Gyne yllättää!

Eka kerta

Rakas poikaystäväni oli juuri jättänyt minut, ja olin todella kovassa puutteessa. Olin jo luopunut toivosta, että saisin exäni takaisin.
Kauhistuin, kun äitini kertoi, että gynegologini oli soittanut. Olin unohtanut että minulla oli tänään aika, joten soitin gynelle ja kysyin, monelta aika on. Lopulta istuin klo. 21:30 gynen odotushuoneessa, ja ihmettelin miksi olin saanut näin myöhäisen ajan. Vanha naislääkärini tuli sanomaan: "Anteeksi, mutta poikani on sairastunut, joten tohtori Lehto ottaa sinut vastaan kohta." "Selvä", vastasin.
Hetken kuluttua nuori mies tuli ovelle ja sanoi:" Koskinen". Kauhistuin, koska minulla ei ennen ollut ollut miestä gynenä. Ainakaan noin hyvännäköistä! Kävelin tutisevin jaloin huoneeseen. Mies esitteli itsensä Sami Lehdoksi.
Hän kyseli, koska olin viimeksi harrastanut seksiä, miten ja olinko ottanut suihin. Hän myös kyseli, pidänkö anaaliseksistä. Vastailin kysymyksiin, vaikka ne minua epäilyttivätkin. Lopulta lääkäri sanoi:" Voit ottaa housusi pois, ja mennä tuonne sermin taakse." Asetuin pöysälle makaamaan ja levitin jalkani. Laitoin silmät kiinni, koska pelkään aina pyörtyväni kivusta.
Lääkäri kysyi:"Haluatko silmäsuojan?" Ihmettellen vastasin myöntävästi, ja lääkäri toi minulle samanlaisen naamion, kuin lentokoneissa jaetaan joskus. Laiton sen silmilleni, ja lääkäri aloitti. Aluksi tunsin, kuinka hän laittoi jonkun välineen emättimeeni. Sen jälkeen oli hetken aivan hiljaista. Sitten väline otettiin pois. Lääkäri sanoi:"Tutkin rintasi nyt, kun olet siinä, joten älä pelästy. Ottaisitko paidan pois?"
Riisuin paidan, ja lääkäsi alkoi tunnustelemaan rintojani. Hän hieroi nännejä, ja nipisteli niitä lujaa. Kauhukseni huomasin, että alapääni oli jo aivan märkä. Lopulta hän lopetti ja siirtyi alapäähäni. Hän tunnusteli sormellaan emätintäni, ja otti lopulta papanäytteen. Oli taas hiljaista. Sitten kuulin kuinka lääkäri liikkui huoneessa ja tuli luokseni. Hän työnsi jotain isoa sisääni. Se ei mennyt hyvin, joten lääkäri levitti alapäätäni sormin, ja sanoi:"Älä huoli, tämä on aivan uusi tapa tutkia." Tunsin kuinka välinettä liikuteltiin sisälläni.Yhtäkkiä olin jo aivan märkä, ja värisin kiihkosta. Yritin olla paikallani, muuta en voinut sille mitään, että aloin hitaasti nytkyttämään edestakaisin.
Kohta olin jo aivan kiimainen ja kun lääkäri sanoi:"No niin, voimme jo lopettaa", olin kauhuissani ja vaikersin:"Älä vielä!" Hän jatkoi, ja hetken kuluttua sain räjähdysmäisen orgasmin, ja kohta tunsin, kuinka jotain lämmintä räjähti sisääni. Tajusin vasta silloin, että "väline" oli ollut lääkärin kalu.
Lääkäri vetäytyi pois, ja pyysi minua nousemaan ylös. Nousin täristen, ja lääkäri sanoi:"Tutkimusta pitää vielä jatkaa. Voisitko kääntyä ympäri, ja laskea ylävartalon pöydälle?" Tottelin häntä, ja yhtäkkiä hän tuli valtavalla voimalla sisääni. Hän nytkytti todella voimakaasti, ja laukesin välittömasti. Hän jatkoi vielä, ja huomasin, että hän ole saanut orgasmin samaan aikaan kanssani. Olimme hetken hiljaa, hän yhä sisälläni, kunnes lääkäri alkoi varovasti heiluttamaan uudelleen. Tunsin, kuinka hänen kalunsa kovettui uudelleen. Hän jatkoi, ja lopetti vasta kun olin saanut jo kolmannen orgasmin. Hän tuli ulos, ja käänsi minut ympäri. Hän repi silmäsuojan pois, ja työnsi kalunsa suuhuni. Hän sai valtavan orkun, ja kalu veltostui taas. Aloin imemään, ja kulli nousi terhakkaana pystyyn. Lopetin kuitenkin kesken, ja gyne sai runkata itsensä laukeamaan. Hän ruiskutti smäidät kasvoilleni ja vasta silloin tajusin, että emme olleet käyttäneet kortsua!
Ryntäsin vaatteilleni, ja puin ne päälleni. Pesin kasvoini, ja lähdin ulos. Kun saavuin kotiin, huomasin että olin aivan poikki. Nukahdin, ja kun heräsin, lääkäri seisoi sänkyni vierellä. "Unohdit nämä", hän sanoi, ja näytti rintsikoitani. Olemme seurustelleet siitä asti, ja lapsemme syntyy kohta. Joten, älkää pelätkö tutustua gyneenne kunnolla. Voitte jopa yllättyä!

Mitä piditte? MIELIPITEITÄ, KIITOS!

3

20438

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neiti

      .. gyne toi sinulle yllättäen rintsikkasi lopussa luoksesi oli aika, miten sen ny sanois, täysin uskomatonta, ja tarinasta lähti samantien tuntu...

    • *Elisa*

      juttu...Ehkäpä pöksyt kastuisivat paremmin, jos kuvailisit tapahtumia enemmän tunteella..

    • Jaajo

      ...ihan jees!
      mutta miehet ei oikeen voi saada useita orgasmeja peräkkäin. ehkä pari voi saada, muttei juuri enempää. vikalla laukeamiskerralla mieheltä tuskin olisi enää "tavaraa" lentänyt, varastot olisiva jo tyhjenneet parin ekan laukeamisen yhteydessä.
      mutta olihan tuo muutoin ihan ok.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      392
      976
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      262
      817
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      73
      719
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      681
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      636
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      601
    Aihe