Macmaailma

Tällainen uutinen:

Paranoid Android suojaa Maciäsi

Unsanity-yhtiö on julkaissut Paranoid Android -ohjelman, joka suojaa Mac OS X:ää tietoturva-aukkoja hyväksikäyttäviltä hakkereilta. Mac OS X:stä löytyneen aukon kautta voidaan vaikka pyyhkiä kaikki tiedostot tai muuta dramaattista. Ohjelma on tehty, sillä Apple ei ole vielä korjannut aukkoa. Ohjelmaa kannattaa kaikkien tietoturvastaan huolehtivien, kiinteässä Internet-yhteydessä olevien käyttää. Ohjelma on ilmainen.


Tänään laitettu uutinen tuonne mutta kuitenkin lukee ettei Applelta olisi tullut korjausta vaikka on. Kysynkin siis että kuinka luotettava sivusto yleisesti on? Jos joku lukee jostakin muualta uutisen ja päätyy ratkaisuun että kone on huono niin voiko samaa vaikutusta saada tuolta?

Minua on aina ärsyttänyt lehdet ja uutiset ylipäänsä kun virheitä tulee niin paljon ja ihmiset uskoo. Olen myös saanut kuulla kaverilta tästä uudesta aukosta monesti että mitäs ostat sellaisen koneen mille voi noin tehdä. Kuitenkaan tuota koodin pätkää ei ilmeisesti ole missään isommassa käytössä edes..

Noh olen kuitenkin tähän asti ollut ihan hyvillä mielin Macmaailman uutisia lukenut ja luottanut niihin mutta voinko luottaa enää?
4554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet valitettavan oikeassa. Lehden ja varsinkin nettisaitin uutisten taso on laskenut. Nyt toimittajana ilmeisesti joku PC-mies. Jutuissa ei ole useinkaan validia uutisarvoa, luotettavuuskin on niin ja näin.

Tuo mainitsemasi uutinen oli ainakin vielä äsken siellä. Vireheellisen ja panikoivan tiedon levittäminen Mac-orientoituneena saittina on sen verran tyhmää, että minun puolestani saisivat sulkea koko palvelun, hallloo, kuuluuko Sanomat?

Äänestä
  • Tuntuu kuin Wintel-väen käsissä oleva lehdistö epätoivoisesti etsii negatiivista kerrottavaa Applesta tai Macista ja julkaisee ne jutut sensaatiomaisesti tarkistamatta niiden todenperäisyyttä.
    Mitä arvoa on tällaisella Wintel-aivopestyllä lehdistöllä?

    Äänestä

>Olen myös saanut kuulla kaverilta tästä uudesta aukosta monesti että mitäs ostat sellaisen koneen mille voi noin tehdä.

Ja mikä on se hänen ehdottamansa vaihtoehto? Tunnettu 90 000 haittaohjelman systeemikö? Sano nyt jotain kuivaa ja nasevaa sille "gurulle"...;)

Äänestä
  • Ostihan se tuossa viikko sitten myös uuden koneen, 3000 jne
    "Hahaa sun konees hyytyy tän vierellä.."
    Enpäs itten enää jaksanut mitään sanoa kun ei se mitään ymmärrä vaikka olen jo kaikkea sanonut. Sille vain on iskostunut päähän, että Mac on laite mihin ei saa mitään ja tehot ovat pienet eikä edes pelejä (kuka niitä kaipaa kun Xbox on vieressä...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimismies kirjoitti:

Tällainen uutinen:

Paranoid Android suojaa Maciäsi

Unsanity-yhtiö on julkaissut Paranoid Android -ohjelman, joka suojaa Mac OS X:ää tietoturva-aukkoja hyväksikäyttäviltä hakkereilta. Mac OS X:stä löytyneen aukon kautta voidaan vaikka pyyhkiä kaikki tiedostot tai muuta dramaattista. Ohjelma on tehty, sillä Apple ei ole vielä korjannut aukkoa. Ohjelmaa kannattaa kaikkien tietoturvastaan huolehtivien, kiinteässä Internet-yhteydessä olevien käyttää. Ohjelma on ilmainen.


Tänään laitettu uutinen tuonne mutta kuitenkin lukee ettei Applelta olisi tullut korjausta vaikka on. Kysynkin siis että kuinka luotettava sivusto yleisesti on? Jos joku lukee jostakin muualta uutisen ja päätyy ratkaisuun että kone on huono niin voiko samaa vaikutusta saada tuolta?

Minua on aina ärsyttänyt lehdet ja uutiset ylipäänsä kun virheitä tulee niin paljon ja ihmiset uskoo. Olen myös saanut kuulla kaverilta tästä uudesta aukosta monesti että mitäs ostat sellaisen koneen mille voi noin tehdä. Kuitenkaan tuota koodin pätkää ei ilmeisesti ole missään isommassa käytössä edes..

Noh olen kuitenkin tähän asti ollut ihan hyvillä mielin Macmaailman uutisia lukenut ja luottanut niihin mutta voinko luottaa enää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu