Viereisessä pöydässä oli hyvää vauhtia kehittymässä kahden eripuraisen seurueen välinen maaottelu, kaksi jätkää huuteli toisilleen pitkän pöydän päästä toiseen. Molemmat olivat reilussa poreessa, mutta eivät niin reilussa, etteivät olisi enää pystyneet tappelemaan. Äänekkäämpi tyypeistä näytti aika paljon Tuukalta, sekin oli pitkä ja punatukkainen. Sen kasvot eivät kuitenkaan olleet Tuukan lempeät enkelinkasvot, vaan finniarpiset ja jotenkin näätämäiset. Mä määrittelin sen siinä paikassa kusipääksi, josta olisi paras pysytellä etäällä.
"Joni hei, koitas piristyä! Täs on sulle vähän linimenttiä", remusi Tuukka ja täräytti paksupohjaisen lasin mun eteen. Siinä lilluva neste näytti kuselta ja haisi vastenmieliseltä, mutta mä tartuin lasiin ja tempaisin batterypaukun melkein yhdellä huikalla.
"Nyt lähdetään ---" ehti Tuukka aloittaa, mutta keskeytti naapuripöydästä kuuluvaan kiroiluun ja kolinaan.
Äskeiset riitapukarit olivat nyt toistensa kimpussa, vaikka molempien muu seurue yritti repiä nokkamiestään irti rähäkästä. Mä näin, kuinka näätänaama punapää iski pari umpimähkäistä lyöntiä kohti kiistakumppaniaan, pienempää tummaa tyyppiä, joka näytti lyöjää selvästi vanhemmalta. Kolmas lyönti osui mätkähtäen suoraan tyypin leukaan ja mies putosi tuolien sekaan kuin tyhjä säkki.
Näätänaama vilkuili pari sekuntia ympärilleen ja pinkaisi sitten juoksuun. Pöytää kohti kiiruhtava poke yritti tempaista sen hihasta, mutta se rimpuili itsensä irti ja paineli täyttä kyytiä eteiseen ja hävisi näkyvistä. Kun mä käännyin takaisin kohti sen seurueen pöytää, keräili turpiinsa saanut uhri juuri itseään lattialta. Sen nenä ja suun seutu oli veressä ja se hieroi toisella kädellään päätään tuskaisen näköisenä. Poke ja miehen seurue lähti taluttamaan ukkoa eteisen suuntaan ja mä kiinnitin taas huomioni Emmiin ja Tuukkaan. Mun sydän jätti pari lyöntiä väliin, Tuukka oli kietonut kätensä suojelevasti Emmin ympärille. Voi vittu, mä ajattelin samalla kun Tuukka alkoi vetämään Emmiä tanssilattian suuntaan. Mä jonotin baaritiskiltä ison tuopin jäävettä ja istuin synkkänä takaisin pöytään ja yritin olla ajattelematta mitään.
"Joni, ootsä hereillä?" Se oli Tuukan ääni. Mä havahduin valveunestani ja katsoin kännyn kelloa. Vähän yli kaksi.
"Sullahan on avain möksälle? Mä meen yöksi Emmin luo, nähdään sit aamulla." Tuukka vaikutti olevan intoa täynnä. Ihmekös tuo, kun on varma saanti tarjolla, mä ajattelin ja taas mun sydänalaa puristi. Emmi kehräsi Tuukkaa vasten kuin kissa uuninpankolla. Mä mutisin jotain, nousin pystyyn, hain narikasta takkini ja rynnin ulos. Mökille oli onneksi vain kilometri ja mä onnistuin pysymään coolina siihen asti kunnes mä sain takin päältä, tennarit jalasta ja romahdin sijaamattomaan vuoteeseeni. Vasta sitten mä annoin itkun tulla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.