Vanhassa testamentissa oli vahvimman valta. Jeesus opetti erilaista etiikkaa. Kumouksellista suorastaan.
Vahvimman valta
11
94
Vastaukset
- Uhrit syyllistetty
Jeesus olisi erittäin kumouksellinen jos tulisi rauhanyhdistyksen seuroihin.
Vanhoillislestadiolaisuus on avaajan esittämässä jaotuksessa vanhatestamentillista valtarakennetta edustava yhteisö.
Vahvimman valtaa.
Se ilmenee erityisen selvästi lasten seksuaalisen hyväksikäytön taustatekijöissä.
http://freepathways.wordpress.com/2011/03/18/pyhasta-paljastuu-pahuus/ - body
Teokraattinen, autoritaarinen ja patriarkaalinen ovat vanhoja miesmäisiä uskonnollisia diktatuureja joita ei saa enää olla.
Joissain kirkon ulkopuolella olevissa herätysliikkeissä miehet pitävät kiinni vallastaan vetoamalla raamatullisiin määräyksiin.
Voi hyvä jysäys että tuollainen ottaa aivoon. Eikös Jeesus opettanut ihan sitä hellenististä etiikkaa, joka oli ollut jo kauan olemassa, mutta oli seemiläisille vielä vierasta?
Samanlaista etiikkaa oli opetettu buddhalaisuudessa ja kongfuzelaisuudessa jo noin 500 vuotta aikaisemmin silkkitien varrella idempänä.
Ei mitään uutta auringon alla?Phoebukselta kyselen. Mihin hellenistisen filosofian suuntaukseen viittaat ja millaiseen eettiseen opetukseen, joka mielestäsi näkyy Jeesuksen opetuksessa?
Kyllä Raamatussa näkyy vahvasti aikansa (ja edeltävän ajan) filosofiset ja uskonnolliset ajattelumallit. Samoin lienee olemassa uskonnot ja kansallisuudet ylittäviä ajatuksia hyvästä ja pahasta. Monissa uskonnoissa myös ajatellaan, että on jonkinlainen omatunto tai sisäinen oikeudentunto, joka opastaa kun etsitään eettistä ratkaisua eri tilanteissa.
Jeesuksen eettinen opetus ja elämä oli monessa mielessä vallankumouksellista ja voi ohjata meitä hyvään, onnelliseen ja toisia kunnioittavaan elämään tänäkin päivänä. Ja silloinkin kun emme hyvään pysty, hänellä on meille annettavaa.
Henna Hauta-aho
pappikuunteleva_kirkko kirjoitti:
Phoebukselta kyselen. Mihin hellenistisen filosofian suuntaukseen viittaat ja millaiseen eettiseen opetukseen, joka mielestäsi näkyy Jeesuksen opetuksessa?
Kyllä Raamatussa näkyy vahvasti aikansa (ja edeltävän ajan) filosofiset ja uskonnolliset ajattelumallit. Samoin lienee olemassa uskonnot ja kansallisuudet ylittäviä ajatuksia hyvästä ja pahasta. Monissa uskonnoissa myös ajatellaan, että on jonkinlainen omatunto tai sisäinen oikeudentunto, joka opastaa kun etsitään eettistä ratkaisua eri tilanteissa.
Jeesuksen eettinen opetus ja elämä oli monessa mielessä vallankumouksellista ja voi ohjata meitä hyvään, onnelliseen ja toisia kunnioittavaan elämään tänäkin päivänä. Ja silloinkin kun emme hyvään pysty, hänellä on meille annettavaa.
Henna Hauta-aho
pappiMelkein valmis vastaus katosi jonnekkin! Tuleekohan näitä kohta kaksi?
>>Mihin hellenistisen filosofian suuntaukseen viittaat ja millaiseen eettiseen opetukseen, joka mielestäsi näkyy Jeesuksen opetuksessa?
Jeesus antoi erityisesti heikoille arvon. Ihmisen ei tarvitse ansaita rakkautta, vaan on arvokas omana itsenään - heikkouksineen ja vahvuuksineen.
Mitäköhän Jeesus sanoisi meidän keskusteluistamme, jos Hän tulisi palstalle kirjoittelemaan?
pappi SonjaLuultavasti jotain tämän kaltaista.
"Hei, lopettakaa nyt hyvät ihmiset tuo vänkäys! Minä yritin vain opettaa ihmisille hyviä elämänohjeita, syytön kai minä siihen olen että ympärilleni on kuolemani jälkeen rakennettu kuoleman- ja jumalkultti."
- body
Jeesus oli kuin hippi, oli sorrettujen, halveksittujen ja hyljeksittyjen parissa ja liikkui siellä missä varkaat, parittajat ja huorintekijät liikkuivat.
Hän ei pelännyt maineensa menetystä, ei etsinyt kannattajia, toi rakkautta ja heikoista huolehtimista lähellä oleville.
Hän ei luultavasti mahtuisi joukkoomme, sillä olemme niin " pyhiä " , suvaitsemattomia ja tuomitsevia. - _ismo
Jeesus oli todella radikaali! Tästä löytyi osuva perustelu vanhoillislestadiolaisuutta kriittisesti tarkastelevalta nettipalstalta www.hakomaja.net
Kaksi Raamatun kohtaa osoittaa että Vanhan testsamentin Herra ei voi olla Jeesuksen isä.
Vertaa:
Vanhan testamentin VT:n pikkumainen heimojumala tuomitsi kuolemaan miehen, joka oli kerännyt polttopuita perheensä tarpeisiin vääränä päivänä:
" Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina. Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen. Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä. Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella." Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti."
(4. Moos. 15:31-36)
Uuuden testamentin Jeesus antaa puolestaan varsin erilaisia tuomioita:
"Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä.
Silloin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?"
Mutta Jeesus vastasi heille:
"Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille."
Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten." (Mark. 2:23-27)
HUOM.
Jeesus sanoi: "Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon" (Joh. 5:30),
On selvää, että Jeesuksen isä on aivan eri jumala (kaikkein kuin Vanhan testamentin "Herra".
Vanhan testamentin heimojumala on aggressiivinen, nautinnonhaluinen ja tasapainoton psykopaatti., kun häntä arvioi tekstien perusteella. Jumala ei sääli ketään ja tappaa jopa naiset ja pikkulapset vihanpurkausissaan.
Jeesus ei ole ollenkaan samaa maata. - lkjdsa
VT:n, evankeliumien ja Paavalin kirjeiden välisistä ristiriidoista pitäisi puhua avoimesti. Milloin kirkossa järjesttetään kansalaiskeskustelu aiheesta (ilman, että oppeihin kangistuneet piispat tulevat toppuuttelemaan ja häiriköimään keskustelua)?
- body
Paavalin kirjeet saisi raamatusta poistaa ja siirtä ne museoon.
Niitä ei evankeliumeissa tarvita, sillä niissä on liikaa masokististä oppia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242463
- 951546
- 1201314
- 751140
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa271030Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa256883- 52882
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo21881MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209860- 34795