Kun lukee tämän palstan tekstejä huomaa selvasti että oilsi tarve jollekin hypnoosiyhdistykselle joka levittäisi asiallista tietoa hypnoosista. Se oli aikoinaan SHY:n perustehtävä mutta on siinä nykyään surkeasti epäonnistunut. Eikä näköjään Hypnoosiliitto eikä Tieteellinen hypnoosikaan ole onnistunut tavoittamaan kansan syviä rivejä. Surullisinta on että kaiken maailman shamaanit ja tenssiterapiat saavat eniten huomioita yleisessä keskustelussa vaikka ne novat kaikkein kauimpana hypnoosin järkevästä soveltamisesta käytäntöön.
Tarvetta olisi
5
120
Vastaukset
- Samadhi
Tämä foorumi on ollut jo vuosien ajan ainoastaan; ja vain, hypnoosin parjausfoorumi, josta asiallista ja järkevää kesustelua hypnoosin mahdollisuuksista on ollut turhaa edes etsiä. Ja tuskimpa tämä vastaisuudessakaan sen paremmaksi muuttuu.
- Se siitä
Jopa Tieteellisen hypnoosin edustajat ovat innokkaana valmiita todistamaan, että kuka tahansa hypnoosiin perehtymätön voi hypnotisoida naisia seksiin kerta toisensa jälkeen niin, että nämä aina uudestaan hakeutuvat hyväksikäytettäviksi, joten ei siinä suuri yleisö saa juuri hyvää, oikeaa ja kannnustavaa informaatiota hypnoosin käytöstä. Näyttää siltä, että muutkin hypnoosia harrastavat uskovat tähän, joten olisi syytäkin kieltää koko hypnoosi!
Jos hypnoosilla, jossa ei käytetä mitään induktiota, ei vain voi harrastaa seksiä, vaan jopa saada naiset himokkaan aktiivisiksi, niin kirkonkin pitäisi jo herätä ja kieltää hypnoosi.
Tai sitten pitäisi todellakin antaa oikeaa tietoa hypnoosin mahdollisuuksista. - Samadhi
Tässäpä se ongelma juuri onkin:
"Tai sitten pitäisi todellakin antaa oikeaa tietoa hypnoosin mahdollisuuksista".
Sitä asiallista ja totuudellista tietoa tällä foorumilla ei ole ollut juuri koskaan esillä eikä se kiinnosta ketään. Täällä ihmisiä kiinnostaa vain parjata ja mustamaalata hypnoosia tietämättä piiruakaan, mitä hypnoosi todellisuudessa on; ja miten valtavia mahdollisuuksia siihen liittyy.
Juttua hypnoosista myös täällä
http://www.sodankylan-invalidiyhdistys.com/1/uuden.aamun.kajastusta.pdf - muisttappa se
se vuosi se vuosi...on 365 päivää ja ei ole vielä mennyt....
- kjhy
lupaan olla poissa vuoden---näin joku kirjoitti ja sitten taas kirjoitti muutaman päivän päästä. siis vuosi olikin muutama päivä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1049719Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664749Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451468
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531441Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591408Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331