Mä hoivailin Tuukkaa varmaan toisen varttitunnin ilman että kumpikaan sanoi sanaakaan. Ensi alkuun miehen naama näytti siltä, että omatoimisen hoivaamisen sijaan olisi ollut viisainta soittaa sairasauto. Siitä kuitenkin tulisi vitusti ongelmia, koska ambulanssin perässä tulisi satavarmasti Kittilän poliisi. Mä koettelin hellävaroin Tuukan nenää ja totesin sen olevan osapuilleen paikallaan. Huulet olivat pahannäköiset, mutta hampaat näyttivät ehjiltä. Vasen silmä oli hyvää vauhtia muurautumassa umpeen.
"Näetkösä tolla mitään?" mä kysyin huolestuneena ja peitin Tuukan terveen silmän kädelläni. Poika nyökkäsi surkeana ja mä uskaltauduin taputtamaan sitä hellästi päälaelle. Sen paksut kiharat kutrit tuntui pehmeiltä ja hyviltä. Mua hävetti, kun mä tajusin kullini heräävän eloon alkkareissa ja hyvänolon tunteen ryömivän kehooni. Toinen itkee tossa naama muusina ja mua rupee panettamaan. Vittu sä oot pervo, mä raivosin itselleni.
Tuukka lakkasi itkemästä, mutta nyhjötti edelleen sohvalla pää painettuna polviin. Meillä oli mukana runsas käteisvarasto viinaa, joten mä toimin kuin kelpo bernhardilainen pelastuskoira ja kaadoin kahvimukiin tuhdin moukun Cuba Libreä. Tuukka otti rommimukin ja maistoi pari varovaista siivua, mutta ei vieläkään katsonut mua eikä vieläkään sanonut mitään. Se näytti paitsi siipeensä saaneelta, myös siltä kuin se olisi pelännyt mua. Tai kai se oli vaan järkyttynyt. Mä päätin lopulta rikkoa hiljaisuuden.
"Mitä sulle oikein tapahtu? Kyllä sä voit mulle kertoa", mä maanittelin ja istuin sohvalle Tuukan viereen. Se säpsähti ja vetäytyi kauemmas.
"En --- en mä pysty kertomaan. Se on niin vitun noloa." Tuukan ääni sortui ja se alkoi nyyhkyttään uudelleen.
"No turpiis sä ainakin oot saanu. Oliks se varattu?", mä möläytin ja purin kieleeni. Hyvä Joni, olipas oikein fiksusti sanottu.
"Ei. Ei ollu", Tuukka ähkäisi ja itku yltyi. Tässä oli nyt jotain tosi outoa. Mä olin ilman muuta olettanut, että Tuukalle oli tullut äkkilähtö Emmin kämpiltä, koska sillä olikin äijä, joka oli ilmaantunut paikalle sopimattomalla hetkellä. Mut niin ei kai ollutkaan.
"No kuka sua sitten löi?", mä jatkoin utelemista.
"Joni pliis, mä en pysty… mä en pysty kertomaan sitä. Anna mun vaan nukkua, jooko?" Tuukka aneli ja nyyhkytti. Se tarttui kahvimukiin ja kippasi lopun rommin yhdellä kulauksella. Se kakisteli hetken ja mä olin valmiina tempaisemaan pesuvadin esiin, mutta Tuukka sai kuin saikin vahvan äpätin pidetyksi sisällään. Se kellahti makaamaan sohvalle ja painoi silmänsä umpeen. Nyyhkytys lakkasi ja muutaman minuutin päästä Tuukka alkoi pitää nukkuvan ihmisen tasaista tuhinaa.
Mua säälitti niin, että mä olin pakahtua. Mä vedin varovasti viltin Tuukan alta ja peittelin sen kiireestä kantapäähän. Mä taputin sen olkapäätä hellästi ja kuiskasin sille hyvää yötä. Mun teki aivan järjettömästi mieli painaa suukko sen otsalle, mutta mä en uskaltanut.
"Näetkösä tolla mitään?" mä kysyin huolestuneena ja peitin Tuukan terveen silmän kädelläni. Poika nyökkäsi surkeana ja mä uskaltauduin taputtamaan sitä hellästi päälaelle. Sen paksut kiharat kutrit tuntui pehmeiltä ja hyviltä. Mua hävetti, kun mä tajusin kullini heräävän eloon alkkareissa ja hyvänolon tunteen ryömivän kehooni. Toinen itkee tossa naama muusina ja mua rupee panettamaan. Vittu sä oot pervo, mä raivosin itselleni.
Tuukka lakkasi itkemästä, mutta nyhjötti edelleen sohvalla pää painettuna polviin. Meillä oli mukana runsas käteisvarasto viinaa, joten mä toimin kuin kelpo bernhardilainen pelastuskoira ja kaadoin kahvimukiin tuhdin moukun Cuba Libreä. Tuukka otti rommimukin ja maistoi pari varovaista siivua, mutta ei vieläkään katsonut mua eikä vieläkään sanonut mitään. Se näytti paitsi siipeensä saaneelta, myös siltä kuin se olisi pelännyt mua. Tai kai se oli vaan järkyttynyt. Mä päätin lopulta rikkoa hiljaisuuden.
"Mitä sulle oikein tapahtu? Kyllä sä voit mulle kertoa", mä maanittelin ja istuin sohvalle Tuukan viereen. Se säpsähti ja vetäytyi kauemmas.
"En --- en mä pysty kertomaan. Se on niin vitun noloa." Tuukan ääni sortui ja se alkoi nyyhkyttään uudelleen.
"No turpiis sä ainakin oot saanu. Oliks se varattu?", mä möläytin ja purin kieleeni. Hyvä Joni, olipas oikein fiksusti sanottu.
"Ei. Ei ollu", Tuukka ähkäisi ja itku yltyi. Tässä oli nyt jotain tosi outoa. Mä olin ilman muuta olettanut, että Tuukalle oli tullut äkkilähtö Emmin kämpiltä, koska sillä olikin äijä, joka oli ilmaantunut paikalle sopimattomalla hetkellä. Mut niin ei kai ollutkaan.
"No kuka sua sitten löi?", mä jatkoin utelemista.
"Joni pliis, mä en pysty… mä en pysty kertomaan sitä. Anna mun vaan nukkua, jooko?" Tuukka aneli ja nyyhkytti. Se tarttui kahvimukiin ja kippasi lopun rommin yhdellä kulauksella. Se kakisteli hetken ja mä olin valmiina tempaisemaan pesuvadin esiin, mutta Tuukka sai kuin saikin vahvan äpätin pidetyksi sisällään. Se kellahti makaamaan sohvalle ja painoi silmänsä umpeen. Nyyhkytys lakkasi ja muutaman minuutin päästä Tuukka alkoi pitää nukkuvan ihmisen tasaista tuhinaa.
Mua säälitti niin, että mä olin pakahtua. Mä vedin varovasti viltin Tuukan alta ja peittelin sen kiireestä kantapäähän. Mä taputin sen olkapäätä hellästi ja kuiskasin sille hyvää yötä. Mun teki aivan järjettömästi mieli painaa suukko sen otsalle, mutta mä en uskaltanut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.