Nuorempana toiveikas olin
ja unelmoin kaikenlaisesta
Mut kun isommaksi tulin
kaikki särkyi kuin lasienkeli asfalttiin
Itseasiassa, niin todellakin tapahtui oikeassa elämässä
Hajosin pieniksi murusiksi
Kukaan ei tajunnut kuinka rikki olin
Ja olen sitä edelleenkin
Ja yhä edelleen keräilen niitä palasia
Ehkä jopa koko loppuelämäni
Kuka tietää..
Mut sen tiedän nyt
ettei elämä todellakaan ole sitä
millaiseksi sen kuvittelin
Se on paljon raaempaa ja julmempaa
Jopa siinä määrin
etten halua enää katsoa sitä eteenpäin.
ja unelmoin kaikenlaisesta
Mut kun isommaksi tulin
kaikki särkyi kuin lasienkeli asfalttiin
Itseasiassa, niin todellakin tapahtui oikeassa elämässä
Hajosin pieniksi murusiksi
Kukaan ei tajunnut kuinka rikki olin
Ja olen sitä edelleenkin
Ja yhä edelleen keräilen niitä palasia
Ehkä jopa koko loppuelämäni
Kuka tietää..
Mut sen tiedän nyt
ettei elämä todellakaan ole sitä
millaiseksi sen kuvittelin
Se on paljon raaempaa ja julmempaa
Jopa siinä määrin
etten halua enää katsoa sitä eteenpäin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä on sit ihan eka runoni tälle palstalle joten en liity mitenkään tuohon vieressä olevaan viestiketjuun. En kaipaa ketään T-nimistä ihmistä.
Öitä.
Totta puhuen en minäkään.
Öitä!:)
Huomenta!
No hyvä.. :)
Mut jospa sitä vielä jaksaisi
uskoa tähän elämään
Luottaa siihen että
kaikki kääntyy vielä parhain päin
Eikö se niin ole et
hyvyys voittaa maailmassa
Ja paha saa palkkansa
ennemmin tai myöhemmin..
Ehkä siitä särkyneestä enkelistä
vielä ehyen saisi
Joka hymyn vielä huulilleen saisi.
Se on vaan niin hiton hauskaa seurata tietyn tahon/tiettyjen tahojen toimintamalleja, juu. Asennetesterinä, ukkosenjohdattimena ja kaiken kansan sylkykuppina. Ja ulvoo kuin susi kun lyödään ja aloitukset torpetoidaan, sutena susien joukossa.
Mitä potaskaa, että hyvyys voittaisi maailmassa.
Paha saa kyllä hyvääkin palkkaa.
Must on aina nastaa seurata, vielä nytkin, kun laskurit tikuttaa noita vähäisiä lukijamääriä, syystä tai toisesta nykyisin ns. hyville aloituksille, mitä mä luulen, että sä oot kirjottavinas siin nyt.
Mutt minkälaiset aloitukset oikeesti vetää lukijoita?
Ne, joissa on susia liikkeellä. Ihanaa kirjottaa oikeiden susien kaa, wautsika wau!
Ootsä muuten kuvitellu joskus nähnees yhtään enkeliä?
Mitä, jos runoilisit seuraavaks siitä, jos on mitä runoilla.
Tykitä kunnolla. Sähän tykkäät panna haiseen.
Oikeesti, kuka tänne viittis kirjottaa hyviä runoja?
Saati sitten loistavia, niin ett panis parastaan.
Ei kai kukaan sentään niin hölmö ole, vaikka muuten siltä näyttäis ja sitä olis. Jou!
Mä oon niin kyllästyny tohon tekopyhään lässytykseen ja tohon kuviokelluntaan. Ei oo ihmisillä rotia niin ei oo..
Mistähän muuten johtuu vaihteeks tän runopuolen lievä vilkastuminen?
Onks tänneki pystytetty jo jotain alkukantasia aku-aku-patsaita?
Terveiset skarpille tähän samaan yhteyteen. Siis nimimerkin scarabaeus-puskanimimerkin takaa kirjoittavalle.
Koilotahan taas jotain lisää, ett täällä alkas viihtyynki:)
Niin, oikeassa taidat olla..
Mut voi se olla niinkin et
joillekin nämä palstat on ehkä ainoa keino purkaa ajatuksiaan
Ei minullakaan ole ollut oikeastaan ketään
Tärkeimmät ystävät ovat aika kaukana
No ihan sydämestä nuo sanat olen kirjoittanut tässä ketjussa
En usko et kovin montaa samankaltaista tarinaa on koko Suomessa
Mut ehkä eniten minua on kuitenkin sattunut veljeni kuolema
Vaikka siitä onkin jo jokunen vuosi
Häntä edelleen silti ikävöin.
En ole nähnyt oikeasti enkeliä
Vaan luulen et eräs ystäväni sellainen on
Ei hänellä enkelin siipiä ole
Mut sydän puhdasta kultaa on
Sellainen iloinen ja positiivinen luonne
Saa minut aina hymyilemään
Sellainen maanpäällinen enkeli
ihmisen muodossa, luulisin.
Tarkennusta..
Ja kyseessä on sit naispuolinen ystävä. Oleellista tai ei.. Mut joka tapauksessa..
Ihan yhden lukemisen perusteella tuli sellainen ajatus tuosta lasienkelistä, että kun se enkeli kerran on niin murusina, niin miksi sitä pitäisi ruveta enää kokoamaankaan? Kaupasta saa halvalla uuden. Tarkoitan tällä sitä, että eteenpäin voi kaiketi katsoa jättämällä entisen taakseen. Voi jopa olla, ettei muuta tapaa olekaan? En tosin tiedä koska olen itse niin surkeasti rähmälläni kaiken minulle sattuneen takia. Kirjoittamisesta olen kuitenkin huomannut, että ei kannata jäädä muistelemaan aikaisempia kirjoituksiaan vaan kirjoittaa uutta. Tämä on se ajatus, jonka runosi herättää minussa.
Sinänsä runo kertoo sen tavallisen tarinan nuoruuden idealismin murenemisesta. Ihmiset suhtautuvat siihen eri tavoin. Jotkut haistattavat entisille ihanteilleen ja syöksyvät sikana mukaan jokapäiväiseen kamppailuun limpusta. Toiset jähmettyvät miettimään miten tässä näin kävi.
Mut miten käy tämän naisen
Sitä tiedä en
Mut sen vain tiedän
se paikka viedä voi mennessään
sinne jos uppoan vielä kerran
Ylös ehkä enää pääse en
Olen ollut siellä jo kerran
Siellä myrskyää ja vihmoo lunta
On todella, ihan hyytävän kylmää
Siellä ei ole ketään muita
Pelkkä hiljaisuus
Tuulen ulina
Ja pimeys.