Sikatalous kaatumassa

Olen ennenkin tällä palstalla todennut, että sikatalous loppuu Suomesta jos mitään ei tehdä tuottajahinnoille. Lähes jokaisessa Maaseuden tulevaisuudessa on nykyään jonkinlainen juttu kuinka karmea tilanne on sikapuolella. Lauantaina Turun sanomissa totesi sikayrittäjien puheenjohtaja, että 900 yksikön emakkosikala tuottaa joka päivä tuhat euroa tappiota.

Esim. eilen maaseudussa oli juttu siitä kuinka paljon Suomeen tuodaan sianlihaa tällä hetkellä. MTK,n asiantuntija Jouko Nieminen totesikin, että markkinatalouteen kuuluu, että hinnat vaihtelevat jonkin verran,mutta ei niin, että ne pyyhkäisevät tuotannon mukanaan. Lisäksi MTK,n puheenjohtaja sanoi, että hintakehitys sikapuolella on kuin kuolleen miehen sydänkäyrä.

Täytyy vain todeta, että ei käy kateeksi niitä joilla on suuri sikamäärä, ja joiden pitäisi saada toimeentulonsa sikataloudesta. Heidän kohdalla tilanne on täysin kestämätön.
891270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Empä oikein usko, näyttää noita entistä isompia sikaloja nousevan tähän maahan, montakohan kymmentätuhatta sikaa siihen Koskelle tulevaan sikalaan oikein tulee ????

Äänestä
  • Tietoni perustuu selviin faktoihin, joten on aivan turha siinä haistatella alatyyliin minulle. Kosken sikalaa ei näillä näkymin koskkaan tule. Oletko muuten koskaan itse pitänyt sikoja kun näytät noin suurelta asiantuntijalta?

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    Tietoni perustuu selviin faktoihin, joten on aivan turha siinä haistatella alatyyliin minulle. Kosken sikalaa ei näillä näkymin koskkaan tule. Oletko muuten koskaan itse pitänyt sikoja kun näytät noin suurelta asiantuntijalta?

    Kyllä se tulee, ei ole kuin luvista kiinni ...

    Äänestä

"sikatalous loppuu Suomesta jos mitään ei tehdä tuottajahinnoille."

Se mikä tässä vähän kututtaa on että suurimmat vaikeudet ovta perinteisellä erittäin vahvalla LSOn sikatalousalueella Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Täällä kun tukitasot ovat merkittävästi alemmat kuin c-alueella ja tuet vielä laskevat vuosittain ja 2014:stä ei tiedä mitään. Ja c-alue senkun porskuttaa tukien varassa. Tässä uhkaa käydä niin että maamme varsinaisen maatalousalueen tuotanto hiipuu pois ja tukivaraistuotantoa pohjoiseen jää. Varsinkin sikapuolella mutta kyllä tuo maitopuoli ja nautapuoli vähän samaan suuntaan näyttävät myös menevän.

Äänestä
  • outoa mitä tukea ne siellä c alueella taas saikaan siis siolle

    Äänestä

  • sikapuoli vähän kirjoitti:

    outoa mitä tukea ne siellä c alueella taas saikaan siis siolle

    osaa sanoa, laskin tuota joskus itsekin ja tuki oli muutaman euron, muutoksia on tullut sen jälkeen ja ihan mielen kiinnosta haluaisin tietää kuinka suureen (pieneen) tukeen etelän tuotanto kaatuu.

    Äänestä

  • No eikö kukaan kirjoitti:

    osaa sanoa, laskin tuota joskus itsekin ja tuki oli muutaman euron, muutoksia on tullut sen jälkeen ja ihan mielen kiinnosta haluaisin tietää kuinka suureen (pieneen) tukeen etelän tuotanto kaatuu.

    Vuonna 2011 a- ja b-alueilla tuki on 139 euroa / viitemäärän eläinyksikkö. Vastaavasti c1:llä jos viitemäärä 1-146 niin 265 ja siitä yli niin 197.

    Mitä tuo on käytännössä? Jos 300 lihasian verstas ja myyntiin 3,3 erää per vuosi niin se on vähän vajaa 1.000 myyntiin ja se on 75 eläinyksikköä. Tuessa eroa siis 126 * 75 = 9.450 euroa joka 85 teuraspainolla tekee noin 11 c/lihakilo. Kun lasketaan että viljen hinnan nousun aiheuttama korotustarve on noin 50 c/kg niin jokainen voi päätellä onko tuo sitten merkittävä vai ei.

    Ja jos 1.000 verstas ja 3,3 niin myyntiin 3.300 joka on 253 eläinyksikköä. Tästä tulee etelässä tukia 253*139=35.167 ja c1:llä 146*265 (253-146)*197=59.769 euroa eli eroa on 24.602 euroa joka edelleen per lihakilo on noin 9 c/kg.

    Äänestä

  • Suureen vai pieneen? kirjoitti:

    suurkiitokset, muistin kyllä tuon kympin kahtapuolen per sika, Tiedän kyllä ettei saisi kerjätä kahta kertaa samasta paikasta mutta kun numerot tuntuu olevan hanskassa niin mitä tuo tuki tekee tuon kokoisessa yksikössa liikevaihdosta karrkeasti ja montako hehtaaria pitää olla hehtaareita että omasta ruokkii tuon kokoisen possulan..

    Äänestä

  • Näitä kaipailin, kirjoitti:

    "mitä tuo tuki tekee tuon kokoisessa yksikössa liikevaihdosta karrkeasti"

    Kun lasket että lihan hintan on 1,40 ja siitä sitten 0,11 tai 0,9 niin tukiero on siis 6-8% liikevaihdosta. Kun liikutaan sellaisella tasolla että meinaa tulla tappiota eli palkaksi jää 0% liikevaihdosta niin tuo 6-8% liikevaihdosta tukiero on aika merkittävä.

    Hehtaareista en sano mitään muuta kuin sen että jos lasket että tukiero kaventuu hehtaareilla niin käytännössä hehtaarituissa on eroa max 10 euroa/ha ja sekään ei välttämättä ab-alueen hyväksi. Mutta jos on 300 verstas niin 50 riittää eli jos on 10 niin tuosta tukierosta häviäisi noin 0,5 c /kg.

    Äänestä

  • Liikevaihdosta? kirjoitti:

    palaset loksahtelee paikalleen. Hehtaareilla tarkoitin tilaa joka ruokkii possunsa omalla viljalla ja jos laskee satotason eron niin C alueen tuki on näillä viljan hinnoilla kyllä kuitattu,

    Äänestä

  • No nyt alkaa kirjoitti:

    palaset loksahtelee paikalleen. Hehtaareilla tarkoitin tilaa joka ruokkii possunsa omalla viljalla ja jos laskee satotason eron niin C alueen tuki on näillä viljan hinnoilla kyllä kuitattu,

    "jos laskee satotason eron niin C alueen tuki on näillä viljan hinnoilla kyllä kuitattu "

    www.matilda.fi niin sieltä selviää että ohrasato c1:llä (Etelä-Pohjanmaa) vuosina 2001-2010 keskimäärin 3.690 kg/ha, siis 10 vuoden keskiarvo. Vastaavana aikana Pohjanmaa (c1/c2?) 3.740 ja Satakunta (b-alue) 3.710 ja Kaakkois-Suomi (Kymenlaakso, b-alue) 3.210 ja Pirkanmaa (b/c1) 3.310 ja Varsinais-Suomi 3.740.

    Näin siis 10 vuoden keskiarvolla niin vaikkapa ab-alueen parhaan eli Varsinais-Suomen ohran satotaso on suurempi kuin Etelä-Pohjanmaan ja samansuuruinen kuin Pohjanmaan ja tuohon Etelä-Pohjanmaahankin erona vain 50 kiloa joka 50 hehtaarilla tekee siis 2.500 kiloa ja 200 euron tonnihinnalla 500 euroa vuodessa. Ja muilla a/b-alueen alueilla satotasot siis alle tuon c-alueen Pohjanmaan ohran satotason, Satakunta tosin 20 kg yli Etelä-Pohjanmaan satotason. Ja siis 10 vuoden keskiarvo, ei mikään sattuma siis.

    Mutta että mikä satotasoero on millä tukierolla kuitattu??? Kun satotasoero onkin c-alueen hyväksi???

    Äänestä

  • No nyt alkaa kirjoitti:

    palaset loksahtelee paikalleen. Hehtaareilla tarkoitin tilaa joka ruokkii possunsa omalla viljalla ja jos laskee satotason eron niin C alueen tuki on näillä viljan hinnoilla kyllä kuitattu,

    "jos laskee satotason eron niin C alueen tuki on näillä viljan hinnoilla kyllä kuitattu"

    Toisin päin ajateltuna. Tukiero 300-satasella ja 50 hehtaaria on 9.450 euroa. Jos ohran hinta 200 euroa/tonni niin tuolla ostaa noin 47 tonnia ohraa (jos 100 euroa / tonni kuten oli monta vuotta niin melkein 100 tonnia...) ja se tarkoittaa että hehtaarisadossa pitäisi olla 1.000 kilon ero. Ja tuolla alemmalla hinnalla
    2.000 kilon eron.

    Vastaavasti tuolla tonnisella tukiero 24.600 euroa eli tukierolla ostaa 120-250 tonnia ohraa hinnasta riippuen. Ja se tarkoittaa myös suurinpiirtein sitä tonnin tai kahden tonnin satotasoeroa. Jota ainakaan matildan tilastojen mukaan ei todellakaan ole!

    Äänestä

  • Vastoinpäin kirjoitti:

    laitetaan uusiksi tällä palstalla, taisi osua arkaan paikkaan, esityt satotasot kertovat lähinnä viljelyn voimaperäisyydestä, satotasoero on A/B ja C alueiden välillä karkeasti tonni joka johtuu lähinnä lämpösumma erosta.

    Äänestä

  • Luonnolait näemmä kirjoitti:

    Tuntuu olevan vähän hakusessa? Jos pelkkä lämpösumma vaikuttaisi niin Saharassahan olisi maailman vilja-aitta... Se kun tuo sadonmuodostus on aika monen osatekijän summa joista vain yksi on lämpösumma ja yksi voimaperäisyys.

    Äänestä

  • Viljelyn perusteet?? kirjoitti:

    Tuntuu olevan vähän hakusessa? Jos pelkkä lämpösumma vaikuttaisi niin Saharassahan olisi maailman vilja-aitta... Se kun tuo sadonmuodostus on aika monen osatekijän summa joista vain yksi on lämpösumma ja yksi voimaperäisyys.

    jättiläinen, teoriasi mukaan Alaskassa saadaankin huippusado, kun olet noin tietävänen niin kerro miksi pelto on tupla elle tripla hintaista etelässä.

    Äänestä

  • Siinä järjen kirjoitti:

    jättiläinen, teoriasi mukaan Alaskassa saadaankin huippusado, kun olet noin tietävänen niin kerro miksi pelto on tupla elle tripla hintaista etelässä.

    "miksi pelto on tupla elle tripla hintaista etelässä. "

    Olisi kiva jos esitetyillä väitteillä olisi edes jonkilaista totuuspohjaa... Tosin tämänkin väitteen perimmäinen tarkoitus lienee saada keskustelu pois tuosta itse aiheesta eli siitä että lämpösumma ei todellakaan merkitse kaikkea...

    Mutta Käytännön Maamiehen kauppahintatilastosta löytyy seuraavia lukuja pellon hehtaarihinnoiksi 2010 vuodella:
    Uusimaa,VS,Satakunta,Itä-Uusimaa,Ahvenenmaa: 9.554
    Etelä-Pohjanmaa,Pohjanmaa,Keski-Pohjanmaa: 9.063
    Kanta-Häme,Pirkanmaa,Päijät-Häme,Keski-Suomi: 7.427
    Kymenlaakso,Etelä-Karjala,Etelä-Savo,Pohjois-Savo,Pohjois-Karjala:4.400
    Pohjois-Pohjanmaa: 6.100
    Kainuu,Lappi: 1.900

    Pistää silmään tuo Etelä-Pohjanmaa,Pohjanmaa,Keski-Pohjanmaa? Huonoa c-aluetta jossa on alhaiset pellon hinnat? Ja paljon laajentaneita sikaloita...

    Äänestä

  • Totuuspohjaa??? kirjoitti:

    Varsinais-Suomi n. 11000
    Keski-Suomi n.3300
    Kainuu n. 1900

    Lähde MML

    Äänestä

  • Niin miksi ??? kirjoitti:

    Varsinais-Suomi n. 11000
    Keski-Suomi n.3300
    Kainuu n. 1900

    Lähde MML

    Par lukua tähän lisää niin vastaan sitten... Eli kurjistakin kurjemman c-alueen Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Lisäksi b-alueen Satakunta, b-alueen Kymenlaakso. Keskustellaan sitten lisää... Kun on ensin kaikki faktat pöydällä...

    Äänestä

  • Laitahan lisää kirjoitti:

    Par lukua tähän lisää niin vastaan sitten... Eli kurjistakin kurjemman c-alueen Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Lisäksi b-alueen Satakunta, b-alueen Kymenlaakso. Keskustellaan sitten lisää... Kun on ensin kaikki faktat pöydällä...

    ja se tulee hyvin noista luvuista ilmi, C alueella pelto ON HALVEMPAA kuin A/B alueella, vaikka riidan rakentajien mukaan sen pitäisi olla kalliimpaa parempien tukien ansiosta.

    Äänestä

  • Totuutta kaivattiin kirjoitti:

    ja se tulee hyvin noista luvuista ilmi, C alueella pelto ON HALVEMPAA kuin A/B alueella, vaikka riidan rakentajien mukaan sen pitäisi olla kalliimpaa parempien tukien ansiosta.

    Näkyy vasta kun nuo yllä luetellut alueet ovat lukuina mukana. Tuo KäytännönMaamiehen kauppahintatilasto antaa jo viitteitä. Pohjanmaat (c-aluetta) kalliimpi pellon hinta kuin Kymenlaakso (b-aluetta). Ja satotasoero vielä niin päin että ohrasadot suuremmat Pohjanmaalla. Mutta heitäs nyt nuo pyydetyt luvut kauppahintatilastosta vai pitääkö käydä maanmittaustoimistosta itse hakemassa? Sen jälkeen nähdään sitten mikä se oikea totuus asiassa on...

    Äänestä

  • Totuus??? kirjoitti:

    emme usko vielä että pelto on C alueella kalliimpaa ja taitaa ne sadotkin olla pienemmät A/B:hen verrattuna.

    Äänestä

  • Valehtele lisää kirjoitti:

    emme usko vielä että pelto on C alueella kalliimpaa ja taitaa ne sadotkin olla pienemmät A/B:hen verrattuna.

    Ja c-aluetta. Käyhän www.matilda.fi ihan oikeesti katsomassa nuo satotasot 10 vuoden jaksolle niin huomaat että Pohjanmaan satotasot on korkemmat kuin b-alueella. Silti Pohjanmaa on c-aluetta ja korkeammilla tuilla. Ja edelleen kaipaan noita kauppahintatilastoja noista maakunnista. Taidat olla ottanut tarkoitushakuisesti vain nuo mitkä esittelit ja jättänyt loput pois siitä syystä että niiden luvut ovat agendasi kannalta ei-toivottuja? Taidanpa käväistä kauppareissulla maanmittaustoimistossa niin voin sitten laittaa tännekin faktat pöytään.

    Äänestä

  • On c-aluetta kirjoitti:

    Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää. Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa. Harhaluuloisuushäiriössä harhaluulot ovat varsin erilaisia kuin skitsofreniaan liittyvät harhaluulot.

    Äänestä

  • Luonnolait näemmä kirjoitti:

    laitetaan uusiksi tällä palstalla, taisi osua arkaan paikkaan, esityt satotasot kertovat lähinnä viljelyn voimaperäisyydestä, satotasoero on A/B ja C alueiden välillä karkeasti tonni joka johtuu lähinnä lämpösumma erosta.

    >satotasoero on A/B ja C alueiden välillä karkeasti tonni joka johtuu lähinnä lämpösumma

    pohojanmaalla pistetään juttuihin ja satoihin vähän lapinlisää.

    Äänestä

  • viljapuolella pohjanmaa parasta aluetta näin rekanpäältä katsottuna ainakin.

    Äänestä

Pitää paikkansa. Tuo mainitsemasi tuki ja sen jatko tai mitä ilmeisimmin jatkumattomuus vuoden 2014 jälkeen tekee tuotannon sikapuolella käytännössä katsoen mahdottomaksi. Jo nyt tuet tippuvat joka vuosi, niin että v.2013 141-tuki on varsinkin sika-ja siipikarjapuolella erittäin alhainen.

Äänestä
  • se sieltä, tuohiset valmiiksi että saadaan naapurinkin saunakin palamaan tasapuolisuuden nimissä..

    Äänestä

Kylläpä tuo karppa on oikeassa, että sikatalous loppuu tätä menoa. On tätä asiaa puitu jo kerran jos toisenkin... Lihasiasta saatava tulo ei kata edes kunnolla rehukustannusta, muita kuluja sekä omaa palkkaa. Itse sain tuossa sikalan eilen pakettiin (viimeisetkin elukat pois, pestyä sekä siivottua). Muutama sika on toki huhtikuun loppuun tukiehtoja varten. Olen nyt varsin tyytyväinen, satuinpa saamaan vielä töitäkin ainakin loppusyksyyn asti.
Olen kuullut sellaistakin huhua että suuria, pari-kolmetonnisia lihasikaloita on pantu kiinni, koska tuotannon pyörittäminen on täysin mahdotonta. Tällä haavaa tuo suuruueden ekonomiakaan ei näyttäisi auttavan, sillä koko homma on tappiolla ja kohta rappiolla. Taipaapi tuo tilanne olla tukala c- alueellakin, sielläkin on suuria yksiköitä pantu kiinni kannattamattomana. Nurmossa käynnistellään kuulemma sikalaa, johon lajennuksen jälkeen mahtuu 6000 lihasikaa. toivottavasti hommat pysyvät pystyssä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Äänestä

Nyt en puhu sen enempää tällä erää siantuotannon kannattavuuden heikkoudesta, mutta olipa hieno homma, että possunkasvattaja sai töitä. Saakos kysyä minkä alan töihin pääsit? Minä itse olen kuljetusalalla töissä.

Äänestä

Vastauksena karpalle: Maatalousalan hommia sain. Eipä siinä mitään, pidän kuitenkin kovasti maatalousalan töistä. Palkka on kuitenkin parempi toisen palveluksessa kun vertaa siihen, että sianpito menee miinuksen puolelle. Voin lämpimästi suositella tätä vaihtoehtoa myös muille siankasvattajille. Tilaa voi viljellä edelleen sivutoimisena kasvitilana, sillä kokonaan tilanpitoa ei välttämättä malttaisi lopettaa. Saa kuitenkin puuhastella kaikenlaista mukavata hommaa. Jos viljan viljely ei kannata, niin ainahan on olemassa se luonnonhoitopelto ja viherlannoitus sekä tarpeen vaatiessa luomusopimus, vielä 140 €/ha kaiken päälle eikä tartte apulantoja ostella. Palkkatyö on kaiken a ja o ainakin tässä tilanteessa ja tuskimpa tilanne hirveästi tulevaisuudessa muuttuu. Karppa ei varmaankaan ole alanvaihtoa katunut.

Äänestä
  • Juuri niin. Alan vaihtoa ei ole tarvinnut katua. Vain sitä olen katunut, että en jo ennen tehnyt sitä. Ihminen urautuu helposti samoihin kaavoihin, eikä huomaa, että elämää on myös muuallakin kuin vain maataloudessa.

    Äänestä

Palkkatyö yhditettynä ns näenäisviljelyyn on ihan jees.
Myös muu yritystoiminta on ihan jees. Jokainen maatalouteen
sijoitettu euro on kuin heittäisi helmiä sioille ,kuten sanotaan.
Tähän on tultu kun yleinen ansio ja kustannustaso on noussut,
nousee ja tulee tulevaisuudessakin nousemaan muutaman posentin vuosivauhtia,tuottjahintojen ollessa ankkurissa
v95 tasolla kun eu-hun liityttiin. Sinänsä huvittavaa kun yksikään
ns tutkija ym maataloudesta lässyttäjä,politrukeista nyt
puhumattakaan ei ole koskaan "hoksannut" mitä tämä prosentti
ralli tekee maataloudelle,eli pää tulee vetävän käteen.

Äänestä

Joo, olet kyllä sanonut, aika monesti olet todella sanonut ja seuraavassa lausesssa aina kääntänyt keskustelun tukikiistellyksi tukialueiden välillä, joten siinä mielessä sun sanomiset on yhtä tyhjän kanssa.

Tämäkin aloitus on tätä samaa kiistelyä, heitä pois kun kerran ei se sikalankaan pito onnistunut.

Äänestä

Pelkät tukierot ei asiaa selvitä eikä auta. Tuottajaomisteiset teruastamot ei nosta tuottajahintaa niin kyllä on ihme eikö omistajan ääni kuulu vai eikö sitä kuunnella

Äänestä
  • kauppa määrää hintatason ja siihen on tyytyminen..

    Äänestä

Hyvin näyttää Lapinjärven alueen isot sikamiehet pärjäilevän.
Puppua tuo kannattamattomuus, näkeehän sen nyt perssilmälläkin, että hyvin menee.

Äänestä
  • Nimimerkille piglettikotletti, kyllä jokainen jolla on kosketuspintaa sikatalouteen tietää tasan tarkkaan, miten pohjalla sikatalouden kannattavuus on. Tai on väärä termi puhua kannattavuudesta, pitäisi puhua kannattamattomuudesta.

    Voin kysyä sinulta, että miksi porsasruuhka on niin paha jos homma kerran kannattaa?

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    Nimimerkille piglettikotletti, kyllä jokainen jolla on kosketuspintaa sikatalouteen tietää tasan tarkkaan, miten pohjalla sikatalouden kannattavuus on. Tai on väärä termi puhua kannattavuudesta, pitäisi puhua kannattamattomuudesta.

    Voin kysyä sinulta, että miksi porsasruuhka on niin paha jos homma kerran kannattaa?

    v. 09 oli miltei kaikilla tappiollinen, v. 10 voitollinen paljolti halvan rehun takia, tämä vuosi täysi arvoitus, ostorehulla ruokkiminen kannattamatonta ja laskimet ahkerassa käytössä kannattaako oma vilja myydä suoraan vai laittaa sikojen läpi. Kaiken kaikkijaan aikamoista turbulenssiä.

    Äänestä

  • Tai oli, kirjoitti:

    Näihän se menee, markkinataloudessa ...

    Äänestä

  • jep-näin on kirjoitti:

    Näihän se menee, markkinataloudessa ...

    runnovat voimalla tiloja, ne jotka vielä pystyvät itse päättämään tilansa asioista ajavat tuotantoa alas, hinnat nousussa mutta ilmeisesti peruuttamatonta vahinkoa on tapahtunut ja kyse ei ole yksin rahasta vaan kun usko menee niin juuri mitään ei ole tehtävissa..

    Äänestä

Taas tulee lisää huonoja uutisia sikatilallisille. Alkavalla viikolla porsaan hinta laskee kolmella eurolla, ja lihasian hinta laskee neljä senttiä kilolta. Näin ainakin HK,lla, ja epäilenpä, että Atria seuraa perässä. Jo muutenkin surkeaan sikatalouteen tulee vain lisää lunta tupaan.

Tällä menolla koko Suomi on hetken päästä tyhjiä sikaloita väärällään. Ei taida näiden osuustoiminta firmojen herrat paljoa miettiä miten käy monien velkaisten sikalanomistajien.

Äänestä

Erikoinen tilanne. Nyt tuotanto alkaa laskea kannattamattomana huomattavasti maassamme. Tästä seuraa se ettei kohta ole teurastettavaa sikaa. Perinteisesti lihatalot ovat tehneet tiliä ostamalla sikaa karsinasta halvalla ja teurastamalla sen itse. Kohta ei se enää onnistu. Lihataloilta putoaa yksi toiminnan kivijalka pois. Ei jää kuin laitosten ylläpitokulut jäljelle, jos ei niitä kokonaan laiteta kylmäksi. Jatkossa laitetaan vieläkin E- Suomesta teurastamoita kiinni. Ilmeisesti jonkin sortin jalostusta vielä jää toimintaan. Voidaan sitten vaikka leikellä niissä sitä saksalaista muuntajaöljysikaa. Seuraavaksi kaupat alkavat tuoda ulkomaisia jalosteita niin ei sitten tarvi Suomessa enää lihoja edes leikellä.

Ne tuotajat jotka pystyvät laittavat homman jollakin aikavälillä tyhjäkäynnille ja ne jotka eivät pysty tekevät konkurssin.

Äänestä

Sittenkun LSO-HK menee konkurssin ja selvitykseen,vedän lipun viikoksi lipputankoon...
Pelkkää paskasakkia

Äänestä
  • kauppa ryhmät s ja k ovat suurimat syyliset maatalouden ahdinkoon

    Äänestä

  • + + + + + + kirjoitti:

    kauppa ryhmät s ja k ovat suurimat syyliset maatalouden ahdinkoon

    olla kuitenkin maailmanmarkkinahintoihin verrattuna liian korkea tuottajahinta Suomessa. Teollisuus ostaa raaka-aineensa sieltä missä hinta/laatu-suhde on parhain. Ja Suomalaisessa alkutuotannossa se ei sitä ole.

    Äänestä

  • Suurin syy taitaa kirjoitti:

    olla kuitenkin maailmanmarkkinahintoihin verrattuna liian korkea tuottajahinta Suomessa. Teollisuus ostaa raaka-aineensa sieltä missä hinta/laatu-suhde on parhain. Ja Suomalaisessa alkutuotannossa se ei sitä ole.

    tuottajahinta Suomessa on pääsääntöisesti alle maailmanmarkkinahinnan, miksi kirjoitat valeita jotka jokainen voi paljastaa muutamalla hiiren klikkauksella.

    Äänestä

  • Valehtelet, kirjoitti:

    tuottajahinta Suomessa on pääsääntöisesti alle maailmanmarkkinahinnan, miksi kirjoitat valeita jotka jokainen voi paljastaa muutamalla hiiren klikkauksella.

    Tuonne
    http://www.maataloustilastot.fi/raportti/1215

    paljastavat että esimerkiksi tällä hetkellä meillä tuottajahinta on vertailumaista korkein.

    Ja tuossa
    http://www.maataloustilastot.fi/sites/default/files/sianliha_hintoja_eu-maissa_201108_20110307_161933.pdf

    olevan tilaston mukaan hintamme on suurinpiirtein EU-27 hintojen mukainen, tosin vaihtelut meillä ovay pienempiä ja hitaampia. Hintatasomme selkeästi esimerkiksi Tanskan ja Puolan hintoja korkeampi.

    Mutta että jatka vaan sitä hiiren klikkailua...

    Äänestä

  • Valehtelet, kirjoitti:

    tuottajahinta Suomessa on pääsääntöisesti alle maailmanmarkkinahinnan, miksi kirjoitat valeita jotka jokainen voi paljastaa muutamalla hiiren klikkauksella.

    "Valehtelet, tuottajahinta Suomessa on pääsääntöisesti alle maailmanmarkkinahinnan, miksi kirjoitat valeita jotka jokainen voi paljastaa muutamalla hiiren klikkauksella. "

    Tähän vielä sellainen lisätieto että rehuviljan (ehkä tärkein / kallein tuotannon komponentti) hinta on pääsääntöisesti ollut meillä selkeästi EUn keskitason alapuolella ja vaikkapa tuolta
    http://www.maataloustilastot.fi/sites/default/files/viljojen_hintoja_eu-maissa_201108_20110308_163939.pdf
    kun katsoo niin rehuohra selkeästi meillä halvempaa. Meillä siis sikalat ovat saaneet yhden tärkeimmistä tuotantopanoksista merkittävästi halvemmalla kuin muualla ja lihan hinta on ollut vähintään keskitasoa tai korkeampi. Tai siis jos ovat älynneet toimia ostoviljalla niin ovat saaneet viljaa halvemmalla, jos välttämättä ovat halunneet itse tuottaa rehunsa niin on voinut sitten olla kalliimpaakin...

    Äänestä

  • Ei mene ehkä kauaa jo tämä tahti jatkuu!!

    Äänestä

Millä sikatalous kaatuu : ei millään olen katsellut tässä lähellä erästä sikatilaa jossa on kova vauhtipäällä päärakennus -03. porsitussikala -05. ja nyt tehdään
isoa viljankuivuria ja - 05 jälkeen koko maatalouskalusto ilman puimuria
hankittu ja osaa on jo tänäkin aikan vaihdettu uudelleen . maanvuokrat
hän on nostanut 600 e / ha vuokralla on n 130 ha ja omaa peltoa alle 25 ha . ja tietenkin uusi maasturi täytyy mös olla --- siis ei voi olla huonoa yritys toimintaa
tämä sian pito . en vaa ole nähnyt yhdenkään sikayrittäjän vielä tekevän
konkursia . että älkää sika yrittäjät aina valittako.

Äänestä
  • Tilikauden tulos (1000 EUR) 42 55 2 -82 81 viideltä vuodelta eräältä suurelta sikatilalta

    Äänestä

  • Jokainen saa uskoa mihin tahtoo, tai olla uskomatta. Selvät faktat kuitenkin ovat täysin kiistattomat. Sikatalouden loppu tulee eteen, jos nykyinen kehitys jatkuu. Korkea rehunhinta yhdistettynä kelvottoman huonolla sian hinnalla, niin lopputulosta ei tarvitse arvailla kahta eri kertaa.

    Miksi muuten sitten porsasruuhka on niin raju, että edes ne sikalat jotka kuuluvat johonkin ns. renkaaseen, eivät tahdo saada porsaitaan eteenpäin? Sehän kertoo vain siitä, että homma ei kannata, ja että nyt kun kevät koittaa niin kannattaa pitää sikalat ennemmin tyhjinä kuin täyttää ne kannattamattomilla sioilla.

    Äänestä

Näissä systeemeissä joissa eri isäntien pitämät lihasikalat ovat väsänneet kasipuolikkaita emakko paikkoja ovat mielenkiintoisessa tilanteessa.Ei kannattaisi ottaa porsaita,mutta pakko ottaa kun "emoyhtiö" kaatuu muuten käsiin.Ja tuohon kun lisää eräillä käytössä olevan omaperäisen hinnoittelun(=eivät saa viljaa kun ovat mokanneet hommansa) on vaikea perustella palkatonta puuhasteluaan.

Siinä palaa kovinkin jätkä meinaan melko pehmeäksi.

Äänestä

Jouduinpa tuossa ottamaan alkukeväästä yhden kuorman täysrehua, jotta sain vietyä sikasatsin loppuun (omat viljat loppu). Hinta oli 266 €/tn. Sian hinta oli siinä 1,35 €/kg. 85 kg painavasta siasta saa tällöin n. 115 €. peruskulut ovat: possu 60€ ja rehu 66,5 per sika. Tappiota tulee jo tällöin semmoinen kymppi per sika, tähän vielä päälle sähkö, ja tärkein eli työ. Eipä tuo kummemmin taida kannattaa... viljalla ja tiivisteellä päästäisiin ehkä lähelle nollaa. Tällöin jäätäisiin kuitenkin vielä ilman palkkaa. Itselläni on nyt sikala tyhjä ja uusi satsi tulee ehkä marraskuussa. Tarkoituskaan ei ole pitää sikoja yhtä satsia enempää, vain sen verran, että saa tuet ja omat viljat syötettyä. On tätä kannattamattomuutta jauhettu jo jonkin verran. Suosittelen sikalan tyhjäksilaittoa toisillekin!!! Edellä käytyyn keskusteluun viitaten taas voidaan todeta, että karppa on jälleen oikeassa.

Äänestä

Jos Suomesta saadaan pois pelkästään yhteiskuntaa kuormittavaa tuottamatonta 'yritystoimintaa'. Veronmaksajien rahojen syytäminen tuottamattomaan maatalouteen tulee lopettaa.

Äänestä
  • Ei maatalous ole ainoa kohde jota valtio tukee. Monet muutkin alat saavat huomattavia tukia valtiolta, kuten esim. telekkateollisuus. Pitäisi myös tajuta se, että monet muut EU maat saavat paljon suurempia maataloustukiaisia kuin Suomi. Jos kerran vaadit, että veronmaksajien rahoja syydetään kannattamattomaan maatalouteen, ja että se pitää lopettaa, niin vaadi silloin myös muita EU maita tekemään sama asia.

    Jos Suomesta esim. loppuisi sikatalous tai jokin muu maatalouden tuotannonhaara, niin oletko koskaan laskenut sen työllistävää vaikutusta? Itse työskentelen kuljetusalalla, ja vaikka minä en ajakaan maataloustuotteita, niin tiedän että erittäin moni autoilija saa elantonsa juuri siitä, että he vievät tavalla tai toisella SUOMALAISIA maataloustuotteita.

    Äänestä

säästöä kun rahaa aletaan sitten syyttämään ulkomaille, työttömyyden hoitoon kuluu kyllä ne säästöt.

Äänestä

Pari pikku juttua näihin... Ensin tuo että
""Ei maatalous ole ainoa kohde jota valtio tukee. Monet muutkin alat saavat huomattavia tukia valtiolta, kuten esim. telekkateollisuus. "

niin EUn myötä telakkateollisuuden tuki loppui, sen tukeminen on EUssa kiellettyä. Vähän tuotekehitysrahaa voi saada jos kehitellään vaikkapa uudentyyppistä potkuria tai jäänmurtajatyyppiä tms mutta toimintaan ei rahaa tule. Muutenkin kun puhutaan yritystuista niin ei voi puhua samana päivänäkään! Maataloudella tukien osuus liikevaihdosta on 40-45%. Vaikkapa Nokian liikevaihto on valtion budjetin luokkaa, tukea samassa suhteessa niin koko budjetti olisi siinä. Tuki yleensä luokkaa prosentin osia, ei lähes 50% liikevaihdosta kuten maataloudella.

"Pitäisi myös tajuta se, että monet muut EU maat saavat paljon suurempia maataloustukiaisia kuin Suomi."

Otetaan vaikkapa Taloustohtorista tukierittely tai löytyy mm
http://www.jordbruksverket.se/download/18.32b12c7f12940112a7c800011160/Rapport+2010_18_Kostnader+och+int%C3%A4kter.pdf
tai FADN-tilastoista niin huomataan että meillä tukitaso EUn korkeimpien joukossa per tila ja per hehtaari. Totta on että EU-tuet ovat muilla korkeammat mutta siinä kun vaikkapa Ruotsi, Viro, Tanska 95-99% tuista ovat EUn rahoittamia niin meillä vain 0,8 miljardia eli 40% on EUn rahoittamia ja loppu 60% on omilta veronmaksajilta suoraan kerättyä verorahaa. Nuo kansalliset tuet nostavat tukemme EUn korkeimpien joukkoon.

Eli siis tähän
"Jos kerran vaadit, että veronmaksajien rahoja syydetään kannattamattomaan maatalouteen, ja että se pitää lopettaa, niin vaadi silloin myös muita EU maita tekemään sama asia.""

voisi todeta että kotimaisista tuista luopuminen olisi jo hyvä alku... Olisi 1,1 miljardia jota ei sen jälkeen tarvitsisi lainata ulkomailta budjetin rahoitukseen...

Äänestä
  • työttömyytuista voi luopua, sentään 4 miljardia maksetaan tyhjästä, maataloustukea vastaan tulee sentään ruokaa.koko rahalla.

    Äänestä

Ja niinkuin joku jo kirjoitti, että korkeat tuet ulosmitataan olemattomina tuottajahintoina...

Äänestä

Ei sikatalous mihinkään kaadu uutta kalustoa ja tuotanto rakennuksia
tehdään ja uudet maasturit seisoo pihalla ja lehtimiehet käy kuvaamassa
ja Isäntä kehuu kuinka hyvin menee .

Äänestä
  • Ei kaadu vai? Tällä kylällä missä asun viime vuonna eräs sikafarmari teki kaksitonnisen lihasikalan. Nyt tämä sikala on jo tyhjä. Mitä mieltä olette, onko se tyhjä siksi, että sikalan hinta tuli jo maksettua, vai siksi että sikatalous ei kannata? Vastausta tuskin tarvitsee miettiä sekuntia kauempaa.

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    Ei kaadu vai? Tällä kylällä missä asun viime vuonna eräs sikafarmari teki kaksitonnisen lihasikalan. Nyt tämä sikala on jo tyhjä. Mitä mieltä olette, onko se tyhjä siksi, että sikalan hinta tuli jo maksettua, vai siksi että sikatalous ei kannata? Vastausta tuskin tarvitsee miettiä sekuntia kauempaa.

    Eiköhän se sikala taas täyty, kuhan viljanhinta laskee tai lihanhinta nousee ...

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Eiköhän se sikala taas täyty, kuhan viljanhinta laskee tai lihanhinta nousee ...

    Kysymys vaan kuuluu milloin lihanhinta nousee.. Nousua on luvattu jo monta vuotta, mutta hinta on päinvastoin laskenut, joten tuota hinnan nousua saadaan odottaa monta vuotta. Ja siihen mennessä tämäkin sikala on jo mennyt ympäri, joten se siitä noususta.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Eiköhän se sikala taas täyty, kuhan viljanhinta laskee tai lihanhinta nousee ...

    Se siitä noususta.. Sian hinta laskee taas alkavalla viikolla ainakin HK,lla. Kaksi euroa porsaan hinta, ja kolme senttiä laskee sian kilohinta. Eli edelliselle kirjoittajalle kysymys, milloin sianhinta nousee? Vastaa nyt ihmeessä kun näytät olvan todellinen "asiantuntija" tuossa sian hinnan arvioinnissa.

    Lihan hinta ei nouse eikä tule nousemaan. Sitä ihmettä on aivan turha odottaa.

    Äänestä

Pitkä ku sikamiehen miinus toi nimimerkki.

Äänestä

Mulla on ollut pitkään pankkitilin saldon edessä ranskalainen viiva.

Miten paljon saldoa pitää olla,että tulee toiselle riville eri viivalle?

Äänestä
  • Kyllä palkkakustannukset on Suomessa pilvissä.

    Äänestä

  • piim kirjoitti:

    Kyllä palkkakustannukset on Suomessa pilvissä.

    liian suuri palkka?
    No eipä tarvi ihmetellä jos alkutuotanto on kallista Suomessa.

    Äänestä

  • Sikamiehellä kirjoitti:

    liian suuri palkka?
    No eipä tarvi ihmetellä jos alkutuotanto on kallista Suomessa.

    tuottajahinta koostuu pääosin palkkakustannuksista ja veroista, viljelijän palkkaa siinä ei ole pennyäkään.

    Äänestä

  • Mistä vtusta sä noista hinnoista pystyit päättelemään että tuottajahinnat Suomessa pilvissä, nuohan oli kuluttajahintoja???

    Hyvänä, ellei loistavana esimerkkinä, paahtoleipä. Suomessa noin kaksi kertaa kalliimpaa kuin Virossa, Suomesta vietiin menneenä talvena Viroon rekalla leipävehnää josta tehdään paahtoleipääkin. Ainoa syy korkeammat tuottajahinnat VIROSSA, rekkarahdin jälkeenkin viljelijä sai parempaa hintaa Virosta kuin Suomeen lähimyllylle myymällä. Kuitenkin kaupassa leipä tuplasti kalliimpaa.

    Eli missä se näkyy, se "kalliimpi" tuottajahinta. Kauppa vie välistä kaiken mitä voi, Suomessa EDELLEEN alhaisimmat viljan tuottajahinnat koko Euroopassa. Kompensaationa sentään ruoka kalleimmasta päästä kaupan hyllyllä....

    Äänestä

Lso se jaksaa aina yllättää: minä kun luulin että niiltä loppuu tällä menolla liha , ne sen sijaan ilmottavat osavuosikatsauksessaan (MT/ ma) että niillä ei ole edes sikaan pahemmin kaipuuta. 10 milj kg/vuosi lihaa tarkoittaa noin 37000 lihasikapaikkaa , joistta Lso siis haluaa päästä eroon. Paradoksaalista on että juuri lso ja atria ovat painostaneet tuottajia laajentamaan. Näitä investointeja ei ole tehty 5 vuoden ajaksi vaan paljon pidemmäksi ajaksi. Näin kylmää on kyyti pörssiyrityksissä. Sitä sen sijaan ei MT kertonut että nyt kun maakunnista kerätyillä varoilla on osteltu tehtaita merten takaa, voidaan alasajettavaa tuotantoa vastaava määrä lihaa tuoda esim. Puolasta "omista " laitoksista. Kiittämättömyys on maailman palkka.
Ja ei muuten ole kennellekkään eduksi että saadaan tilallisia polvilleen Suomessa vaikka siltä tuntuukin kun näitä lukee. Tässä joutuu samalla teuraskuskeja ,rehukuskeja, sähkömiehiä ,putkimiehiä, asentajia, kauppiaita,metallipajoja, lomittajia, eu - tarkastajia, teurastajia, lihanleikkaajia ja elintarviketyöntekijöitä katselemaan ainakin osittain uusia töitä. Joku näistä saattaa tulla syömään myös sinun leipääsi. Muutenkaan en oikein jaksa sulattaa asetelmaa mv vastaan muu maailma em syistä johtuen. Olisi hyvä huomata että tuottajakin on vain yksi lenkki ketjusta , joka ei yksin ole mitään ja jota ilman ei muutkaan pärjää.

Äänestä
  • Tämä on juuri sitä mitä arvioin tapahtuvaksi 90-luvun lopulla.Pari vuotta eu-aikaa kun oli mennyt harkitsin itsekin laajentamista,mutta järki sentään voitti..Paras jarru oli vähäinen metsän määrä josta ei voimaa pystynyt ammentamaan.Kaveri joka tuossa kylillä laajenteli kehoitti rakentamaan "kun niitä investointitukia ei kohta saa.." .Nyt tämä kaveri päästelee sellaisia ääniä,että taitaa laittaa eläimet pois.

    On tullut säästeltyä noita Jokasorkkia,kun olivat jo tuoreeltaan niin järkyttäviä vedätyksiä ja valheita järjestään täynnä.Se on jäänyt mieleen,että kovasti hehkuteltiin laajenemisen muihin maihin olevan tuottajan etu ja vahvalla "konsernilla " on maksukykyä .Kumma vaan ,että joku Saarioinen porskuttaa
    vuodesta toiseen hyvin ,maksukykyä olisi muttei tarvetta kun nämä pummiteuratstamot polkevat hinnat.

    Huoleton on siaton poika vai miten se meni.

    Äänestä

Heh, Siaton 4v, taisit viedä juuri sanat suustani. Jokasorkka lehdessä oli juuri noita vedätyksiä, ja valheita joka kerta. Ainakin 2000 luvun alussa silloinen markkinakatsauksen laatija, ja nyt jo edesmennyt mies, (en viitsi sanoa nimeä) melkeinpä vaatimalla vaati sianlihan tuottajia laajentamaan tuotantoaan.

Nyt nämä laajennukset ovat osoittautuneet suuriksi virheiksi. Maanantaisessa Maaseudussa oli juttu että HK aikoo vähentää sianlihan vientiä ainakin 10 miljoonalla kilolla. Jutussa todettiin myös, että sianlihan tuottajat ovat suurissa vaikeuksissa, ja että lopettaminen tai vähentäminen koskee satoja tuottajia.

Silloinen markkinakatsauksen laatija HK,lla toitotti joka lehden numerossa, että lihasikaloita ei saa, eikä kannatta pitää tyhjänä, ja tuottamattomana kesällä. Saattaa ollakin, että silloin vielä lihasioista sai pienen voiton, mutta nykyään nämä markkinakatsauksen laatijat, eivät voi, eivätkä uskalla enää kirjoittaa, että lihasikaloita ei kannata pitää tyhjänä kesällä. Kun hinnat ovat vedetty pohjalukemiin, niin taitaa olla ennemmin sääntö kuin poikkeus, että lihasikala jätetään tyhjäksi kesällä.

Äänestä

huittisiin on tehty uusia sikaloita paljon, osa tekee tulosta vielä tässäkin tilanteessa, osa kaatuu...nytkin yks 3000 koppi ja kustannusarvio 2 miljoonaa euroa...ei ymmärrä.

Äänestä

Eikös se EU:ltakin takaisin saatu tuki, mikä tulee maatalouteen ole myös Suomalaisten rahaa.
Ihan hirvittää eräiden ajatus, että se pitäisi lopettaa. Menisikö sekin raha sitten Kreikkaan?
Joku täällä laski maatalouden ja ruuan hinnan kalleutta , rahaa oli niin paljon peräkkäin että suuruusluokkakin katosi.
Mutta voisiko joku laskea paljonko maksaa Suomen SYÖTTÄMINEN ULKOMAILTA.
Ei tarvitse ottaa huomioon elintarvikkeiden saatavuutta, eikä siihen kuolleitten kustannuksia, mutta siihen pitäisi jotenkin huomioida, että meillä ei ole omaa tuotantoa ollenkaan.
Samaten paljonko´työttömyys lisääntyisi" valtakunnassa.

Äänestä
  • "Eikös se EU:ltakin takaisin saatu tuki, mikä tulee maatalouteen ole myös Suomalaisten rahaa.
    Ihan hirvittää eräiden ajatus, että se pitäisi lopettaa."

    Vaitettavasti meillä on sellainen tilanne, että vuotuisista 1,9 miljardin tuista ainoastaan 0,8 miljardia (40%) on ns EUlta takaisin saatua rahaa. Loppu 1,1 miljardia (60%) ryöstetään suoraan työtä tekevien suomalaisten lompakoista veroina. Esimerkiksi Viro, Ruotsi, Tanska niin 92-99% on tuota EU-rahaa, omilta veronmaksajilta ei kerätä ylimääräistä tukimaksua.

    Äänestä

  • Tosiasioita... kirjoitti:

    "Eikös se EU:ltakin takaisin saatu tuki, mikä tulee maatalouteen ole myös Suomalaisten rahaa.
    Ihan hirvittää eräiden ajatus, että se pitäisi lopettaa."

    Vaitettavasti meillä on sellainen tilanne, että vuotuisista 1,9 miljardin tuista ainoastaan 0,8 miljardia (40%) on ns EUlta takaisin saatua rahaa. Loppu 1,1 miljardia (60%) ryöstetään suoraan työtä tekevien suomalaisten lompakoista veroina. Esimerkiksi Viro, Ruotsi, Tanska niin 92-99% on tuota EU-rahaa, omilta veronmaksajilta ei kerätä ylimääräistä tukimaksua.

    Tilaa kohti laskettuna..

    1 Denmark €19 239
    2 Luxembourg €16 151
    3 Greece €14 473
    4 Germany €13 032
    5 United Kingdom €12 267
    6 Ireland €9 043
    7 Belgium €9 042
    8 Sweden €8 802
    9 Netherlands €8 034
    10 Finland €7 077

    Maatakohti laskettuna..

    1 France €10 092 million
    2 Spain €6 681 million
    3 Germany €6 567 million
    4 Italy €5 486 million
    5 United Kingdom €4 308 million
    6 Greece €3 071 million
    7 Poland €2 142 million
    8 Ireland €1 736 million
    9 Austria €1 275 million
    10 Netherlands €1 220 million
    11 Denmark €1 165 million
    12 Belgium €956 million
    13 Portugal €951 million
    14 Sweden €925 million
    15 Hungary €841 million
    16 Finland €818 million

    Äänestä

  • Ei oikein natsaa.. kirjoitti:

    Tilaa kohti laskettuna..

    1 Denmark €19 239
    2 Luxembourg €16 151
    3 Greece €14 473
    4 Germany €13 032
    5 United Kingdom €12 267
    6 Ireland €9 043
    7 Belgium €9 042
    8 Sweden €8 802
    9 Netherlands €8 034
    10 Finland €7 077

    Maatakohti laskettuna..

    1 France €10 092 million
    2 Spain €6 681 million
    3 Germany €6 567 million
    4 Italy €5 486 million
    5 United Kingdom €4 308 million
    6 Greece €3 071 million
    7 Poland €2 142 million
    8 Ireland €1 736 million
    9 Austria €1 275 million
    10 Netherlands €1 220 million
    11 Denmark €1 165 million
    12 Belgium €956 million
    13 Portugal €951 million
    14 Sweden €925 million
    15 Hungary €841 million
    16 Finland €818 million

    "Tilaa kohti laskettuna..
    10 Finland €7 077

    Maatakohti laskettuna..
    16 Finland €818 million "

    Natsaa just eikä melkein! Nämä antamasi luvut ovat tunnetusti harhaan johtavat, niissä kun on vain EUn rahoitusosuus, ei kansallisia. Mutta maata kohti tuo täsmää just eikä melkein, EU-maksupalautus on 0,8 miljardia. Loppu sitten tuo 1,1 miljardia on veronmaksajien lompakoista ryöstettyä rahaa.

    Ja tilaa kohti kun tiloja on noin 60.000 niin 1,9 miljardia tarkoittaa noin 31.000 euroa per tila, siitä EUn osuus vain tuo 7.077. Tosin tuo luku on todennäköisesti muutaman vuoden takaa kun tilaluku oli vielä 80.000 luokkaa.

    Mutta että luvut ovat siis kohdallaan. Mutta vaikkapa Ruotsin ja Tanskan osalta tilaa kohti nuo ovat lähes lopulliset kokonaisummat kun kansallisia ei juuri tunneta. Meillä siis tilaa kohti merkittävästi suuremmat tuet kuin Ruotsissa ja Tanskassa.

    Äänestä

  • Ei kun natsaa... kirjoitti:

    mistä ne kansalliset voi sitten katsoa, vaikka Saksan joka ei anna mitään tietoa tuistaan..

    Äänestä

  • Ei kun natsaa... kirjoitti:

    "Tilaa kohti laskettuna..
    10 Finland €7 077

    Maatakohti laskettuna..
    16 Finland €818 million "

    Natsaa just eikä melkein! Nämä antamasi luvut ovat tunnetusti harhaan johtavat, niissä kun on vain EUn rahoitusosuus, ei kansallisia. Mutta maata kohti tuo täsmää just eikä melkein, EU-maksupalautus on 0,8 miljardia. Loppu sitten tuo 1,1 miljardia on veronmaksajien lompakoista ryöstettyä rahaa.

    Ja tilaa kohti kun tiloja on noin 60.000 niin 1,9 miljardia tarkoittaa noin 31.000 euroa per tila, siitä EUn osuus vain tuo 7.077. Tosin tuo luku on todennäköisesti muutaman vuoden takaa kun tilaluku oli vielä 80.000 luokkaa.

    Mutta että luvut ovat siis kohdallaan. Mutta vaikkapa Ruotsin ja Tanskan osalta tilaa kohti nuo ovat lähes lopulliset kokonaisummat kun kansallisia ei juuri tunneta. Meillä siis tilaa kohti merkittävästi suuremmat tuet kuin Ruotsissa ja Tanskassa.

    Toi suomen 7000 € per tila keskiarvona tulee siitä, että valtaosa noista 60 000 tukea nostavista tiloista ei ole päätoimisia, päätoimisia ja suurimpia tuen saajia on noin 10-15 000 tilaa, loput on harrastelijoita.

    Äänestä

  • nämätäällä kirjoitti:

    Toi suomen 7000 € per tila keskiarvona tulee siitä, että valtaosa noista 60 000 tukea nostavista tiloista ei ole päätoimisia, päätoimisia ja suurimpia tuen saajia on noin 10-15 000 tilaa, loput on harrastelijoita.

    Kun katsoo tuet Taloustohtorista niin ne ovat reilusti yli 40.000 euroa keskimäärin per tila. Taitaa olla että Taloustohtorista on yritetty saada pois noin harrastelijat? Mutta että ihan turha väittää että täällä meillä pienet tuet olisi. Per tila ja per hehtaari olemme EUn kärkipäässä, pitkälti tuon kansallisen osan ansiosta jota on 60% tuesta.

    Äänestä

  • Taloustohtori... kirjoitti:

    kansallinen tuki on n 23 prosenttia maataloustuesta ja ei mitenkään poikkea muiden EU maiden kansallisesta tuesta..

    Äänestä

up

Äänestä

Jokainen sikala täyttyy sioista. Mullekin jää rahhaa niin paljon että ranteet notkuu rahasta. Pitää varmaan avata uusi tili pankkiin. Olen rikas, ja haluan myös näyttää sen.

Äänestä
  • TROLLI

    Äänestä

  • TROLLI, kirjoitti:

    TROLLI

    leimaaminen on keskustelupalstoilla yleinen väittelyn hävinneen tai valheellista väittämää itsepäisesti ylläpitävän keskustelijan epätoivoinen yritys pelastaa kasvonsa.

    Äänestä

  • Trolliksi kirjoitti:

    leimaaminen on keskustelupalstoilla yleinen väittelyn hävinneen tai valheellista väittämää itsepäisesti ylläpitävän keskustelijan epätoivoinen yritys pelastaa kasvonsa.

    Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä, jonka tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. Trolliksi voidaan kutsua myös henkilöä, joka kirjoittaa tälläisia viestejä
    Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin kuten niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Tämä on usein vaikeaa, koska muutaman ihmisen trollaantuminen riittää keskustelun laajenemiseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karppa.. kirjoitti:

Olen ennenkin tällä palstalla todennut, että sikatalous loppuu Suomesta jos mitään ei tehdä tuottajahinnoille. Lähes jokaisessa Maaseuden tulevaisuudessa on nykyään jonkinlainen juttu kuinka karmea tilanne on sikapuolella. Lauantaina Turun sanomissa totesi sikayrittäjien puheenjohtaja, että 900 yksikön emakkosikala tuottaa joka päivä tuhat euroa tappiota.

Esim. eilen maaseudussa oli juttu siitä kuinka paljon Suomeen tuodaan sianlihaa tällä hetkellä. MTK,n asiantuntija Jouko Nieminen totesikin, että markkinatalouteen kuuluu, että hinnat vaihtelevat jonkin verran,mutta ei niin, että ne pyyhkäisevät tuotannon mukanaan. Lisäksi MTK,n puheenjohtaja sanoi, että hintakehitys sikapuolella on kuin kuolleen miehen sydänkäyrä.

Täytyy vain todeta, että ei käy kateeksi niitä joilla on suuri sikamäärä, ja joiden pitäisi saada toimeentulonsa sikataloudesta. Heidän kohdalla tilanne on täysin kestämätön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu