Vistan poistaminen järjestelmäosiolta

Moi!

Kannettavassani on kaksi käyttöjärjestelmää vista ja xp.
Vista sijaitsee järjestelmäosiolla ja xp käynnistysosiolla. Mutta nyt tietokoneen kiintolevy on aika täynnä ja käytän xptä huomattavasti enemmän kuin vistaa.
Ajattelin että kiintolevytilaa vapautuisi jos saisin vistan pois. Olen kokeillut alustaa vistan osiota mutta se ei onnistu sillä tuo osio on järjestelmäosio.
Kuinka saan vistan pois?
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan riippuu asensitko XP:n ensin vain Vistan. Kyllä kyseisen levyn voi tyhjentää, kun käynnistää koneen live cd:llä, joissa on sisällä esimerksi linuxin työvälineet, joilla sitten yksinkertaisesti poistaa Vistan levyltä. Mutta koska en ole ihan vakuuttunut, että osaat sen tällä neuvolla tehdä oikein ja koska minulla ei ole koneessani kumpaakaan noista järjestelmistä, jotta voisin testata miten tämä käytännössä parhaiten onnistuu, niin en neuvo sinua kokeilemaan asiaa vielä kehoitukseni perusteella.
Mutta tämän osoitteen kautta saat työkalun, millä tuon tekeminen onnistuu - OMALLA vastuullasi. Huom linkin kautta saa myös palautustyökalut, joilla tilanteen periaatteessa saa palautettua, jos kaikki menee pieleen.
http://gparted.sourceforge.net/livecd.php

Äänestä

Xpn oon asentanut ensin (d osiolle)
Vista on asennettu sen jälkeen (c osiolle)
Tutkailin tuota c osiota niin sieltä loytyi mm. tälläisia tiedostoja:
BOOTSECT.BAK, autoexec.bat, config.sys
Niinpä että uskaltaako tuota alustaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helppiä tarvitseva kirjoitti:

Moi!

Kannettavassani on kaksi käyttöjärjestelmää vista ja xp.
Vista sijaitsee järjestelmäosiolla ja xp käynnistysosiolla. Mutta nyt tietokoneen kiintolevy on aika täynnä ja käytän xptä huomattavasti enemmän kuin vistaa.
Ajattelin että kiintolevytilaa vapautuisi jos saisin vistan pois. Olen kokeillut alustaa vistan osiota mutta se ei onnistu sillä tuo osio on järjestelmäosio.
Kuinka saan vistan pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu