pisamanaamainen punapää, jolla on suuret vihreät silmät ja upeat hymykuopat. Ja ne on tarpeen, koska se on melkein aina hyvällä tuulella. Mäkään en ole mikään synkkis, mutta mä en ymmärrä, miten joku voi olla heti aamulla herätessään iloinen ja jaksaa hymyillä. Ja se hymy sulattaisi ikiroudankin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.