Tyhmä kysymys

Vaimo on saanut päähänsä että pitää ostaa kesämökki. Molemmat saimme viime vuonna isohkon perinnön joten rahan ei ole ongelma. Se on ongelma että minä en oikein ole ikinä päässyt perille siitä mitä mökillä tehdään. Penskana kun sukulaisten mökillä olin se oli lähinnä työleiri, aina piti jotain tehdä. Ei siis kovinkaan rattoisat muistot.

Jos ostaisimme kesämökin niin maataanko siellä vain ja otetaan aurinkoa vai mikä on homman nimi? Voisihan sitä maata etelän auringossakin, Suomessa kun tuo säiden jumala on kovin oikullinen.
30802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei kun sinne viedään kaikki sama elektroniikka ja varustelutaso kuin mitä löytyy varsinaisesta asunnostakin ja maataan sohvalla verhot kiinni ettei aurinko heijasta televisioruutuun.

Sinun kannattaisi tilata avaimet käteen periaatteella kaikki pihtöineen valmiina jonka jälkeen odotat vain kiinteistön hinnan nousun kehitystä. Paikalle ei tarvitse vaivautua henkilökohtaiseti missään vaiheessa. Mikäli tuparit täytyy sukulaisille ja kavereille järjestää, voit toki hankkia myös solariumin jos aurinkoinen ei paista?

Asfaltti luonnollisesti ulko-ovelle asti ettei citymaasturi sotkeennu ja tievalaistus perille asti ettei möröt syö. Uimahalli sisätiloihin ettei tule pöpöjä eikä hyttyset tai muut metsän eläjät popsi lapsukaisia.

Saunaosastolle sähkökiuas tai inva..infrasauna ettei tarvitse suorittaa puiden sytyttämiskurssia.

Äänestä

koppatolkulla kaljaa ja tiiraillaan että meneekö se naapurin täti nakuna uimaan. Ei siellä muuta voi tehdä. Ainiin, hyttysten läimiminen on illalla pääohjelmanumero jos sattuu vielä olemaan päivän kaljoittelun jälkeen senverta tajuissaan että niiden pistely häiritsee. Ja huutaa kannattaa aina ja soittaa suomipoppia täysillä.

Äänestä

Kunnon mökki kaikilla mukavuuksilla läheltä pk-seutua (otaksun että siellä asut) maksaa vähintään 300 tuhatta. Tuon summan pelkällä pääoman tuotolla matkustelette kaukomailla viikkokaupalla. Suomen suvi on sateinen ja hyttysiä täynnä. Ainoa järkevä puuha silloin on istua sisällä, katsoa telkkaria ja ryypätä. Kuulostaako ihanalta?

Laita muija ojennukseen, heittäköön unholaan tuollaiset mökit ja alatte matkustaa ympäri maailmaa. Varmasti parempi vaihtoehto kuin jossain mökillä hyttysten syötävänä käkkiä.

Äänestä

Ostakaa se mökki, kun vaimosi siitä haaveilee.
Laita vaimo mökille, niin sinulla on lomaa ja vapaus.

Äänestä

Osta mökki ja laita vuokralle jonka jälkeen niillä vuokrarahoilla mene lomalle ulkomaaneläjien passattavaksi. Sitten kun reissaaminen alkaa kypsyttämään, myy mökki muutaman vuoden päästä hyvällä voitolla koska hinnat nousee joka vuosi.

Yksi perinteisempiä tapoja mökkeillä on hankkia itselleen lievä tai korkea alkoholimyrkytys. Tämä yliannostus hankitaan nopeasti mökille saapumisen jälkeen (tai laita akka rattiin jo mennessä) jonka jälkeen humalatila pyritään pitämään mahdollisimman korkeana koko loman ajan. Jos ajanjaksoon sisältyy hetkiä jonka aikana olet edes hetkittäin tajuissasi, hyödynnä aika mahdollisimman laajaan tuote-esittelyyn hankintojesi puolesta naapuriesi iloksi. Vuorokauden ajankohta huomioimatta huudata moottorisahaa, aggregaattia (sähköistetyllä mökillä), vesiskootteria, perämoottoria, nurmikon leikkuria, betonimyllyä (valmiilla mökillä), kotistereoita vesistön välittömässä läheisyydessä, akkaa jne. jne. Muista toki iltasonaatit laiturilla kolmen promillen kaatosellaisessa sekä koiran paskottaminen naapurin kukkapenkissä. Luonnollisena osana Suomalaisen alfauroksen luontokaipuuseen liittyy kilpailevien uroksien naaraiden lähenteleminen suvunjatkotarkoituksin ja heidän pyydyksien kokeminen.
Muista että hyvä naapuri auttaa aina joten kolmen aikaan yöllä viinaksien loputtua, se sama jonka aikaisemmin päivällä pahoinpitelit hänen puuttuessa sinun aurinkorasvan levittämiseen hänen vaimonsa uhkeille muodoille. Hänen ollessa saunomassa.

Äänestä
  • Tuo nyt on typerä idea, ostaa mökki ja vuokrata se. Kunnollisen mökin hinnalla saa kaksi yksiötä Helsingistä. Ne vuokralle niin niillä rahoilla mukavasti kerran tai kaksikin kertaa vuodessa ulkomaille matkustaa. Hinta nousee aivan yhtä hyvin kuin mökissäkin.

    Äänestä

ja naapurin puolelle aamukahville kello 5. Poistuminen omalle puolelle sen jälkeen naapurin työkalut kainalossa kun on saunottu ja ihasteltu auringonlaskua naapurin baarikaapin tyhjentämisen jälkeen.

Eikös se mökki hankita sen takia että kutsumattomille sukulaisille löytyy ilmainen lomanviettopaikka täydellä ylläpidolla aterioineen heidän odottaessa nousuhumalaansa sekä valmiiksi lämmitettyä saunaa? Itse omistajat kokkaa, tiskaa, siivoaa, pyyhkii sukulaistenavien takapuolet, kantaa vedet ja lämmittää saunaa pilkottuaan puut jne sukulaisten odotellessa seuraavaa ruokailua auringon oton merkeissä. Vapaa-ajalla mökin omistajat ajaa kylille kolme kertaa vuorokaudessa omalla kustannuksella luonnollisesti täydentämään sukulaisten ruoka sekä juomavaroja. Sukulaiset ja heidän ystävänsä majoitetaan täydellisesti varustellun mökin puolelle ja isäntäpari sijoittaa itsensä varastotiloihin tai grillikatoksen puolelle. Rosvopaisti kypsyy siinä sivussa ja joutoaikana voi yöllä käydä kokemassa verkot koska savustettu kala auttaa sukulaisten aamukrapulaan.

Savikiekkojen ammunta laiturilta on uusin trendi harrasteiden parissa naapurin rajapyykkien siirtämisen lisäksi.

Äänestä

mökillä käytetään vapaa-aika rouvan käsikirjoituksen mukaisesti eri puhdetöiden parissa anopin yhtyessä työtehtävien suoriutumisen valvomiseen kroonisen nalkuttamisen säestyksellä.

Asemaansa alistunut etkösinämitäänosaatyhjennäpuucee vuosien saatossa oppii nopeasti keksimään mitä mielikuvitusrikkaimpia tapoja ja selvitymistarinoita hengissäselvitymispullonsa piilottamiseksi:

-Perustele halkopinon olemassaolon tarpeellisuus tarkoin (pullopiilo) mikäli mökin varustelutaso ei edellytä puun käyttöä.
-Opettele ulkoa vesilintujen lajitunnistamista päivittäisen telkänpönttöjen (pullopiilo) puhdistamisen varalle.
-Muista hankkia luvat katiskoille (pullopiilo) samalla kuin uusit reseptin kala-allergiallesi.
-Komposti (pullopiilo) on käännettävä päivittäin kasvimaan rehevöittämiseksi.
-Kusiaispesä (pullopiilo) pitää näätäeläimet poissa.
-Ravustamista (pullopiilo) voi harrastaa läpi kesän.
-Lahot pesimäpuut (pullopiilo) ovat rauhoitettuja.
-Uusi akkukäyttöinen nurmikkotrimmerisi on ympäristöyställinen ja toimii mäntytisleellä (pullopiilo).
tms.

Äänestä

Vaikka edellinen on olevinaan hauska lista, niin alkoholismi ei sitä ole. Pullokätköt on surkeata peittely-yritystä sellaiselta läheiseltä, joka täysin tietää mitä sairaan mielessä liikkuu ja joka peläten ja säälien ehkä jo vihaten näkee jokaisen muka asioille lähdön ja niiltä haisevana palaamisen.
Mökkiä ei kannata hankkia alkoholismin piilotteluun, vaan sairaus pitää hoitaa se vakavasti kohdaten vakioisissa olosuhteissa joihin toivottavasti vielä kuuluu työpaikka ja perhe.
Jos viinan kanssa läträämiseen kuuluu työssä ja kotioloissa kännin ja pullojen piilottelu, puolison kannattaa edetä kahdessa vaiheessa: ensin vakava hoitoyritys ja toiseksi, jos katkaisu ei auta niin pitää ottaa ero ennenkuin kaikki on mennyt ja koettaa normalisoida elämänsä ilman muutkin vammauttavaa kännäävää riippakiveä.

Äänestä
  • pahimmillaan mökkeily tarkoittaa sitä että mökkinaapuriksi onnistut saamaan edellisen kaltaisen moraalipoliisin jonka elämänsisältö perustuu tekemiesi seuraamiseen ja sinun ohjeistamiseen elämän eri osa-alueilla. Anteeksi mutta..(ei alkoholisteille 24.3.2011 07:41)

    Tunnistaa takakireydestä (puutteessa), minuutintarkkuudella aikataulutetusta vuorokausirytmistä (minkä seuraamista edellyttää myös mökkinaapurilta), aviopuoliso kyllä kulta-tasolle koulutettu hiiri (pullopiilo), feministi, raittius-seuran lääkeriippuvainen puheenjohtaja. Fantasioissaan uneksii naapurin miehestä yläosattomisa hiestä valuen hänen pilkkoessaan perheelleen puita alkukantaisella tavalla muinaisella lyöntiaseella.

    Ero on erittäin hyvä vaihtoehto alkoholistille. Vitutuksen aiheuttajan poistuessa uhrin elämän ulkopuolelle fyysisesti ja henkisesti, tajuton tajuttomuuden kaipuu katoaa ja voit aloittaa uuden raittiin elämän. Yleensä joudut itse poistumaan rakentamastasi kodistasi mutta on sen arvoista. Iltalenkiltä palatessasi nuorikkosi kanssa törmäät entiseen traumojesi aiheuttajaan joka on horjumassa paikallisesta karaokebaarista juomiensa sen iltaisen tarjoajan kanssa.

    Äänestä

  • Ai niin, kirjoitti:

    pahimmillaan mökkeily tarkoittaa sitä että mökkinaapuriksi onnistut saamaan edellisen kaltaisen moraalipoliisin jonka elämänsisältö perustuu tekemiesi seuraamiseen ja sinun ohjeistamiseen elämän eri osa-alueilla. Anteeksi mutta..(ei alkoholisteille 24.3.2011 07:41)

    Mökki kannattaa ehdottomasti hankkia sukulaisten tai sisarusten kesken.

    Loppuelämä tapellaan kuka tekee ja mitä tekee ja kuka kustantaa ja mitä, kuka mökkeillee milloinkin ja kuinka kauan, kuka huolehtii siitä ja tästä, kuinka mökillä tulee käyttäytyä ja miksi, miksi se ei tehnyt sitä kun minun ansiota on tuo ja tämä ja sovittiin sitä ja tätä, minä maksoin tuon ja tuon ja sinä rikoit sen ja tuon, teidän vuoro sitä ja tätä, miksi minun aina kaikki pitää tehdä ja korjata muiden jälkiä, talkoilla se ja se tekee sen ja sen tuon kustantaessa sitä ja tätä sen katsoessa vieressä tapojensa mukaan, tuo haluaa myydä osansa sillä hinnalla koska arvo on noussut niin ja paljon ja vain sille mutta ei tuolle ehdolla sillä ja tällä teidän kurittomat kakarat aloitti missä on minun kuka on syönyt teidän vuoro selkäni sovittinko niin ja näin älä herätä minulla on kuittikin tuo saastuttaa ei meidän petteri varjosti oli kaadettava lääkärin määräyksestä en voi taasko ne on humalassa ?

    Äänestä

  • Kimppakivamökki kirjoitti:

    keksitty siihen tarkoitukseen että sinne kähmivän isäpuolen sähköttömään yhden huoneen lautamökkiin pakkosijoitetaan teini muun uusioperheen lisäksi koko kesäksi kuolemaan vitutukseen, sukulaisiin ja hyttysten puremiin kavereiden suunnatessa festareille yms. rientoihin.
    Perinteinen siirtymisriitti nuoruudesta aikuiseksi. Ei vittu koskaan enää mitä nyt kavereiden kanssa dokatessa ja sitten omille lapsille lopulta sama kohtalo.
    Yksi tapa traumatisoida herkässä kehitysvaiheessa oleva kasvava nuori tai perseaukinen sukulainen joka säännöllisesti ruinaa saunailtakutsua.

    Äänestä

  • Ai niin, kirjoitti:

    pahimmillaan mökkeily tarkoittaa sitä että mökkinaapuriksi onnistut saamaan edellisen kaltaisen moraalipoliisin jonka elämänsisältö perustuu tekemiesi seuraamiseen ja sinun ohjeistamiseen elämän eri osa-alueilla. Anteeksi mutta..(ei alkoholisteille 24.3.2011 07:41)

    Tunnistaa takakireydestä (puutteessa), minuutintarkkuudella aikataulutetusta vuorokausirytmistä (minkä seuraamista edellyttää myös mökkinaapurilta), aviopuoliso kyllä kulta-tasolle koulutettu hiiri (pullopiilo), feministi, raittius-seuran lääkeriippuvainen puheenjohtaja. Fantasioissaan uneksii naapurin miehestä yläosattomisa hiestä valuen hänen pilkkoessaan perheelleen puita alkukantaisella tavalla muinaisella lyöntiaseella.

    Ero on erittäin hyvä vaihtoehto alkoholistille. Vitutuksen aiheuttajan poistuessa uhrin elämän ulkopuolelle fyysisesti ja henkisesti, tajuton tajuttomuuden kaipuu katoaa ja voit aloittaa uuden raittiin elämän. Yleensä joudut itse poistumaan rakentamastasi kodistasi mutta on sen arvoista. Iltalenkiltä palatessasi nuorikkosi kanssa törmäät entiseen traumojesi aiheuttajaan joka on horjumassa paikallisesta karaokebaarista juomiensa sen iltaisen tarjoajan kanssa.

    Ohoh kun oli kuin miedänmökkielämästä suoraan, naapurista ja piilopulloista lähtien! Onko meitä muitakin?

    Äänestä

  • Kimppakivamökki kirjoitti:

    Mökki kannattaa ehdottomasti hankkia sukulaisten tai sisarusten kesken.

    Loppuelämä tapellaan kuka tekee ja mitä tekee ja kuka kustantaa ja mitä, kuka mökkeillee milloinkin ja kuinka kauan, kuka huolehtii siitä ja tästä, kuinka mökillä tulee käyttäytyä ja miksi, miksi se ei tehnyt sitä kun minun ansiota on tuo ja tämä ja sovittiin sitä ja tätä, minä maksoin tuon ja tuon ja sinä rikoit sen ja tuon, teidän vuoro sitä ja tätä, miksi minun aina kaikki pitää tehdä ja korjata muiden jälkiä, talkoilla se ja se tekee sen ja sen tuon kustantaessa sitä ja tätä sen katsoessa vieressä tapojensa mukaan, tuo haluaa myydä osansa sillä hinnalla koska arvo on noussut niin ja paljon ja vain sille mutta ei tuolle ehdolla sillä ja tällä teidän kurittomat kakarat aloitti missä on minun kuka on syönyt teidän vuoro selkäni sovittinko niin ja näin älä herätä minulla on kuittikin tuo saastuttaa ei meidän petteri varjosti oli kaadettava lääkärin määräyksestä en voi taasko ne on humalassa ?

    Kiitos kimppakivakirjoittajalle tajunnanvirtatsunamista

    Äänestä

Vakavasti vastaten aloittelijalle:

Vanhemmillani on melko hyväkuntoinen itserakennettu mökki, jolla ikää on kohta 50v. Puucee ulkona, kylmä vesi tulee sisälle, takka, sähkölämmitys ja jääkaappi. Melko mökkimäinen varustetaso kuitenkin eikä sentään ihan ympäri vuoden asuttava siis. Matkaa hki:sta 100km ja on meren rannalla omalla rantasaunalla. Varmasti kovaa huutoa mökkimarkkinoilla ja vanhempani harkitsevat luopumista siitä 5v vuoden sisällä, koska yli 70v mittarissa ja ei enään kunto riitä erilaisiin töihin.

Kun katsoo vanhempieni "puuhastelua", niin kyl se enemmänkin työstä käy kuin harrastuksesta näin kerrostaloasujan näkökulmasta. Siis kaikenlaista puuhaa tuntuu vain riittävän, jotta paikat pysyy melko hyvässä kunnossa. Ovat puhuneet myös minulle, että voisivat jättää perinnöksi minulle, mutta tuo "pakko tehdä aina jotakin" ei oikein innosta minua, joten koen mökkeilyn enemmänkin taakaksi kuin rentouttavaksi puuhasteluksi.

Kannattaa siis puhua vaimolle kaikenlaisista askareista ja REALISTISISTA ajoista paljonko menee vaivaa. Esim. yhden puun kaataminen, sahaaminen, kirveellä pilkominen, risujen vieminen polttaminen, niin aikaa voi mennä pahimmillaan koko päivä kahdelta hengeltä riippuen puusta ja sen sijainnista (kaatamisen vaikeustaso). Mökin maalauskaan ulkoapäin ei välttämättä ole päivän juttu kahdelta hengeltä jne. Kannattaa siis mennä tuttavien mökeille käymään tarjoamaan "talkoo apua", niin saatte sitten realistisempaa kuvaa ettei se ole vain pelkkää lomailua jos haluaa myös mökin pysyvän pystyssä vielä 20v päästäkin...

Äänestä
  • Pääsääntöisesti mökin hankii sellaiset, jotka sitä haluaa ja nauttii kaikenlaisesta muusta puuhailusta, kuin mitä nörmaalissa työelmässä tekee. Mökillä voi löytää itsestään ihan uusia piileviä ominaisuuksia, kuten kädentaidon, tai luonnon seuraamisen, unohtamatta tietenkään saunomisen nautintoa ja vapautta.
    Joku stadin uusavuton oppii mökillä monia elmän viisauksia ja niksejä.

    Äänestä

  • Kun kasvat isoksi tulet yllättymään koska löydät itsesi vuosien kuluttua "puuhastelemasta" vapaaehtoisesti vanhempiesi rakentamalta mökiltä.

    Mökit ovat niin suosittuja ja haaveiden kohteita niille joilla sitä ei ole juuri sen takia että ihmiset pääsee hetkeksi sieltä betonilaatikosta pois joiden tarkoitus on sijoittaa mahd. paljon henkilömääriä mahd. pienillä kustannuksilla mahd. pienelle alueelle erämaaksi luokiteltavassa Suomessa. Siksi sinne mökille mennään että "saa" tehdä jotain näkyvää käsillään ja palkita itseään pulahtamalla saunan jälkeen järveen sanoinkuvaamattoman kauniissa Suomen luonnossa. Nörttikin on vain juuriltaan vieraantunut metsäkansan edustaja joka palaa mökkeilemällä lähelle alkuperäistä olomuotoaan ja ympäristöä sitä välttämättä tiedostamatta.
    Sitten on ne jotka antaa ajo-ohjeita mökilleen pizza-kuskille..

    Yksi makaa rannalla lomansa, toinen kiipeää vuorelle ja huipulle päästessään hyppää varjolla alas tehdäkseen saman uudestaan. Ensimmäinen esimerkkitapaus kääntää kylkeään ja puistelee päätään katsoessaan itseään kiduttavaa ihmisrauniota joka ei ymmärrä ettei lomalla tarvitse suorittaa. Toinen laskeutuessaan varjolla huipulta alas, ihastelee maisemia täynnä elämänenergiaa mutta samalla tulee surulliseksi nähdessään rannalle ahtautuneet turistit ymmärtämättä kuuluvansa heidän joukkoonsa.

    Äänestä

Totta väki puhuu! Kovia työleirejähän nuo ovat. Eikä ainakaan sukumökeillä työt osu kaikille tasapuolisesti.
Silti meillä on mökki rakenteilla. "Iisakin kirkko", noin 10 vuotta. Siinä, kun on työttömälle töitä. On kuin töissä kävisi...

Äänestä
  • Mökillä kyllä riittää työtä, jos sitä tehdä haluaa. Voi kuitenkin myös ottaa vain levon kannalta. Tekee/rakennuttaa uuden mökin, johon ei toviin tarvitse tehdä remonttia, tontin jättää pääosin luonnontilaan, niin ei ole puutarhatöitä. Joku taas nimenomaan haluaa pientä puuhaa ja se ainokainen puutarha voi olla juurikin mökillä.

