Minä olen ollut yh nyt kolme vuotta. Lapset ovat 5 ja 7 vuotiaat. Molemmilla allergioita ja korvatulehduskierteessä on oltu vuosikaudet. Tällä hetkellä olen työttömänä, pätkätöitä tulee silloin tällöin. Ja minä olen väsynyt.
Ero oli suhteellisen siisti, ei draamaa, ei kolmansia osapuolia, liittomme vain loppui. Exäni on omistautunut työlleen, kuten oli jo suhteemme aikana, joten häneltä on turha kysellä apua lasten kanssa. Hän tapaa silloin kuin tapaa, sopimukset eivät tässä paina mitään. Elarit tulevat ajallaan, siitä ei ole tarvinnut ikinä kiistellä, mutta aikaa hänellä ei ole lapsille antaa.
Niin, kuten kirjoitin, minä olen väsynyt. Minä olen väsynyt siihen että kaikki on aina minun vastuullani, exältä ei voi odottaa minkäänlaista apua, ellei rahallista lasketa. Lapset ovat usein sairaina, ja se olen minä joka hoidan. Minä joka jään töistä pois ja arvata saattaa jatketaanko pätkäläisen sopimusta kun poissaoloja lasten vuoksi kertyy. Ei jatketa. Minä otin yhteyttä sossuun ja kysyin mitä voi tehdä kun toinen ei noudata tapaamissopimusta, ja minulle vastattiin että ei mitään. Hänen ei tarvitse noudattaa. Tukiperhettä kyllä tarjottiin.
Olisiko jollakin kokemuksia, miten voisi vaikuttaa etävanhempaan, miten hänet saisi noudattamaan sovittua? Sekä oman jaksamiseni että lasten vuoksi. Mitä voin tehdä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin se vain on että ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa etävanhempaan. Jos vanhempi ei tise ymmärrä tapaamisten tärkeyttä niin sille ei voi mitään. Etävanhempi ei voi mitenkään ymmärtää että lähivanhempi kaipaisi edes joskus lepoa arjen keskellä.
Minä olen hoitanut oman levon ja jaksamisen lapsenvahdin avulla. Etän tapaamiseet ovat olleet epäsäännöllisiä aina joten oman jaksamisen kannalta oli paras ratkaisu palkata lapsenvahti aina tarvittaessa. Vaikka kuinka yrittäisi olla kone niin ei sitä ihminen jaksa. Nyt kun lapset ovat jo kouluikäisiä; nuorinkin ekaluokalla niin elämä tuntuu paljon helpommalta. Lapset voi jättää muutamaksi tunniksi keskenään ja käydä vaikka elokuvissa. Eikä kauppaankaan tarvitse enää ottaa lapsia mukaan.
Kannatan edellistä, harkitse lapsenvahtia.
Monessa perheessäkin on tapana, että kun äidillä on menoa, isä hoitaa lapset ja päinvastoin. Kyllä eronkin jälkeen aikuisella voi olla omia menoja eikä se tee hänestä yhtään huonompaa äitiä tai isää. Tai voi vaan tarvita jsoksu hetken itselleenkin, muunkin kuin sen minuutin minkä pysyy hereillä kun lapset ovat nukahtaneet.
Mulla se meni helposti tottumuksesta eron jälkeenkin koska jo 'ydinperhe-kautena' exälle oli ehdoton "ei" jäädä kotiin lasten kanssa.