Viktor E. Franklin mielestä ihminen kestää mitä vain, jos hänen elämällään on tarkoitus.
”Ihmisen kohtalo ei ole täysin ennalta kirjoitettu, hän päättää siitä itse. Ihminen ei ole vain olemassa, hän myös valitsee tiensä ja päättää, mitä hänestä kulloinkin tulee.
Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen luomalla jonkin teoksen, tekemällä jonkin työn, kokemalla hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, nauttimalla luonnosta ja kulttuurista tai kohtaamalla toisen ainutlaatuisen olennon tämän koko ainutlaatuisuudessa – toisin sanoen rakastamalla häntä.
Ylevin tarkoituksen taju on kuitenkin varattu niille, joilta on viety mahdollisuus tarkoituksen löytämiseen työstä, elämyksistä tai rakkaudesta mutta jotka pystyvät omaksumaan sellaisen asenteen vaikeuksiaan kohtaan, että nousevat niiden yläpuolelle ja kasvavat ihmisinä.
Nykypäivän yhteiskunnassa useimmat ihmiset kärsivät pikemminkin vaatimusten puuttumisesta kuin siitä, että niitä olisi liikaa. Hyvinvointiyhteiskunta on liian vähän vaativa yhteiskunta, jossa ihmiset säästyvät jännitteiltä. Jännitteiltä säästyvä ihminen ryhtyy kuitenkin herkästi luomaan niitä itse joko terveellä tavalla tai epäterveellä tavalla.
Sekä ihmisen olemus että hänen olemassaolonsa ovat ainutlaatuisia. Viime kädessä ketään ei voi korvata toisella, koska jokaisen ihmisen olemus on ainutlaatuinen. Ja jokaisen elämä on ainoa laatuaan sikäli, ettei kukaan voi elää sitä uudestaan, koska ihmisen olemassaolo on ainutkertainen.
Menestyksen ja onnen täytyy vain antaa tulla, ja mitä vähemmän niistä välittää, sitä enemmän niille tulee tilaa.
Ihmisen ei loppujen lopuksi tulisi kysyä, mikä on hänen elämänsä tarkoitus, vaan päinvastoin hänen täytyy todeta, että juuri häneltä kysytään. Lyhyesti sanoen, elämä kysyy jokaiselta ihmiseltä.”
Ja tässä sitä ollaan;
Onko talosi
ikuisuuden kestävä,
puheittesi mukainen
tulvavirran lujuudessa
röyhistelevä
päiviensä mittaan
tuulen henkäystä
vastustava
toivon varjo
Onko luonto
ihmiselle epäsuosiollinen
lyhyen elämän
tuhlaajapoika
käyden pöytääsi
kuin pappi
juoden ehtoollisesi
auringon hehkua
tähyten
Kolkuttaako kuolema
ovellesi ennen alkupalojen
täyden astian ehtiessä
levittää suloisten
kesäöiden kirjon
iltahämärää
tyhjien käsien
vietäväksi,
elämän tilisaldon
näyttäessä orastavaa
alkutaivaltaan
Syntymän ollessa
luonnon mysteeri,
kauniin alkuaineen
yhdistyminen
vastoin
järjetöntä rakenteen
hajaantumista, jota
ei voi nähdä
tuntea
kasvoista kasvoihin
kuten rakkaudessa
toisiinsa yhdistetyt
näkyvässä maailmassa
Kärsimysviivan
näkymätön jälki
etenee ihmisen
rakentamassa
maailmassa romuttaen
ihanteidemme kivijalkaa
hellien tunteiden unelmia,
talossa, joissa toiset
nousevat silmin näkemättömiin
korkeuksiin kun taas
toiset jäävät
elämään julkisivun
rakkaudettomuuden raunioihin
Minun talossani on
sydän paljastunut
ja on voimaton
mutta kun näen sinut
silmieni koko kuvassa
lakkaan pelkäämästä
ja tunnen kuoreni
vahvistuneen,
intohimon tunteen
nousseen sammutustöiden
valuttaessa vettä
hohtavaan ytimeeni
Miten sinun talosi on rakennettu?
Säteileekö se elämää
pienen pieninä hiukkasina
kääntyen kuristuen
ihmistä vastaan
valmiina taisteluun
kohti kauhun tasapainoa
kohti ihmisyyden lahjan
perusteita
vai onko se vain
hengen kulotus
jossa puhdistetaan
kirsikan lehtien tulipesiä
murskattujen rantojen
rajamailla
Vaikka liekit
jo sivistystämme nuolee
rakas,
onhan meillä aina toisemme
paikassa, jossa
“The grass was greener
The light was brighter
The taste was sweeter
The nights of wonder
When friends surrounded
The dawn mist glowing
The water flowing
The endless river
Forever and ever”
Siinä talossa
ei tarvitse maksaa
virheestä hintaa
elämän sykkiessä
syvänä ja rajuna,
riittää että elämän ydin
henkii raollaan olevasta
ovesta ja
tekee elämästämme
elämisen arvoisen
särkemättä rakkauttamme
atomeiksi suurien
toiveidemme
savuisissa tikapuissa
Kuoriemme suojassa
yhtyneet sylimme
tuottavat lämpöä
säteilevät hyvää oloa
iloisuus generaattorimme
tarkoitusperien
pönkittämiseksi,
ihmisyyden kunnioittamiseksi
välttääksemme sen
ihmiskunnan tuhatvuotisen
vaelluksen vuoremme huipulle,
joka nyt sulatetaan viikoissa
merkityksettömäksi
autiomaaksi, jossa kukkakaan
ei tunne itseään kukaksi,
juurensa ja lehtensä menettäneenä
kyyneleiden pudotessa
maahan jota ei enää ole
vieden unelmamme kauaksi
saavuttamattoman ahneuden
päätepysäkille,
itsetuhoisten hautausmaalle
But high hopes forever and ever my love, that’s what it’s all about
and that’s what I’m made of, god bless all of you.
http://www.youtube.com/watch?v=Bqvcmud3LFQ
Ja oikeassahan Viktor on, kyllä se kestää koko elämän.
Elämän kysyessä tarkoitustaan, miten sinä siihen haasteeseen vastaat?
”Ihmisen kohtalo ei ole täysin ennalta kirjoitettu, hän päättää siitä itse. Ihminen ei ole vain olemassa, hän myös valitsee tiensä ja päättää, mitä hänestä kulloinkin tulee.
Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen luomalla jonkin teoksen, tekemällä jonkin työn, kokemalla hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, nauttimalla luonnosta ja kulttuurista tai kohtaamalla toisen ainutlaatuisen olennon tämän koko ainutlaatuisuudessa – toisin sanoen rakastamalla häntä.
Ylevin tarkoituksen taju on kuitenkin varattu niille, joilta on viety mahdollisuus tarkoituksen löytämiseen työstä, elämyksistä tai rakkaudesta mutta jotka pystyvät omaksumaan sellaisen asenteen vaikeuksiaan kohtaan, että nousevat niiden yläpuolelle ja kasvavat ihmisinä.
Nykypäivän yhteiskunnassa useimmat ihmiset kärsivät pikemminkin vaatimusten puuttumisesta kuin siitä, että niitä olisi liikaa. Hyvinvointiyhteiskunta on liian vähän vaativa yhteiskunta, jossa ihmiset säästyvät jännitteiltä. Jännitteiltä säästyvä ihminen ryhtyy kuitenkin herkästi luomaan niitä itse joko terveellä tavalla tai epäterveellä tavalla.
Sekä ihmisen olemus että hänen olemassaolonsa ovat ainutlaatuisia. Viime kädessä ketään ei voi korvata toisella, koska jokaisen ihmisen olemus on ainutlaatuinen. Ja jokaisen elämä on ainoa laatuaan sikäli, ettei kukaan voi elää sitä uudestaan, koska ihmisen olemassaolo on ainutkertainen.
Menestyksen ja onnen täytyy vain antaa tulla, ja mitä vähemmän niistä välittää, sitä enemmän niille tulee tilaa.
Ihmisen ei loppujen lopuksi tulisi kysyä, mikä on hänen elämänsä tarkoitus, vaan päinvastoin hänen täytyy todeta, että juuri häneltä kysytään. Lyhyesti sanoen, elämä kysyy jokaiselta ihmiseltä.”
Ja tässä sitä ollaan;
Onko talosi
ikuisuuden kestävä,
puheittesi mukainen
tulvavirran lujuudessa
röyhistelevä
päiviensä mittaan
tuulen henkäystä
vastustava
toivon varjo
Onko luonto
ihmiselle epäsuosiollinen
lyhyen elämän
tuhlaajapoika
käyden pöytääsi
kuin pappi
juoden ehtoollisesi
auringon hehkua
tähyten
Kolkuttaako kuolema
ovellesi ennen alkupalojen
täyden astian ehtiessä
levittää suloisten
kesäöiden kirjon
iltahämärää
tyhjien käsien
vietäväksi,
elämän tilisaldon
näyttäessä orastavaa
alkutaivaltaan
Syntymän ollessa
luonnon mysteeri,
kauniin alkuaineen
yhdistyminen
vastoin
järjetöntä rakenteen
hajaantumista, jota
ei voi nähdä
tuntea
kasvoista kasvoihin
kuten rakkaudessa
toisiinsa yhdistetyt
näkyvässä maailmassa
Kärsimysviivan
näkymätön jälki
etenee ihmisen
rakentamassa
maailmassa romuttaen
ihanteidemme kivijalkaa
hellien tunteiden unelmia,
talossa, joissa toiset
nousevat silmin näkemättömiin
korkeuksiin kun taas
toiset jäävät
elämään julkisivun
rakkaudettomuuden raunioihin
Minun talossani on
sydän paljastunut
ja on voimaton
mutta kun näen sinut
silmieni koko kuvassa
lakkaan pelkäämästä
ja tunnen kuoreni
vahvistuneen,
intohimon tunteen
nousseen sammutustöiden
valuttaessa vettä
hohtavaan ytimeeni
Miten sinun talosi on rakennettu?
Säteileekö se elämää
pienen pieninä hiukkasina
kääntyen kuristuen
ihmistä vastaan
valmiina taisteluun
kohti kauhun tasapainoa
kohti ihmisyyden lahjan
perusteita
vai onko se vain
hengen kulotus
jossa puhdistetaan
kirsikan lehtien tulipesiä
murskattujen rantojen
rajamailla
Vaikka liekit
jo sivistystämme nuolee
rakas,
onhan meillä aina toisemme
paikassa, jossa
“The grass was greener
The light was brighter
The taste was sweeter
The nights of wonder
When friends surrounded
The dawn mist glowing
The water flowing
The endless river
Forever and ever”
Siinä talossa
ei tarvitse maksaa
virheestä hintaa
elämän sykkiessä
syvänä ja rajuna,
riittää että elämän ydin
henkii raollaan olevasta
ovesta ja
tekee elämästämme
elämisen arvoisen
särkemättä rakkauttamme
atomeiksi suurien
toiveidemme
savuisissa tikapuissa
Kuoriemme suojassa
yhtyneet sylimme
tuottavat lämpöä
säteilevät hyvää oloa
iloisuus generaattorimme
tarkoitusperien
pönkittämiseksi,
ihmisyyden kunnioittamiseksi
välttääksemme sen
ihmiskunnan tuhatvuotisen
vaelluksen vuoremme huipulle,
joka nyt sulatetaan viikoissa
merkityksettömäksi
autiomaaksi, jossa kukkakaan
ei tunne itseään kukaksi,
juurensa ja lehtensä menettäneenä
kyyneleiden pudotessa
maahan jota ei enää ole
vieden unelmamme kauaksi
saavuttamattoman ahneuden
päätepysäkille,
itsetuhoisten hautausmaalle
But high hopes forever and ever my love, that’s what it’s all about
and that’s what I’m made of, god bless all of you.
http://www.youtube.com/watch?v=Bqvcmud3LFQ
Ja oikeassahan Viktor on, kyllä se kestää koko elämän.
Elämän kysyessä tarkoitustaan, miten sinä siihen haasteeseen vastaat?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mä niin pidän tästä runosta, siinä on ammennettavaa vaikka kuinka paljon, siihen pitää palata vielä monta kertaa. Sait siihen mukaan elämän peruskysymykset, miksi ja miten. Kyllähän tällaisina päivinä miettii... kaikenlaista. Miksi toiset ovat oikeutettuja tuntemaan onnea, kun taas toiset näkee vaan mustaa kaivoa.
Jos käy pohjalla, ja löytää tiensä pois sieltä, saa megapalkinnon. Sä löydät elämäntarkoituksen, joka on - tadaa - elämä. Eiks olekin helppoa. Siinä on vaan sellainen juju, että ihminen ei tajua että olen oikeassa vasta kun hän on itse on löytänyt pohjattoman kaivonsa. Sitä on turha taistella, sitä on turhaa etsiä. Se on mulla nyt tällä hetkellä, kun saan lukea sun ajatuksia ja nauttia siitä. Ja hetken päästä kun käyn kurkkaamassa että blues voitti sittenkin :))))
Elämä ei pidä myöskään kieltää itseltään. Jos tietää että jokin on sulle hyväksi, miksi kieltää sen, kun päin vastoin pitäisi taistella siitä. Ajattelen nyt myös (
Elämän tarkoitus? Oiskohan ikävän karkoitus...
Olla onnellinen, tasapainoinen ja nauttia elämästä.
Mutta mikä onkaan se juuri minun (ja varmaan monen muunkin) elämän...
...peruskivi, tukeva ja jykevä, jonka varassa muu elämä lepää?
...voima, jonka vuoksi kannattaa elää?
...välttämättömyys, yksilön/yhteisön säilymisen kannalta?
...henkinen vetovoima, joka antaa suunnan ja tarkoituksen elämälle?
Se on RAKKAUS! Ei enempää eikä vähempää.
Kiitos hienon hienosta runosta! Ai niin, minun talossani asuu toivo:
"Palavaan taloon
me astumme käsi kädessä.
Toivo on se talo,
ja rakkaus on pöytä
toivon talossa,
pöydän ääressä
usko
kaikessa rauhassa.
Palavaan taloon
me astumme käsi kädessä,
puhumme tulelle
kuin kiukkuiselle lapselle.
Myrskytuuli ulvoo
neljästä ilmansuunnasta
ja me pidämme toisiamme kädestä."
- Tommy Tabermann -
Kaikista ympärillämme tapahtuvista ikävistä asioista huolimatta life is still worth living.
http://www.youtube.com/watch?v=uMXz3TQOS_c
Luonnon ja elämän sattumanvaraisuuttako?
Pääsiäisaari eli Te pito o te henúa ( maailman napa) tai Mata ki te rangi (silmät jotka katsovat taivasta) on jo aiemmin ehkä kertonut ihmiskunnan ongelman ytimen, ihminen sahaa aina ennemmin tai myöhemmin oman oksansa, tekemällä ympäristönsä elinkelvottomaksi. Ja kaikki kasvun ja hyvinvoinnin nimessä tapahtunut patsaiden palvonta, metsien tuhoaminen, nälänhätä, sodat ja orjuuttaminen….miten tutulta se kuulostaa myös nykypäivänä.
Tai ajatellaanpa muinaista Roomaa. Vaurautta tulvikin aluksi Roomaan kaikkialta maailmasta ja vanha yksinkertaisuus roomalaisessa elämäntavassa sai antaa tietä ylellisyydelle ja loistolle. Äkkiä rikastuneet viranhaltijat hankkivat aatelistiloja ja ostivat pienviljelijöiden maatilat. Pienviljelijät köyhtyivät, koska eivät pystyneet kilpailemaan suurilla plantaaseilla lähes ilmaiseksi työskentelevien orjalaumojen kanssa. Keskiluokka, joka kerran oli ollut kansakunnan selkäranka, oli miltei kadonnut. Pääkaupungin kadut täyttyivät varattomista ihmisistä.
Vaurauden ja köyhien välille oli katkeraa vihamielisyyttä, luokkasotia alkoi vyöryä, jossa voimakkaimmat hallitsivat ja korruptio rehotti. Huvit ja ilmainen leipä pitivät kuitenkin olot kuitenkin suhteellisen rauhallisina. Pitkässä juoksussa kuitenkin alusmaiden julma riisto ja sisäinen rappiotila; ahneus, eriarvoisuus ja piittaamattomuus ajoivat suurmahdin tuhoon. Edesmenneen Rooman järjestelmä muistuttaa pahaenteisesti aikamme puhdasta globaalia kapitalismia.
Marx näki vahvimman oikeuden johtavan riistoon. Ratkaisuna ongelmaan hän oli valmis kieltämään omistamisen, mikä tosin johti toiseen umpikujaan, koska se oli vastoin ihmisen perustarpeita. Taas oltiin vahvasti metsässä, tällä kertaa vasemmalta. Meidän pitäisi ymmärtää, että omaisuudesta ja elintasosta ei saa myöskään tulla elämän keskipiste, vaikka se on tarpeellista ihmisen päivittäisen elämän kannalta.
Ja taas me olemme kovasti matkalla niille säätelemättömän kapitalismin juurille, jossa ahneus ja piittaamattomuus kaikissa muodoissaan ovat aina johtaneet ongelmiin. Pahoinvointi alkaa nostaa päätään kaikkialla. Masennuslääkkeiden kulutus kasvaa tehokkuuden lisääntyessä. Itse asiassa me taidamme kaivaa kuoppaa itse itsellemme, kun meiltä ihmisiltä katoaa elämän perusta; onnellisuus ja turvallisuus. Jokin on jälleen menossa vikaan, ehkä me huomaamme sen tuonnempana konkreettisempana kuin koskaan myrkytysten oireiden (kuten Juice sen ilmaisi) nuollessa tukkaa.
”Ketkä piiloutui varjoon mahtavan ydinvoimalan?
Minä rakastan.
Öisen kaupungin tiedän nukkuvan unta prinsessan!
Minä rakastan.
Uusi aamu tuo tuulen tappavan ylle maailman!
Minä rakastan.
Mutta millaisen rauhan rakennan kanssa voittajan?
Minä rakastan.
Ketkä kaapanneet on äänen profeetan?
Teidät parannan!
Minä rakastan.
Mulle antoivat lapset saatanan demokratian.
Minä rakastan.
Tässä seison nyt lailla miljoonan nuoren katkeran.
Minä rakastan.
Olen orpo, oon lapsi vainajan - lapsi maailman.
Minä rakastan.”
Tässäkö se meidän todellinen rakkaus on? Sanoja, joita kukaan ei ymmärrä?
Kosketusta, jota kukaan ei tunne?
.
.
.
.
.
.
Mä tossa tänään kattelin teeveestä Michael Bublea ja muistin taas kerran kuinka loistava laulujen tulkitsija hän onkaan ja ääni on kuin…aivan kuin Sinatralla. Kukapa muukaan voisi laulaa laulua juuri sinulle ;)
http://www.youtube.com/watch?v=gAuwdcADcIU&feature=related
Kiitos teile mahottoman paljon!
Olosuhteet eivät luo ihmistä. Ihminen luo olosuhteet.
-Benjamin Disraeli-
Michael "Kuka on Jumalan kaltainen" laulaa kuin enkeli ja on niiiin söpö ja ihana... Enpä muistanutkaan, kuinka upea tunteiden tulkki hän on.
http://www.youtube.com/watch?v=Q-8ez6dGao8
"Vain se elää, joka elää tänään."
- Joachim Du Bellay -
Hyvää alkavaa viikkoa!
Niin lähiympäristö, itseään unohtamatta, on mahdollisuus parantaa tätä maailmaa. On erittäin tärkeää pitää huolta myös itsestään.
Ihmisten elämä on aina ollut erittäin brutaalia, ahdistunutta, väkivaltaista, julmaa ja epäherkkää. Me oletamme, että nyt on toisin, paremmin. Mutta koska emme todellisuudessa koskaan pysähdy miettimään todellisuutta, emme ehkä näe miten asiamme todellisuudessa ovat.
Elää elämä tänään ja omanäköisensä elämä, siinä sitä haastetta kylliksensä!
Einstein sanoi: "Emme voi varautua sotaan ja rauhaan samaan aikaan." Koko elämä on vähän samalla tavalla joko tai. Siinä on yllättävän vähän mitään harmaita alueita. Ei ole kuin kasvua tai taantumista, hyvyyttä tai pahuutta, välittämistä tai välinpitämättömyyttä, rakentamista tai tuhoamista…kokonaisvaltaisuudessan.
http://www.youtube.com/watch?v=pgmTi_w_DCU&feature=related
Hyvää tulevaa viikkoa myös sinulle
Luonto ei ole sattumanvarainen. Jos tietäisin että Suomen alle työntyy vuodessa 8 senttiä maata, niin asuisinko tässä.. vai lisäisinkö ehkä konjakin iltapalaan joka ilta :))
Olen vakuuttunut siitä että ihminen on pelkkä eläin. Ehkä vähän älykkäämpi kuin muut elukat, mutta nevertheless... miten muuten selität sen että ihmisellä on kaikki tämä tieto-taito, ja silti ei osaa toimia niin kuin hänelle on parhaaksi. Ei pitkällä tähtäimellä sen koommin kuin lyhyelläkään. Stressaa, syö huonosti, nukkuu miten sattuu, ei tavoittele sitä mitä oikeasti tekisi hänet onnelliseksi. Ja minä täällä yksi animal muiden joukossa tähän aikaan illast..yöstsiisaamusta :)
Tuli vähän se fiilis, että ajattelet että ihmisen kehitys ei välttämättä ole mennyt eteenpäin... Aatteleppa, mitä se on ollut joskus Minna Canthin aikoina. On se aika meille naisille ainakin kehittynyt. Tai jos menee vielä kauemmas taaksepäin, 1600-luvulla. Ihmishenki ei ollut minkään arvoista. Ei tää kehitys kovin isosti liiku, mutta kultaseni, se liikkuu. Inhimillisyys, empatia, ne leviää kuin.... kuin erittäin hidas tauti :))
Puhuit tuossa Ichkulle hyvistä ja pahoista. Haluan ajattella että on vain olemassa hyviä ja väärin ymmärrettyjä. Jolloin kehiin rientää ritareita suojelemaan, "kyllä maailma on paha, ja voi sua kun et sitä ymmärrä". Eka hyvä puoli tuossa ajatuksessa :))) Toinen on se, että edes yrittää ottaa selvää missä on mennyt vikaan, pahuus ei jää pelkästään pahuudeksi.
Me ihmiset arvostetaan ihan liian vähän elämän kaikkia bonuspuolia. Kun nyt on tuo Japani, ja Libya, ja naapuritkin rettelöi, niin vastapainoksi olisi entistäkin tärkeämpää pysähtyä nauttimaan kaikesta pienestä. Antaa itselleen lupaa nauttia, koska sillä me taas jaksetaan. Se on niin väärin tuntea pahaa oloa nautinnoista, ihan kuin se olisi jotenkin heiltä pois jotka kärsii. Ei ole. Päin vastoin, meidän tulisi nauttia entistä enemmän, koska osa meidän rodusta ei juuri nyt pysty.
Oli niin mukavaa katsella kuuta tänään kun se lähti lenkille samoihin aikoihin kuin minä ja koira. Ajattele, että vaikka meilläkin on välimatkaa 240 kilsaa, voimme silti katsella samaa taivaankappaletta :))) Sun katse on käväissyt tuolla missä minunkin....
Jaahas. Oisko aika hakea se punainen risti tuolta yläkulmasta ;) en taida edes lukea mitä kirjoitin, menee vaan aikaa hukkaan. Tyyny odottaa. Tai ketä odottaa, ketä ei... mitäs hitsin jaarittelua tää taas on, ei muuta kuin tuosta *naps*
Ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta ollakseen onnellinen. Itse olen tämän suhteen kokenut jonkinlaisen herätyksen ja hiffannut, että kyllä se oma onnellisuus koostuu nimenomaan niistä arjen pienistä asioista, kuten terveydestä, läheisistä, kiireettömyydestä, naurusta...
