Silloin menee hyvin kun yhtäjalkaa
astumme tietä suuntana tulevaisuus
rinnan käydään tasaisesti edeten
mutta kun minuun iskee epäusko
levottomuus rauhattomuus mikä ikinä
päivät jolloin en näe nenääni pidemmälle
rynnistän tieltä puskiin
niin että risukko ryskyy
- voi tätä elämää
sinä seisot tiellä katselet
josko se sieltä taas
jatkat hiljakseen eteenpäin
ja tulenhan minä, taas
toisinaan taas kiirehdin asioiden edelle
miksi pitää miettiä ja harkita turhaan
siellä jo etäällä olen ja tuskastuneena odotan
kunnes sinä tulet tasaiseen tahtiisi
ihmettelet mihin olen taas joutunut
- sitä minäkin, auta jo tästäkin suosta
yhteinen matka jatkuu
etappien kautta hetkeä eläen
rakkaudella särmiä hioen
riidellen, sopien ja väkevästi rakastaen
sekä hitaissa että nopeissa käänteissä
astumme tietä suuntana tulevaisuus
rinnan käydään tasaisesti edeten
mutta kun minuun iskee epäusko
levottomuus rauhattomuus mikä ikinä
päivät jolloin en näe nenääni pidemmälle
rynnistän tieltä puskiin
niin että risukko ryskyy
- voi tätä elämää
sinä seisot tiellä katselet
josko se sieltä taas
jatkat hiljakseen eteenpäin
ja tulenhan minä, taas
toisinaan taas kiirehdin asioiden edelle
miksi pitää miettiä ja harkita turhaan
siellä jo etäällä olen ja tuskastuneena odotan
kunnes sinä tulet tasaiseen tahtiisi
ihmettelet mihin olen taas joutunut
- sitä minäkin, auta jo tästäkin suosta
yhteinen matka jatkuu
etappien kautta hetkeä eläen
rakkaudella särmiä hioen
riidellen, sopien ja väkevästi rakastaen
sekä hitaissa että nopeissa käänteissä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taas sä
teet mun ajatukseni sanoiksi...
"" mutta kun minuun iskee epäusko
levottomuus rauhattomuus mikä ikinä
päivät jolloin en näe nenääni pidemmälle
rynnistän tieltä puskiin
niin että risukko ryskyy
- voi tätä elämää ""
Niin totta !
Kiitos sinulle "ajatusten lukija "
Osui taas, sepä hauskaa :) Näitä omia vanhoja runoja lukee itsekin ihan uusin silmin. Osa saa nauramaan ja hämmästelemäänkin itseään. On tuolla unohduksissa olleiden runojen joukossa todella kipeistäkin aiheista runoja, jotka yrittävät aukaista vanhoja haavoja vieläkin. Kiitos sinulle taas Ruusuton tarha!
Tykkäsin tästä ..
Tämä jotenkin niin tuttua.
Kiitokset vaan :)
Mukavaa, että pidit Armiliini tästä. Kiitos sinulle kommentistasi. :)
Ihanasti kerrottu.
Teille toivoo vaan kaikkea hyvää :)
Jospa sitä oppisi antamaan anteeksi
ja unohtamaan. Välttyisi katkeruudelta.
Miksi se on vaikeaa?
Antaa anteeksi
ja rakastaa?
Elämässä yksi tärkeimmistä eteenpäin pääsemisen edellytyksistä on kyky antaa anteeksi. Valitettavasti se ei aina ole helppoa, mutta kaikkein viisainta siihen on pyrkiä. Liian paljon vie energiaa hautoa päivittäin kokemiaan loukkauksia, kun tehtyä ei saa tekemättömäksi. Kosto antaa ehkä hetkellisen voittajaolon, mutta pidemmän päälle sekin on laiha lohtu. Ihmiselämä on kasvamista ja ihmissuhteet kompromissien summa. Harva meistä on erehtymätön ja kunnia sille henkilölle joka jaksaa taivaltaa eteenpäin rinnalla kaikista vastoinkäymisistäkin huolimatta. Se kait lienee sitten sitä Rakkautta, arkielämässä koeteltua rakkautta.
Kiitos Kultakäpy kommentistasi. Hyvää alkanutta viikkoa!
Kiitos viisaasta vastauksesta. Antoi ajattelemisen aihetta, kun oma pitkä parisuhde on loppumassa. Joskus vain on tuntuu että tukehtuu eikä etsimistään keinoista huolimatta tunnu saavan happea.
Tuntuu naiivilta sanoa, että olen myynyt sieluni, itseni koko mitättömän maallisen ruumiini tähän liittoon, jossa kaikki mitä sanon tai tunnen on väärin. Etkö voisi unohtaa ja elää tätä päivää kuuluu kysymys, mutta menneet ovat tainneet sairastuttaa jo mieleni :(. Kysyinkin, eikö hän voisi rakastaa sairasta mieltäni, antaa minulle oikeuden tuntea vääryyttä tapahtuneista asioista. Mitä se muuttaisi hänessä? Minusta tapahtuneet asiat ovat olleet niin perusteellisia, nöyryyttäviä ja halventavia, että on vaikka anteeksi annankin, yritän kunnioittaa hänen muuttunutta käytöstään sekä kasvamistaan, toisen lähelle päästäminen on aina vain yhtä työlästä :(
Tuo on totta, että menneiden hautominen vie liikaa energiaa, mutta jos kerta toisensa jälkeen löytää itsensä samasta umpikujasta, on todella epätoivoista.
Runosi oli ihana kertomus kahden ihmisen matkasta, kumppanuudesta ja tuesta.
Kiitos siitä.
En ehdi nyt suuremmin vastata sinulle koska työ valitettavasti häiritsee näitä hyviä harrastuksia :) Mutta mä laitan tähän sulle vinkin eräästä kirjasta joka valottaa miesten ja naisten ajatusmaailman eroja. KIrjan nimi on: Miksi miehet eivät muista mitään ja naiset liiankin hyvin. Marianne J.Legato. Muitakin kirjoja aiheesta on mutta tuossa on myöskin aika hyvin käsitelty miesten ja naisten erilaisuutta. Voimia sinulle!
Rakkaus on todellakin
uudelleen ja uudelleen
sinun löytämistä,
se ei ole pysähtymistä.
Nähdä sinut ja itsensä
ymmärtäen.
Kivuliaaksi sen tekee
itselleen kuoleminen,
tekee siitä lopulta myös
ihaninta.
Avainsana onkin tuo itselleen kuoleminen, oman itsekkään minänsä sivuun siirtäminen ja asioiden tarkasteleminen siitä vinkkelistä. Vaikka tekoja ei hyväksyisikään niin silti rakkaus on toiseen ihmiseen on suurempi kuin tekonsa. Sama on itsensäkin suhteen. Kun mokaa ja toinen on silti valmis antamaan anteeksi, se tekee nöyräksi. Ainakin yrittää olla parempi ihminen. Elämä on kasvamista ja tulosta ei synny ilman kasvukipuja. Liian helpolla ei pidä antaa periksi, vaikka välillä tekeekin mieli heittää kaikki sikseen. Tietysti vielä voi miettiä, kuinka monta kertaa samasta asiasta voi antaa anteeksi. Jos toisella ei ole haluakaan muuttua tai persoonassa on sisäistä luonteen heikkoutta. Jaa-a!
Kiitän hetkessä tässä!