Ateistit vaativat uskovilta tietellisiä todisteita monista hengellisistä kokemuksista, vaikka itse uskovat moniin asioihin ilman todisteita.
Jos ihmisellä on hengellisiä kokemuksia eli todisteita Jumalasta, Hänen teoistaan, ihmeparantumisista tms ateistit vaativat, että niistä pitäisi olla TIETEELLISET todisteet.
He saattavat selittää, että kyseessä on vain henkilön oma subjektiivinen kokemus ja koska sitä ei ole kaikilla muilla ihmisillä, se ei kelpaa todistukseksi.
Haluan osoittaa, että ateistien vaatimukset tieteellisistä todisteista ovat epäloogisia ja kohtuuttomia.
Oletetaan esim. että henkilö, nimeltään vaikka Matti, menee lääkärin vastaanotolle, koska hänellä on kova päänsärky. Olisi järjetöntä, jos lääkäri vaatisi, että Matin täytyy ensin esittää tieteellinen todiste, että hänellä on päänsärky. Kuinka Matti voisi sen esittää? Ei mitenkään! Silti päänsärky on varmasti aivan todellinen. Sitä ei voida kuitata myöskään sillä, että se on vain Matin henkilökohtainen, subjektiivinen kokemus. Ja koska sitä ei ole kaikilla muilla ihmisillä, sitä ei voi olla Matillakaan. Matti on vain jotenkin "hurahtanut" tai aivopesty uskomaan sellaista, mitä ei ole olemassa.
On lukemattomia asioita, jotka ovat todellisia, vaikka niitä ei voida mitenkään tieteellisesti todistaa, ehkä juuri siksi, että ne ovat subjektiivisia, omakohtaisia.
Jos näen kauniin kukan, en voi mitenkään todistaa tieteellisesti, että se on minusta ja ehkä muistakin, kaunis. Mutta todisteiden puutteesta huolimatta, se on kaunis
Jos näet yöllä unen, et voi kenellekään antaa mitään tieteellistä todistetta, että olet nähnyt unen, etkä voi todistaa myöskään unen sisältöä. Silti kokemus on varmasti todellinen.
Jos sinulla on jano tai nälkä, voit tuntea sen sisälläsi, mutta et voi antaa siitä kenellekään mitään tieteellistä todistetta. Sama koskee monia muita tunteita ja aistimuksia, niin fyysisiä kuin henkisiä ja hengellisiäkin. Ne ovat yleensä subjektiivisia, eikä niitä ole mahdollista todistaa tieteellisesti mitenkään, ei ainakaan kovin helposti. Mutta ne ovat kuitenkin täyttä totta.
Hengelliset kokemukset kuuluvat myös sellaisiin, joita ei useinkaan voida, eikä siksi myöskään tarvitse todistaa tieteellisesti. Tietenkin aina on olemassa tietty kynnys, milloin uskomme, milloin emme. Siksi on väärin rinnastaa Jumalaan uskomista ja spagettihirviöön uskomista toisiinsa.
Jos vain yksi henkilö maailmassa saisi jonkun erikoisen hengellisen kokemuksen, en minäkään siihen suoralta kädeltä uskoisi, mutta jos miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa ovat tuhansien vuosien aikana kokeneet samaa, niin emme voi kuitata sitä saduksi, selittäen, että niistä ei ole tieteellisiä todisteita, tai että kyseessä on vain näiden henkilöiden omakohtainen, subjektiivinen kokemus.
On tyhmyyttä vaatia, että jokaisen ihmisen maailmassa pitäisi kokea samaa, ennenkuin siihen voidaan uskoa. "Kun kaikilla ihmisillä ei ole päänsärkyä, ei sitä voi olla Matillakaan".
Sitten on myös asioita, joihin uskomme toisen käden tietoina. Minä esim. uskon, että Japanissa on ollut suuri maanjäristys ja tsunami, vaikka minulle ei kukaan ole antanut niistä mitään tieteellistä todistetta, enkä ole itse koskaan kokenut maanjäristystä, enkä nähnyt tsunamia. Luotan siihen, mitä muut paikalla olleet ovat nähneet, kokeneet ja kertoneet tiedotusvälineiden kautta. Näin on monien muidenkin uutisten laita. Olisin aika tyhmä, jos soittaisin johonkin uutistoimistoon ja alkaisin vaatia jotain tieteellisiä todisteita uutisista.
Kaiken kerrotun perusteella on mielestäni mieletöntä vaatia tieteellisiä todisteita hengellisistä
kokemuksista, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voida tieteellisesti todistaa tai edes tieteellisesti tutkia, mutta jotka kuitenkin ovat tosia, koska miljoonat ihmiset ovat niitä kokeneet ja jatkuvasti kokevat.
Ateistien vaatimukset todisteista epäloogisia
43
192
Vastaukset
Pohdittavaksi hyvä Jaakob.
"todellisuus on suotu korvaukseksi niille, joilta puuttuu voimallinen mielikuvitus" (Martti Terho)"Ateistit vaativat uskovilta tietellisiä todisteita monista hengellisistä kokemuksista"
Ei vaadita.
"vaikka itse uskovat moniin asioihin ilman todisteita."
Kuten?
"Jos ihmisellä on hengellisiä kokemuksia eli todisteita Jumalasta"
Kokemukset eivät ole todisteita.
"On lukemattomia asioita, jotka ovat todellisia, vaikka niitä ei voida mitenkään tieteellisesti todistaa, ehkä juuri siksi, että ne ovat subjektiivisia, omakohtaisia."
Aivan, mutta Jumala ei ole sellainen ja päänsärystä on tieteellisiä todisteita. Väitteesi epäloogisuudesta menee pieleen siinä, että sinä et itse edes ymmärrä, mikä on todiste, mikä on subjektiivinen asia, mitä eroa on kokemuksella ja kokemuksen todellisuudella.
Kukaan ei kiistä, että päänsärky ei voisi olla aito kokemus ja me tiedämme useita syitä, miksi se voi olla olemassa ja meillä on myös selitys sille. Päänsärky ei kuitenkaan osoita, että keijukaiset pistelevät säryn kokijan päätä neuloilla (vertauksesi Jumalan olemassaoloon vastaa tuota).
"Haluan osoittaa, että ateistien vaatimukset tieteellisistä todisteista ovat epäloogisia ja kohtuuttomia."
Epäloogisuus löytyi sinun analogiastasi. Juuri tuo on ongelma teidän hihujen kanssa. Te vain keksitte analogioita, sen mukaan, että saisitte ne sopimaan luomaanne ajatusrakennelmaan. Analogioita voidaan kuitenkin rakentaa virheellisesti ja tarkoitushakuisesti osoittamaan haluttuun suuntaan. Miksi et kerrankin puhuisi itse asiasta typerän analogian sijaan, analogian, joka ei edes sovellu tilanteeseen.
"Jos näet yöllä unen, et voi kenellekään antaa mitään tieteellistä todistetta, että olet nähnyt unen, etkä voi todistaa myöskään unen sisältöä."
Unista on olemassa tieteellisiä todisteita. Niissä olevien tapahtumien vastaavuudesta todellisuuteen taas ei ole.
"Jos sinulla on jano tai nälkä, voit tuntea sen sisälläsi, mutta et voi antaa siitä kenellekään mitään tieteellistä todistetta."
Janosta ja nälästä on todisteita, mutta janon tai nälän luovista tontuista ei ole.
"Sama koskee monia muita tunteita ja aistimuksia, niin fyysisiä kuin henkisiä ja hengellisiäkin. Ne ovat yleensä subjektiivisia, eikä niitä ole mahdollista todistaa tieteellisesti mitenkään, ei ainakaan kovin helposti. Mutta ne ovat kuitenkin täyttä totta."
Kukaan ei ole kiistänyt, että ne kokemukset eivät voisi olla todellisia, mutta se ei tarkoita, että niiden luullut lähteet olisivat todellisia. Suuri osa ihmisitä kuulee ääniä, joiden lähdettä ei kuitenkaan ole olemassa ja se äänien kuuleminen ei todista muuta kuin sen, että nämä ihmiset kokevat nuo äänet, ei sitä, että joku ulkopuolinen olio aiheuttaisi ne äänet.
"Jos vain yksi henkilö maailmassa saisi jonkun erikoisen hengellisen kokemuksen, en minäkään siihen suoralta kädeltä uskoisi, mutta jos miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa ovat tuhansien vuosien aikana kokeneet samaa, niin emme voi kuitata sitä saduksi, selittäen, että niistä ei ole tieteellisiä todisteita, tai että kyseessä on vain näiden henkilöiden omakohtainen, subjektiivinen kokemus."
Me tiedämme, että ihmisillä on jatkuvasti kokemuksia, jotka eivät pidä paikkaansa, joten voimme vallan hyvin todeta, että kokemukset eivät ole luotettavia vaikka miljoonat niitä kokisivat.
"Sitten on myös asioita, joihin uskomme toisen käden tietoina. Minä esim. uskon, että Japanissa on ollut suuri maanjäristys ja tsunami, vaikka minulle ei kukaan ole antanut niistä mitään tieteellistä todistetta, enkä ole itse koskaan kokenut maanjäristystä, enkä nähnyt tsunamia."
Ja noillekin ilmiöille on tieteelliset todisteet.
"mutta jotka kuitenkin ovat tosia, koska miljoonat ihmiset ovat niitä kokeneet ja jatkuvasti kokevat. "
Kukaan ei ole väittänyt, että kokemuksia ei voisi olla. Sinä olet yksinkertaisesti ymmärtänyt koko asian väärin ja epäloogisuus on tässäkin tapauksessa sinun ongelmasi."päänsärystä on tieteellisiä todisteita"
Kyllä, kyllä, mutta ei Matin päänsärystä!
"janosta ja nälästä on todisteita"
kyllä, kyllä, mutta jos kyseessä olisi taas Matti, niin Matin nälästä ja janosta ei ole todisteita.
"Ja noillekin ilmiöille on tieteelliset todisteet"
Kyllä, mutta kukaan ei vaadi niiden esittämistä, kuten ateistit vaativat uskovia esittämään todisteita.
"Me tiedämme, että ihmisillä on jatkuvasti kokemuksia, jotka eivät pidä paikkaansa."
Tiedämme myös sen, että ihmisillä on jatkuvasti kokemuksia, jotka pitävät paikkansa!Jaakob kirjoitti:
"päänsärystä on tieteellisiä todisteita"
Kyllä, kyllä, mutta ei Matin päänsärystä!
"janosta ja nälästä on todisteita"
kyllä, kyllä, mutta jos kyseessä olisi taas Matti, niin Matin nälästä ja janosta ei ole todisteita.
"Ja noillekin ilmiöille on tieteelliset todisteet"
Kyllä, mutta kukaan ei vaadi niiden esittämistä, kuten ateistit vaativat uskovia esittämään todisteita.
"Me tiedämme, että ihmisillä on jatkuvasti kokemuksia, jotka eivät pidä paikkaansa."
Tiedämme myös sen, että ihmisillä on jatkuvasti kokemuksia, jotka pitävät paikkansa!"Kyllä, kyllä, mutta ei Matin päänsärystä!"
Kenen Matin? Ymmärrätkö sinä, mikä tieteellinen todiste on?
"Kyllä, mutta kukaan ei vaadi niiden esittämistä, kuten ateistit vaativat uskovia esittämään todisteita."
Se johtuu siitä, että niille on todisteet, toisin kuin Jumalan olemassaololle.
"Tiedämme myös sen, että ihmisillä on jatkuvasti kokemuksia, jotka pitävät paikkansa! "
Mitä sitten?
Jaakobin vaatimukset epäloogisia.
Jaakob vaatii, että kaikkien olisi hänen laillaan viskattava järjenkäyttö romukoppaan ja palvottava pronssikautisten juutalisten monolatrista vurojumalaa, psykoosissa sekoilevaa Jahvea. Vaikka jonkinlainen jumala olisikin olemassa, niin se on päivänselvä asia ettei se silloin ainakaan olisi Raamatussa psykoosin vallassa seikkaileva Jahve.- -
Hengellinen kokemus ei ole mikään todiste hengellisestä maailmasta. Sellaisia kokemuksia voidaan luodakin ja on luotu aivoja sopivasti stimuloimalla.
En minä mitään todisteita vaadi.
Jos joku esittää väitteitä, niin silloin tosin edellytän, että ne myös voidaan verifioida.
Kohdallani homma menee enemmänkin niin, että havainnoin ympäristöäni ja teen johtopäätöksiä havaintojeni perusteella. Jos joku asia tuntuu omituiselta, yritän ottaa siitä selvää.
Tuntuu siltä, että jotkut palstalle kirjoittavat uskikset eivät toimi samoin kuin minä. He ovat tehneet ennakkoarvauksen maailmankaikkeudesta ja tarkastelevat kaikkea sen suhteen, miten ilmiöt sopivat heidän ennakkoarvaukseensa. Vahvistavat asiat hyväksytään kritiikittä ja epäsopivat hylätään ja tuomitaan.- Väärä kokemus
Miljardilla muslimilla ja miljardilla hindulla on hengellisiä kokemuksia omista jumalistaan. Jos uskoisimme näihin hengellisiin kokemuksiin todisteina, pitää meidän tietysti uskoa myös kaikkiin niihin, sillä ei ole olemassa mitään seikkaa mikä osoittaisi ne vääriksi ja sinun kokemuksesi oikeiksi.
" Mljardilla muslimilla ja miljardilla hindulla on hengellisiä kokemuksia omista jumalistaan. Jos uskoisimme näihin hengellisiin kokemuksiin todisteina, pitää meidän tietysti uskoa myös kaikkiin niihin, sillä ei ole olemassa mitään seikkaa mikä osoittaisi ne vääriksi ja sinun kokemuksesi oikeiksi"
Mainitsemasi ongelma eri uskontojen välillä, on olemassa vain ateisteilla.
Kun irtisanoudut ateismista, niin ongelmakin häviää.Jaakob kirjoitti:
" Mljardilla muslimilla ja miljardilla hindulla on hengellisiä kokemuksia omista jumalistaan. Jos uskoisimme näihin hengellisiin kokemuksiin todisteina, pitää meidän tietysti uskoa myös kaikkiin niihin, sillä ei ole olemassa mitään seikkaa mikä osoittaisi ne vääriksi ja sinun kokemuksesi oikeiksi"
Mainitsemasi ongelma eri uskontojen välillä, on olemassa vain ateisteilla.
Kun irtisanoudut ateismista, niin ongelmakin häviää."Mainitsemasi ongelma eri uskontojen välillä, on olemassa vain ateisteilla."
Se vain osoittaa, että kokemuksiin jumalan olemassaolosta ei voi luottaa. Se osoittaa sen, että se, mitä sinä sanot todisteeksi/todistuksesi, ei ole sitä.
"Kun irtisanoudut ateismista, niin ongelmakin häviää. "
Todellisuus ei ole riippuvainen siitä uskooko jumaliin vai ei.- voi voi
Jaakob kirjoitti:
" Mljardilla muslimilla ja miljardilla hindulla on hengellisiä kokemuksia omista jumalistaan. Jos uskoisimme näihin hengellisiin kokemuksiin todisteina, pitää meidän tietysti uskoa myös kaikkiin niihin, sillä ei ole olemassa mitään seikkaa mikä osoittaisi ne vääriksi ja sinun kokemuksesi oikeiksi"
Mainitsemasi ongelma eri uskontojen välillä, on olemassa vain ateisteilla.
Kun irtisanoudut ateismista, niin ongelmakin häviää.Aika monta sotaa uskovaiset käy keskenäänkin eri uskontojen välisten ongelmien takia, ei siihen ateisteja tarvita.
Taas Jaakobbi esitti väitteen joka kumoutui samantien. - Väärä kokemus
Jaakob kirjoitti:
" Mljardilla muslimilla ja miljardilla hindulla on hengellisiä kokemuksia omista jumalistaan. Jos uskoisimme näihin hengellisiin kokemuksiin todisteina, pitää meidän tietysti uskoa myös kaikkiin niihin, sillä ei ole olemassa mitään seikkaa mikä osoittaisi ne vääriksi ja sinun kokemuksesi oikeiksi"
Mainitsemasi ongelma eri uskontojen välillä, on olemassa vain ateisteilla.
Kun irtisanoudut ateismista, niin ongelmakin häviää.Ei tässä asiassa ole mitään ongelmaa. Ainoastaan sinulla ja sinun
kestämättömillä tyhjillä perusteluillasi on ainainen ongelma. - .
Väärä kokemus kirjoitti:
Ei tässä asiassa ole mitään ongelmaa. Ainoastaan sinulla ja sinun
kestämättömillä tyhjillä perusteluillasi on ainainen ongelma.Ja tonneittain hylsyjä sekä ruumita.
"Ateistit vaativat uskovilta tietellisiä todisteita monista hengellisistä kokemuksista, vaikka itse uskovat moniin asioihin ilman todisteita."
- Ateistit uskovat asioihin jotka on mahdollista todistaa tieteellisin keinoin.
Mitä tarkoitat asioilla joihin uskotaan ilman todisteita, koska loistava esimerkki tuollaisista asioista on jumalusko.
"Jos ihmisellä on hengellisiä kokemuksia eli todisteita Jumalasta, Hänen teoistaan, ihmeparantumisista tms ateistit vaativat, että niistä pitäisi olla TIETEELLISET todisteet."
-Hengelliset kokemukset eivät ole sama kuin todisteita Jumalasta.
Yhtäkään ihmeparantumista ei ole voitu käytännössä todistaa millään tavoin ja useissa "ihmeparantumisissa" on ollut apuna ihan rehellisesti länsimainen lääketiede.
"He saattavat selittää, että kyseessä on vain henkilön oma subjektiivinen kokemus ja koska sitä ei ole kaikilla muilla ihmisillä, se ei kelpaa todistukseksi."
-Henkilökohtaiset kokemukset eivät ole sama kuin todellisuus joten se ei kelpaa todistukseksi. Todisteeksi kelpaa vain ne asiat jotka voi todistaa.
"Haluan osoittaa, että ateistien vaatimukset tieteellisistä todisteista ovat epäloogisia ja kohtuuttomia.
Oletetaan esim. että henkilö, nimeltään vaikka Matti, menee lääkärin vastaanotolle, koska hänellä on kova päänsärky. Olisi järjetöntä, jos lääkäri vaatisi, että Matin täytyy ensin esittää tieteellinen todiste, että hänellä on päänsärky. Kuinka Matti voisi sen esittää? Ei mitenkään! Silti päänsärky on varmasti aivan todellinen."
-Päänsärky on todettavissa tieteellisesti ja se on myös normaali ihmisen vaiva, joten se ei vaadi mitään ylimääräisiä todisteita.
Sekoitat nyt valitettavasti hengelliset kokemukset ja oikeat kokemukset.
Päänsärky on erittäin aito ja tieteellisesti todettavissa oleva asia.
"Sitä ei voida kuitata myöskään sillä, että se on vain Matin henkilökohtainen, subjektiivinen kokemus. Ja koska sitä ei ole kaikilla muilla ihmisillä, sitä ei voi olla Matillakaan. Matti on vain jotenkin "hurahtanut" tai aivopesty uskomaan sellaista, mitä ei ole olemassa."
- Päänsärky on aivan aito kokemus, koska siitä voi tietää että mikä sen aiheuttaa.
Päänsärkyä esiintyy muillakin ihmisillä ja sen selitys ei ole hengellinen vaan se on aivojen psykosomaattinen oire.
"On lukemattomia asioita, jotka ovat todellisia, vaikka niitä ei voida mitenkään tieteellisesti todistaa, ehkä juuri siksi, että ne ovat subjektiivisia, omakohtaisia."
-Such as? Päänsärkyesimerkissäsi epäonnistuit totaalisesti, koska se on tieteellisesti todettavissa oleva psykosomamattinen oire.
"Jos näen kauniin kukan, en voi mitenkään todistaa tieteellisesti, että se on minusta ja ehkä muistakin, kaunis. Mutta todisteiden puutteesta huolimatta, se on kaunis"
-Ihminen voi pitää asioita kauniina, ihminen voi tuntea mielihyvää kokiessaan joitakin asioita.
Esimerkiksi urheilusuorituksen jälkeen ihmisen aivoissa vapautuu hyvänolon tunnetta lisääviä dopamiineja.
Käytännössä se että tuntee mielihyvää asioista on selitettävissä aivojen toiminnalla eikä se vaadi hengellisiä selityksiä.
"Jos näet yöllä unen, et voi kenellekään antaa mitään tieteellistä todistetta, että olet nähnyt unen, etkä voi todistaa myöskään unen sisältöä. Silti kokemus on varmasti todellinen."
-Unen näkeminen on todellinen ilmiö, mutta se että mitä näkee unissa on mielikuvituksen tuotetta tai sitten vaihtoehtoisesti pätkiä muistoista joita säilyy alitajunnassa.
"Jos sinulla on jano tai nälkä, voit tuntea sen sisälläsi, mutta et voi antaa siitä kenellekään mitään tieteellistä todistetta."
-Nälän tunteminen on elimistön tapa ilmoittaa ettei saa tarpeeksi energiaa tai vaihtoehtoisesti se että tekee mieli jotain syötävää. Nälän tunne voidaan todistaa tieteellisesti ja sekin on täysin normaali asia ihmisen elimistössä jonka tarkoitus on vain ilmoittaa että "hei... minulla on nälkä, anna ruokaa"
"Sama koskee monia muita tunteita ja aistimuksia, niin fyysisiä kuin henkisiä ja hengellisiäkin. Ne ovat yleensä subjektiivisia, eikä niitä ole mahdollista todistaa tieteellisesti mitenkään, ei ainakaan kovin helposti. Mutta ne ovat kuitenkin täyttä totta."
jatkuu"Ateistit uskovat asioihin, jotka on mahdollista todistaa tieteellisin keinoin."
Jos ateisti löytää kadulta silmälasit, hän uskoo varmasti, että niillä on tekijä, vaikka tiede ei silmälaseja tutkimalla varmasti pysty mitenkään todistamaan
että niillä nimenomaisilla laseilla on tekijä. Ateisti uskoo varmasti, että ne eivät ole syntyneet itsestään atomihiukkasten satunnaisten törmäilyjen, painovoiman ja suhteellisuusteorian ym hypoteesien vaikutuksesta.
Ateisti siis itse uskoo lukemattomiin asioihin, vaikka ei ole mitään tieteellistä todistetta, mutta hän ei usko, että maailmankaikkeudella, joka on paljon, paljon monimutkaisempi kuin silmälasit, olisi persoonallinen tekijä. Tässä on ristiriita.Jaakob kirjoitti:
"Ateistit uskovat asioihin, jotka on mahdollista todistaa tieteellisin keinoin."
Jos ateisti löytää kadulta silmälasit, hän uskoo varmasti, että niillä on tekijä, vaikka tiede ei silmälaseja tutkimalla varmasti pysty mitenkään todistamaan
että niillä nimenomaisilla laseilla on tekijä. Ateisti uskoo varmasti, että ne eivät ole syntyneet itsestään atomihiukkasten satunnaisten törmäilyjen, painovoiman ja suhteellisuusteorian ym hypoteesien vaikutuksesta.
Ateisti siis itse uskoo lukemattomiin asioihin, vaikka ei ole mitään tieteellistä todistetta, mutta hän ei usko, että maailmankaikkeudella, joka on paljon, paljon monimutkaisempi kuin silmälasit, olisi persoonallinen tekijä. Tässä on ristiriita."Jos ateisti löytää kadulta silmälasit, hän uskoo varmasti, että niillä on tekijä, vaikka tiede ei silmälaseja tutkimalla varmasti pysty mitenkään todistamaan
että niillä nimenomaisilla laseilla on tekijä."
Kyllä pystyy. Meillä on olemassa selvät todisteet siitä, että ihmiset tekevät silmälaseja.
"Ateisti siis itse uskoo lukemattomiin asioihin, vaikka ei ole mitään tieteellistä todistetta"
Väärin. Sinä et ymmärrä, mitä todiste tarkoittaa.
"Tässä on ristiriita. "
Ei ole kuin sinun virheellisessä logiikassasi. Mikään ei määrää sitä, että mitä monimutkaisempi joku on, sitä varmempi on, että sillä on tekijä. Olet luonut täysin perusteettoman oletuksen.- Yakob.
Jaakob kirjoitti:
"Ateistit uskovat asioihin, jotka on mahdollista todistaa tieteellisin keinoin."
Jos ateisti löytää kadulta silmälasit, hän uskoo varmasti, että niillä on tekijä, vaikka tiede ei silmälaseja tutkimalla varmasti pysty mitenkään todistamaan
että niillä nimenomaisilla laseilla on tekijä. Ateisti uskoo varmasti, että ne eivät ole syntyneet itsestään atomihiukkasten satunnaisten törmäilyjen, painovoiman ja suhteellisuusteorian ym hypoteesien vaikutuksesta.
Ateisti siis itse uskoo lukemattomiin asioihin, vaikka ei ole mitään tieteellistä todistetta, mutta hän ei usko, että maailmankaikkeudella, joka on paljon, paljon monimutkaisempi kuin silmälasit, olisi persoonallinen tekijä. Tässä on ristiriita."tiede ei silmälaseja tutkimalla varmasti pysty mitenkään todistamaan
että niillä nimenomaisilla laseilla on tekijä."
Väärin meni Jaakoseni, Silmälaseissa on valmistajan merkki.
"Ateisti siis itse uskoo lukemattomiin asioihin, vaikka ei ole mitään tieteellistä todistetta, mutta hän ei usko, että maailmankaikkeudella, joka on paljon, paljon monimutkaisempi kuin silmälasit, olisi persoonallinen tekijä. Tässä on ristiriita."
kumosin jo väitteesi aikaisemmin, mitä jos vaikka yrittäisit enemmän etkä jatkuvasti itse vetäisi omaa mattoasi jalkojesi juuresta.
-Edelleen, se että kokee jotakin ei tee siitä totta.
Minä voin nähdä unta joka perustuu alitajuntani toimintaan mutta koen ainoastaan sen totena että näen juuri silloin unta enkä sitä että sen unen sisältö perustuisi todellisuuteen.
"Hengelliset kokemukset kuuluvat myös sellaisiin, joita ei useinkaan voida, eikä siksi myöskään tarvitse todistaa tieteellisesti. Tietenkin aina on olemassa tietty kynnys, milloin uskomme, milloin emme. Siksi on väärin rinnastaa Jumalaan uskomista ja spagettihirviöön uskomista toisiinsa."
-Ihmisen kokemukset eivät ole rinnastettavissa todellisuuden kanssa.
On täysin yhtä korrektia uskoa spagettihirviöön kuin myös jumalaankin eli käytännössä erittäin epäkorrektia.
"Jos vain yksi henkilö maailmassa saisi jonkun erikoisen hengellisen kokemuksen, en minäkään siihen suoralta kädeltä uskoisi, mutta jos miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa ovat tuhansien vuosien aikana kokeneet samaa, niin emme voi kuitata sitä saduksi, selittäen, että niistä ei ole tieteellisiä todisteita, tai että kyseessä on vain näiden henkilöiden omakohtainen, subjektiivinen kokemus."
-Kaivat itsesi entistä syvemmälle. Se että ihmiset uskoo johonkin ei tarkoita että se on totuus. Se että usea miljoona ihminen uskoo johonkin asiaan ei tee siitä totuutta, määrä ei korvaa laatua.
Jos ihmistä on lapsuudesta asti aivopesty uskomaan Jumalaan niin totta helvetissä se kykenee kokemaan "hengellisiä" kokemuksia kun oma mielikuva todelllisuudesta on hämärän peitossa.
"On tyhmyyttä vaatia, että jokaisen ihmisen maailmassa pitäisi kokea samaa, ennenkuin siihen voidaan uskoa. "Kun kaikilla ihmisillä ei ole päänsärkyä, ei sitä voi olla Matillakaan"."
-Päänsärky on tieteellisesti ja selkeästi todistettavissa psykosomaattisena oireena joten päänsärky ja hengelliset kokemukset eivät ole rinnastettavissa toisiinsa.
Hengellisinä kokemuksina voi pitää yksinkertaisesti sitä että tuntuu hyvältä tai se että tarpeeksi uskottelee itselleen jotakin asiaa totena, tätä voi kutsua itsemanipuloimiseksi.
"Sitten on myös asioita, joihin uskomme toisen käden tietoina. Minä esim. uskon, että Japanissa on ollut suuri maanjäristys ja tsunami, vaikka minulle ei kukaan ole antanut niistä mitään tieteellistä todistetta, enkä ole itse koskaan kokenut maanjäristystä, enkä nähnyt tsunamia. Luotan siihen, mitä muut paikalla olleet ovat nähneet, kokeneet ja kertoneet tiedotusvälineiden kautta. "
-Japanin maanjäristys voidaan todistaa tieteellisesti mm. geologisesti joten tämäkään tapaus ei ole rinnastettavissa hengellisiin tapahtumiin koska ne ovat juurikin sitä sokeasti uskomista ja itselleen uskottelua.
"Näin on monien muidenkin uutisten laita. Olisin aika tyhmä, jos soittaisin johonkin uutistoimistoon ja alkaisin vaatia jotain tieteellisiä todisteita uutisista."
- Sinä et pyydä mistään kuulemastasi todisteita joten en ihmettele miksi olet niin sekava ja uskot kaikkeen mitä sinulle sanotaan.
Se että uutisissa lukee jotain saattaa olla vääristeltyä mutta kun tarpeeksi useasta lähteestä vertailee tietoa niin saa aika hyvän kuvan tiedon oikeanmukaisuudesta.
On ihan normaalia ja tervettä kyseenalaistaa joidenkin uutisten todenmukaisuus.
"Kaiken kerrotun perusteella on mielestäni mieletöntä vaatia tieteellisiä todisteita hengellisistä
kokemuksista, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voida tieteellisesti todistaa tai edes tieteellisesti tutkia, mutta jotka kuitenkin ovat tosia, koska miljoonat ihmiset ovat niitä kokeneet ja jatkuvasti kokevat. "
-Edelleen sanon että määrä ei korvaa laatua.
Useita miljoonia ihmisiä uskoo aivan eri uskontoihin kuin sinä ja silti ne saavat täysin samanlaisia kokemuksia, joita hekin sekoittavat "hengellisiksi"
Ja kokemukset ilman todisteita eivät ole sama asia kuin todellisuus.
On surullista että sekoitetaan mielikuvitus ja todellisuus keskenään ja sitten jatketaan siihen fiktioon uskomista vain ja ainoastaan sen tähden koska "tosi moni muuki uskoo"- warbeast_66
Jaakoppi varmaan itsekkin saa kohtauksia missä makaa lattialla,nykii ja puhuu kielillä.
- -
"Oletetaan esim. että henkilö, nimeltään vaikka Matti, menee lääkärin vastaanotolle, koska hänellä on kova päänsärky. Olisi järjetöntä, jos lääkäri vaatisi, että Matin täytyy ensin esittää tieteellinen todiste, että hänellä on päänsärky."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix00608
Tuollaisella tekniikalla löytyy tieteellistä todistetta mm. erilaisista päänsäryistä ja niiden aiheuttajista. Kunnon kristittyhän moisiin ei tietenkään turvaudu, vaan rukoilee päänsäryn pois. - Teapotter
Kyllä minuakin kiukuttaisi jos en kykenisi todistamaan uskoni perusteista ainuttakaan. Ihan luonnollista.
Jaakob
21.3.2011 11:16
>>>Ateistit vaativat uskovilta tietellisiä todisteita monista hengellisistä kokemuksista,- se tieteestä
Mutta kun Jumala on luonut ne tiedemiehet ja kaikki objetit ja kohteen, jota tieteen kautta julkistetaan.
Ihmiselle tosin tedettä - Jumalalle Hänen omaa kättensä työtä tuo kaikki vain on.- ba-ba-ba-ballo
todista.
Se on ainoa mitä sinulta pyydetään, etkä ole kyennyt siihen.
Palaa takaisin silloin kun sinulla on todisteita tukemassa väitettäsi.
Hyvä Jaakob, olet oikealla tiellä ja tekstisi sisältää jo hyviä pohdinnan aineksia, MUTTA se ei poista ateismia. Jokaiseen esittämääsi "epäloogisuuteen" on helppo antaa ratkaisu "Russelin teepannulla".
On totta, että lukuisat asiat, kuten mainitsemasi asiat, kuten Matin päänsärky, nälkä tai jano ovat henkilökohtaisia asioita, joita ei voi tieteellisesti suoraan osoittaa, mutta unohdat saman eron noiden asioiden, ja uskonnon välillä. Seuraukset.
Jos pieni lapsi sanoo että hänellä on nälkä, on täysin totta että kyseistä asiaa ei voi suoralta kädeltä todistaa. Mutta, jos ajattelemme seurauksia mitä tapahtuu jos epäilemme lapsen valehtelevan, voi olla että lapsi tuupertuu nälkään, jolloin lapsen sanoessa "nälkä" on meidän toimittava sen seurauksen mukaan, jota haluamme välttää. Samoin on päänsäryssä, lääkärin tehtävänä on ehkäistä pahin mahdollinen seuraus, tai joutuu syytteeseen kuolemantuottamuksesta.
Jumala eli "Russelin teepannu" on kuitenkin poikkeava. Jos väitän, että avaruuden ulkopuolella leijailee havaitsemattomissa posliiniteepannu, ei väitettäni voida lähteä kumoamaan. Onhan olemassa mahdollisuus, että se leijailee siellä, kuten väitän, mutta, niinkauan kuin teepannun tehtävänä ei ole komennella ihmisten seksuaalikäyttäytymistä, yhteiskuntaa ja sodankäyntiä, on yhdentekevää, uskooko kukaan siihen. Samoin Jumalalla. Jos Jumala, kuten todisteet osoittavat, ei ole vaikutusta ihmisiin, on häneen yhdentekevää uskoa. Miten Jumalaan uskominen muka aiheuttaisi positiivisia seurauksia, kun hän ei kerran vaikuta?
Toista on mm. maanjäristysten kohdalla. Me havaitsemme maan. Se vaikuttaa meihin. Me havaitsemme maankuoren hitaat liikunnat järistyksinä ja niiden aiheuttamina tuhoina. On mieletöntä lähteä kieltämään jotain sellaista, jonka vaikutukset voi havaita selkeästi ihmiselämässä, varsinkin, jos kyseinen ilmiö tuhoaa taloja, muuttaa maanpintaa ja tappaa ihmisiä.
Eli ateismi on mielekästä, koska Jumalaan uskomatta jättäminen, toisin kuin nälän, järistysten tai päänsäryn uskomatta jättäminen, ei aiheuta seurauksia.Koska vastineesi on pitkä, en käy kommentoimaan sitä muuta kuin viimeisen väitteesi osalta.
"Eli ateismi on mielekästä, koska Jumalaan uskomatta jättäminen, toisin kuin nälän, järistysten tai päänsäryn uskomatta jättäminen, ei aiheuta seurauksia."
Jumalaan uskomisen jättäminen aiheuttaa pahemmat seuraukset kuin nälkä, maanjäristys, päänsärky tai edes tsunami.
On parempi mennä Taivaaseen päätä särkien tai maanjäristyksen uhrina kuin iankaikkiseen kadotukseen terveenä ja hyvinvoipana.- yakob.
Jaakob kirjoitti:
Koska vastineesi on pitkä, en käy kommentoimaan sitä muuta kuin viimeisen väitteesi osalta.
"Eli ateismi on mielekästä, koska Jumalaan uskomatta jättäminen, toisin kuin nälän, järistysten tai päänsäryn uskomatta jättäminen, ei aiheuta seurauksia."
Jumalaan uskomisen jättäminen aiheuttaa pahemmat seuraukset kuin nälkä, maanjäristys, päänsärky tai edes tsunami.
On parempi mennä Taivaaseen päätä särkien tai maanjäristyksen uhrina kuin iankaikkiseen kadotukseen terveenä ja hyvinvoipana.Ja kenenkä taivaaseen sinä olet Jaakobi menossa? Yahven,Jeesuksen tai Allahin?
Kaikki uskovaisten ristiriidat selittävät sen että jumalaa ei ole olemassakaan, vaan riiteleviä uskovaisia.
Harry Potterkin on todistettavasti voimakkaampi kun mikään jumalistasi. Jaakob kirjoitti:
Koska vastineesi on pitkä, en käy kommentoimaan sitä muuta kuin viimeisen väitteesi osalta.
"Eli ateismi on mielekästä, koska Jumalaan uskomatta jättäminen, toisin kuin nälän, järistysten tai päänsäryn uskomatta jättäminen, ei aiheuta seurauksia."
Jumalaan uskomisen jättäminen aiheuttaa pahemmat seuraukset kuin nälkä, maanjäristys, päänsärky tai edes tsunami.
On parempi mennä Taivaaseen päätä särkien tai maanjäristyksen uhrina kuin iankaikkiseen kadotukseen terveenä ja hyvinvoipana.Lue siis viestini arvon Jaakob, sillä kuten olen monesti todennut, on yhdentekevää uskonko avaruudessa leijailevaan Russelin teepannuun, jos se ei vaikuta minuun.
Seuraavat asiat vahvistavat Jumalaan uskomisen merkityksettömyyttä:
a) empiirinen vaikutus. Jumala ei ole vaikuttanut historian kulkuun, tai hänen vaikutustaan ei ole mahdollista havaita
b) rationaalinen vaikutus. Yksilötasolla ihminen ei ole erillainen, uskoi hän Jumalaan/jumaliin, tai ei mihinkään. Myöskään ihmisen arvomaailma ei muutu.
c)kausaalinen vaikutus. Ihmisen menestys, ja seuraukset eivät ole uskoon sidonnaisia.
d)hakuammunta. Kun vaikutusta ei kerran ole havaittavissa, voin aivan hyvin syin perustella itselleni, että pääsen taivaaseen, koska en usko Jumalaan. Eihän mikään kausaalinen syy todista tätä ilmiötä vastaan. Voin samalla myös sanoa Raamatun sseuraamisen olevan Saatanasta ja vievän helvettiin, sillä mikään maailmassa ei todista tätä vastaan.
Touché.
- sepeteusX
Hirmu mielenkiintoista seurata veli Jaakobin henkistä tilaa - hänen kirjoitustensa perusteella.
- -
Nopeasti rapistuva, hän syyllistyy käyttämään argumenttia "me uskovaiset" ja "meitä on 90% maailman väestä" vaikka kuuluu johonkin pikkulahkoon nimeltä kreationistit.
Heitä pidetään huonompana kuin esim. jehovia ja mormooneja.
- Muikkuinen
Todiste ei ole sellainen jonka joku on joskus kirjoittanut kirjaan (niinkuin tunnut olettavan tuolla jatkuvalla lainailullasi)
Todiste ei ole myöskään kenenkään lausuma mielipide.
Todiste on sellainen havainto tai asia jonka selittämiseksi pois suljetaan ne vaihtoehdot jotka eivät sitä pysty selittämään ja jäljelle jäävä on se todiste ja oikea vastaus.
-Hengellisen asian todistamiseksi pitäisi löytyä jokin havainto tai tapahtuma mikä pois sulkee aivojen osallisuuden sen tapahtumiseen, niin kauan kuin hengellinen asia on joko yliluonnollinen- tai aivojen-tapahtuma ei voida yksiselitteisesti pitää hengellistä tapahtumaa todistetuna faktana.
Meistä suurin osa tietää että kyseessä on aivojen tuottama tunne ja reaktio ei mitään muuta, mutta teissä uskovissa on vielä porukkaa jotka tämän kiistävät joskin ilman perusteita."-Hengellisen asian todistamiseksi pitäisi löytyä jokin havainto tai tapahtuma mikä pois sulkee aivojen osallisuuden sen tapahtumiseen, niin kauan kuin hengellinen asia on joko yliluonnollinen- tai aivojen-tapahtuma ei voida yksiselitteisesti pitää hengellistä tapahtumaa todistetuna faktana"
Otetaanpa väitteittesi pohjaksi maailmankaikkeuden synty tai evoluutio.
Sinun logiikkasi mukaan on siis kaksi vaihtoehtoa; Joko aivot tai hengellinen tapahtuma.
Maailmankaikkeus ja luominen ovat siten joko aivojen eli älyn tulosta tai sitten hengellinen tapahtuma.
Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa.- Yakob.
Jaakob kirjoitti:
"-Hengellisen asian todistamiseksi pitäisi löytyä jokin havainto tai tapahtuma mikä pois sulkee aivojen osallisuuden sen tapahtumiseen, niin kauan kuin hengellinen asia on joko yliluonnollinen- tai aivojen-tapahtuma ei voida yksiselitteisesti pitää hengellistä tapahtumaa todistetuna faktana"
Otetaanpa väitteittesi pohjaksi maailmankaikkeuden synty tai evoluutio.
Sinun logiikkasi mukaan on siis kaksi vaihtoehtoa; Joko aivot tai hengellinen tapahtuma.
Maailmankaikkeus ja luominen ovat siten joko aivojen eli älyn tulosta tai sitten hengellinen tapahtuma.
Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa."Sinun logiikkasi mukaan on siis kaksi vaihtoehtoa; Joko aivot tai hengellinen tapahtuma."
Jo tuossa sinä teit väärät olettamukset.
"Maailmankaikkeus ja luominen ovat siten joko aivojen eli älyn tulosta tai sitten hengellinen tapahtuma.
Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa."
-Hauskoja olettamuksia ihmiseltä joka ei kykene ajattelemaan konkreettisesti.
Evoluutio on evoluutio, ei mitään sitä puuroa mitä sinä väität evoluution olevan, menisit takaisin koulunpenkkiin kun kaikki mitä sinä sanot menevät täysin ohi totuutta. Jaakob kirjoitti:
"-Hengellisen asian todistamiseksi pitäisi löytyä jokin havainto tai tapahtuma mikä pois sulkee aivojen osallisuuden sen tapahtumiseen, niin kauan kuin hengellinen asia on joko yliluonnollinen- tai aivojen-tapahtuma ei voida yksiselitteisesti pitää hengellistä tapahtumaa todistetuna faktana"
Otetaanpa väitteittesi pohjaksi maailmankaikkeuden synty tai evoluutio.
Sinun logiikkasi mukaan on siis kaksi vaihtoehtoa; Joko aivot tai hengellinen tapahtuma.
Maailmankaikkeus ja luominen ovat siten joko aivojen eli älyn tulosta tai sitten hengellinen tapahtuma.
Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa."Otetaanpa väitteittesi pohjaksi maailmankaikkeuden synty tai evoluutio. "
Ei onnistu, koska kyse oli kokemuksista. Maailmankaikkeuden synty tai evoluutio eivät ole päänsisäisiä tapahtumia ihan todennettavasti eikä Muikkunen sellaista väittänytkään vaan sinä jälleen kerran olet ymmärtänyt asian täysin väärin.
"Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa. "
Väärin. Johtopäätöksesi todistaa ainoastaan sen, että sinä olet idiootti.- Muikkuinen
Jaakob kirjoitti:
"-Hengellisen asian todistamiseksi pitäisi löytyä jokin havainto tai tapahtuma mikä pois sulkee aivojen osallisuuden sen tapahtumiseen, niin kauan kuin hengellinen asia on joko yliluonnollinen- tai aivojen-tapahtuma ei voida yksiselitteisesti pitää hengellistä tapahtumaa todistetuna faktana"
Otetaanpa väitteittesi pohjaksi maailmankaikkeuden synty tai evoluutio.
Sinun logiikkasi mukaan on siis kaksi vaihtoehtoa; Joko aivot tai hengellinen tapahtuma.
Maailmankaikkeus ja luominen ovat siten joko aivojen eli älyn tulosta tai sitten hengellinen tapahtuma.
Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa.Pihalla kuin lumiukko?
Oma kirjoitukseni oli hengellisen asian todentaminen, voisi melkein väittää että todistit taikavoimien olemassa olon kun sait sen käännettyä mysteerisesti maailmankaikkeuden syntyyn ja evoluutioon! :) Jaakob kirjoitti:
"-Hengellisen asian todistamiseksi pitäisi löytyä jokin havainto tai tapahtuma mikä pois sulkee aivojen osallisuuden sen tapahtumiseen, niin kauan kuin hengellinen asia on joko yliluonnollinen- tai aivojen-tapahtuma ei voida yksiselitteisesti pitää hengellistä tapahtumaa todistetuna faktana"
Otetaanpa väitteittesi pohjaksi maailmankaikkeuden synty tai evoluutio.
Sinun logiikkasi mukaan on siis kaksi vaihtoehtoa; Joko aivot tai hengellinen tapahtuma.
Maailmankaikkeus ja luominen ovat siten joko aivojen eli älyn tulosta tai sitten hengellinen tapahtuma.
Olipa kumpi vaihtoehto tahansa oikea, niin se todistaa, että Jumala on olemassa.Logiikan JÄÄTÄVÄ kuningas, Jaakob.
- chris_hitchens
Zeikobin kunniaksi on kyllä todettava että hän on vankkumaton harhaisuudessaan. Perusteet omien uskomusten tueksi haetaan päivästä riippuen ihan eri korista mutta kyllä aina joku löytyy :)
Minua käy kyllä ihan noin niinkuin lajitoverina sääliksi koko ukko.
x42, minusta osasit hienosti tuoda julki jumaluuksien tarpeettomuuden - siis todellisen tarpeettomuuden. Russellin teekannu ei varmaankaan (jos olisi olemassa) pahastuisi siitä, mitä ihmiset sänkykamareissaan tekevät tai jättävät tekemättä. Niin kauan kuin Jahve vaan leijuu jossain eikä vaikuta mihinkään millään tavalla, on siitä yhtä vähän haittaa kuin tuosta teekannusta - ei kyllä mitään hyötyäkään :)- .
Hän on Kreationisit, lahkoista uusin.
Teekannu on mielekäs ratkaisu todistusten vaatijoille: Kun havaitsin että en voi lopullisesti poistaa Jumalan mahdollisuutta, muotoilin kysymyksen uusiksi:
"TÄYTYYKÖ minun uskoa Jumalaan?"
Siitä tein loogisen ketjun:
A: Kärsimys on pahasta
N1:Jos Raamattu on tosi, Jumalaan täytyy uskoa kärsimyksen välttämiseksi
P2:Jos Raamattu on epätosi, on todisteiden puuttuessa mahdotonta arvioida tekoa josta on suurinta hyötyä, jolloin usko on yhdentekevää.
P3: Raamattu on epätosi
q->Jumalaan uskominen on yhdentekevää, koska tekojen seurauksisa ei voi päätellä niiden kärsimyksen määrää.
Tämän jälkeen totesin ratkaisseeni kaikki teologiset ongelmat ja palasin palvomaan teekannua.
Jaakob:n merkitys uskossaan epävarmoille "äänestäjille".
Kuten joku kirkkomme piispoistakin manasi, niin varsinkin kiihkeät kreationistit maallikkosaarnaajat, mallia a la Jaakob, saavat aikaan ainoastaan vahinkoa kirkolle. Piispa puhui lyhyesti fundamentalisteista, mutta tarkoitti myös esim tätä.
Tuollaisesta kiihkeästä, sokeasta ja äärimmäisen surkeasti perustellusta fundamentalistisesta, kreationistisesta höpötyksestäseuraa vain se, että ihmiset alkavat suhtautua kirkon tarjoamaankin evoluution sisältämään uskoon kriittisemmin.
Ehkäpä aina muutama uskonasioita miettivä kirkkolainen huomaa, että uskoa voi mihin hyvänsä, luettuaan fundiksien juttuja. Eli havainto, ettei uskominen johonkin ole mikään todiste tuon asian olemassaolelle.
Tämän asia luulisi tosin normijärjellä varustettu ihminen käsittävän vain tutustumalla jumalien laajaan ja ah niin monimuotoiseen valikoimaan.
Loppupeleissä Jaakob saa saarnaamisellaan aikaan vain ihmisten siirtymisen kauemmaksi mielikuvitusjutuista.- tietäväinen.
Onkohan yhtään elävässä uskossa olevaa piispaa tällä hetkellä? Tiedän vastauksen mutta en laita sitä nyt tähän kuitenkaan.
- ++++++++++
"Loppupeleissä Jaakob saa saarnaamisellaan aikaan vain ihmisten siirtymisen kauemmaksi mielikuvitusjutuista."
Voi olla, että Jaakob oikeasti on todella hyvä Poe ja toi on tavoite.
Itse usko että hän on vain todella tyhmä, mutta nerokas Poe on mahdollinen.
Jaakob
21.3.2011 11:16
aloitti:
>>>Ateistit vaativat uskovilta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242610
- 951576
- 1211374
- 751150
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa371144Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo25971Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270941- 53932
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216889- 34825