Se ei ole lainkaan haastavaa tai vaikeaa, kaikki lähtee itsestä.
"Elämä ottaa meitä kädestä
kun me otamme
elämää kädestä
Mitä lujemmin me otamme
sitä lujemmin se ottaa
Mitä kauemmas me kuljemme
sitä kauemmas se vie
ja pyytää meitä viemään
vielä kauemmas
Mitä lähemmäksi toisiamme kuljemme
sitä lujemmin pitelemme
elämää kädestä
Mitä kauemmaksi kuljemme
sitä lähemmäksi tulemme
elämää joka pitää meitä kädestä."
- Tommy Taabermann -
elämä on haaste, kuin taistelutanner, vahvat kestävät ja
heikot jäävät ,sen olen todennut.
elämässä on paljon haasteita, joillekin liian paljon ja
toisille vähemmän, syntyy kateus...
minäkin olen taistellut ja vielä olen elossa, mutta usko
johonkin suureen on vähitellen loppunut, mutta onneksi
on joskus pisara onneakin ollut, siis tietenkin
vahingossa ;)
jatketaan matkaa, päivä kerrallaan...
Niin se ihana elämä ja kaikenkattava onnellisuus. Olen viime aikoina miettinyt, että miksi se elämä maailmassa on niin vaikeaa ja epäoikeudenmukaista. Jos suurin osa ihmisistä on niitä ”hyviä” niin miksi sitten asiat eivät ole kaikkien kohdalla kovinkaan hyvin?
Demokratia on toistaiseksi ollut paras systeemi, joka meillä on ollut, mutta se ei suinkaan ole täydellinen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, jotta voisimme luoda enemmistölle hyvän yhteiskunnan, sen pitäisi todennäköisesti olla puolueeton, aatteeton ja uskonnoton. Sen pitäisi perustua kaikkien hyvään, ei vain valtaa pitävien etuun. Sen pitää aatteiden sijasta perustua vanhoihin hyviin perusarvoihin.
Olemme luoneet yhteiskunnallisen systeemin, jota on ylläpidettävä hinnalla millä hyvänsä. Moniin, jopa isoihin ihmiskuntaa uhkaavin ongelmiin ja vaaroihin olisi olemassa aika yksinkertaisia ratkaisuja, jos niiden korjaamiseen olisi tarpeeksi tahtoa ja yhteishenkeä. Mutta kun ei ole, koska jokainen ihminen, kylä, kaupunki maa ja maanosa valvovat vain omia etujaan.
Voi hyvinkin olla, että olemme jo menneet liian pitkälle ahneuden ja itsekkyyden polulla, jota kelkkaa voisi enää kääntää. Eli jos korjaamme yhden asian, niin liian moni muu asia menisi sekaisin. Emme enää ehkä millään keinolla tule saamaan kasaan niin paljon yhteishenkeä, että nämä asiat voitaisiin korjata.
Saatan ehkä tietää mitä hyvä olo ja onnellisuus tarkoittaa yksilötasolla, mutta miksi aina aika-ajoin jään pohtimaan sitä kaikkeutta niin isossa perspektiivissä ja miksi jos suurin osa meistä tyytyisi vähempäänkin niin kukaan ei kuitenkaan halua jakaa sitä ympäristöönsä (nyt en tarkoita yksittäisiä hyviä tekoja) miksi? Se asia kiduttaa minua joskus niin syvällisesti. Ehkä me todellisuudessa joudumme kohtaamaan näitä ”mega tsunameja ja katastrofeja”, jotta saisimme joskus uuden alun ja mahdollisuuden olla parempia ihmisiä. Joutuisimme keksimään sen ”elämän pyörän” uudelleen.
Kiitos teille jälleen oikein paljon, elämä on.
Samuli Putro kysyy, että mitäpä jos mä pelkään turhaan?
Mutta mitäpä jos kyse ei olekaan pelosta vaan halusta saada muutos aikaan?
Jotta elämä olisi kaikille juhla?
http://www.youtube.com/watch?v=6yfxca-2BU0
Varmaan jokainen tuntee tuon nahoissaan aika ajoin, pienuuden ja voimattomuuden. Ihminen voi rakentaa vaikka mitä valtavia, upeita monumentteja, mutta kun luonto niin päättää, se tuhoo sen sekunnissa. Ja minkä luonto meille armeliaasti jättää, sen tuhoamme itse. Tuntuu että mitään yhteinästä aatosta ihmisten kesken ei löydy, ellei vetäjänä ole joku helvatan friikki. Silloin kyllä massat liikkuu!
Silti mun usko ihmiseen ei horju. Sinunlaisiin. Ja koska tykkään kaivamalla kaivaa niitä hyviä puolia esiin, tällaisina päivinä olen kiitollinen siitä että näen ja kuulen, jotta osaan suhteuttaa asioita ja olla tyytyväinen siihen mitä mulla on. Ja maailma menee eteenpäin, päivä päivältä. Tulee tietysti uusia haasteita mitkä pitää voittaa, mutta samalla ne vanhatkin menee pikkasen eteenpäin. Koska jos ihmisille tarjoaisi kaiken avun, nyt ja tässä (enkä nyt puhu Japanista) osaisiko he loppujen lopuksi käyttää sitä? Hukkaisivatko ne sen kaiken hetkessä, koska ne eivät kasvaneet siihen tilanteeseen? Ja tuntisivatko he silti itsekunnioitusta jos he eivät itse nostaneet itseään? Luulen että kaikki vaatii työstämistä, aikaa. Tai se valuu hukkaan. Vähän sama asia kuin jos annat neuvon jollekin, se uppoo jos se toinen on päihkäillyt asioita yhtä pitkään kuin sinäkin, mutta jos hän on ongelmansa kanssa vasta alkutekijöissä, neuvo menee yli hilseen.
Vai onko tämä vaan tapa tyydyttää mun huonoa omatuntoa ;))
Niin ei mikään asia mene toisen jakeluun ilman, että asianomainen itse sisäistää ja haluaa sitä muutosta, oli sitten kyseessä neuvo, vaatimus,
Periaatteessa siis käytännössä meidän on vaan nautittava tästä omasta pienestä palasesta onnea, se koko maailman muuttaminen ei kuullosta kovin helposti järjestettävältä asialta.
Ihminen luopuu jostain syystä vasta pakon edessä asioista, ei piiruakaan aikaisemmin, oli kyseessä sitten vauraus, hyvinvointi, terveys…ja toiset ei silloinkaan.
Jos teoreettisesti haluaisi isomman muutoksen, onko tosiaan niin, että olisi perustettava oma ”valtio”. Mitäs siihen nyt tarvittiinkaan…
Viimeinen kylähullu ainakin, ehkä nenästä verta ja sielusta kultaa ;)
http://www.youtube.com/watch?v=Tj6ZKCFCAS0&feature=related
;D hyvät ainekset :)) Sä löydät sellaisia Leskisiä joista en ole ikinä kuullutkaan.
Tällä kylähullulla on oma valtio, sen nimi on Putkilandia :)) Kansalaiset taitaa olla sitä mieltä, että olen välillä oikea diktaattori, ajoittain on kapinaa ilmassa, mutta toistaiseksi diplomaattiset suhteet naapurikansoihin on säilytetty.
Oonko kertonut että tyttö on oikea runosantra. Tässä yksi:
Kom med mej och söka var lyckan är
nej, du kan stanna, den finns ju här.
Sopii hyvin valtiomme iskulauseeksi :)))
:)
Että kaksi merkkiä voi lämmittää... kiitos! :))
Kunhan ei liikaa kuumenis, vai?;D
Just niin, se on rumaa kun viilipytty kuumenee, juoksettuu ja happanee :)))
http://www.youtube.com/watch?v=cJVewWbeBiY& :)
Jep Frank is one of the greatest, eikä sanomassakaan oo paljo valittamista ;)