Asuin avoliitossa miehen kanssa, jolla oli kaksi lasta. Lapset vierailivat luonamme joka toinen viikonloppu. Aluksi se oli ihan OK, mutta pikku hiljaa alkoi tökkimään.
Mitä enemmän koin painostusta anopin, lasten äidin, miehen siskon puolelta "kuinka minun pitäisi rakastaa jne." lapsia, sitä enmmän aloin vieraantumaan lapsista. tunteeni muuttuivat ärtymyksestä vihaan! Kärsin tilanteesta, samoin kuin kaikki muutkin asian osalliset.
Ihan itseni parasta ajatellen, lähdin pois suhteesta. Sii todellakin itseni. Kukaan ei ollut kiinnostunut minun onnestani, ja olikin oma velvollisuus itseäni kohtaan huolehtia siitä. Muutin omaan asuntoon.
Pian löysinkin uuden kumppanin, jolla ei ole lapsia. Lapsettomuus oli suuri kriteeri kumppania valitessani. On mies tosin muutenkin ihana, ei lapsettomuus ollut ainoa kriteerini :)
Itselläni on lapsi, mutta hän on jo täysi-ikäinen ja asuu omillaan. Uusi kumppani ei lapsia halua. Tämä sopii minulle ja olenkin onnellinen. Yhteinen koiravauva meillä on, ja se on minulle tärkeämpi kuin nuo exän lapset koskaan olivat. Kuulsotakoon kauhealta, se on kuitenkin totta.
Ymmärän teitä väsyneet ja kyllästyneet äitipuolet. Ero voi olla joskus paras ratkaisu, jos parisuhde tai oma onni kärsii. Koko ongelmasta pääsee eroon, varsinkaan jos ei lapsia tullut tehtyä ko. miehen kanssa itse.
Ymmärrän myös teitä äidit. Oma lapsi on enemmän kuin tärkeä, toisten lapsia vain harvat yksilöt pystyvät rakastamaan. Kai se on biologiaa... vai olisko jopa ihmiskunnan selviytymiskeino.
Mitä enemmän koin painostusta anopin, lasten äidin, miehen siskon puolelta "kuinka minun pitäisi rakastaa jne." lapsia, sitä enmmän aloin vieraantumaan lapsista. tunteeni muuttuivat ärtymyksestä vihaan! Kärsin tilanteesta, samoin kuin kaikki muutkin asian osalliset.
Ihan itseni parasta ajatellen, lähdin pois suhteesta. Sii todellakin itseni. Kukaan ei ollut kiinnostunut minun onnestani, ja olikin oma velvollisuus itseäni kohtaan huolehtia siitä. Muutin omaan asuntoon.
Pian löysinkin uuden kumppanin, jolla ei ole lapsia. Lapsettomuus oli suuri kriteeri kumppania valitessani. On mies tosin muutenkin ihana, ei lapsettomuus ollut ainoa kriteerini :)
Itselläni on lapsi, mutta hän on jo täysi-ikäinen ja asuu omillaan. Uusi kumppani ei lapsia halua. Tämä sopii minulle ja olenkin onnellinen. Yhteinen koiravauva meillä on, ja se on minulle tärkeämpi kuin nuo exän lapset koskaan olivat. Kuulsotakoon kauhealta, se on kuitenkin totta.
Ymmärän teitä väsyneet ja kyllästyneet äitipuolet. Ero voi olla joskus paras ratkaisu, jos parisuhde tai oma onni kärsii. Koko ongelmasta pääsee eroon, varsinkaan jos ei lapsia tullut tehtyä ko. miehen kanssa itse.
Ymmärrän myös teitä äidit. Oma lapsi on enemmän kuin tärkeä, toisten lapsia vain harvat yksilöt pystyvät rakastamaan. Kai se on biologiaa... vai olisko jopa ihmiskunnan selviytymiskeino.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Moi!
Hienoa että olet päässyt ulos tukalasta tilanteesta. Todella hyvä että huomasit ajatella itseäsi etkä vain kitkuttanut siinä ja odotellut aikaa parempaa. Onnea uuteen suhteeseesi ja nauttikaa elämästä :)
vastasit sit itselles, TAAAAAAAAAAAAAASSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS
Sori tuottaa sulle pettymys, muttä mä en ole ketjun aloittaja.
Miksi tunnet kiukkua mun viestiä kohtaan?
Siksikö että vastasin positiivisesti? Vai siksi että nimimerkissä kirjoitusvirhe?
Mikä on ongelmasi?
mee lissu hoitoon, sun paskakirjoituksia ei usko kukaan !
Kiitos Sammakkomummo! Niinhän se on, että jos olisin aikaa parempaa jäänyt odottamaan, olisin katkeroitunut itse, ja saanut pahaa aikaiseksi myös muille.
Valitettavasti tällä palstalla on jokin "provofobia".
-Aloittaja-
Hienoa kuulla, että olet asettanut oman onnellisuutesi muiden vaatimusten edelle ja muuttanut elämäntilanteesi mielekkäämmäksi. Koska loppujen lopuksi oman itsemme kanssa meidän tulee elää koko loppuelämämme, ja miksi emme arvostaisi itseämme niin paljon, että yrittäisimme tehdä elämästämme mielekästä ja itsestämme mahdollisimman onnellisia?
Olen elänyt uusperheessä pari vuotta, ja suoraan sanottuna elämäni ei ole koskaan ollut näin helvetillistä. Miehelläni on 2 lasta entisensä kanssa (5 ja 10 vuotiaat), ja meillä on myös yhteinen 1 vuotias lapsi. Rakastan yhteistä lastamme yli kaiken ja olen hänestä niin onnellinen, mutta olisin voinut olla onnellisempikin hänen syntymänsä jälkeen. Johtuen olosuhteista.
Hädin tuskin siedän mieheni lapsia, mutta en tietenkään todellisia tunteitani heille näytä. Perhe-elämämme alkuaikoina tunteeni eivät olleet näin negatiivisia heitä kohtaan, vaan ne ovat vahvistuneet matkan varrella. Mieheni äidin ja muiden sukulaisten mielestä tuntuu olevan automaattista että rakastan mieheni lapsia yli kaiken, ja että laitan suhteessamme ja perhe-elämässämme heidän tarpeensa kaiken edelle. Samanlaista painostusta olen tuntenut minäkin, kokoajan!
Lapset kitisevät, kiukuttelevat, urputtavat, tappelevat, kiusaavat minun lastani (hänen ollessaan vauva mieheni tytär huitoi häntä saksilla, laittoi pieniä legoja suuhun, tömisteli oven takana jotta vauva heräsi jne.) ja uhkailevat ("jos et hae minulle sitä tai tätä, heitän sinua tällä", "jos et tee näin, tapan sinut"). Ymmärrän, että lapset toisinaan puhuvat mitä sattuu ja ovat mustasukkaisia, mutta en siedä tällaista käytöstä kodissani.
10 vuotias poika elelee talossamme kuin talon isäntä. Kaukosäätimet, televisiot, jääkaappi jne. ovat hänen hallussaan. Ja kyllä, näistä ongelmista ja käytöksestä on puhuttu niin mieheni,anopin ja pojankin kanssa, olemme käskeneet ja komentaneet, mutta muutoksia ei tapahdu.
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, etten tunne olevani kotona kun mieheni lapset ovat täällä. Tai oikeastaan koen olevani ulkopuolinen ja täysin vailla valtaa omassa kodissani. Toisinaan pelkään myös oman lapseni puolesta.
Mieheni ex tekee myös elämästämme helvettiä. Hän terrorisoi ja uhkailee kokoajan. Tunnen suunnatonta vihaa kyseistä ihmistä kohtaan. Ja olen alkanut nähdä kyseisen ihmisen myös mieheni lapsissa.
Olen puhunut miehelleni ja anopilleni pahasta olostani jo yli puoli vuotta. Ja siitä, että tämä perhekuviomme ei pelaa.Kun olen kertonut miehelleni ja anopilleni eroaikeistani, he ovat olleet järkyttyneitä. Heidän mielestään minun pitäisi tehdä kaikkeni lasten puolesta ja jatkaa suhdetta!! Entäpä minä ja minun tarpeeni? Kaikkeni olen yrittänyt ja yrittänyt, mutten ole onnellinen. Suostuin käymään perheterapiassa heidän pyynnöstään, mutta en kokenut siitä olevan minkäänlaista apua.
Haaveenani on siis ero, mutta se tulee olemaan hankalaa. Meillä on mieheni kanssa yhteinen lapsi ja yhteinen talo. Voisi sanoa, että kerään kokoajan voimiani, jotta jaksaisin tehdä lopullisen irtautumisen tästä tilanteesta. Ja ajatuskin siitä, että minun pitäisi antaa yhteinen lapsemme miehelle hoitoon yhtä aikaa kun hänen toisetkin lapsensa, kauhistuttaa minua. En luota heihin, ja miehelläni ei ole silmiä selässä.
Kadun että lähdin ikinä mukaan tähän uusperhekuvioon. Sain tietenkin ihanan lapsen, ja miehenikin on mahtava ihminen ja suhteemme kukoistaa kun lapset ovat poissa, mutta se ei riitä, kun puolet ajasta olen onneton.
Naiset (varsinkin lapsettomat): miettikää 2 kertaa ennenkuin alatte suhteeseen lapsellisen miehen kanssa. Saatte sen miehen mukana toisen naisen lapsia. On toimiviakin uusperheitä, mutta tottahan se on: suurin osa ei toimi!!!!
Tsemppiä sinulle sekä aloittajalle, jos nyt ette ole sama henkilö:). Hienoa, että tännekin palstalle joku viitsii ihan tosissaan tuntojaan kirjoitella. Reaktiot kun näköjään ovat mitä sattuu. Ihan yhtä perusteltua on pohtia "äitipuolena" olon kamaluuksia kuin yh- tai muuna äitinä olemistakin. Näissä uusperhekuvioissa kun vain äitipuolen raskaaseen rooliin joutuneet/päässeet naiset usein ovat tukalammassa tilanteessa kuin lasten bioäiti koskaan konsanaan. Bioäidillä on varmasti hankaluutensa elämässään, mutta hänen ei (useinkaan) tarvitse sietää häijyiksi kasvatettuja vieraiden lapsia kodissaan saati vastata epärealistisiin odotuksiin sukulaisten taholta. Siinä kuin vain riekkuu taustalla häiritsemässä kaikkien olemista. Jos jotain voin lohdutukseksi sanoa sinulle ja aloittajalle, niin ole onnellinen parisuhteestasi ja yhteisestä lapsestanne. Sitä onnea ei kukaan voi teiltä viedä. Ja ne hirviökakarat kasvavat siitä, ts. joko järkeistyvät tai sitten lakkaavat vierailemasta teillä. Kannattaa tukeutua omiin ystäviin ja sukulaisiin, koska sympatiaa tilanteessasi voi olla vaikeaa saada ainakaan miehen suvun puolelta. He kun eivät asu teillä eivätkä näe ongelmianne. Älä anna vaikeuksien vaikuttaa itsetuntoosi äläkä lakkaa puhumasta asioista miehesi kanssa. Panosta kaikkesi teidän keskinäiseen ja omaan hyvinvointiisi, niin lapsesikin voi hyvin. Näitä asioita hoen myös itselleni silloin kun ketuttaa, ja aikaa myöten on alkanut olo helpottaa. Muista, se ex-eukko ei pääse sinun elämääsi jos et päästä häntä. Ja kakarat ovat vain kakaroita, niin häijyiksi kuin osaavatkin heittäytyä. Heillä ei ole valtaa sinun elämääsi, vaikka nyt kattosi alla välillä käyvätkin porsastelemassa:). Jätä ne huomiotta ja keskity omaan lapseesi jos käytös ei tuosta muutu.
kamala lukea tuollaista pötköä.
En ole sama ihminen kuin aloittaja :) Vaikka toisaalta toivoisin olevani, hän kun on päässyt eroon huonosta elämäntilanteestaan.
Kiitos tästä tekstistäsi. Samoilla linjoilla olen, ja yritän näin juurikin ajatella, mutta välillä tuntuu niin raskaalta jatkaa.
Pitäisi joka tilanteessa yrittää muistaa se, että miehelläni ja minulla on ihana yhteinen lapsi ja hyvä suhde. Ex tekee kaikkensa hajottaakseen perheemme, tavallaan en haluaisi suoda hänelle sitä tyydytystä. Miehen lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja muuttavat omilleen paljon ennen yhteistä lastamme, silloin voisimme keskittyä täysillä toisiimme. Siihen asti....täytyy vain yrittää jaksaa ja suojella omaa pienokaistani heiluvilta saksilta, jos tähän jään :/
Jep. Niin se vain on. On pakko keksiä suojakonstit, jotta tilanne säilyy oman perheenne hallinnassa. Uskon, että pystytte siihen yhdessä miehenne kanssa, koska kirjoituksestasi saa sen kuvan, että liittonne on toimiva.
Kuten kerroin meillä on ollut aivan samanlainen tilanne, ja sitä on ulkopuolisten vaikea uskoa miten paljon ex-puoliso voi halutessaan lasten kautta vaikeuttaa elämää. Meillä myös etälapset on käännytetty tiukasti uutta perhettä vastaan. Omaa kiukkua ja ällötystä on ollut välillä vaikea hallita, kun yhteinen vauva on joutunut isomman lapsen kostotoimenpiteiden kohteeksi.
Aikaa myöten uusperheenne muokkautuu kaikkia osapuolia kunnioittavaksi. Tähän päässee vain sinnikkyydellä ja vanhempien yhteisellä tsempillä?
Pahoittelut, luin tätä palstaa hyvin pikaisella silmällä ja aloittajan ja sinun kirjoitukset menivät sekaisin:). Halusin kuitenkin vastata ja välittäää viestin, että älä luovuta. Itse luen tätä palstaa vain silloin kun tilanteet pääsevät vaikuttamaan liiaksi mielenrauhaan, mutta aika harvoin nykyisin.
Minä tajusin tän viestin ja aloittajan viestin aivan täysin. Oma tilanteeni on melko vastaava, tosin puolison lapset on isoja, 17v ja 18v. Vanhempi "lapsi" asuu meillä ja terrorisoi talouttamme aivan kuten itse haluaa, tienaa jo omaa rahaa ja tuhlaa ne milloin mihinkin, loppukuusta ollaan peeaa ja kerjätään isiltä rahaa tupakkaan, ei osallistu perheen kustannuksiin ja taloudellinen tilanne on äärimmilleen pingotettu...
En osannut tällaista odottaa yhteen muuttaessa, lapset vaikuttivat niin kilteiltä ja viattomilta ikäisikseen. Ongelmat tuon vanhemman lapsen kanssa on kulminoitunut puolen vuoden sisällä aivan pattitilanteeseen. Ollaan asuttu yhdessä vasta vajaa vuosi ja vihaan jo etenkin tuota vanhempaa lasta sydämeni pohjasta. Nuorempi lapsi sentään asuu vielä puolet ajasta äidillään.
Nyt meille on vauvakin tulossa ja tajuan vasta nyt, miten iso, iso, iso virhe tämä kaikki on... iso virhe oli lähteä suhteeseen jo lapsia hankkineen miehen kanssa, vielä isompi virhe oli muuttaa yhteen ja isoin virhe oli tulla raskaaksi. Naiiviudessani luulin jotain aivan muuta. Rakastan toki miestäni aivan hirvittävän paljon ja tulevaa vauvaani, mutta kärsin tässä tilanteessa joka päivä, joka ikinen päivä. Päivääkään ei mene ettenkö murehtisi tulevaa. Pelkään menettäväni ainokaisen vauvani kun stressaan niin paljon. Puhetta ja lupauksia muutoksesta on ollut, mutta muutosta ei ole tapahtunut ja tilanne on kärjistynyt siihen, että joko minä tai täysi-ikäinen pentu tästä talosta lähtee. Ei tarvinne edes arvata, kumpiko joutuu pakkotilanteessa ulos: MINÄ. Vaikka olen raskaana, en voi mitenkään olettaa, että isä laittaisi täysi-ikäisen lapsensa pihalle. Tähän on nyt sitten varmaan monen helppo sanoa, että mitäs läksit ja oma moka. Niin onkin. Abortti ei silti ole vaihtoehto.
Mieletön provo! Heh.. kyllä jolaain nyt heittää... pakko mustamaalata äitejä, kun muuhun ei pysty! Noinko saat itsetuntoa lisää, haukkumalla muut ja ylistämällä itseäsi!! Mene hoitoon ihminen, sitä on tarjolla. Provile lisää... joooo
Lähde sukuloimaan tms. yksivuotiaanne kanssa aina kun isommat lapset tulevat teille viikonloppuina. Tee siitä vakio-ohjelma tai niin usein kuin suinkin.
Tämä idea toimisi hyvin, jos mieheni lapset olisivat meillä vain viikonloppuisin. Mutta kun lapset ovat meillä joka toinen viikko, maanantaista maanantaihin... En voi lähteä kodistani evakkoon viikoksi :/
Kun sinulla on ymmärtävä ja mahtava mies, pyydä häntä ottamaan täysi vastuu lapsistaan ma-pe, ja osallistumaan kodinhoitoon niin paljon kuin mahdollista. Ja sinä otat päävastuun 1-vuotiaasta. Voit joskus pitää pe-su vapaan omissa sukulaisissasi 1v kanssa, tai kylpylässä, leirillä... Tai mies voi mennä omiensa kanssa sukulaisiin, kylpylään, leirille, laivalle... Kun miehen lapset eivät ole teillä, mies voi ottaa päävastuun 1v:stä (nukutukset, pukemiset, pesut jne) ja sinä voit tehdä ruokia pakastimeen jne.
Luulen, että ongelma on siinä että olette 50 % ajasta 24/7 koko ajan koko porukalla.Ja kaikki olettavat, että kaikki pelaa 100%.
Hengitystilaa kaikille, edes kerran kuussa. Usein mies olettaa, että uusi vaimo passaa koko porukan. Tekee hyvää heille olla keskenään ja vaikka anoppi ihastelemaan kullanmuruja.
Josset halua yöevakkoon, voit tehdä päiväretkiä. Mies isot lapset ulkoilemaan, uimaan, elokuviin jne. kolmestaan. Tai vaikka pelaisivat pleikkaa.
Miehen ex:n touhut voit ohittaa. Älä niillä päätäsi vaivaa.
Ihmettelen suuresti, miten joku äiti pystyy antamaan lapsensa vieraan hoitoon viikosksi?? Huh, meillä ei ole ikinä onnistunut, en voisi koskaan lapsilleni tehdä niin. Eivä ole edes isänsä naisia koskaan saaneet edes nähdä, saatikka että meneisimme sinne!
Kun kysyin lapsilta, että haluatteko nähdä niitä isän naisia vai olla kotona, he kaikki olivat sitä mieltä, että eiikinä niitä isän naisia halua nähdä.
haista lissu paska!
"Pitäisi joka tilanteessa yrittää muistaa se, että miehelläni ja minulla on ihana yhteinen lapsi ja hyvä suhde"
Meillä ei yhteistä lasta ollut/ole, ja vaikka parisuhteemme olikin hyvä, kyllä sekin kärsi pahasta olostani ja siitä, että myös ex-mieheni oli puun ja kuoren välissä. Toisella puolella ex-vaimo, ja suku.... toisella minä.
Nyt on PALJON helpompi hengittää, kun tuo kaikki vuosia jatkunut painajainen on takanapäin. Siitä pääsi eroon ihan samalla hetkellä, kun muuttoauton keula suuntasi uutta kotiani päin:)
Nyt aikaa erosta on kulunut jo sen verran, että pystyn näistä aioista keskustelemaan jo ihan niskavillat vaakatasossa :)
-Aloittaja-
Kunnioitettava päätös. Pakko kuitenkin kysyä onko ratkaisusi jättänyt katkeruutta ilmaan, kun jaksat vielä kirjoittaa aiheesta täällä?
Jos se olisikin noin helppoa, että muuttaa vain pois jatkamaan omaa elämäänsä ja voisi unohtaa uusperheensä, niin kaiketi useampikin toimisi samalla tavalla valittamisen sijaan.
AP:lle kiitokset siitä, että uskaltaa tunnustaa itselleen myös negatiiviset tunteet.
On totta, että ympäristö painostaa, etenkin naisia, rakastamaan "vieraita" lapsia ja hyväksymään heidät ehdoitta.
Jokainen, joka on uusperheessä elänyt, tietää, ettei se ole helppoa. usein kuulee sanottavan, ettei rakkaus omaankaan lapseen, jota on kohdussaan kantanut 9kk, syty heti synnytyssalissa, vaan kasvaa pikku hiljaa, miksi olettaisimme rakastavamme toisen lapsia automaattisesti?
Uskon, että, kun tunnustaa tunteensa itselleen ja suo aikaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen, se antaa voimia ja eväitä kaikille osapuolille.
Ajan myötä puolison lapsista oppii välittämään ja heihin oppii suhtautumaan luontevasti, mutta ei välttämättä rakastamaan. Mutta ei tarvitsekaan, jos sen kanssa voi elää ja sen hyväksyä. Eikä sitä toki tarvitse lapselle näyttää.
Ja tiedoksi vielä sinulle "lapset päättävät", kukaan ei anna lapsia vieraalle viikoksi, lapset menevät tapaamaan isäänsä, ja jos isän uusi puoliso sattuu silloin isän luona olemaan, niin sitten on.(Ellei sitten tärkeintä ole se, että lapset lähtevät pois äidin jaloista, oli isä kotonaan tai ei.) Sinun kohdallahan näin ei ole, koska olet kieltänyt lapsia menemästä isälleen. En todellakaan usko, että ainakaan pieni lapsi tekee tuollaista päätöstä itse harkiten.
Viisasta puhetta!
Lapset menevät tapaamaan isäänsä, eivät mihinkään vieraan ihmisen luo. Ja isälläkin on erottuaan täysi oikeus jatkaa elämäänsä ja rakastua uudelleen. Ei elämä lopu avioeroon!
Millainen äiti kieltää lapsiaan tapaamasta isäänsä vain siksi, että on mustasukkainen ja katkera siitä, että ex-mies on jatkanut elämäänsä ja tavannut uuden naisen? Kyseinen äiti ei sitten varmaankaan tuo mitään "vieraita miehiä" omaan kotiinsa lastensa nähtäväksi, vaan elää loppuelämänsä ilman parisuhdetta ja katkerana?
Ei voi kuin ihmetellä näitä kirjoituksia tällä palstalla. Eniten hämmästyttää juuri näiden eronneiden äitien "en anna lasteni tavata isääni, koska en halua vieraita naisia heidän elämäänsä" -jutut. Omat 2 lastani asuvat vuoroviikoin isänsä ja tämän puolison luona, ja lapsillani on myös 2 sisarpuolta. Minulla on myös uusi puoliso. Ja kaikki toimii. Minun elämäni ei päättynyt avioeroon, enkä myöskään vaatinut entistä miestäni elämäänsä siihen päättävän.
Tällä palstalla kirjoittelevien katkerien ex-vaimojen kannattaisi käydä puhumassa jossain, ja setvimässä eron aiheuttamaa vihaa ja katkeruutta. Ja toisaalta taas täällä kirjoittelevien uusien puolisoiden, jotka kertovat inhoavansa miehensä lapsia, kannattaisi tehdä samoin. Avioeron jälkeen lasten elämä on vähintäänkin jonkin aikaa mullin mallin, ja asiaa ei ainakaan helpota se, että aikuiset purkavat vihat ja surut toisiinsa ja sitä kautta myös lapsiinsa.
Käyttäytykäämme me aikuiset aikuisten tavoin. Annetaan lasten olla lapsia, vailla huolen häivää.
Harva lapsi saa elellä ilman huolen häivää. Luulisi vanhempien pyrkivän siihen, mutta ei tarvitse kauaakaan katsella ympärilleen, kun huomaa, että oma monien vanhempien kohdalla oma mukavuus menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Jos lasten mielipidettä kysyttäisiin, olisi paljon vähemmän avioeroja, särkyneitä koteja ja uusia suhteita. Mutta eihän lasten mielipidettä kysytä.
Ei tarvi olla katkera eikä mustasukkainen, jos kieltää lapsiaan tapaamasta isää sillon kun sillä on vieraita naisia luonaan. Lapset menevät tapaamaan isää, ei näitä katkeria naisia.
Ei voi muutakun ihmetellä, mikä hinku ja into niillä naisilla on toisten lapsiin? kakeruus ja mustasukkaisuus, kun itsellä ei ole.
Omituista ettäm oisesta jotkut pitää semmosen haloon, että kun ei äiti anna omia lapsiaan ulkopuoliselle ja vieraalle ihmiselle, niin heti äiti on hullu. Näinhn se ei ole, vaan äiti suojelee omia lapsiaan jos mies siihen ei kykene.
Meillä mikään tähän asti asia ei ole ollut niin hyvä kuin päätös. olla laskematta ex miehen ja ex isän naisia meille kylään tai lasten lähelle, ja meidän menoa sinne päin. Sen ovat lapsetkin sanoneet ja olleet onnellisia. Meillä ei ole minkäänlaista inota nähdä miehen naisia. Ne ei kuulu meille.
Jos mies ei kykene yksin tapaileen omia lapsia, niin olkoot tapailematta.
Just niin käyttäytykää uusiot aikuisten tavoin,ja jättäkää miehen lapet rauhaan, ainakin meillä on onneksi jätetty. En voisi kuvitella tilannetta jossa ne naiset tulisivat meille tai haukkuisivat meidän lyttyyn.
Uusioiden kannattaisi hakea apua tuonon väkisin toistenlasten tapaamiseen, jos ei ole omia lapsia ei voimitään, ei toisten lapset ole sitä varten, että aletaan leikkimäään jotain pikkuperhettä. Ne ei kuulu muille.
miten kasvatat lapsesi kohtaamaan uusia ihmisiä? Haluatko istuttaa heihin mahdollisen pelon siemenen, tehdä heistä eristäytyneitä?
Olet todella erikoinen tapaus,,
Tai voisiko se olla niin, että lapseesi ovat sinulle mieliksi ja kuitenkin haluaisivat sisimmässään elää myös osana isän elämää?
Oletko muuten joku uskonlahkon kiihkeä jäsen? (ihan uteliaisuuttani vaan....)
Voi herranjumala sua näiden juttujes kanssa. Aina samat jutut, vaikka kuinka koettaisi rautalangasta vääntää. Alan jo vähän epäillä, että oikeasti tahallaan "näyttelet" tyhmää, provosoit ja olet todella tämä paljon puhuttu Lissu.
Mutta koitetaanpa nyt uudelleen.
Unohda nyt hetkeksi sana Me. Ajatellaan, että on Sinä ja Lapset. Erikseen. Sinä olet eronnut miehestäsi, eikä sinun tarvitse enää puuttua hänen elämäänsä. Mutta lapsesi ovat edelleen entisen miehesi lapsia, lapsista ei erota. Vain puolisoista.
Eron jälkeen niin äidillä kuin isälläkin on oikeus jatkaa elämäänsä ja solmia uusi parisuhde, jos niin haluaa. Jopa mennä uudelleen naimisiinkin ja tehdä lapsia jonkun toisen kanssa. Tämä oikeus on sekä sinulla että entisellä miehelläsi.
Sinun entinen miehesi on ilmeisesti puheistasi päätellen tavannut "vieraan naikkosen". Tai sinun puheistasi päätellen useitakin? Ovatko nämä naiset porukalla miehesi luona vaatimassa että haluavat tavata ex-miehesi lapset?? Tuskin. Miehesi tuskin on mitään yhden yön hoitoja lapsilleen esittelemässä, ja eivät sellaiset hoidot nyt mitään lapsia haluaisikaan tavata. Haluavat vain sitä itseään. Jos miehesi seurustelee jonkun uuden naisen kanssa tosissaan, ja harkitsee mahdollisesti myös yhteenmuuttoa, luonnollisesti hän haluaa naisen tapaavan ja tutustuvan myös lapsiinsa. Tällöinhän naisesta tulee entisen miehesi puoliso, ja yhteisille lapsillenne äitipuoli. Ja he kuuluvat tällöin samaan perheeseen.
Puhut "katkerista naikkosista, jotka haukkuisivat sinut ja lapset lyttyyn". Katkeria mistä? Entisestä erostaan kuten sinä?? Ja miksi haukkuisivat sinut ja lapset lyttyyn? Ja miten niin tällä naisella on jokin hinku ja into sinun ja entisen miehesi lapsiin? Mistä sinä tiedät ettei hänelläkin ole ennestään lapsia? Ja että hän voi tehdä omia lapsia entisen miehesi kanssa? Ei hän halua sinun lapsiasi omia tai ryöstää, vaan tutustua rakastamansa miehen perheeseen. Eli tässä tapauksessa lapsiin.
"Käyttäytykää uusiot aikuisten tavoin ja jättäkää miehen lapset rauhaan".
Onko mielestäsi aikuismaista käytöstä elää miehen kanssa ja vältellä tapaamasta hänen lapsiaan? Millaista perhe-elämää sellainen on, että kyseisen naisen täytyy lähteä evakkoon kun lapset tulevat isänsä luo, vain sen vuoksi, että entinen vaimo ei anna lasten tavata häntä? Ymmärräthän, että yhteiset lapsenne ovat yhtä lailla miehesi. Hänellä on oikeus heitä tavata omassa kodissaan, oman puolisonsa kanssa. Sinäkään et sitten varmaan esittele uutta miesystävääsi lapsillesi? Epäilen kyllä ettet kykene vielä pitkään aikaan uuteen parisuhteeseen, ellet käsittele näitä tuntojasi jossain.
"Uusioiden kannattaisi hakea apua tuohon väkisin toisten lasten tapaamiseen".
Käsittämätöntä puhetta. Väkisin toisten lasten tapaamiseen?? Jos nainen alkaa suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia ennestään, on tietenkin normaalia että tavataan ja tutustutaan. Tämä toimii myös toisinpäin: Jos mies alkaa suhteeseen eronneen naisen kanssa, jolla on ennestään lapsia, tavataan ja tutustutaan.
Mies haluaa varmasti esitellä lapset uudelle puolisolleen, ei siinä ole kyse mistään väkisintapaamisesta uuden puolison taholta! Ja jos miehen uusi puoliso muuttaa yhteen entisen miehesi kanssa, ovat he molemmat tällöin lapsesi perhettä. Tiedät varmaan mitä uusperhe tarkoittaa? Ei tarvitse "leikkiä mitään pikkuperhettä", vaan silloin ollaan perhe. Leikittiin tai ei.
Ja miksi ihmeessä ex-miehesi uusine puolisoineen olisi sinun luoksesi tulossa kylään? Ja miksi ihmeessä sinun pitäisi kyläillä heidän luonaan?? Sinä olet eronnut miehestäsi. Ei sinun tarvitse enää hänen kanssaan kahvitella. Mutta lapsillasi sitä vastoin on oikeus tavata isäänsä hänen kodissaan, oli siellä kuka tahansa. Sinulla ei ole oikeutta määrätä ketä siellä saa lasten vierailujen aikana olla ja ketä ei. Yhtä lailla entisellä miehelläsi ei ole oikeutta puuttua siihen, ketä sinun kodissasi on silloin kun lapset ovat sinun luonasi.
Sanot että lapsesi ovat onnellisia. Varmasti, jos olet heidät lietsonut vihaamaan miehesi uutta naista edes tapaamatta ensin. Epäilen myös, että tämän ihme naiskammosi vuoksi lapset ovat saaneet tavata isäänsä vähemmän...? Tekeekö se sitten lapsen onnelliseksi...Sitä voi jokainen miettiä.
Kehotan sinua käsittelemään eroasi ammattiauttajalla. Selvästikkään et ole siitä vielä päässyt yli. Tunnet vihaa ja hämmentävän syvää katkeruutta siitä, että miehelläsi on uusi nainen. Mutta älä hyvä ihminen pura sitä lapsiin. Anna heidän olla isänsä kanssa, oli hänellä uusi kumppani tai ei. Anna heidän itse muodostaa mielipiteensä kyseisestä ihmisestä.
Äläkä enää ajattele sinua ja lapsiasi vain meinä. Lapset kuuluvat tänä päivänä entisen miehesi perheeseen, sinä et enää kuulu. Siinä asiassa sinä ja lapsesi ette ole Me, vaan sinä ja lapset erikseen. Miehesi uusi kumppani "ei kuulu sinulle" (kuten asian useaan kertaa teksteissäsi mainitset), mutta jos hän muuttaa yhteen ja avioituu exäsi kanssa, hän kuuluu lastesi perheeseen. Halusit tai et.
Missä olen sanonut että kielto koskee opettajia ym hyviä tuttavia, sukua ym?? Kyse on vain ja ainoastaan näistä hyvin kieroista ex miehen mnaisista. He ovat ihmisiä, joita emme laske kotiimme eikä heillä ole ollut lupaa tavata lapsiani eikä minua. Mekään emme tunkeudu sen kotiin, emmekä halua tapailla hänen mahdollisia lapsiaan.
Lapset ovat saaneet olla osa isän elämää niin paljon kuin ovat halunneet ja isä on halunnut. Mutta kun se mies ei halua! En voi siihen häntä pakottaa. Kun mies hyvlkää lapset pieninä ja vaihtaa vieraaseen naiseen, niin eihän sitä edes lapset ymmärrä ja anna anteeksi vaikka kuin olisi isä.
Voin sanoa että meille tämä ratkaisu on ollut niin hyvä, että lapsetkin ovat onnellisia, kun ovat saaneet asua ja olla kotona ilman vieraan ihmisen haukkuja ja muuttamisia talosta toiseen.
En ymmärrä mihin me olisimme niitä ex miehen ja isän naisia tarvinneet, emme mihinkään.
Onneksi lapset ovat aikuisia, jaedelleen minun elämässä mukana, mutta isä heidät on menettänyt jo kauan sitten, hänen oma vika. Mutta hän valitsi lapsettoman naisen omiensa tilalle. Ei voi muutakun sääliä.
En jaksanut lukea tuota sun palopuhetta kokonaan, kuin vain sieltä täältä...mutta vastaan siihen että, me ollaan lasten kanssa yhä ME!
Miksi ihmeessä nämä naikkoset tulisvat meille kylään? Ihan sama juttu, jos ei me ei he, jos ei me ei he.
Toisaalta meillä ei ole mitään hinkua ollut koskaan nähdä ex miehen ja ex isän naisa, koska ei ole mitään tarvetta heihin tutustua.
Isää lapset ovat saaneet tavata, enkä koskaan ole sitä kieltänyt mutta nikkoset ei kuulu meidän perheeseen iekä sukuun. Kyllä meillä on oikeus tuttavuutemma valita ja kuka meille tulla saa ja kuka ei.
En halunnut ketään vierasta ulkopuolista katkeraa ihmistä lasten eteen haukkumaan omaa hunoa olemustaan ja olotilaa, ja säästin lapseni siltä kieltämällä naikkoset mieltä.
Ei kuulu! Lapseni ovat aikuisia, ja ovat ERITTÄIN ONNELLISIA ELÄMISSÄÄN, eikä kaipaa ulkopuolista perheenrikkojaa elmäänsä. Oli vaikk akyseessä isän naiset, niin ei ole ottaneet heitä edes mielistellen meille. Nauramme vaan isän oikuille edelleen.
Ei lapset kuulu ex miehen perheeseen, ei ole kuin yksi perhe lapsilla, kahta ei ole. Me emme kuulu hänen elämään eikä hän meidän.
Mies itsekin sanoi aikanaan että hänen uudet suhteet pilaa lasten elämän, eikä siksi ole tuonut naisiaan meille. Onneksi on sen verran fiksu mies, että ymmärtää kunnioittaa meitä ja meidän päätöksiä.
Me kuulumme miehen sukuun edelleen on anoppi ja appi, mutta mies ei edes omaansa.
Me olemme ainakin onnellisia, ettei ole tarvinnut katsella ex miehen ja ex isän naisia, kun valitsi naiset lasten tilalle, niin omapa on syy.
En ole liesonut mitään vihaa lasten ylle...sanoin vain että saatte itse valita, joko minä tai isän naikkoset. Minä poistun elämästänne sitten enkä ole missään tekemisissä kanssanne, jos naikkoset valitsette, kaikkea ei voi saada. En voisi nähdä kun lapsemme kasvaa kieroon ja heitä haukutaan ja tehdään heidän olo hankalaksi, silloin on patempi poistua paikalta kokonaan.
Mutta lapset valitsimvat minut, tottaka, ja naikkkoset ei kuulu minun eikä lasten elämään lainkaan. Näin meillä ja olemme erittäin onnellisia, mulla on lastenlapsiakin, eikä vaari ole edes heitä nähneet.. se on erittäin valitettavaa kun toimi mies rumasti meitä kohtaan.
Ei uusi suhde kuulu miehen ex perheeseen eikä lasten elämään. Ei lapsilla ole mitään velvollisuutta hengailla isän naisen kanssa, ellei itse niin halua ja heidän äiti.
Minusta on sääli se että lasten elämään tungetaan ihmisiä kuin pipoa..Tunnen monta ihmistä, jotka kieltää ex miehen naisen tapaamasta lapsia, eikä se ole mikään ihme, ihan normaalia. Ei kaikkiin ihmisiin vain voi luottaa.
Mikä muuten on se vimma, miksi nämä naiset niin innokkaasti haluavat miehen lapsia nähdä??? Se on vielä arvoitus, mutta en itsekkäänikuna ole antanut siihen heille tilaisuutta, koska en luota ulkopuolisiin ihmisiin, enkä halua että lapseni kasvavat kieroon ja saavat vääriä signaaleja ja mikä pahinta ulkopuolisen haukut ja epämiellyttävän olon. Isää lapset voivat tavata mielin määrin, mutta siihen ei kuulu hänen naiset.
Kenenkään lapsen ei tarvi vastentahtoisesti tapailla ihmisiä, joita ei halua.
Luin uusperhe sivuilta yks päivä, että LAPSEN KOTI ON SIELLÄ, MISSÄ HÄN ASUU. ISÄN LUONA KÄYDÄÄN VAIN KYLÄSSÄ. Ei ole kahta kotia.
Kenenkään lapsen ei ole pakko vaihtaa asuntoa viikottain, ellei lapsi niin itse halua.
Nuo asat tehään aikuisen itsensä vuoksi, ei lapsen. Kukaan aikuinenkaan ei jaksaisi viikottain pakkailla ja muttaa ja taas purata tavaroitaan, ja samaa samaa vuodesta toiseen, siksi hän laittaa lapsen asialle.
Ja tutkimusten mukaan suurin osa lapsista haluaa vaihtaa kotia! Tämä seikka unohtuu monelta lähiltä, kun luulevat olensa korvaamattomia. Lapset eivät halua pelkkää "viikonloppuisää", vaan voivat paremmin, kun voivat viettää myös arkea isänkin luona.
Tietysti lasten ideaali toive on ydinperhe. Ero ei ole lähes koskaan lasten mielestä hyvä juttu. Mutta jos ero kuitenkin tulee, lapset valitsevat mielummin kahden kodin mallin, kuin yhden kodin.
Olen itse sekä lähihuoltaja että äidipuoli. Lisäksi uusperheemme sisällä on myös "ydinperheessä" eläviä lapsia kaksi, eli puolisoni ja minun yhteiset lapset. Kaikki lapset kutsuvat tätä kodikseen. Lisäksi minun esikoiseni sanoo isänkin kotia kodikseen ja mieheni lapset äitinsä kotia kodikseen. Homma toimii.
Välit miehen exän ja hänen puolisonsa suuntaan eivät ole hyvät, mutta jatkuva taistelu on vähän helpottanut vuosien myötä. Minun exäni perheen suuntaan asiat on aina ollut tavallisesti toimivia. Oleellista on kuitenkin se, että lapset tietävät, että heitä rakastetaan. Heitä rakastaa omat vanhemmat, sekä isä- ja äitipuolet, molemmissa kodeissa.
Lissu on Lissu, yksi ja sama joka jaksaa. Meille ei vieraita naisia huolita, kamalia naikkosia. Lissu kokee olevansa "me" minä lapset. Ei me mennä isän kotiin, ei meillä... Siis Lissulla ei ole omaa elämää, hän on osa lapsiaan, jotka taitavat jo olla aikuisia, kun Lissu on jo vuosia pyörittänyt samaa levyä. Isä hylkäsi MEIDÄT, me ei sitä ikinä anneta anteeksi
Itselleni on tullut sellainen asia mieleen että miksi tällaiset naiset,jotka alkavat suhteeseen lapseni isän kanssa,muuttavat yhteen ja menevät naimisiin jne,yleensäkään menevät suhteessa noin pitkälle jos miehen edellisestä suhteesta syntynyt lapsi "vaivaa".
Ymmärrän toki ettei kaikki tiedä itse alussa,onko valmis hyväksymään toisen lapset,mutta itse en menisi edes niin pitkälle että muuttaisin yhteen jos vähänkään tuntuisi että miehen lapset ovat ongelma.
Ihan näin uteliaisuudesta vain kun lapseni isä meni naimisiin ja ovat tehneet 2 yht. lasta jonka jälkeen meidän lapsemme on kuin ilmaa. Tyhmä eksänikin ei sillä..
Olen miettinyt samaa..lähiäidin ominaisuudessa joutuu miettimään tarkasti suhdettaan ja sen kehittymistä. Viikonloppuiskällä taas on aikaa parisuhdettaan rakentaa ja hoitaa huomattavasti enemmän.
Ja kun tähän ihanuuteen eli kahdestaan olemiseen alunperin tottuu,tulee näistä jokatoinen viikonloppu vierailevista lapsista jumalaton ongelma.
Ehkä kannattaisi miettiä sitä suhdetta lapsettomien ja etävanhempien yhtä pitkään kuin lähivanhempienkin.Ne lapset eivät kuitenkaan mihinkään katoa..
Minun exäni seurusteli aikansa todella nuoren ja lapsettoman naisen kanssa,ja hän kieltäytyi heti alkuun ehdottomasti tapaamasta lasta. Siitähän tietty seurasi ongelmia ja exä valitsi lapsen tapaamiset tuon sutturan ohi.
Onneksi kuitenkin asia tuli ilmi jo alkuvaiheessa,eikä sitten kun olisi jo yhteistä perhettä perustettu,yhteistä lasta ja omaisuutta hankittu.
Siinä vaiheessa se,että kertoo vihaavansa puolisonsa lasta ja haluavansa hänestä eroon,on minusta valehtelua!
Toinen kuvittelee saavansa uuden mahdollisuuden,saa olla rakkaan lapsensa kanssa yhdistettynä uuteen perheeseen,ja sitten alkaakin vaatimukset:joko "käenpoika" lähtee pesästä,tai minä lähden yhteisen mukulan kanssa.
Oletteko koskaan ajatelleet sen isän tunteita tällaisessa tapauksessa? Vaikka ei "käenpojan" tunteista väliitäisikään..
Juu näin siinä usein käy, että miehelle tärkeimpää on lapseton suttura ja oma elämä kuin että rakastaisi lapsiaan. Muut aiat menevät omien lasten yli.
Eikä sillä ole väliä kuka ja millainen se uusi suttura on, kunhan vaan joku on.
Meillä myös mies jätti lapsensa, mutta siinä nämä sutturat painostivat miestä jättämään lapset.
Minusta mies, joka "unohtaa" lapsensa minkä tahansa vuoksi, oli se sitten uusi ihminen, työ, harrastus, mikä vaan uusi asia elämässä, ei ansaitse tulla kutsutuksi mieheksi. Kyllä hän on silloin keskenkasvuinen kloppi, jonka oma tunnemaailma on kehittymätön.
Sitten onkin asia erikseen kaikki erosta katkeroituneet ex-vaimot, jotka tekevät kaikkensa estääkseen lapsia tapaamasta heitä rakastavaa isää...
Omaan tuttavapiiriini ei (onneksi) kuulu ainoatakaan miestä, joka olisi uuden kumppanin tavattuaan lakannut tapaamasta ja rakastamasta lapsiaan, mutta muutaman sellaisen miehen tunnen, joiden ex-puolisot ovat katkeruuksissaan halunneet kostaa ex-miehelle ja tehneet lasten tapaamisista todella hankalia. Onneksi oman mieheni ex ei kuulu näihin ääliöihin, jotka toimillaan tekevät isointa hallaa omille lapsilleen.
Harva iti se lapsiltaanisän kieltää, monet isät eivät vainhalua lapsiaan tavata ja sitten syyttävät siitä äitiä. Myös uudet suhteet monesti hankaloittavat isän ja lasten suhdetta ja tekevät lapsen olon niin kurjaksi isän luona, että lapset eivät enää halua tulla.
Moni äiti ei halua että lapsen elmään tulee isän naiset, niinkuin minä. En voisi kuvitella sellaista tilannetta, että lapset olisivat tavanneet isäna naiset. Meillä on ollut siukka sääntö, että joko minä tai naiset. Ja minä olen tottkai se joka lapsille on parasta.
En vain ole voinut antaa laspiani suin päin haukuttavaksi tai että saisivat huonoja vaikutteita katkerilta perheenrikkojilta.
Ja nyt ovat lapset kiitelleet ja olleet onnellisia, että oli äiti, joka välitti ja piti heidän puoliaan, ettei joutuneet ikävään tilanteeseen ja haukuttaviksi.
En sano että kaikilla näin olisi, mutta tämä on sopinut meille, ja olemme onnellisia siitä. Se joka ei kykene eron ja hylkäämisen jälkeen enää pitämään lapsien puolta ja yksink asvattamaan heitä, niinkuin minä, suokoon heille uusiennaisten uudet opit ja systeemit, mutta meille se ei ole koskaan tullut kuuloon, että naiset ramppaisivat meillä alinomaa haukkumassa.
jankuti, jankuti tuo me osataan jo ulkoa, meinaatko, että kertaus on opintojen äiti. Olet tosi fanaattinen ja tyhmä ihminen lissu.
Hae apua tuohon ongelmaasi.
Höpöhöpö...
Miksi et halua, että lapsesi tapaavat uusia ihmisiä?
Toki ymmärrän, jos isällä on naisia monikossa ja he vaihtuvat jatkuvasti, mutta jos vanhemmalla on pidempi, tasapainoinen suhde, en voi tajuta, miksi se pitäisi lapsilta "salata".
Etkö itsekään seurustele? Tai ainakaan esittele kumppaniasi lapsille?
Ja minä en ainakaan ole perheenrikkoja, vaikka olenkin "uusivaimo", mieheni erosta oli neljä vuotta, kun hänet tapasin. Eikä mieheni todellakaan ole lakannut tapaamasta lastaan meidän tapaamisemme jälkeen. Päinvastoin, nykyään lapsi asuu luonamme.
Kyllä lapset ovat saaneet tavata uusia ihmisiä, ja olen iloinen että meill niitä myös on riittänyt.
Mutta ei ihmisiä, jotka rikkoo perheemme ja kostaa omat onglmat lapsillemme. Isänsä naiset ei kuulu meidän perheeseen ei meidän sukuun eikä meidän ystäväpiiriimme. Emme halua heitä kotiimme enkäminä lasten silmien alle.
He eivät ole ihmisiä joihin haluamme tutustua, he ovat ihmisiä, jotka ovat sotkeneet lasten perheen.
Mihehen mielestä myös on niin että hänen naiset eivät ole hyvää seuraa lapsillemme.
Olisi järkyttävää jos joku ulkopuolinen nainen olisi saapastellut taloomme ... ei ei voisi kuvitellakkaan etä lapsemme jaminä olisimme joutuneet moisten naisten kiusattavasiksi.
Meillä se ei onnistu. Halusin pieninä suojella lapsiani ulkopuolisilta katkerilta ihmisiltä, ja nyt vain nauramme ja kauhistelemme, miten lastenisä saattoi olla niin tyhmä.
ja taas sama laulu jankuti, jankuti taidat jankuttaa tuota maailman tappiin saakka.
Hienoa! Olen onnellinen puolestasi! meillä kaikilla on vain yksi elämä. Siksi se kannattaa elää juuri niin kuinitsestä tuntuu, eikämitä muut odottaa tai haluaa.
Kaikki eivät halua lapsia, ei tarvitsekaan haluta, kaikki eivät halua asua miehen kanssa saman katon alla tai omaa perhettä, ei tarvitsekaan.
Kyllä jokaissen täytyy itse tehdä päätökset minkälaisen elämän haluaa =)
Itsekkyydestä siinä ei ole kysymys.
On se hienoa, että minä arvostan lapsiani paljon.
Haluanjakaa sen onnen, ja kertoa, ettei ne uudet suhteet isän elämässä ole tarpeellisia lapselle, ne ovat isänhairahduksia, ei niillä tarvi kostaa ex vaimon ja ex lasten elämää.
Me olemme pärjänneet niin loistavasti ilman että lasten on tarvinnut rassata mieltään sillä että isä suuttuu jos ei hänen naiset pääse meille kylään, kun emme ole laskeneet naisia meille, että olemme erittäin onnellisa, ja muut ovat kateellisia.
Minusta on naurettavaa aina vedota biologiaan ja luonnonlakeihin,kun nainen puhuu vihasta/inhosta toisen lapsia kohtaan.
Esimerkiksi susilaumassa pentuja saa vain alfanaaras,ja osalle lauman muille naaraille tulee valeraskaus maidontuotantoineen.Siksi että jos alfanaaraalle jotain käy,muut naaraat pystyvät huolehtimaan PENNUISTA..
Muutenkin tuon poikasten hyljeksimisen ja tappamisen luonnossa hoitavat urokset,lähinnä siksi että saataisiin emä nopeammin kiimaan ja suosiolliseksi.
MUTTA jos nyt tuolle linjalle lähdetään,että saadaan luonnonlailla selitettyä omia ja henkilökohtaisia tunteitaan ja luonteenpirteitään,
niin oletteko sitten valmiit ,arvon naiset ,hyväksymään myös miehen selittelyt uskottomuudesta ja tappeluista sillä,että koska olen uros,minun pitää saada siementää mahdollisimman monta naarasta? Ja että siksi olin putkassa baaritappelun jälkeen,kun oli vähän reviirikiistaa toisten urosten kanssa..
Ihmisen ja eläimen erottaa vain sivistys?
Minusta taas on naurettava väite, että nainen voisi rakastaa toisen naisen lapsia kuin omiaan. Joku suuri sydäminen ehkä pystyy (en tiedä), mutta harvinaista se varmasti on.
Nainen on naiselle "susi". Kukaan mies tuskin edes ajattelee, että rakastaako naisen lapsia, tai rakastaako nainen HÄNEN lapsiaan. Mutta naiset ovat liian kiinnostuneita toistensa tunteista. Tästä tulee äitimyytteys, ja joillekin synnytyksen jälkeinen masennuskin. Aina ei pysty edes omiaan rakastamaan. Rakkaus kasvaa tai on kasvamatta. Ihmisillä on oikeus tunteisiinsa, olipa ne millaisia tahansa. Vihakin on tunne, johon jokaisella on oikeus.
Kyllä,vihaankin kuten kaikkiin tunteisiin on ihmisellä oikeus. Mutta ei luonnonlakien varjolla,vaan on ymmärrettävä että ne tunteet ovat lähtöisin omasta itsestään.
Otin esimerkiksi tuon miehen vieraissa käymisen,koska olen joskus kuullut selityksen että se on miehelle pakko,koska luonto niin käskee.
Kuka antaa anteeksi uskottomuuden tuollaisesta selityksestä?
Onko vika miehen luonteessa vai biologiassa? Ja jos viimeeksimainitussa,niin mikä vika on miehissä,jotka eivät petä?
No ei voi, ei ne miehen lapsetkaan valua olla isän naisen kanssa tekemisissä. On vaan pakko ettei isä hylkää.
Ulkopuolisen naisen ei tarvi pitää miehen lapsista, mutta miehen lapsien pitää olla naisen kanssa tekmisissä... on monen uusioisen haave.
Mutta ei ne lapset tyhmiä ole, kun tulevat siihen ikään kun saavat itse päättää ketä haluaa nähdä, ovat onnelisia siitä ettei tarvi isän naista nähdä.