Aloin tässä just miettimään, että kun täällä ja kaikkialla muuallakin törmää aina juttuihin, että "älä ole huolissas, kyllä se oikea sitten joskus löytyy...", niin että mitenköhän se muka sitten tapahtuu joskus hamassa tulevaisuudessa.
Meinaan minä, esimerkiksi, olen ujo, erittäin pidättyväinen ja ihan helkkarin hiljainen jätkä, en itse oikeastaan koskaan aloita puhumista, enkä ole muistaakseni puhunut tytölle sitten viime syksyn. Enkä ole ikinä, en ikinä jutellut yhdellekään tytölle mitään "small talkkia". Koulun tunneilla teen kaikki paritehtävät kunnialla, ryhmätöissä jään aina sivuun, kun eihän kukaan koskaan kysy mielipidettä kaverilta joka ei puhu mitään, sehän saattaisi alkaa heilumaan aseen kanssa, tai muuttaa sinut suolapatsaaksi tms.
Eli kun ei ole pahemmin tekemisissä tyttöjen(eikä edes miespuolisten kavereiden) kanssa, niin mitenköhän se sitten tapahtuu, yhtäkkiä joku mukava tyttö kävelee päin, kysyy että mennänköön naimisiin ja tehdäänkö lapsia, vai..?
On oikeasti alkanut hermostuttamaan ja ahdistamaan tämä topikki.
Tilannetta helpottaa se, että syksyllä on mahdollisesti edessä lukion vaihto, siellä on muutamia (melkein-)kavereita, joiden kanssa tulee ihan hyvin juttuun. Mutta minä tiedän että ryssin senkin homman jotenki, jään syrjään tuijottelemaan kengänkärkiäni, koska tyttöjen seurassa minusta tulee aina sellainen hiljainen tuppisuu....
Noh, teini ikä, teinin murheet.
Meinaan minä, esimerkiksi, olen ujo, erittäin pidättyväinen ja ihan helkkarin hiljainen jätkä, en itse oikeastaan koskaan aloita puhumista, enkä ole muistaakseni puhunut tytölle sitten viime syksyn. Enkä ole ikinä, en ikinä jutellut yhdellekään tytölle mitään "small talkkia". Koulun tunneilla teen kaikki paritehtävät kunnialla, ryhmätöissä jään aina sivuun, kun eihän kukaan koskaan kysy mielipidettä kaverilta joka ei puhu mitään, sehän saattaisi alkaa heilumaan aseen kanssa, tai muuttaa sinut suolapatsaaksi tms.
Eli kun ei ole pahemmin tekemisissä tyttöjen(eikä edes miespuolisten kavereiden) kanssa, niin mitenköhän se sitten tapahtuu, yhtäkkiä joku mukava tyttö kävelee päin, kysyy että mennänköön naimisiin ja tehdäänkö lapsia, vai..?
On oikeasti alkanut hermostuttamaan ja ahdistamaan tämä topikki.
Tilannetta helpottaa se, että syksyllä on mahdollisesti edessä lukion vaihto, siellä on muutamia (melkein-)kavereita, joiden kanssa tulee ihan hyvin juttuun. Mutta minä tiedän että ryssin senkin homman jotenki, jään syrjään tuijottelemaan kengänkärkiäni, koska tyttöjen seurassa minusta tulee aina sellainen hiljainen tuppisuu....
Noh, teini ikä, teinin murheet.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Et ees tiedä miten paljon oon ajatellut samoja asioita.
Ajattelen kumminki, että kun tästä viel henkisesti kasvaa, ni tulee sitä itsevarmuuttaki sit iän myötä.
Ja varsinki nyt tän ikäsenä yleensä se oma ikäluokka keskittyy lähinnä niihin jotka on eniten esillä.
Uskon siis epätoivosesti et sitte vanhempana ollaa viisaampia, ja meiänkaltaset hiljasemmat ja ujommatki saa seuraa :>
Anteeks, jos oon kauheen epäselvä
jos haluut seurustelemaan ruveta jonkun kanssa niin meni jätkä porukan kanssa siihen pimatsujen luokse ja alatta jauhamaan siinä kaikkee pask** niin kyllä se siitä sitten lähtee 8kokeiltu on ja hyvin toimi :D)
Tuo edellisen väite on kyllä täyttä paskaa, tuo saattaa toimia jossakin yläasteella tai amiksessa mutta mukavaa, viisasta tyttöä et tule noin saamaan. Tuo muutenkin osoittaa pojassa heikkoutta, jos tarvitsee suuren jätkälauman vierelleen.
Mun neuvo on, että odota isolla O:lla! Kyllä se vielä tapahtuu, luota siihen!
Jestas sentään teitä saamattomia tonttuja!
Jos luulet, että se "oikea" putoaa taivaalta syliisi ilman, että näet yhtään vaivaa sen eteen, niin toivottavasti sinulla on hyvät varastot käsirasvaa, koska tulet viettämään hyvin HYVIN monta yksinäistä vuotta ennen kuin tämä ihme tapahtuu.
Jos olet ujo ja vaitonainen, niin onneksi meille on suotu sellainen kiva asia nimeltä INTERNET!! Sosiaalisen median kiivaasti sykkivä sydän! On facebookkia, on IRC-galleriaa, on treffi-sivustoja (kuten tälläkin sivulla, vih vih tampio), on meseä, on twitteriä jne...
Tästä huolimatta sinä tulet tänne inisemään, että voi kuinka olen ujo ja kamalaa ja hirveää.
Jos olet sellainen sisäänpäin suuntautunut ihminen, niin meset ja naamakirjat ovat kuin raamattu sinulle. Siellä voit puhua pälpättää estotta, koska suuta ei tarvitse avata lainkaan!
Jos nyt kuitenkin keskitytään niihin "oikean" elämän sosiaalisiin tilanteisiin, niin on vain yksi kysymys: Mitä sinä pelkäät?
Luuletko, että saat turpaasi, jos menet ja esittäydyt jollekin uudelle tyypille? Voi olla, että tuttavuus jää tervehdykseen, mutta mitä menetettävää sinulla siinä tapauksessa on?
Uusien ihmisten tapaamisessa on aina se hyvä puoli, että he ovat tuntemattomia! Sinä et tiedä hänestä mitään, et ole koskaan nähnyt häntä aiemmin ja teillä ei ole mitään yhteisiä muistoja. Mene siis ja sosialisoidu! Se on nimittäin ainoa peli, jossa voi vain voittaa.
Aluksi, kyllä se ihmisen oikea luonne tulee oikeasti lopulta esille, ei sitä kovin pitkään voi näytellä edes uusille ihmisille.
Toiseksi, tuo sosiaaliset apuvälineet, facebook jne. ei oikeastaan ratkaise mitään. Et sinä sielläkään kehtaa alkaa kaikille puolitutuille heittämään läppää, ihan sama kuinka hauska olisit. Sitäpaitsi, kyllä sitä väkisinkin miettii että mitä sitten kun tehnyt jonkun aloitteen, kommannut jotakin tms.
Kolmanneksi, minkä luulet pelottavan? Sen että nolaa itsensä, sen ettei keksi mitään sanottavaa ja jää hiljaiseksi.
Tuo on totta, että mitä menetettävää on, mutta ei se helpota sitä asiaa kuitenkaan.
Miksi pitäisi näytellä jotain mitä ei oikeasti ole? Mitä jos vaikka olisit normaali oma itsesi heti alkuunsa?
Kukaan täysjärkinen ei käytä facebookkia uusien kavereiden etsimiseen. Ei niin kukaan! Tarkoitus on, että tapaat jonkun uuden tyypin koulussa, kaupungilla tai missä tahansa, ja sitten etsit kyseisen henkilön facebookista tai jostain muusta ja alat keskustelemaan hänen kanssaan.
Jos todella on niin epävarma itsestään, että alkaa miettiä miten joku melkein tuntematon ihminen ajattelee, jos nyt kommentoit jotain kuvaa tai muuta, niin se on vielä entistä tärkeämpää, että kommentoit, koska sittenpähän tiedät ja opit suhtautumaan siihen aikuismaisesti.
Silleen se just tapahtuu, kun et usko siihen/ymmärrä sitä.
Sitten yht'äkkiä pam, ja toteat hymy naamassa: "No voi vittu..."