Mitä tekisin?

En tiedä, kuuluuko tämä asia tänne, mutta yritän kuitenkin kysyä neuvoa.

Minulla on ongelma, enkä tiedä mitä minun pitäisi sen suhteen tehdä!?

Tulen kolmilapsisesta perheestä, minulla on vuoden vanhempi sisar ja marraskuussa 18v. täyttävä pikkusisko, minä olen 21v.

Minä ja isosiskoni olemme saaneet elää aivan tavallisen lapsuuden ja nuoruuden kotona. Ilman mitään erikoisia häsläyksiä. Muutin pois kotoa 18-vuotiaana, siskoni kanssa samaan aikaan. Nuorin asuu vielä kotona.

Me kaksi vanhempaa asumme 400km:n päässä opiskelujen takia ja käymme n. kerran kuukaudessa kotona.
Olen muuttomme jälkeen huomannut, että pikkusiskomme on muuttunut paljon, hän ei ole enää oma itsensä. Luulin aluksi, että se johtuu pelkästään murrosiästä. Nyt sain vahingossa selville, että se johtuu vanhemmistamme.

Tenttauksien jälkeen pikkusiskoni suostui itkusilmässä kertomaan, että hänen elämänsä on muuttunut melkein helvetilliseksi kotona. Isä ei anna hänen käydä missään viikonloppuisin, ainoastaan kotona tai sukulaisissa. Äiti ei anna ostaa uusia vaatteita ja aamuisin vahtii, mitä siskoni laittaa kouluun päälleen. Vanhemmillemme tulee siskoni kännykkälaskusta erittely, että he näkevät, kelle hän soittelee! Isä ja äiti eivät anna siskoni seurustella ja äiti on jopa käyttänyt hänet gynekologilla tietääkseen, onko hän enää neitsyt! Tämä on jo aivan sairasta!!!

Mitään tällaista ei meidän aikana ollut! Meille he esittävät aivan normaaleita vanhempia, mitä nyt soittelevat yhä harvemmin ja keksivät ihme tekosyitä, ettei pikkusisko pääse puhelimeen.
Uskon siskoani ihan täysin ja epäilen jopa, että asia voi olla vielä vakavampikin, kuin mitä hän kertoo! Tottakai hän suojelee silti vanhempiaan.

Isosiskoni ei ota asiaa vakavissaan. Hänen mielestään pikkusisko liioittelee ja kapinoi, kun ei pääse esim. festareille. Mutta siskomme ei ole sellainen! Hän on kiltti ja arka, ujo ja lannistettu nykyään. Hän ei kerro enää omia mielipiteitään, eikä muutenkaan ole iloinen tai luonnollinen oma itsensä.

Mitä voin tehdä häntä auttaakseen. vanhemmat eivät päästä muuttamaan ja ovathan he laillisia huoltajia marraskuuhun asti! Pelkään että tilanne riistäytyy vielä käsistä! On niin avuton ja surullinen olo.
71043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos käyt kerran kuukaudessa kotona, jaksaisitko ehkä pyytää siskoasi kanssasi ulos jonnekin sellaiseen paikkaan, minne itsekin pääsit sen ikäisenä? Isosiskon kanssa lähteminen ulos voisi olla vanhempienkin kannalta helpompaa sulattaa. Jos he eivät päästä, voisit kysellä perusteita ja ihmetellä syytä, jos syyt ovat jotenkin oudot.

Jos pääsette ulos, niin voisit panostaa siskosi kanssa jutteluun ja hänen seuraamiseensa, onko kaikki hyvin. Minkälaisia kavereita hänellä on ja miten päihteet ovat mukana kuvioissa yms.

Tai sitten voisit pyytää melkein täysi-ikäistä siskoasi lomanviettoon luoksesi, jolloin voit myös tehdä edellä mainittuja asioita. Siskosi saa lomaa myös vanhemmistaan, joka on ehkä tarpeellista.

Pitää edetä varovasti myös sen kannalta, että et tiedä vanhempien versiota asioista. Ehkä on tapahtunut jotain, miltä he sitten suojelevat muita siskoja. Kannattaa varmaan yrittää kuunnella molempia osapuolia, niin pääset lähimmäs totuutta.

Siskosi elämä, jota kuvailit tuntuu kyllä kohtuuttomalta. Omaa elämää ei ole. Aikuistuvasta nuoresta se mahtaa tuntua kauhealta. Hänellä on onni, kun on tarkkasilmäinen isosisko. Toivottavasti asiat selkiintyvät!

Äänestä

Siis tuollainen holhoaminen ei ole normaalia! Siskollesi voi tulla elinikäiset traumat. Tuli mieleen, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Eniten silmääni pisti tuo, että siskosi on viety gynekologille, jotta tarkistettaisiin onko hän edelleen neitsyt!! Siis se on jo seksuaaliseen koskemattomuuteen kajoamista minun mielestäni. Nimenomaan siksi, että jokaisen neitsyys on hänen oma asiansa.

En tiedä mikä tässä on takana, olen yhtä ymmälläni kuin sinäkin. Jotenkin vaan kuulostaa siltä, ettei isän ja äidin suhde nuorimmaiseensa ole normaali. Eniten ihmetytti se, että he suhtautuvat häneen eri lailla, kuin kahteen vanhempaan tyttäreensä.

Kunpa voisin auttaa! Onneksi sisaresi on kohta täysi-ikäinen, ja saa itse päättää elämästään. Toivottavasti häntä ei vaan olla lannistettu niin, ettei hänellä kohta ole omaa tahtoa ollenkaan.

Toivon, että tilanne selkiintyy ja siskosi saa elää normaalia nuoren naisen elämää. Oletko ajatellut kysyä suoraan vanhemmiltasi, että mistä oikein on kyse?

Äänestä
  • Soitin viikonlopun lopuksi kotiin ja kyselin kuulumisia. SItten ihan suoraan päätin täräyttää äidilleni, että eikö ole kohtuutonta, ettei pikkusiskomme pääse mihinkään. Äiti sanoo, että en saa puuttua asioihin, jotka eivät minuun liity. Olemme kuulemma isonsiskoni kanssa "piloille lellittyjä pahankurisia kakaroita, joita ei olisi pitänyt tehdä!" ja tuo oli suora lainaus äitini suusta. Isä sitten tuli vihaisena puhelimeen huutamaan, että mitä minä syyttelen äitiä kaikesta ja miksi minä en osaa pitää nokkaani erossa toisten asioista!

    Ihan outoa käytöstä. Isosisko on tällä hetkellä ulkomailla ja olen ihan yksin tämän asian kanssa. En olisi ikinä uskonut vanhempieni muuttuvan tuolla tavalla! Joten vaikea tässä on enää puuttua.

    Äänestä

  • isosisko kirjoitti:

    Soitin viikonlopun lopuksi kotiin ja kyselin kuulumisia. SItten ihan suoraan päätin täräyttää äidilleni, että eikö ole kohtuutonta, ettei pikkusiskomme pääse mihinkään. Äiti sanoo, että en saa puuttua asioihin, jotka eivät minuun liity. Olemme kuulemma isonsiskoni kanssa "piloille lellittyjä pahankurisia kakaroita, joita ei olisi pitänyt tehdä!" ja tuo oli suora lainaus äitini suusta. Isä sitten tuli vihaisena puhelimeen huutamaan, että mitä minä syyttelen äitiä kaikesta ja miksi minä en osaa pitää nokkaani erossa toisten asioista!

    miten ois jos hakisit siskos pois sieltä esim. jonkun koulupäivän päätteeksi juna-asemalle tai bussiin ja sun luo?

    Äänestä

  • isosisko kirjoitti:

    Soitin viikonlopun lopuksi kotiin ja kyselin kuulumisia. SItten ihan suoraan päätin täräyttää äidilleni, että eikö ole kohtuutonta, ettei pikkusiskomme pääse mihinkään. Äiti sanoo, että en saa puuttua asioihin, jotka eivät minuun liity. Olemme kuulemma isonsiskoni kanssa "piloille lellittyjä pahankurisia kakaroita, joita ei olisi pitänyt tehdä!" ja tuo oli suora lainaus äitini suusta. Isä sitten tuli vihaisena puhelimeen huutamaan, että mitä minä syyttelen äitiä kaikesta ja miksi minä en osaa pitää nokkaani erossa toisten asioista!

    Ihan outoa käytöstä. Isosisko on tällä hetkellä ulkomailla ja olen ihan yksin tämän asian kanssa. En olisi ikinä uskonut vanhempieni muuttuvan tuolla tavalla! Joten vaikea tässä on enää puuttua.

    todella erikoista käytöstä vanhemmiltasi!! Onko äitisi yleensä ottaen alistetussa asemassa mieheensä nähden? Tuntuu nimittäin oudolta, että olisivat yhdessä tuumin ryhtyneet moiseen "missioon".

    Ajattelin vain, että jos isäsi on suostuttelemalla/pakottamalla saanut äitisi mukaan siihen, että nuorimman pitää olla neitseellinen ja täysin kotiarestissa. Jotenkin vaan isältä odottaisi enemmän tuollaista käytöstä kuin äidiltä! Voi olla toki toisinkin päin. Mutta olen aika varma, että jompikumpi on saanut toisen puolelleen.

    Mutta kuulostaa aika uskomattomalta, että äitisi sanoi noin sinusta ja toisesta siskostasi!!! En voi kuvitellakaan miltä tuollainen tuntuu! Ja siis on niin omituista, että kaksi vanhempaa olisi saaneet jäädä syntymättä, ja nuorinta sitten pidetään lukkojen takana, kurissa ja nuhteessa. Eli ovat välinpitämättömiä kahta lastaan kohtaan ja yhtä taas eivät laske lainkaan mihinkään *ihmettelee*

    Äänestä

  • isosisko kirjoitti:

    Soitin viikonlopun lopuksi kotiin ja kyselin kuulumisia. SItten ihan suoraan päätin täräyttää äidilleni, että eikö ole kohtuutonta, ettei pikkusiskomme pääse mihinkään. Äiti sanoo, että en saa puuttua asioihin, jotka eivät minuun liity. Olemme kuulemma isonsiskoni kanssa "piloille lellittyjä pahankurisia kakaroita, joita ei olisi pitänyt tehdä!" ja tuo oli suora lainaus äitini suusta. Isä sitten tuli vihaisena puhelimeen huutamaan, että mitä minä syyttelen äitiä kaikesta ja miksi minä en osaa pitää nokkaani erossa toisten asioista!

    Ihan outoa käytöstä. Isosisko on tällä hetkellä ulkomailla ja olen ihan yksin tämän asian kanssa. En olisi ikinä uskonut vanhempieni muuttuvan tuolla tavalla! Joten vaikea tässä on enää puuttua.

    Tämä saattaa kuulostaa ehkä rajulta idealta, koska kyseessä on sentään omat vanhempasi, mutta näytät itsekin ymmärtävän että kyseessä on vakava asia joten ehdottaisin että otat yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Kyllä, luit oikein. Vaikka pikkusiskosi täysikäistyykin pian, voi tuossa ajassa tapahtua vielä vaikka mitä traumaattista. Voisit ainakin yrittää pelastaa hänet siltä?

    Äänestä

pikkusiskosi ei ole tehnyt mitään kaameaa juttua?
Tai että vanhempasi kuvittelevat hänen tehneen?
(Lopputulos on nimittäin sama kummassakin)

Ehkä hän on ottanut suihin maksua vastaan puolelta pitäjän miehistä?
Tai ehkä poliisit ovat toistuvasti pidättäneet hänet itsensäpaljastelusta tai näpistyksestä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

isosisko kirjoitti:

En tiedä, kuuluuko tämä asia tänne, mutta yritän kuitenkin kysyä neuvoa.

Minulla on ongelma, enkä tiedä mitä minun pitäisi sen suhteen tehdä!?

Tulen kolmilapsisesta perheestä, minulla on vuoden vanhempi sisar ja marraskuussa 18v. täyttävä pikkusisko, minä olen 21v.

Minä ja isosiskoni olemme saaneet elää aivan tavallisen lapsuuden ja nuoruuden kotona. Ilman mitään erikoisia häsläyksiä. Muutin pois kotoa 18-vuotiaana, siskoni kanssa samaan aikaan. Nuorin asuu vielä kotona.

Me kaksi vanhempaa asumme 400km:n päässä opiskelujen takia ja käymme n. kerran kuukaudessa kotona.
Olen muuttomme jälkeen huomannut, että pikkusiskomme on muuttunut paljon, hän ei ole enää oma itsensä. Luulin aluksi, että se johtuu pelkästään murrosiästä. Nyt sain vahingossa selville, että se johtuu vanhemmistamme.

Tenttauksien jälkeen pikkusiskoni suostui itkusilmässä kertomaan, että hänen elämänsä on muuttunut melkein helvetilliseksi kotona. Isä ei anna hänen käydä missään viikonloppuisin, ainoastaan kotona tai sukulaisissa. Äiti ei anna ostaa uusia vaatteita ja aamuisin vahtii, mitä siskoni laittaa kouluun päälleen. Vanhemmillemme tulee siskoni kännykkälaskusta erittely, että he näkevät, kelle hän soittelee! Isä ja äiti eivät anna siskoni seurustella ja äiti on jopa käyttänyt hänet gynekologilla tietääkseen, onko hän enää neitsyt! Tämä on jo aivan sairasta!!!

Mitään tällaista ei meidän aikana ollut! Meille he esittävät aivan normaaleita vanhempia, mitä nyt soittelevat yhä harvemmin ja keksivät ihme tekosyitä, ettei pikkusisko pääse puhelimeen.
Uskon siskoani ihan täysin ja epäilen jopa, että asia voi olla vielä vakavampikin, kuin mitä hän kertoo! Tottakai hän suojelee silti vanhempiaan.

Isosiskoni ei ota asiaa vakavissaan. Hänen mielestään pikkusisko liioittelee ja kapinoi, kun ei pääse esim. festareille. Mutta siskomme ei ole sellainen! Hän on kiltti ja arka, ujo ja lannistettu nykyään. Hän ei kerro enää omia mielipiteitään, eikä muutenkaan ole iloinen tai luonnollinen oma itsensä.

Mitä voin tehdä häntä auttaakseen. vanhemmat eivät päästä muuttamaan ja ovathan he laillisia huoltajia marraskuuhun asti! Pelkään että tilanne riistäytyy vielä käsistä! On niin avuton ja surullinen olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu