Koiran luoksetulo

Hei. Minulla on ongelmaa koiran luoksetulon kanssa, ei onnistu oikein millään.. Hihnassa tottelee kaikki käskyt mutta kun vapaaksi pääsee niin ei sitten millään, koira on kuin ei tuntisi omaa nimeäkään kun innoissaan vapaana juoksee.. Mutta pahin ongelma on luoksetulon kanssa, todella rasittavaa jos pitää koira nopeasti saada kiinni, neiti nimittäin tykkää leikkiä hippaa :/
En ole koiralle huutanut, lyönyt tai vastaavaa jos olen sen kiinni saanut vaan aina kehunut, enään ei edes namupalat toimi kovin hyvin.. Koira tietää että kun tulee luokse ei enään vapaana pääse juoksemaan ja eihän se sitten perkele tule.

Eli mikä neuvoksi? Perus koulutus taidot on hallussa, toinen koira vanhempi ja tottelee kyllä käskyjä vaikka missä, mutta tämän kanssa ollaan jo neuvottomia. Eli koira on nyt reilun 6kk vanha, aina palkitsen jos sattuu tulemaan käskystä luokse mutta mutta... Eli hyvät neuvot tulisivat todella tarpeeseen
8501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mene retkelle metsään, istu kannon päälle huilaamaan irrota koira ja sano että annahan palaa. Sitten vain odottelet että haukku tulee moikkaamaan sinua ja laitat hihnan paikalleen, palkkaat ja irrotat uudelleen, ja sama juttu peräkkäin monta kertaa. Ainakin kolme neljä kertaa ennenkuin jatkat matkaa. Varaa termariin kuumaa kahvia ja munkki itsellesi.

Harrasta näitä retkiä useamman kerran ja ensimmäisillä ota molemmat koirat messiin jolloin saat hyvän esimerkin juniorille. Myöhemmin sitten pelkästään "ongelma"lapsen kanssa omia retkiä.

Ja hei, varaudu nyt ihmeessä siihen että ennen kahta ikävuotta et voi oikeastaan olettakaan että käskyt menee laakista perille.

Äänestä

"Koira tietää että kun tulee luokse ei enään vapaana pääse juoksemaan ja eihän se sitten perkele tule."

Oiskohan tässä se ongelma? Kukapa sitä nyt haluaa luokse tulla, jos tietää että se tarkoittaa yhtä ku hihnaan joutumista ja vapaana juoksentelun loppumista. Tee siis just niin ku toinen vastaaja jo ehdottikin, ku päästät pennun irti (metsälenkillä tms) kutsu sitä aina välillä kesken lenkin luokse. Ja jos nykyset namit ei enää toimi, hommaa vielä parempia (jotain sisäelimiä, kanaa tms), tai jos koira tykkää leluista ota palkaksi mukaan joku ihana uus lelu, jolla leikitään vaan näissä harjotuksissa. Ja kun kutsut koiraa, tee siitä houkutteleva, pidä ääni iloisena, juokse tarvittaessa vaikka karkuun (ole mielenkiintoinen!). Mutta ennen kaikkea pidä huoli, että jokainen luoksetulokäsky totellaan, eli jollei koira tule, ei lenkkikään etene (odottele että koira tulee ihmettelemään mikset sinä liiku ja sitten kehu sitä vuolaasti kun se tulee). Äläkä missään nimessä turhaudu ja hermostu koirallesi, sillä vain pahennat asioita. Se on vasta pentu ja luoksetulokäskyn oppiminen vie aikaa, joidenkin koirien kohdalla enemmän kuin toisten.

Palkkaa koiraa muutenkin kun se käy luonasi, ei pelkästään siitä kun se käy käskystä luonasi. Kun pentu tulee luokse, ota aina ennen palkkaamista pannasta kiinni, niin että koira todella on kiinni, sitten palkka ja sitten annat taas koiran mennä, joskus voit hetkeksi laittaa sille hihnankin ja päästää taas menemään. Näin koira oppii, ettei luoksetulo tarkoita automaattisesti vapaudenmenetystä ja kaiken kivan loppumista.

Äänestä

Harjoittele koireasi kanssa alkuun vaikka sisällä, kutsu koira luoksesi ja kun se tottelee kehu ja anna vaikka nami :)
Kun se menee hyvin mene ulos johonkin rauhalliseen paikkaa ja harjoittele siellä, vaikka metsään.Älä hätäänny jos koira lähtee syvemmälle metsään koska jos kutsut sitä vihaisena,hätääntyneenä tai huutaen se ei tootele vaan juoksee ainakin karkuun.:)

Äänestä

"Oiskohan tässä se ongelma? Kukapa sitä nyt haluaa luokse tulla, jos tietää että se tarkoittaa yhtä ku hihnaan joutumista ja vapaana juoksentelun loppumista."
No vaikka sellainen koira, jolla on kunnon suhde omistajaansa?

Tässä hommassahan on kyse tasan siitä, että nuori koira on huomannut, että hän voi päättää, milloin hän jaksaa tulla luoksesi. Ei koirasta ole epämukavaa tulla omistajansa luokse, jos se kunnioittaa sitä.
On aivan sama kuinka paljon namia syötät sille luoksetulosta, koska metsässä vapaana juoksentelu ja oman egon kohottaminen on aina ja varmasti mielenkiintoisempaa.

Äänestä

Oletteko yhdessä vanhemman koiran kanssa ulkoilemassa kun päästät vapaaksi ?
Meillä tämä nuorempi koira muuttuu aivan kuuroksi kun riehuu vanhemman koiramme kanssa.
Kahdestaan kun olemme lenkillä ja lasken vapaaksi tulee todella hienosti kutsuttaessa luokse.

Äänestä
  • Joo aika melkeinpä aina tuo vanhempi koira on siinä läsnä. Mutta olen alkanut nyt laittamaan vanhemman koiran häkkiin että pentua saa yksin opetettua, ja kas kummaa, taas ne korvat löytyivät.. Tosiaan kun vanhemman koiran kanssa ollaan niin koirasta tulee täysin kuuro. Olen aloittanut "treenaamaan" nuoremman kans nyt silleen että annan "tänne" käskyn, jos koira tulee pidän vähän aikaa kiinni ja palkitsen kamalat kehut, joskus niin että toinen henkilö pitää koiraa paikallaan ja kutsun koiraa tänne käskyllä, koira osaa hienosta tulla ja keskittyy kunhan tuo toinen koira nyt vain ei ole läsnä.. Noh enpä tuolta voi täydellistä käyttäytymistä todellakaan odottaa kun penikka viellä on, ehkäpä tämä taas tästä :) Metsään mennään harjoittelemaan kunhan lumet vain sulaa sen verran ettei tarvi napaa asti kahlaa :D Kiitokset kovasti neuvoista!

    Äänestä

  • pöööööööööööö kirjoitti:

    Joo aika melkeinpä aina tuo vanhempi koira on siinä läsnä. Mutta olen alkanut nyt laittamaan vanhemman koiran häkkiin että pentua saa yksin opetettua, ja kas kummaa, taas ne korvat löytyivät.. Tosiaan kun vanhemman koiran kanssa ollaan niin koirasta tulee täysin kuuro. Olen aloittanut "treenaamaan" nuoremman kans nyt silleen että annan "tänne" käskyn, jos koira tulee pidän vähän aikaa kiinni ja palkitsen kamalat kehut, joskus niin että toinen henkilö pitää koiraa paikallaan ja kutsun koiraa tänne käskyllä, koira osaa hienosta tulla ja keskittyy kunhan tuo toinen koira nyt vain ei ole läsnä.. Noh enpä tuolta voi täydellistä käyttäytymistä todellakaan odottaa kun penikka viellä on, ehkäpä tämä taas tästä :) Metsään mennään harjoittelemaan kunhan lumet vain sulaa sen verran ettei tarvi napaa asti kahlaa :D Kiitokset kovasti neuvoista!

    Saa itse olla aika ihmeellinen, että sen koirakaverin voittaa :) Mutta kyllä se siitä kun ikää karttuu ja jaksatte vaan treenata.

    Metsällä, tai missä nyt sitten ulkona (muualla kuin kotipihassa, tutussa ympäristössä) treenaattekin, kannattaa antaa koiran ensin jonkun aikaa ihan rauhassa juosta irrallaan, riehua ja haistella. Ku se saa ensin vähä päästellä höyryjä ja tutustua ympäristöön niin pystyy paremmin keskittymään sinuun ja harjoittelemaankin. Ja toki välillä kannattaa treenata muutakin ku vaan luoksetuloa, vaikka istumista jne.

    Ja kun harjoittelet luoksetuloa, niin katso, että koira ei juuri sillä hetkellä ole syventynyt haistelemaan jotakin tms. Jos se on kovin uppoutunut johonkin ei se kuule eikä näe sinua kun kutsut. Kannattaa myös kokeilla sellaista, että jos koira jää jälkeen/menee liian pitkälle edelle, menet piiloon ja odotat että koira huomaa sinun kadonneen ja etsii sinut (sitten hurjat kehut kun se on löytänyt). Näin se oppii pitämään itse silmällä missä sinä menet, eikä harhaile liian kauas. Toki jos koira ei millään löydä sinua ja hätääntyy, niin voit sitä kutsua, mutta muuten odottele piilossa rauhassa, että se huomaa sinun puuttuvan.

    Hauskoja treenihetkiä!

    Äänestä

Jos tuntuu et koiralta katoo korvat niin koirapilli on oikeen hyvä apuväline. Siinä se ääni on sellanen et kiinnittää korvattomankin koiran huomion. Meillä kyllä oli luoksetulo jo kunnossa mut ostin ihan huvinvuoks tuommosen yliäänipillin ja koira tulee luokse alta nanosekunnin vaikka oiskin jollain kivalla hajulla. Ja sit jos koira lähtee kauemmaskin niin kantomatka pillillä on n.200-400 metriä ja ääni siinä pysyy aina vakiona niin eipä tarvii sitä mietiskellä et kutsuttaessa ääni muuttuis (hätäännys, turhaantuneisuus).

Tosin pillinkin joutuu ensin opettamaan koiralle ennen kun voi olettaa et se toimii, mut meillä siihen ei menny kun yhen mettälenkin verran aikaa et koira älys mistä pillissä on kyse.

Niitä pillejä myydään varmaan kaikissa elukkakaupoissa ja hintaa niillä taitaa olla 5-7 euroo, tosin oon nähny sellasia muutaman kympin pillejäkin mut meillä toi halpispilli ajaa oikeen hyvin asiansa. Sit niit on sellasia missä sitä äänen taajuutta ei voi säätää ja sit sellasia missä sen äänen voi yksilöidä koiralle sopivaks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


umpikujassa kirjoitti:

Hei. Minulla on ongelmaa koiran luoksetulon kanssa, ei onnistu oikein millään.. Hihnassa tottelee kaikki käskyt mutta kun vapaaksi pääsee niin ei sitten millään, koira on kuin ei tuntisi omaa nimeäkään kun innoissaan vapaana juoksee.. Mutta pahin ongelma on luoksetulon kanssa, todella rasittavaa jos pitää koira nopeasti saada kiinni, neiti nimittäin tykkää leikkiä hippaa :/
En ole koiralle huutanut, lyönyt tai vastaavaa jos olen sen kiinni saanut vaan aina kehunut, enään ei edes namupalat toimi kovin hyvin.. Koira tietää että kun tulee luokse ei enään vapaana pääse juoksemaan ja eihän se sitten perkele tule.

Eli mikä neuvoksi? Perus koulutus taidot on hallussa, toinen koira vanhempi ja tottelee kyllä käskyjä vaikka missä, mutta tämän kanssa ollaan jo neuvottomia. Eli koira on nyt reilun 6kk vanha, aina palkitsen jos sattuu tulemaan käskystä luokse mutta mutta... Eli hyvät neuvot tulisivat todella tarpeeseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu