Maailma jossa ei olisi uskontoa

Uskoton:D

Olisi mielenkiintoista elää maailmassa jossa ei olisi uskontoja tai edes miettiä millainen maailma olisi ilman niitä.Ilman kaikkia valheita jumalista. Kaikkien olisi puhuttava aikuistenoikeasti totta, myös papit joilla on nyt poikeukselliseti annettu laillinen oikeus valehdella. Olisi kiva kuulla löytyykö muita ketkä haluaisivat ainakin mielikuvituksessa kuvitella tällaisen maailman. Millainen se olisi?Kaikki olisi oikeasti totta. Millainen olisi yhteiskuntarakenne, ei kirkkoja, pappeja ja kaikkea sitä hölynpölyä.Ihmiset varmasti uskaltaisivat ainakin vapaammin elää täyttä elämää, koska ei ole muutta elämää kuin tässä ja nyt. Ihmisten olisi oltava rehellisiä itselleen ja otettava vastuu itsestään, vai?Vai tarvitsemmeko yhteiskuntana kontrollia, jotain suurta ja pelottavaa ettemme tekisi mitä tahansa? No tuskin sentään vaikka näin on helppo ajatella. Maailma olisi ainakin paljon tasa-arvoisempi kun kenenkään ei tarvitsisi tuntea ylemmyyttä tai alemmuutta. Uskominen on kuitenkin tuurista kiinni millaiseen yhteisöön syntyy ja kuinka moni uskoo samaan. Luonto ja maapallo on muutenkin hieno ja loputtoman kaunis, kiehtova ei tässä enää muita ihmeitä tarvita. Sen kyllä ymmärtää että 2000 vuotta sitten tarvitsi mielikuvitukselle virikkeitä kun taviksen elinpiiri ja kokemukset ja näkemykset olivat hyvin suppeita ja elämä ankaraa. Tavikselle sanottiin että jos sinä nyt raadat ilman palkkaa niin sitten joskus jossain sinut palkitaan mutta kuka uskoisi tähän enää?

12

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha ja vakaa

      niin ja kunnioitettaisiin luonnon lakeja, karmaa ja jälleensyntymistä.
      Loppuisi kaikki paha maailmasta jos ihmiset tietäisivät että kaikilla teoilla on karmallinen seurauksensa.

    • Vaikuttaako kirkko

      sinun elämääsi paljonkin? Jos ei, niin ei ainakaan sinun kohdaltasi muuttuisi juuri mitenkään, ainakaan noin henkilökohtaisella tasolla. Tietysti jos otetaan huomioon kaikkinensa uskontojen vaikutus, niin yhteiskunta olisi erilainen. Jumalahan vaikuttaa ilman uskontojakin, sillä ilman Luojaa ei myöskään olisi mitään luotua, ei siis ihmisiä eikä maapalloakaan. Jos Luoja olisi ja myös Raamattu pyhinä kirjoituksina, mutta ei uskontoja, ainoastaan vapaasta tahdostaan Jumalaan uskovia, vaikutus olisi aika lailla samanlainen, siis ei kummoinen niille, jotka eivät ole uskonnollisia. Sen sijaan uskonnollisten ihmisten elämä muuttuisi tapojensa tähden enemmän tai vähemmän, sillä ainakin rukoukset ja uskonnolliset rakennukset ja niihin liittyvät ulkokultaiset ja turhat menot poistuisivat, ja tilalle tulisi joku muu harrastus, kenties kulttuuri tai urheilu tai nykyajan tietopääte joko yksisuuntaisena tai kaksisuuntaisena.

      Jokainen ihminen voi nähdä Luojan käsialan luomistyössään maailmassa ja ihmisessä, mutta harvemmat ymmärtävät näkyväisten synteneen näkymättömästä Sanansa kautta ja voimalla ja samoin siinä pysyy voimassa, niinkuin voimme kaikki nähdä. Monet uskovat Jumalaan ja Luojaan, mutta uskonnollisuus tulee esille ihmisten erilaisena toimintana. Myös ateisti uskoo johonkin, sillä näkeehän luodut ja mielensä antaa erilaisia selityksiä uskomuksina, oli sitten apinasta kehittyneenä ihmisenä tai muuna.

      Onnellisia ne ihmiset, jotka uskovat totuuden valheiden sijaan, sillä elävät Jumalan valkeudessa maailman pimeyden sijaan.

    • Polittiinen kulttuur

      ateististisissa maissa on hyvinkin pitkälle verrattavissa uskonnolliseen järjestelmään puolueen johdon kuvine ja kirjoine ja kokouksine ja taputuksine ja johtamismenetelmine järjestelmän mukaan sen kaikkine valtakoneistoneen ja kasvatuslaitoksine. Itseasiassa valtarakenteissa vapaus on hyvinkin paljon rajoittuneenpaa kuin uskonnollisissa demokratioissa.

      Onnellisia ne, jotka haluavat elää Hyvän Kuninkaan valtakunnassa sekä täällä maan päällä vaeltaessaan vieraina muukalaisina että ennenkaikkea sellaiseen toivovat pääsevänsä. Herra Jeesus Kristus on Hyvä Kuningas, joka rakastaa kansalaisiaan, ja veljiään ja sisariaan, amen.

      • 25563456

        "ateististisissa maissa on hyvinkin pitkälle verrattavissa uskonnolliseen järjestelmään"

        Viittaat luultavasti kommunismiin. Ateismihan ei kuitenkaan johda automaattisesti mihinkään totaalitääriseen järjestelmään. Kommunismissa pyrittiin kitkemään kaikki totalitarismin kilpailijat (uskonnot, demokratia jne.). Pohjoismaiden yhteiskuntajärjestelmät ovat jo varsin sekulaareja ja se on ilmiselvästi oikea suunta.

        "Itseasiassa valtarakenteissa vapaus on hyvinkin paljon rajoittuneenpaa kuin uskonnollisissa demokratioissa."

        Jos yhteiskuntaa johdetaan uskonnon näkökulmasta, se ei ole demokratiaa, vaan teokratiaa. Ei vapaus ainakaan lisäänny, jos ohjenuoraksi otetaan vanhentunut paimentolaiskansan maailmankuva.


    • *sepe*

      -myös tutkijoiden olisi puhuttava totta, ei enää satuja miljardia vuosia vanhasta maailmankaikkeudesta.

      -esim kuupöly todistaa maailmankaikkeuden luodun alle 10 000vuotta sitten. avaruudessahan on tietty määrä mikrometeoreja, kuun pinnan pölymäärä kasvaa joitain millimetrejä vuodessa. kuitenkin pölyä on vain 20-30cm. jos kuu olisi noin 5miljardia vuotta vanha, kuten satu kertoo, tulisi kuupölyä olla 11kilometriä. näin ei kuitenkaan ole.

      -väitetään, että dinosaurukset elivät miljoonia vuosia sitten, kuitenkin niiden hampaista on löydetty valkuaisainetta, jonka pitäisi tuhoutua alle 10 000 vuodessa.

      -tutkijat ovat ymmällään, ja ovat valmiita tarkistamaan käsityksiään. kuitenkaan käytännöksi otettua niologian opetusta ei ole haluttu muuttaa, koska se "on vakiintunut" noh.. ateistien tyhjän päälle rakennetut teoriat vuotaa kuin seula, joten eipä niitä voi ihmisiltä piilottaa, jos ei ole heittäny "aivoja narikkaan"

      -myös ihmisruumis on täydellinen kokonaisuus, se ei voi toimia, jos jokin osa puuttuu, se ei ole voinut kehittyä vähitellen, vaan kaiken on täytynyt olla alusta alkaen täydellinen.
      -mutaatioita (ns.evoluutio) kyllä tapahtuu noin 5000kpl per sukupolvi.
      näistä vähintään 4995 on haitallisia, 3-4 neutraaleja, ja korkeintaan 1-2 positiivisia. ei sillä tahdilla rakennu mitään täydellistä..

      • näin on näreet

        Tälläkin hetkellä maailmassa elää luonnonkansoja, jotka eivät ole minkään valtauskonnon piirissä. Heidän elämäänsä seuraamalla voisi kenties saada jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista olisi elää ilman valtauskontoja.
        Jonkinlaiseen korkeampaan voimaan käsittääkseni hekin uskovat., ja usein he uskovat myös jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään.


      • vanha ja vakaa

        jääkausia on noin kymmenentuhannen vuoden välein ja ne kestävät parisataatuhatta vuotta. Näitä jääkausia on ollut maapallon historian aikana lukemattomia. Miten se mahtuu uskovaisten maanikään 10.000 vuotta?


    • B

      Ilman kristinuskoa yhteiskunta olisi todella erilainen. Tasa-arvo, lähimmäisen rakkaus, diagoniatyöskentely, sosiaaltoiminta, koulutus.. Kaikki on lähtöisin kristinuskosta.. jot silleen, mitäpä maalima ois ilman kristinuskoa?

    • l-h

      yhteiskunnan lait perustuvat suurelta osin Kristinuskoon..ja hyva niin..
      muuten kaikki perustusi vahvemman oikeuksiin..vain arnoldin kaltaiset parjaisivat..

    • pyh!

      Sitä on kokeiltu. Ranska 1793. Voit lukea miten siinä kävi.

    • Uskonottomia yhteiskuntiahan on kokeiltu. On ollu useita ateistisia ja kommunistisia valtioita. Huonostihan ne on menestyny. Suorastaan hirveää jälkeä jättäneet jälkeensä.
      Eikä sinänsä ihme, pahaan kykenevät ihmiset ovat niiden johdossa olleet.

    • Mitä se uskonto oikein on? Vastaa tuohon kysymykseen kattavasti, niin näet, mitä uskonnon hävittäminen maailmasta edellyttäisi ja mitä se voisi ja ei voisi ratkaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3823
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3455
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3125
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3065
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2733
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2531
    7. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      23
      2234
    8. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      47
      2118
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      19
      1939
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1584
    Aihe