Kuusamossa on äideillä tapana viedä lapset laskemaan mäkeä pulkilla hiihtoladulle. Sen nyt jotenkin vielä ymmärtäs jos lapset ominpäin menis laskemaan vaarallisen paikkaan mutta että ihan vanhempien opastuksella. Sellaisia vaahtosammuttimen kokoisia ei oikein tiiä mihin päin väistää. Ladu täällä niin kapeita että on vaarallista hiihtää väärään suuntaan saati sitten pulkalla laskea. Näin munakassa .. 5 kierrosta siin kehtas hiihellä ja sitten alkoi se homma tympiä
äidit & lapset
hiihteliä45
5131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo. Sellaista on esiintynyt muuallakin. Tosin viime vuosina ilmeisesti lapsien ulkoilu on ollut vähenemään päin, koska ei ole ollut kovin uhkaavia tilanteita viime aikoina.
Muistan, kun 90-luvulla laskin liukkaalla kelillä alamäkeä hiihtoladulla, ja siinä oli lapsia rattikelkkoineen huoltajiensa kanssa yhtäkkiä edessäni. Sain väistettyä pusikkoon. Vaikka menin kovasti nenilleni, eivät aikuisetkaan reagoineet mitenkään saati pyytäneet anteeksi. Ihmettelivät kai vain, miksi tuo ääliö laskee suksilla jorpakkoon.
Kaiken kaikkiaan pidän tosi hyvänä asiana, että tenavat ulkoilevat. Eniten olisi korjattavaa aikuisten asenteissa.
Oisit laskenut päin.
Ei tehnyt mieli törmätä rattikelkkaan. Olisi ollut aika kova tärsky.
Niin, vastaan on tullut niin pulkat, kelkat, koirat kuin lastenvaunuja työntävä äitikin, luistelubaanalla. Ei voi todeta kuin että WTF??
Eihän siinä sinällään mitään niin kummaa, mutta kunhan tekisivät edes pienen eleen väistääkseen. Vaan pitää mennä kuin Euroopan omistajat...