    Itse omakotitalossa asuvana valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Pinet kunnostustyöt aikanaan hoituu joko itse tai palkatulla työvoimalla, miten sen sitten katsoo. Tontti on muokattu niin, että ainoat kasvit ovat luonnonkasvit, omilla paikoillaan.

    Äänestä

Kovin rajoittuneet ovat mielipiteet mökkielämästä?

1. Mökillä saa tehdä kaiken ihan itse kantojen repimisestä, hirsirakennusten veistämisestä pihapolkujen kivittämiseen ja rikkaruohojen repimiseen. Sen jälkeen rakennetaan lisää tai korjataan vanhaa. Joutoajalla kaivetaan käsin oja joka valmistuessaan täytetään ja aloitetaan kaivaminen uudestaan. Jos kaikesta tulee "valmista", ei ole erikoista jos mökki menee myyntiin ja kaikki aloitetaan alusta toisaalla.

2. Mökin voi valita esitteistä ja rakennuttaa ulkopuolisilla alusta loppuun jonka jälkeen ylläpitoon voi palkata huoltomiehen tms.

3. Mökin voi vuokrata mistä tahansa milloin tahansa sopimaksi katsotulle ajanjaksolle ilman rajoituksia, sitoumuksia tai velvoitteita.

"Työleirien" suosio perustuu usein siihen, että itse tehdessä kaikki alusta loppuun paikkaan ja rakennuksiin muodostuu ihan erilainen side kuin avaimet käteen periaatteella. Matkanteko voi olla jopa päämäärää tärkeämpi.

Äänestä

Voi zsiisus mikä provo. Säälittävin yritys mitä koskan olen nähnyt.
Ei siis läpinäkyvin, vaan siis sää-lit-tä-vin.

Ja jos tuo on totta, niin jos ensimmäisenä ostaisit itsellesi uskotun miehen hoitamaan asioistasi. Julista itsesi oikeustoimikelvottomaksi ja holhouksenalaiseksi. Et tarvitse mökkiä vaan hoitoa.

Äänestä

Ei mökistä ole kuin vaivaa ja mökkielämä aiheuttaa kivessyöpää. Ohessa tilinumeroni mihin voit siirtää perintösi jotta säästyt murheilta ja eunokismilta.

Äänestä

Älkää ostako mökkiä. Ne eivät ole sinunlaisisiasi varten.

Äänestä

Hankit mitä tahansa omaisuutta niin sitä pitää hoitaa tavalla tai toisella. Kesämökissä puuhaa on varmaan enemmän kuin monen muun omaisuuslajin osalta. Jos puuhaaminen ei tunnu mukavalta niin älä osta mökkiä.

Omakotitalossa on samantapaisia puuhia.

Voit vähentää puuhamääriä sillä että et tee tai hanki istutuksia tai puutarhaa. Sähkölämmitys ja sähkösauna vähentävät tai postavat polttopuutyöt. On monta muutakin asiaa jotka voit valita niin että puuhamäärä minimoidaan.

Äänestä

Suosituin tapa puuhamäärän ja taloudellisten varojen sijoittamisen minimoimiseksi kiinteään omaisuuteen on loisia sukulaisten mökillä.

Kaikki ei puuhaile mökillä eikä omakotitalossaan.

Omasta mielestä kummallisin tapa "mökkeillä" esimerkin muodossa oli umpikorvessa hyvin pienelle alueelle rajattu ns. mökkilähiö missä oli asfaltit ovelle asti ja katuvalot yms. Ei varustelutaso sinällään se ihmetyksen aihe ollut vaan se, että ei eronnut millään tavalla nukkumalähiöstä. Pieniä tontteja missä mökkien väliset erot laskettavissa metreissä, ei kymmenissä metreissä? Viimeistään valmisnurmikot herätti kysymyksiä kuten missä ajatus ns. mökkeilystä koska koskematonta luontoa ei alueella ollut eikä edes sen välittömässä läheisyydessä? Järvi toki löytyi muutaman sadan metrin päästä mutta mihin ei ollut edes näköyhteyttä? Henkilökohtaisella tasolla kun ymmärrän mökkeilyn perusajatuksen olevan siinä että pääsee luontoon sieltä betoni- tai nukkumalähiöstä eli juuri vastakkaiseen ympäristöön kuin mitä arkiasuminen tarjoaa?

Varustelutaso ei ole tietenkään miinus koska tarjoaa mahdollisuuden ympärivuotiseen mökkeilyyn ja rakennusmääräykset tiukentuu koko ajan. Mutta onhan se erikoista että mökiltäkin löytyy sähkösauna? Ei silti, uusavuttomuuteen törmää jo hyvin usein ja esimerkiksi tulien teko on jo valitettavan monelle ylivoimainen asia suoritettavaksi..

Äänestä

Mielestäni mökkeilyn idea on osin siinä,että juuri ne, jotka tykkäävät askarrella,saavat niin tehdä.
Vaikka voittaisin lotossa,haluaisin mökin suht erämaisilla olosuhteilla.
Eli ei mitään pihaistutuksia,vaan perusmetsää.
Mutta sauna pitää olla,puulämmitteinen.
järvi tietty suotava.
Vesilähde juomavettä varten olisi hyvä juttu.
Nykyinen juomavesilähteeni on kolmen kilometrin päässä...

Nykyinen mökkini on lappilaistyylinen kota ja nautin suunnattomasti sen jokavuotisesta laittamisesta.
Luksusmökkeilijät ei tästä paljoa ymmärrä.....

Seuraava projektini on teltta sauna....

Äänestä

Tietysti jos raha ei ois este ihanin paikkahan ois oma saari muutaman sadan metrin päässä mantereesta missä sais olla omassa rauhassa,jotenkin maku pois kun mökit rakennetaan vieri viereen ei siitä nauti jos nyt ei oo kiinnostunu siitä naapurin emännästä:).Liika hienous myös vie koko mökkeilyn idean se on ihan sama kun istuu siel kosalla jos on kaikki mukavuudet ja vempaimet.Mökkeilyn ideahan on että kerrankin voi olla oma itsensä turhaa hienostelematta ja pelkäämättä persialaismaton tärveltymistä tai naarmuja lattiassa.

Äänestä

Kyllä niitä muoviflamigoja ja puutarhatonttuja kreikkalaisine patsaineen japanilaisessa puutarhassa yms. on tullut nähtyä. Kuten myös se, että kiukaana on sähkökiuas ettei tule sisälle roskia yms. Kuistilla rouva suihkepullolla hätyyttämässä hyttysiä tms.

Edellinen mökki oli saaressa mutta rajoitti liikkumista kautta mökkeilyä ihan liikaa. Kesällä hyvällä ilmalla ihan paratiisi mutta syksyllä tms. ihan järkyttävän kylmä jne. Kamojen ja pentujen roudaamiseen kyllästyi paatilla jne. Nykyinen mantereella. Ei tarvitse auton sisältöä pakata veneeseen eikä pukea pilkkihaalareita niskaan huomatakseen ettei tuollaiseen myrskyyn voi mennä. Pari kertaa myrskyt pakotti jäämään saareen ja toisin päin. Muutenkin mökkeilyä tulee "harrasteltua" huom. enemmän mantereella kuin mökin ollessa saaressa. Hiukan helpompi lautakuorma viedä mökille jos jotain rakentelee ja rakentaminenhan ei koskaan lopu.

Äänestä

"luonnikas". Meillä paljolti samanlaisia ajatuksia. Vaikka modernia mökkiä rakennammekin, hitaasti. Piilopirttimme on kotatyyppinen taukotupa. Sauna lupaa ei saatu. Naapurin lammen vuoksi. Pitäisikö myös kallistua telttasaunan suunnitteluun!

Äänestä

Eikö paikallinen rakennusmestari tiennyt että jätevesien pääseminen vesistöihin on estettävissä esim. kaivolla tms.? Itseasiassa aika lailla pakollinen tavalla tai toisella joka tapauksessa joten miten rak.luvan voi evätä?
Ei vesistön läheisyyteen voi estää rakentamasta saunaa mutta metrimäärät saunalta rantaan ovat kuntakohtaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vastatkaa silti kirjoitti:

Vaimo on saanut päähänsä että pitää ostaa kesämökki. Molemmat saimme viime vuonna isohkon perinnön joten rahan ei ole ongelma. Se on ongelma että minä en oikein ole ikinä päässyt perille siitä mitä mökillä tehdään. Penskana kun sukulaisten mökillä olin se oli lähinnä työleiri, aina piti jotain tehdä. Ei siis kovinkaan rattoisat muistot.

Jos ostaisimme kesämökin niin maataanko siellä vain ja otetaan aurinkoa vai mikä on homman nimi? Voisihan sitä maata etelän auringossakin, Suomessa kun tuo säiden jumala on kovin oikullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu